11.12.2011

Kuivaushuppu

No niin…… :D Kuivaushuppu tuli postista viikolla ja kokeilin sitä nyt ensimmäisen kerran. Tässä ensimmäisestä kokeilukerrasta videomateriaalia…;) Sain Canonilta lainaksi ihan super kivan digikameran joten kiitos sille, että sain tehtyä selkeää videomateriaalia:) Itselläni kun ei vanhassa kamerassa ole lainkaan kuvaus mahdollisuutta ja tuo macin videokuva on melko huonolaatuista. 

Joo eli näin….:DD Sain föönin vielä toimimaan kun se oli hieman jäähtynyt ja kokeilin vielä uudelleen niin että puhallutin vain kylmää ilmaa jolloin taktiikka toimi vallan mainiosti:) Sain siis loppujen lopuksi kuivauksen onnistumaan.
Ainoa miinus on, että paplareita saa föönata ihan älyttömän kauan kun hiukset ovat märät..:/ Olen niin kärsimätön, että odottaminen ei ole ihan vahvin lajini. No lopputulos oli se, että hiukset olivat tosi kuohkeat ja tyvessä voluumia riitti, mutta kiharasta ei ollut tietoakaan. Seuraavaksi ajattelin kokeilla paremman kärsivällisyyden kanssa ja puhalluttaa fööniä vielä pidempään ja pistää alle kunnolla muotoilutuotteita..

Hiusoperaatio on muuten jatkunut hienosti! Jo kahdessa viikossa hiusten rasvoittuminen on hidastunut ihan selkeästi. Nyt siis takana kaksi viikkoa ja kaksi shampoo pesua. Kananmunalla olen pessyt noin neljä kertaa ja muuten vain huuhdellut hiukset pelkällä vedellä. Hiukset tuntuvat NYT JO paljon vahvemmilta eivätkä ole niin kuivan tuntuiset latvoista kuin vähän aikaa sitten. Olen ihan äärimmäisen tyytyväinen, että lähdin tähän shampoopesun vähennys operaatioon:) Nyt vaan kun saisi hiukset vielä kasvamaan super vauhdilla;)

You Might Also Like

26 Comments

  • Reply
    Anonymous
    11.12.2011 at 08:24

    mitä tuohon shampoopesun vähennys operaatioon kuuluu? :P

  • Reply
    Petra
    11.12.2011 at 09:40

    Joo, samaa haluaisin mäkin tietää! Eli tarkat ohjeet ja myös sen, että onko kaikki hiustenmuotoilutuotteet pois käytöstä samalla myös?

  • Reply
    Anonymous
    11.12.2011 at 10:32

    Täällä toinenkin “anonyymi”, jota shampoopesujen vähennysoperaatio kiinnostaa. Voitko ystävällisesti antaa yksityiskohtaiset ohjeet miten tapahtuu munalla (keltuaisella?) pesu, milloin pelkässä vedellä huuhtelu jne.
    En löytänyt aiheesta erillistä postausta…
    Terveisin Seijahannele

  • Reply
    Pinni
    11.12.2011 at 10:37

    Hei!
    En olekaan aiemmin kommentoinut, mutta lukenut blogiasi jo jonkin aikaa. Olet ihanan pirteä ja blogiasi on mukava lukea :). Mukava kun teet tällaisia videopostauksia!
    Olet aiemminkin mainunnut asiasta, mutta silti jäi mietityttämään mitä tämä hiusten kananmunalla peseminen oikein on? Itse olen yrittänyt vhentää hiustenpesuu kertoja, mutta kaksi kertaa viikossa on silti minimi johon olen päässyt.

  • Reply
    Cherry
    11.12.2011 at 10:50

    Hehehee, hassu ;))
    Miten mä muistelisin, että Mrs V olis käyttänyt tuota jopa 45 minuuttia samalla kun teki jotain muuta, esim postausta koneella :) Ymmärrän kyllä… ei mullakaan olisi aikaa semmoseen kovin usein. Mut toisaalta pitäisköhän hiusten antaa kuivua sellasiks vähän vaan kosteiksi ennen kun laittaa rullia? Mulle on kampaaja sanonut joskus, ettei hiukset ikinä kuivu, jos laittaa ne märkiin hiuksiin. No mut kokeilemalla varmaan vaan selvii :)

  • Reply
    Bebeh`
    11.12.2011 at 10:57

    vitsi kun oot suloisen näkönen toi huppu päässä! :D Näyttää ihan sudenpentujen karvalakilta!<3

  • Reply
    Petra Pauliina
    11.12.2011 at 11:01

    Hahaha, ihan loistava sunnuntain avaus! :D Ihan mahtavaa, että oot niin luonnollinen, ja toivotaan oikeesti, että saat systeemin vielä toimimaan paremmin, ehkä se vaan vaatii vähän totuttelua! :)

    Kivaa sunnuntain jatkoa!

  • Reply
    Reetta
    11.12.2011 at 12:17

    Hyvä idea kyllä tuollanen huppu ja ihanat videot! Mua vaan huvittaa kun tuo on niin hassun näkönen.. ;)

  • Reply
    Anonymous
    11.12.2011 at 12:49

    Ihana postaus!<3 Kiitos ihana Mona!<3
    Tulin niin hyvälle tuulelle tästä ;)

  • Reply
    Anonymous
    11.12.2011 at 13:00

    Netti on täynnä kanamunapesu- ja No Poo-ohjeita! Googlatkaa hyvät ihmiset..

  • Reply
    Mona
    11.12.2011 at 13:30

    Anonyymi,
    Elikkä pesen nyt enää kerran viikossa shampoolla hiukset.
    Noin kolmen päivän välein käytän hiusten pesuun ihan vaan kananmunaa ja sitten välipäivinä huuhtelen hiukset vedellä.:) Koitan saada tehtyä aiheesta ihan oman postauksen:)

    Petra,
    Muotoilutuotteita en tosiaa oo kauhean paljoo nyt käyttänyt, mutta jätettävää hoitoainetta melkein joka päivä kylläkin latvoihin.:)
    Kotan saada aikaiseksi ihan postausta aiheesta:)

    Seijahannele,
    Kananmunalla pesu on tosi yksinkertaista. Itse rikon kaksi kokonaista kananmunaa lasiin ja lisään hiukan lämmintä vettä ja sekoitan kuohkeaksi ja siitä sitten vaan ihan shampoon tavoin hiuksiin ja hieron sillä päänahan ja huuhtelen ensin kuumalla vedellä ja lopuksi ihan kylmällä:) Teen ajan kanssa vielä ihan erillisen postauksen aiheesta:)

    Pinni,
    Voi tosi kiva kuulla, kiitos <3:) Kannattaa kokeilla niin että vaihdat tuon toisen shampoo pesu kerran kananmunalla pesuun jos haluat vähentää shampoon käyttöä:) Tosin kaikille se ei välttämättä sovi, mutta ainakin kannattaa kokeilla.:)
    Itse käytän pesuun 2 kananmunaa, rikon ne lasiin ja lisään hiukan vettä ja sitten sekoitan. Tällä seoksella sitten pesen ihan normaalisti niin kuin pesisin shampoonkin kanssa. Hyvä huuhtelu kannattaa muistaa ettei hiuksiin jää kananmunaa;)

    Cherry,
    Hahha:D Arvaa vaan kuinka täällä yksikseni hihittelin:DD
    Hei 45 min on älyttömän pitkä aika:OO Mut joo ehkä vois joskus kokeilla…
    Mulla kuivi suht hyvin mut takaa jäi hitusen kosteiksi.. Tosin mulla on nyt tollaset samettirullat josko sekin vois vaikuttaa…? Laitoin tilaukseen sellaset super isot tarrarullat, sitku ne tulee ni täytyy koittaa uudestaa:D

    Bebeh`
    Hahha:D Arvaa kuinka mua huvitti täällä yksinäni:DD On toi aika vekotin.. Ens kerralla pitää koittaa kärsivällisyyden kanssa ja antaa kuivua sen 45min..:)

    Petra Pauliina,
    Hihi:DD Kiva jos tästä välittyi hilpeyttä sinnekkin;)
    Ihanaa sunnuntaita sinulle myös murunen <3

    Reetta,
    Hahah:D Sanos muut, on taa aika vekotin:DDD Ei tuolle oikein voi kuin hymähdellä;)

    Anonyymi,
    Hih:D Kiva kuulla että tää sai aikaan hilpeyttä myös ruudun toisella puolen;) <3

    Anonyymi,
    No löytyyhän niitä, mutta yhtä paljon mielipiteitä kuin kirjoittajiakin:) Tääkin taitaa olla tosi yksilöllistä ja moni tekee aina hiukan eritalla.:) Jotkut käyttää vaan keltuaista jotkut koko kananmunaa ym ym..:) Teen omista tavoista vielä erillistä postausta myöhemmin:)

  • Reply
    niinu
    11.12.2011 at 14:17

    Heips :) mun pikku vinkki kuin saat paplareilla kiharat tuon hupun kanssa on se että kuivaa hiukset ja laita muotovaahtoa ennen rullausta ja sit hetki hupun alla ja jäähdytys. Menee huomattavasti vähemmän aikaa ja pitäs tulla hyvät kiharat. Ainakin mulla on toiminut :) Ihanaa joulun odotusta kaunokainen <3

  • Reply
    laura
    11.12.2011 at 14:22

    Hahahahah, oot tosi sulonen :D päivän naurut!

  • Reply
    Nanna
    11.12.2011 at 16:02

    Ihania nuo videot, olet kyllä niin luonnollinen esiintyjä :) Vitsit kun itsekin uskaltautuisi vähentämään shampoonkäyttöä. Minulla vain sattuu olemaan aika usein asiakastapaamisia ja muita eikä niihin voi mennä tukka likaisena :D Sitten pesee iltaisin aina varmuuden vuoksi koska aamuisin en tykkää käydä suihkussa ja kierre onkin valmis :D

  • Reply
    Anonymous
    11.12.2011 at 17:34

    Olen jo tätä pidempään miettinyt mutta nyt kun taas aukaisin blogisi niin oli vihdoin pakko kyllä sanoa mitä päässäni liikkuu.

    Siis seuraan innokkaasti strictly style blogia ja tuntuu että tää sun blogi on kuin vähän kuin kopio kyseistä blogista. Ymmärrän että fanitat mrs.v:tä onhan hän kaunis ja mukava bloggari mutta siis onko kaikki aiheet aina pakko olla ihan samoja?

    Esimerkkejä Mrs.V on aina fanittanut blogissaan kookosöljyä niin sen jälkeen olen hyvin usesti törmännyt samaan fanitukseen sun blogisi puolella myös.

    Mrs.V on jokin aika sitten kirjoittanut useaan otteeseen siitä kuinka hän pesee hiukset vain muutaman kerran viikossa ja eiköhän tässäkin blogissa alkanut bloggaaja kertoa että pyrkii nyt samaan.

    Louis Vuitton laukkujen fanitusta löytyy molemmista ja niitä kyl fanitaa niin monet ettei se ole suoranaist matkimista.

    Mutta muitakin juttuja joihin olen kiinnittänyt huomiota on: uuden blogisi nimeksi tuli Mona's daily style, ja bannerissakin käytetään samaa fonttia kuin strictly stylen blogissa.

    Olen seurannut vanhaakin blogiasi pitkään ja nyt olen huomannut että kirjoittelet kommentteja ihan eri tyylillä kuin viimeksi. Käytät paljon sanoja “ihanuus” suloisuus” ja “murunen” ja ylitsevuotavan ystävällisesti yrität kirjoittaa, sama tyyli mikä mrs. v:llä on ollut jo kauan .

    Nyt sitten tämä kuivaushuppu josta mrs.v:n blogist olemme saaneet lukea useasti…

    En oikein ymmärrä onko tämä kaikki vain vahingossa vai onko tämä tietoista? mua vähän hämmentää…tykkään kuitenkin molemmista blogeista mutta tämä asia on pistänyt silmiini jo pidemmän aikaa.

    Anteeksi jos tämä nyt oli aika loukkaava kommenti. Ei ole pakko julkaista :)

  • Reply
    Mona
    11.12.2011 at 18:19

    niinu,
    Heippa ihana <3 Kiva kuulla susta:)
    Ja KIITOS vinkistä!! Laitan ehdottomasti kokeiluun ensi kerralla:)
    Olet aina niin enkeli<3 Samoin sinne ihanaa joulun odotusta:)

    laura,
    Hih, mahtavaa jos tämä välitti hiukan hilpeyttä;)

    Nanna,
    Koklaa vaikka niin että peset vuoro päivin shampoolla ja kananmunalla:)
    Kananmunalla pesu on ainakin mulla saanut hiukset puhtaiksi:)

    Anonyymi,
    Voi miten tällaisen kommentin nyt olisi loukkaavana voinut ottaa?!:) Olet nähnyt todella vaivaa ja antanut aikaasi kommentillasi. En missään nimessä loukkaannu tästä!:) Sitä paitsi musta on ihanaa kun jotkut jaksaa oikeasti pohtia asioita kunnolla ja ennen kaikkea perustella oma mielipiteensä!!:) Kun sen tekee asiallisesti, niin kuin sinä;) Haukkuminen onkin sitten ihan eri asia.
    Mutta mietein kommentin luettuasi, että mitäköhän mahdat odottaa että vastaan sinulle….?:)
    No mutta jos aloitan tämän postauksen aiheesta eli tämä kuivaushuppu ideahan on täysin saatu kauniilta Mrs.V:ltä!!:) Niinhän kirjoitinkin täällä: http://monasdailystyle.blogspot.com/2011/11/hairdryer-soft-hood.html :) Tämä siis on täysin tietoista ihanan Mrs.V “matkimista” :)
    Mutta….. Edelleenkin mietin, että mitä oikein sinulle vastaisin ja millaista vastausta odotat kokonaisuutena kommenttiisi…;)
    Jotenka heitän pallon takaisin sinulle ja kysyn sinulta, että mitä sinä luulet onko kaikki esittämäsi vain vahinkoa vai tietoista?:) Ja jos vastaat, että tietoista niin kuulisin erittäin mielleni analyysin sinun mietteistäsi miksi asiat olisi niin?
    Hih, sait kyllä kommentillasi hymyilemään;) Mulle tuli ihan mun ala-asteen tyttökaveri porukka mieleen:) SIlloin jos joku osti esim jonkun super coolin jutun ja seuraavalla viikolla jollakin muulla porukasta tai PAHIMMASSA tapauksessa kaikilla oli sama juttu, niin auta armias miten iso juttu se oli kun toiset tytöt oli matkimassa;) Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle suloisuus;) Toivottavasti ehdit vielä kirjoittelemaan:)

  • Reply
    Anonymous
    11.12.2011 at 20:01

    Monaaaaa… tää oli niin paras postaus… voi murunen :) Ja hei… ihan pakko nyt Monskun äireenä täältä vastailla tuolle anolle tuosta matkimisesta… olen seuraillut myös ihastuttavan Mrs V:n blogia ja ihan jo heti hänen postaustensa alussa totesin, että onpa Monan oloinen tyttö. Nuo tytöt vaan pitävät niin samanlaisista asioista (ja ehkäpä muutama muukin nuori tyttö ;)) ja voin vannoa, että kyllä Mona on täällä ihan oma itsensä. Ja nuo terveyshömpötykset kookosöljyineen on niiiin perintönä äidiltään. Siinä(kin) olen onneksi saanut oppeja sisäistymään :) -rakkaudella, mami-

  • Reply
    ibe
    11.12.2011 at 21:35

    Haha ihanat nuo videot, tuli hyvälle tuulelle:) Vähän vaivalloiseltahan tuo hupun käyttäminen vaikuttaa kun pitäisi pitää se joku 45 min, mutta harjoittelemalla varmaan helpottuu!

  • Reply
    Anonymous
    11.12.2011 at 23:36

    Ahahhahhaaa, rakas serkkuseni!! Täällä mä nauran katketakseni sun videoille :D Hei kokeileppa ens kerralla niin että kun olet pessyt hiukset, laita niihin muotoilutuotteet pohjalle ja föönaa melkein kuiviksi, niin että hiukset jäävät vain vähän kosteiksi, sitten laita muotoilusuihketta vielä alle ja heitä rullat päähän ja sitten huppu, tulee varmasti paremmat kiharat eikä vie niin paljon aikaa! Olet ihana!

    -Annika-

  • Reply
    Anissa
    11.12.2011 at 23:38

    Ihanat videot! Tosi hauska toi kuivaushuppu! :D <3

  • Reply
    E
    12.12.2011 at 08:55

    Hehhehe :D Ihan paras! Mulla ei ainakaan riittäisi kärsivällisyys tuollaiseen säätöön hiusten eteen, mutta aina kateellisena kuuntelen, kuinka muut naiset jaksavat laittaa hiuksiaan! Toivottavasti saat tuon toimimaan paremmin, jotta ei mene hukkaan hankinta. Minä pesen hiuksiani 1-2 krt viikossa, riippuen ihan siitä, kuinka paljon treenaan! Hiukset kyllä tottuvat siihen nopeasti ja myös päänahka :) Joten ihanaa, että sinullakin alkanut hiukset tottua tuohon rytmiin. Ihanaa viikkoa kaunokainen :)

  • Reply
    Elisabete
    12.12.2011 at 11:10

    Fööni kuumeni, uskallanko edes kokeilla omaani :D Kampaajani suositteli että pesen hiukset ja kuivaan hiukan, kosteisiin hiuksiin rullat ja norsunkärsä päähän. Ja puoli teholla antaa föönin huutaa kärsään. Pitkällä tukalla muutenkin kestää kaikki kauemmin,ainakin itselläni. Mun on pakko kokeilla omaani tällä viikolla :D:D

  • Reply
    RagDoll
    12.12.2011 at 16:46

    “en toistaiseksi suosittele kokeilemaan”. =D Hahaa. Mä nauroin ihan vääränä.

    Miten saat nuo rullat pysymään päässä? Tai edes laitettua ne päähän? Ostin parit erilaiset rullat, enkä meinaa saada millään rullattua tätä moppia! =D Sitten väsyy kädet ja menee hermot, jolloin lopetan ennen kuin olen kunnolla edes aloittanut.

  • Reply
    Anonymous
    13.12.2011 at 00:13

    Olen lukenut blogiasi jo pidemmän aikaa ja nyt ensimmäistä kertaa on pakko kommentoida :).

    Olen ammatiltani parturi-kampaaja enkä voi mitenkään ymmärtää tätä hiustenhoito operaatiotasi :). Hiuksille sopiva pesuväli on 2-3 krt/vko. Joka päiväinen pesu ei ole suositeltavaa, muttei myöskään pesu viikon välein (ellei hiukset luonnostaan pysy niin puhtaana että pesua ei todellakaan tarvita mutta tämä on todella harvinaista). Samaa mieltä kanssani ovat maamme parhaat hiusalan kouluttajat ja ammattilaiset joiden kanssa olen asiasta jutellut. Jos haluat välttää hiusten pesua shampoolla, pese hiukset hoitoaineella koska sekin sisältää peseviä ainesosia. Kananmunan käytöstä itselläni ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta sen verran tiedän että ei se toki vaarallistakaan ole. Ammatillisesta näkökulmasta hiuksiin saa ja kannattaa käyttää muotoilu- ja viimeistelytuotteita joiden jäämät kannattaa poistaa pesemällä hiukset kerran viikossa syväpuhdistavalla shampoolla ja käyttää hiuksiin kosteuttavia ja rakennepaikkaavia tuotteita.

    Halusin kommentoida siksi että en oikein ole älynnyt että mistä olet keksinyt tämän kerran viikossa pesun, kanamunan käytön jne. Toivottavasti et ainakaan keneltäkään kampaajalta koska kuten sanottu, hiusalan ammattilaisen näkökulmasta tälläiset jutut on ihan turhia :). Kiitokset kivasta blogista ja toivottavasti jatkat samaan malliin. Älä kuitenkaan ota hiustenpesusta turhaa stressiä ja ole väkisin pesemättä hiuksia :).

    Lopuksi haluan vielä jakaa omat parhaat hiusten hoito vinkkini koska luulen että hiuksemme ovat jokseenkin saman tyyppiset. Itselläni pitkät ja paksut vaalennetut hiuset. Yksittäinen hius on todella hieno ja ohut. Pesen hiukset Schwarzkopfin Bona Cure sarjan moisture kick shampoolla, pikahoitoaineena käytän Bona Cure värjättyjen hiusten hoitoainetta ja lopuksi suihkin moisture kick sarjan jätettävän hoitoaineen ja Bona Cure värjättyjen hiusten latvasuojan laitan hiusten latvoihin. Olen vähän aikaa sitten alkanut käyttämään BC:n oil miracle silottavaa hoitoöljyä joka on aivan huipputuote, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan :).

    Menipäs Schwarzkopfin mainostamiseksi, mutta tästä huolimatta heillä on erityisesti vaaleille aivan huippuhyviä tuotteita. Anteeksi pitkästä romaanista ja ihanaa talven jatkoa :)!

  • Reply
    Mona
    13.12.2011 at 19:26

    Annika,
    Rakas <3 Kiitos ihana vinkistä<3:) Hih mä muuten mieteinkin kun tätä julkaisin, että mahtaakohan Ansku naureskella mulle ihan superina;) Hih:)
    Laitan ton kokeiluun ja raportoin sit tänne;) Jos ei onnistu ni saat opettaa mulle sit kun tuut niin kädestä pitäen:) Haleja ihanalle <3

    Anissa,
    Hih, se on kyllä aika veikee:DD

    E,
    Hih, toi todellakin vaatii kärsivällisyyttä;) Seuraavaks testaankin sit tuota kun sain vinkkinä et kuivaan hiukset etukäteen ja sit muotoilutuote ja sit vast huppu:)
    Joo kyllä tuo 1-2krt peseminen niin paljon helpommalta tuntuu kuin aiempi melkein joka päivä hiusten pesu..:/

    Elisabete,
    Hih, joo mä en tullu ajatelleeksi tuota puolella teholla puhallusta:DD
    Laita raporttia sit kokeilusta!!!:)

    RagDoll,
    Hihihi:DD Arvaa oliko mulla hauskaa:DD
    Mä vaan rullaan ne latvasta alkaen ja sit pinnillä kiinni:) Voisko olla et mun on helpompi rullailla ne kun mun hiukset on kumminki aikalailla lyhyemmät…? Onks sulla isot rullat? Auttaiskos se..?

    Anonyymi,
    Hih, kiitos paljon kommentistasi!!!:) Kiva saada ammattilaisen näkökulmaa ja mielipidettä!
    Tällä hetkellä pesenkin sen pari kolme kertaa viikossa hiukset, mutta kerran vain shampoolla ja muuten tosiaan tuolla kananmunalla:D
    Odotan kovasti mitä mun oma kampaaja sanoo kun kerron hänelle tän:DD Voi olla et hänellä täysin sama mielipide kuin sulla;) En siis missään nimessä oo kuullu keneltäkään ammattilaiseltä tästä. Itse vaan a) kyllästyin joka päiväiseen hiusten pesuun, b) Pelolla luen joidenkin shampoiden aineksia joissa on paljon ihan ylimääräisiä kemikaaleja:( c) totesin että kananmunalla saa hiukset puhtaiksi ja kaiken plussana se on täysin luonnonmukainen tuote, josta ei ole haittaa ympäristöllekkään:)
    Mulla on myöskin ollu jos jonkin moista puteloa ja monet eivät sovi herkälle iholleni. Oon pyrkiny vaihtamaan käyttämiäni kosmetiikka tuotteita mahdollisuuksien mukaan luomutuotteisiin:)
    Ihanaa joulun odotusta sinulle ja kiitos vielä kovasti näkemyksestäsi:)

  • Reply
    Mona
    13.12.2011 at 19:29

    mami,
    olet ihana <3 Raksu :)

    ibe,
    Hih:DD Hyvä jos välittä hyvää mieltä ruudun toiselle puolelle;)
    Ja toi tosiaan vaatii kärsivällisyyttä.. Ja mulla sitä on melkoisen vähän;)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *