11.6.2011

Breakfast

Olen monesti postannut ruokailutottumuksistani ja sekä kerran tein postauksen ylimääräisten kilojen karistamisesta.
Paino on pysynyt kevään jälkeen todella hyvin, mutta edelleen on n. 4-5 kg tiputettavaa siitä minkä laitoin itselleni tavoitteeksi. Nyt kun pahimmat kiireet ja stressi ovat takana on taas aikaa alkaa enemmän keskittyä siihen mitä suuhunsa laittaa. Painon ylläpitäminen on ollut helppoa koska olen pyrkinyt tekemään pysyviä muutoksia, enkä vain pikaisilla dieteillä yrittänyt laihtua.
Minulla onneksi on tuo oma mieheke auttamassa näissä ruokailu ja liikunta asioissa. Hänellä kun tietotaitoa riittää todella paljon. Äitini on itselleni tärkein terveellisen elämän inspiraation lähde. Hän on painottanut minulle pienestä asti terveellisen elämäntavan merkitystä.
Mutta nyt asiaan johon jo otsikkokin viitta!:) Olen oppinut muutaman vuoden aikana vasta syömään aamiasta. Enää en missään nimessä voi olla ilman sitä. Se on oikeastaan koko päivän tärkein ateriani. Sitä syödessäni ja kupillisen kahvia juodessani saan itselleni sen pienen hetken aamulla jonka jälkeen on mukava lähteä töihin virkeänä ja ilman huutavaa nälkää.:)
Aamupalani on ollut tosi pitkään kaurajuomaan tehty puuro. Lisukkeiksi laitan raejuustoa, luomukanelia, banaania ja marjoja. Edellenkään en ole siihen kyllästynyt!
Nyt pienen muutoksen jälkeen aamupala sisältää 2 keitettyä kananmunaa, 100g raejuustoa, 1/2 banaani, luomukanelia sekä mustikoita ja mansikoita.
Tämä on ihan äärimmäisen hyvä aamupala! Maha on täynnä, mutta turvotuksen tunnetta ei tule.
Koko satsissa on hieman vajaa 400 kaloria.
Ai niin, tämän lisäksi otan aamuisin aina myös psyllium kuitua jonka aiemmin lisäsin puuroon. Nyt heitän sen huiviin ihan vaan veden kera. Ei se juuri miltään maistu joten helposti menee alas. 

Tavoitetta kohti taas mennään uudella innolla. Hitaasti mutta varmasti hyvää tulee;)
Kalorit ovat nyt muutaman sata normaalia pienemmät, mutta kun syö oikein ei ehdi nälkää tulla.

Ja nyt sinne rannalla… Jumituin taas hääräilemään näitä postauksia.. ;) Koukuttavaa puuhaa tämä bloggaaminen :D

Haleja ihanat!!:)


Ps. kiinnostaako teitä yhtään ruokapäiväkirja- postaukset?
Olen kirjoittanut jo yli puolivuotta itselleni ruokapäiväkirjaa ja voisin hyvin niitä joskus tännekin tuherrella…

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply
    Jonttu
    11.6.2011 at 08:56

    Kyllä mua ainaki vois kiinnostaa toi ruokapäiväkirja. Olen nyt pari viikkoa vasta muuttanut ruokailutottumuksiani terveellisempään suuntaan ja täytyy sanoa, että koko kroppa voi paremmin! On keveämpi olo ja vatsa toimii paremmin :)Eikä enää tulisi mieleenkään syödä mitään kauhean rasvaista tai sokerista.

    Olen nyt itsekin alkanut pitää ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa. Siitä on niin helppo seurata, että vieläkö löytyy karsittavaa ja tuleeko kauheasti lipsahduksia. :)

    Haleja myös sinulle! :) Pidähän hauskaa rantsulla! :)

  • Reply
    Maria
    11.6.2011 at 11:28

    Totta kai kiinostaa! Sais itsekin vähän uusia vinkkejä eväisiinsä. Aamupala on monella tosiaan aika vakiintunut ainakin arkena. Saako udella aiheuttiko kaurapuuro sulle turvotusta vai vähennätkö vaan muuten hiilareita?

  • Reply
    Anonymous
    11.6.2011 at 12:00

    joo laita ruokapäiväkirjoja, vaikka vähän pidemmän aikaa, esim. viikko-kaksi.

  • Reply
    Elena
    11.6.2011 at 17:46

    Voi hitsi, mikä himo kananmuniin tuli, haha! :) Pakko keittää huomenna aamupalaksi!

  • Reply
    Hanilo
    11.6.2011 at 18:24

    Ruokapäiväkirjoja olisi mukava lukea! Sulla vaikuttaa olevan niin terveet elämäntavat ja edellisiäkin ruokapostauksia on ollut mukava lueskella. :)

  • Reply
    Mona
    11.6.2011 at 19:42

    Jonttu,
    Hei hieno kuulla!!:) Se on niin mahtava tunne kun huomaa että pienillä muutoksilla saa niin hyvän olon:)
    Ja kiva jos ruokapäiväkirjat kiinnostaa, laitan tulemaan jossakin vaiheessa!:)

    Maria,
    Jee, no mutta alan sitten väsäämään niitä:)
    Ja tietty saa!;) Eli ei puuro oikeastaan turvotusta aiheuta, mutta koko aamupala setistä tuli enemmän kaloreja kuin tästä. Yritän saada tasaisesti tiputettua kaloreita jotta saan syödä “enemmän” . Mulla ei juurikaan maha koskaan kauheesti turvota mistään. Muuten maha kyllä on maailman herkin ja tulee kipeäksi tosi helpolla… :/
    Yritän nyt katsoa että turhat hiilarit jää vähälle, mutta en suikaan vähähiilariselle dietille ole aikomassa. Muun muassa hedelmät ovat meikäläiselle ehdottoman tärkeitä ja muutenkin tykkään sallia itselleni kaikkea, kunhan muistaa kohtuuden:) Totaali kieltäytyminen vaan pahentaa repsahduksia meikäläisellä… Ja vannon ehdottomasti monipuolisen ja terveellisen ruoan perään;) Hyvä olo ja terveys ennen kaikkea!!!:)

    Elena,
    Hehhe:) Juu ne on kyllä hyviä ja pitää tosi hyvin nälkää:) Saa hyvän protsku setin heti aamuun.

    Hanilo,
    Voi miten mukava kuulla jos postaukset ovat olleet mieluisia <3 <3
    Vaikka ei se mun ruokavalio läheskään aina oo ihan kauheen terveellinen;) Joskus on pakko herkutella:D

  • Reply
    Merja
    11.6.2011 at 19:49

    Namm, hyvännäköinen aamupala! Itsekkin tykkään aamulla syödä usein keitettyjä kananmunia, hedelmiä ja raejuustoa :)

  • Reply
    Tanja
    11.6.2011 at 21:04

    Hei Mona! Kiva blogi sinulla, löysin tämän tänään vasta ensimmäistä kertaa :) Minullakin olisi petrattavaa ruokavaliossa kuidun saannissa, ja haluaisinkin kysyä, mitä mainitsemasi psyllium kuitu on? Olen käyttänyt itse tähän mennessä vain pellavasiemenrouhetta.

    -Tanja
    http://tanjasvita.blogspot.com

  • Reply
    Mona
    11.6.2011 at 21:13

    Merja,
    Samoilla siis mennään!:) Toi on kyllä tosi hyvää ja parasta kun nälkä ei tule heti tunnin päästä :)

    Tanja,
    Moikka Tanja!! Kiitos kovasti, tosi mukava kuulla että pidät blogista:)
    Pellavasiemenrouhehan on myös ihan äärimmäisen hyvä lisä!:) Se kannattaa jatkossakin pitää joka päiväisessä ruokavaliossa.;)
    Psyllium on ihan rouhemaista kuitua joka pitää suoliston kunnossa. Se ns “puhdistaa” suolen seinämiä ja auttaa sen kautta muiden ravintoaineiden imeytymistä. Itselläni on erittäin herkkä vatsa ja tämä tuote auttaa todella hyvin ylläpitämään suoliston hyvinvointia. Toki kuitua saa ihan ravinnostakin, mutta usein saanti saattaa jäädä hyvin vähäiseksi. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!:)

  • Reply
    Anonymous
    12.6.2011 at 16:20

    Hei!

    Näytät niin kauniilta, hyvinvoivalta ja hoikalta ja on todella surullista, että koet tarpeelliseksi vielä laihduttaa 4-5 kiloa.

    Nykypäivän kauneusihanne, ulkonäköpaineet ja laihuuden tavoittelu on todella, todella vääristynyttä. En ymmärrä, että miksi esimerkiksi sinun tarvitsisi pudottaa enää kiloakaan! En vain pysty ymmärtämään sitä. Onneksi edes diettisi vaikuttaa suht. tasapainoiselta ja järkevältä, etkä ole millään pikakuurilla. Joka tapauksessa pidän diettiäsi kuitenkin sinulle aivan turhana.

    Halusin vain kertoa sinulle, että tässä maailmassa on ainakin yksi, jonka mielestä olet täydellinen juuri nyt ja laihduttamalla et muutu paremmaksi :)

    t. Bmi 21

  • Reply
    Mona
    12.6.2011 at 16:47

    Bmi 21,
    Voi kiitos kovin kauniista sanoistasi <3
    Ja olet kyllä aivan oikeassa että nykyajan kauneusihanteet ovat melko pelottavat:( Ja moni ajattelee juuri esimerkiksi laihduttamista ainoastaan ulkonäöllisien syiden puitteissa.

    Itse en oikeastaan koskaan ole edes kokeillut mitään ihme diettejä ja minunkin “laihduttaminen” pohjautuu oikeastaan ja vaan ainoastaan siihen että haluan voida hyvin ja haluan olla vielä muutaman kymmenenkin vuoden päästä elämäni kunnossa:) Laihduttaminen onkin ehkä väärä sana vaan pikemminkin uskon siihen että kun syön järkevästi ilman ylimääräisiä herkkuja ne pari ylimääräistä kiloa jotka itse koen itselläni olevan lähtevät. Toki en missään nimessä aio näännyttää itseäni enkä halua olla muodoton nainen jonka rasvat ovat 11 prosentissa, en missään nimessä!!! Jos terveellinen ruokavalio ja sopiva kalori määrä kulutukseeni nähden ei tuota painon pudotusta, niin sitten se paino on mikä on;) Ja mikäli pääsen tavoitteeseeni eli 57 kg:hen niin bmi:n on silloinkin vielä 19,7 eli normaali:)
    Mutta siis kiitos sinulle ihanasta kommentistasi ja olen kyllä monessa asiassa hyvin samoilla linjoilla kanssasi!
    Ihanaa kesää sinulle <3

  • Reply
    Elli
    9.8.2011 at 23:39

    Hei! Sinulla on tosi mukava blogi ja olisin ollut kiinnostunut lukemaan myös tuon aiemman postaukseksesi josta mainitsit tässä postauksessa, mutta blogi on vissiin suljettu? Voisitko siis valaista että mikä on pituus ja paino josta lähdit? Näytät nimittäin nyt jo tosi hoikalta :O Itse olen 158cm pitkä ja tällä hetkellä paino 55kg ja tavoite on 48kg, johon toivottavasti pääsen jossain vaiheessa. Minulla on samanlainen tyyli kuin sinulla ja odotan niin että näyttäisin vaatteissa yhtä hyvältä kuin sinä ;) Lisäkysymyksenä vielä, että miten jalkasi kestävät korkokenkiä koko päivän:O Itse olen myös tottunut korkkareiden käyttäjä mutta silti jalat kestävät juuri ja juuri baari-illan koroissa… Kiitos vastauksestasi jo etukäteen :)

  • Reply
    Mona
    10.8.2011 at 20:26

    Elli,
    Moikka!:)
    Valitettavasti suljin vanhan blogin kokonaan. Haluan tämän bloggaamisen kohdistuvan vain tiettyihin valitsemiini aiheisiin ja vanhassa blogissa kerroin kuitekin aika paljon henkilökohtaisiakin asioita:/
    Mutta siis teen ehdottomasti vielä syksyn aikana uuden postauksen tänne blogin puolelle liittyen tuohon elämäntapa remonttiin!:)
    Olen vähän reilu 170 pitkä ja aika tarkka vuosi sitten painoin reilu 72 kiloa.
    Voi kiitos, olen varma että vaatteet näyttävät päälläsi hyvältä, mittojesi perusteella olet kovin pieni kokoinen!:) Ja ei se minkä kokoinen on vaan se miltä itsestä tuntuu!!;) Tsemppiä tavoitteeseen:) Meikäläisellä tuntuu jumittavan samassa koko ajan, kun en osaa pitää herkuista pidempää taukoa..:D No mutta ehkä se pikku hiljaa sieltä tulee;)

  • Reply
    Elli
    11.8.2011 at 17:53

    Heippa! Kiitti vastauksesta, jään innolla odottamaan postausta! Olet siis laihduttanut melkein 10kg?:O voi kun itsekin pystyihin siihen (avomies juuri roudasi kotiin sipsiä ihan vaan ärsyttääkseen mua….)! Olisi mukava nähdä tulevassa elämäntaparemonttipostauksessasi myös ennen ja jälkeen kuvat :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *