Instagram

wellness

Outfits

19.10.2017

Sektio ja siitä toipuminen

Olo on luottavainen vaikkakin todella väsynyt. Ollaan hyvissä käsissä parhaassa sairaalassa toistan mielessäni itselleni. Silmät ei meinaa pysyä enää auki. Kaikki lääkkeet ja puudutteet on saanut olon todella tokkuraiseksi. Käsiä pakottaa, hengitys tuntuu raskaalle ja välillä tekee pahaa. Kohta on vauva maailmassa. Leikkaus ei kestä kauan.

Samalla, kun tunnen vatsan vatkausta ja hytkytystä sanon Eetulle, että mua pelottaa. Miks? En mä tiedä. Onhan Salamalla kaikki hyvin? Jos jotain käykin. Ei käy, kaikki menee tosi hyvin. Mietin miten ikinä voisin olla tässä tilanteessa ilman Eetua, johon rakastun joka minuutti vain enemmän. Takana on yhteisen taipaleemme tunteikkaimmat 27 tuntia. Muutama minuutti myöhemmin kuuluu vauvan itku ja meidän koko maailma pysähtyy.

Sektio ja siitä toipuminen @monasdailystyle

Itken niin, että hengitys käy entistäkin raskaammaksi. Pakko koittaa rauhoittua. Eetu pääsee leikkaamaan napanuoran ja todistamaan kriittiset mitat. Saan pussata pientä myttyä vielä ennen, kuin vauva ja Eetu pääsevät omaan heräämöön. Jään yksin saliin parsittavaksi. Tipasta laitetaan jatkuvasti lisää lääkkeitä ja jokaisen kohdalla mainitaan sivuvaikutuksista ja siitä, että niihinkin saa sitten lääkettä. Alkaa ihan armoton tärinä. Koko kroppa tärisee kuin viimeistä päivää. Siihenkin sai lääkettä.

Parsimisen jälkeen tunnoton kroppa siirrettiin sairaalasänkyyn ja siitä matka jatkui heräämöön. Tärinä oli edelleen ihan tolkutonta, mutten kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, kun koko pää ja kroppa tuntui olevan jossain ihan muualla. Ajatukset eivät kulkeneet juuri lainkaan ja torkuin vain välit, kun hoitaja kävi tarkistamassa onko jalkoihin jo palannut tunto.

Varmaan hoitajan viidennen käynnin jälkeen muistan pohtineeni, että jäinköhän tällaiseksi, kun en todellakaan tunne pienintäkään kihelmöintiä missään. Pian Eetu tuli hoitajan ja vauvan kanssa moikkaamaan. Alkoi taas itkettää ihan kamalasti. Heidän lähdettyyn päätin, että nyt perkele nämä jalat saadaan toimimaan, että pääsen pois täältä! Vimmattua mielen voimaa varpaisiin vaikka tuntui aivan typerälle. Ei mennyt kauaa, kun alkoi vihdoin pienen pieniä nytkähdyksiä tulla. JES! Kohta sain jo jalkoja koukistettua.

Hoitaja lapsivuodeosastolta tuli hakemaan mut ja kävi vielä heräämön hoitajan kanssa raportin läpi. Kuuntelin huulipyöreänä lääkäarsenaalin liutaa mitä raportissa oli listattu. Se siitä lääkkeettömästä synnytyksestä. Pääasia tietysti, että Salamalla on kaikki hyvin ja minä olen kunnossa.

Omaa oloani rentouttaakseni haastattelin minua kärrännyttä hoitajaa ihan muista jutuista. Hoitaja oli ihana. Meidän onni, että hän teki vielä seuraavana päivänä pitkän koko päivän vuoron.

Sektio ja siitä toipuminen @monasdailystyle

Sänky kärrättiin perhehuoneeseen, jossa Eetu ja vauva odotti. Huoneessa sain vauvan heti rinnalle. Pelotti ihan kamalasti miten saan pidettyä pientä vauvaa sylissä, kun vatsassa on tuskasen kipeä leikkausviilto ja joka paikkaan särkee ja paleltaa. Vauva hamuili heti tissiä. Tässä vaiheessa olin itse jo niin tokkurassa, etten muista juuri mitään ensimmäisestä yöstä. Lääkkeiden saanti ainakin jatkui koko yön. Vauva jäi vierelle ja tuhisi kainalossani.

Ensimmäinen aamu on yön tapaan vähän hämärän peitossa. Eetu haki meille aamupalan huoneeseen, mutta mikään ei oikein maistunut. Olo oli vauvasta yltiöpäisen onnellinen, mutta oma fyysisenen oloni oli karmea. Edelleen väsytti niin, ettei meinannut silmät pysyä auki. Oli henkisesti tosi vaikeaa, kun ei itse oikein pystynyt hoitamaan vauvaa vaan joutui katselemaan sängystä. Toisaalta olin niin ylpeä ja onnellinen siitä miten luontevasti Eetu oli pienen vauvan kanssa. En taida tietää mitään niin liikuttavaa näkyä, kuin oma lapsi rakkaan aviomiehen sylissä.

Sektio ja siitä toipuminen @monasdailystyle

Päivällä on operaatio sängystä nouseminen. Kuvittelen nousemisen olevan ihan pala kakkua, mutta äkkiä totuus iskee. Kyljen kautta päällimmäisen käden avustamana nousen hitaasti, mutta päättäväisesti. Ilman hoitajan apua ja tsemppaamista makaisin varmasti vieläkin sängyssä. Koko keho tuntuu ihan hakatulta! Seisomaan noustessa selän suoristaminen on, kuin puukon isku alavatsaan. Menenköhän rikki… Miten ihmeessä saan pikkuisen syliin tässä kunnossa??

Vessassa käynti tuntuu maratoonilta ja haaveilemaani rentouttavaa suihkua joudun odottamaan iltaan asti, että haavan päällä oleva side voidaan ottaa pois. Hoitaja sanoo, että pitää pysyä liikkeessä, jotta parantuminen vauhdittuu. Käveleminen on pientä taaperrusta, mutta yritän silti olla ylhäällä säännöllisesti. Eetu hoitaa vielä vauvan vaipanvaihdot ja pesut. Itseäni pelottaa ihan liikaa, että tiputan vauvan heikon olon takia. Tuijottelemme yhdessä pikkuista ja nyt muistetaan jo laittaa läheisille viestejä.

Eetu oli laittanut äidilleni viestin juuri ennen sektiota, että leikkaukseen mennään. Sen jälkeen hän oli unohtanut viestittää, että kaikki on hyvin! Tuore isä oli tietysti niin hurmioissaan pienokaisesta, ettei viestien lähettäminen tullut heti mieleen. Hoitaja oli käynyt mainitsemassa Eetulle, että soittaisiko tämä anopille. Äitini oli hädissään soittanut jo Naikkarille, että onko kaikki hyvin, kun meistä ei mitään kuulu.

Sektio ja siitä toipuminen @monasdailystyle

Tiistai-iltana saamme ensimmäiset vieraat. Olen itse edelleen niin väsynyt, että vieraiden tulo tuntuu tosi raskaalle, vaikka kyseessä on vain kaikkein läheisimmät ja vierailuaika lyhyt. Vauvakupla alkaa selvästi paisua tämän maman ympärille.

Illalla särkylääkkeiden vaikutus alkaa häivetä ja pyydän äkkiä jotain droppia lisää. Kipu tuntuu pelottavalle. Saan myös yöllä lisää kipulääkkeitä. Harmittaa syödä niin paljon lääkkeitä, kun tiedän miten herkkä olen niille, mutta nyt kivun ollessa kova on lääkkeille todella paikkansa.

Yöllä alkaa myös armoton hikoilu maidon noususta johtuen. Kaikessa tokkurassa en ymmärrä pyytää Eetua kaivamaan imetysliivejä sairaalakassista. En edes muista, että liivinsuojukset on keksitty. Sairaalapaita märkänä maidosta ja kylmähiestä ravaan vaihtamassa paitaa useamman kerran. Paleltaa taas ihan älyttömästi, vaikka perhehuone on hiostavan kuuma.

Pikkuinen on ollut ensimmäiset päivät tyytyväinen. Emme ole hoksanneet seurata vauvan pissan tuloa, jonka vuoksi hoitaja päättää antaa ison satsin korviketta tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Iso satsi saattaa toki olla vain muutama kymmenen milliä, mutta stressaantuneena äitiniä koen heti piston sydämessä, että olenko tehnyt jotain väärin.

Sektio ja siitä toipuminen @monasdailystyle

Keskiviikkona Eetu joutuu lähtemään aamulla töihin, mutta saan äitini kanssani sairaalaan. En mitenkään pärjäisi vielä yksin. En fyysisesti enkä varsinkaan henkisesti. Keskiviikkona lääkärin tarkistuksessa kaikki on hyvin, mutta paino on laskenut 8%, jonka takia jäädään vielä yhdeksi yöksi seurantaan. Keskiviikon illan punnituksessa paino on tippunut vielä vähän lisää ja yöllä annettiin rinnan lisäksi korviketta. Torstaina aamulla punnituksessa paino on taas noussut ja kotiin päästään lähtemään heti puolen päivän jälkeen.

Ulos lähtiessä jännitän tuhottomasti. Äitini on auttamassa ja kantaa Salaman turvakaukalon. Tilataan taksi sairaalan eteen ja luvassa on ensimmäinen automatka. En jännitä miten Salaman matka sujuu, sillä poju vetelee sikeitä tyytyväisenä kaukalossaan, mutta oma automatkani jännittää senkin edestä. Kymmenen minuutin lyhyt matka tuntuu sektion jälkeen vähintään yhtä pitkälle mitä meidän Varkauden autoreissut. Pidän koko ajan kiinni turvavyöstä ja koitan muistaa hengittää. Jokainen pienikin tärinä ja monttu tuntuu viiltävän kipeältä. Onneksi taksikuski ajaa super varovasti. En taida olla kuskin ensimmäinen juuri synnyttänyt kyytiläinen.

Avaan kotioven ja hormoonien sekoittamana harmittelen mielessäni sitä, ettei Eetu ole mukana, kun Salama on ensimmäisen kerran kotona. Onneksi äitini ja isäpuoleni ovat auttamassa. Saan jo pidettyä vauvaa hyvin sylissä, mutta voimat on edelleen vähissä. Raivaan tavaroita paikasta toiseen. Miksen ole ajatellut edes vaippojen paikkaa järjevästi ennen synnytystä? Moitin itseäni ajattelemattomuudesta ja itku on koko ajan herkässä. Kahdeksan tunnin välein huomaan kivun yltyvän ja särkylääkkeiden popsiminen jatkuu vielä kotonakin.

Torstaina kotona pääsen vihdoin haaveilemaani rentouttavaan suihkuun. Kuuma suihku omassa kotona saa itkuhanat taas kaakkoon. Olen niin kiitollinen, että kaikki meni loppujen lopuksi hyvin ja Salama on terve ja täydellinen meidän pieni vauva. Vielä kun saisin itseni nopeasti kuntoon. Puolikuntoisuus ahdistaa. Miten haluaisinkaan jo pitää ja hoitaa vauvaa varmoin ottein.

Sektio ja siitä toipuminen @monasdailystyle

Perjantaina vanhempani lähtevät takaisin Turkuun ja jäämme perheen kesken kotiin. Kaikki pienetkin asiat jännittää ja erityisesti yöt on minulle rankkoja. Imettäminen jännittää ja rintakumit hankaloittaa muutenkin tokkuraisia öitä. Eetusta on suurin tuki muistuttamaan, että olen paras mahdollinen äiti Salamalle, kun välillä itsestä tuntuu, että teen kaiken väärin, eikä minusta ole mihinkään.

Vähitellen oma olo alkaa parantua ja saan touhuttua kotona jo paljon enemmän. Ensimmäiset viikot herään öisin vauvan nälän lisäksi omaan kylmähikeen ja ramppaan kuumassa suihkussa. Sektiohaava on edelleen haavateipin peitossa. Hoito-ohjeena sain ainoastaan haavan säännöllisen suihkuttamisen lämpimällä vedellä.

Jälkisupistukset pistää ajoittain pysähtymään ja välillä pelästyn niitä, kun vauva on sylissä. Pitää ottaa toisella kädellä tukea ja muistaa taas hengittää. Ajatukset palaa jälkisupistusten aikana synnytykseen, jota on vaikea käydä vielä läpi. Vaikka synnytys meni loppujen lopuksi todella hyvin, on se niin täynnä tunteita, että sen läpikäyminen tuntuu raskaalle. Ehkä saan vielä aikanaan koko tarinan koottua tekstin muotoon. Yritän antaa itselleni aikaa. Se on uusi mottoni.

Sektiosta palaudun nopeasti ja hyvin. Haava paranee, eikä kohtutulehduksen merkkejä ole. Jaksan siivota ja pyykätä kotona, mutta huomaan todella äkkiä väsähtäväni. Vaadin helposti itseltäni ihan liikaa. Ensimmäisen viikonlopun jälkeen jään maanantaina ensimmäisen kerran kotiin kahden Salaman kanssa. Jännittää ja kotona tulee itkettyä yksin muutamaan otteeseen niin paljon, että naama on turvotuksesta pyöreänä. Vaikka joka päivä olo on parempi ja särky pienempää on puolikuntoisuus silti todella ahdistavaa. Jatkuvasti joudun pysähtymään ja muistuttamaan: ”Anna itsellesi aikaa.”

Synnytyksen jälkeen oikeaan pakaraan on jäänyt ikävä särky, joka heijastuu varpaista niskaan asti. Särky haittaa vauvaa nostellessa ja myös kävellessä. Vielä 11 viikkoa synnytyksen jälkeen pakaran särky on ja pysyy. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Pakaran särkyä ja pientä vatsan pömppöä lukuunottamatta koen olevani olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa. Paino tippui ensimmäisten kolmen viikon aikana ihan hujahtaen ja nyt se on jo lähes samoissa lukemissa mitä ennen raskautta.

Edellisviikon jälkitarkastuksessa epäilyni vatsalihasten erkaumasta sai vahvistuksen. Onneksi erkauma on vähäistä. Edelleen maltti on valttia liikunnan aloituksen kanssa. Syvien vatsalihasten aktivointia ja reipasta kävelyä.

Jälkitarkastuksessa tuli puhetta ehkäisystä ja uudelleen raskaaksi tulosta. Meillä on toiveena saada vielä toinen lapsi. Mietin tietysti heti sektion jälkeen mitä vaikutuksia sillä on uudelleen raskaaksi tuloon ja synnytykseen. Jotkut ovat sitä mieltä, että tulisi odottaa puoli vuotta sektion jälkeen ennen kuin yrittää tulla uudelleen raskaaksi. Jotkut suosittelevat jopa vuotta. Ennen synnytystä ajattelin, että seuraava saisi tulla, kun on tullakseen. Nyt haluan kuitenkin palautua mahdollisimman hyvin ja vahvistaa kehoa. Vaikka olo on jo nyt melko hyvä on keho silti huomattavasti heikompi mitä ennen raskautta. Erityisesti keskivartalon voima on kadonnut ja sen eteen täytyy tehdä töitä.

Sektiosta parantuminen tuntui alkuun raskaalta henkisesti ja fyysisesti. Nyt kolme kuukautta sektion jälkeen tuntuu, että palautuminen oli nopeaa ja helppoa. Niin se aika kultaa muistot. Vaikka synnytys oli todella tunteikas kokemus ja koin lähes kaikki minua pelottaneet asiat, ei minulle jäänyt lainkaan pelkoa uudelleen synnyttää. Toki jälkeenpäin ajateltuna olisin tehnyt ja päättänyt monessa asiassa toisin, mutta jahkailu on aina ihan turhaa. Koskaan kun ei voi etukäteen tietää miten asiat menevät. Kun tästä päivä päivältä vahvistun, kirjoitan varmasti vielä synnytystarinankin. Vielä haluan olla itselleni armollinen ja muistuttaa joka päivä: ”Anna itsellesi aikaa”.

18.10.2017

Arjen hemmottelua

Arjen hemmottelua @monasdailystyle

Muutama yö on taas mennyt valvoessa ja se näkyy kasvoilla. Tein eilen illalla pikaisen hemmotteluhetken uusilla testiin saamillani tuotteilla, jotka pääsi heittämällä suosikkien joukkoon. Erityisestä tämä Patykan kuorintavoide! Aivan mieletön. Moni varmasti muistaa, että olen kuorinta-aineiden suurkuluttaja. Rakastan kuorinnan tuomaa raikasta ja puhdasta tunnetta iholla. Sama pätee kuivaharjaukseen, joka saa pintaverenkierron käyntiin ja vartalon ihon hehkumaan. Pienillä jutuilla on arjessa iso vaikutus!

Vauva-arjessa silmänaluset saa kyytiä ja meikkaamisesta muodostuu extreme laji. Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään huolen, että teen joka päivä jotain omia ihania kauneusrutiineja. Se voi olla kasvojen kuorinta laadukkaalla tuotteella tai huulirasvan sijaan punaisen huulipunan laittaminen. Joillekin pieniä juttuja, mutta itse saan niistä nyt paljon lisää energiaa. Hiuksia olen ollut todella laiska laittamaan, mutta aloitimme ihanan serkkuni Annikan kanssa kampausprojektin! Pyrimme joka viikko treffaamaan ja Annika taiteilee näille pitkille kutreille helppoja, mutta kauniita kampauksia. Ihan luksusta! Kampauksia tulee näkymään tasaiseen tahtiin sekä täällä blogissa että instagramin puolella. Tarkoitus on myös kuvata erilaisia tutorialeja Youtuben puolelle. Samalla testaillaan Annikan kanssa eri hiustuotteita ja näin saadaan tuoteista oman mielipiteeni lisäksi myös ammattilaisen mietteitä! :) Toivottavasti tulette tykkäämään tulevista hiusjutuista.

Nyt siirryn peiton alle ja pidän peukut ja varpaat pystyssä, että ensi yönä tulisi nukuttua sikeästi. Sain muuten tänään vihdoin kirjoitettua loppuun tekstin sektioon liittyen. Synnytyskertomus (alusta asti) on edelleen aloittamatta, mutta varmasti senkin aika vielä tulee, kun saan ajatukset koottua sen suhteen. Vieläkin koen aiheen niin tunteikkaana, ettei sen kirjoittaminen tunnu kovin helposta. Pysykäähän kuitenkin kuulolla mikäli kokemukset sektiosta ja siitä palautumisesta kiinnostaa.