8.5.2012

Hiustenhoitotuotteita

Olen ehtinyt muutaman kerran nyt kokeilla * feeluniquelta tilaamaani Trilogyn hoitoainetta ja huh hei se on loistavaa! Olen aivan rakastunut tuotteeseen. Sitä tulee tilattua aivan varmasti uudelleenkin. Hoitoaine tekee ainakin minun pitkistä hiuksista todella pehmoiset ja helposti kammattavat. Vielä on ehkä liian aikaista sanoa, mutta uskallan arvailla, että tämä tulee vetämään vertoja aikaisemmalle lempparilleni Redkenin all soft hoitoaineelle. Suosittelen erittäin lämpimästä kokeilemaan:)

Trilogylta aikaisemmin minulla oli käytössä tämä * smoot shine hoitoaine, sekin oli erittäin hyvä, mutta kyllä gentle moisturising meni heti kättelyssä tuon pinkin pullon edelle ihan heittämällä.
Shampookin loppui juuri ja käytössä oli siis Santen brilliant gloss shampoo. Tykkäsin tästäkin paljon. Tosin Eetun mielestä tämä kuivatti kovasti hiuksia. Itse en huomannut, että olisi kuivattanut, mutta minä kyllä käytänkin shampoota vain noin kerran viikossa ja käytän myös aina shampoo pesun jäljeen sekä huuhdeltavaa hoitoainetta että jätettävää. Itse huomaan shamppoon epäsopivuuden itselleni siinä jos ihan tyvestä hiukset alkavat “karvoittumaan”. Eli niistä tulee sellaiset sotkuiset ja ihan korppuiset. Siihen ei sitten auta edes hoitoaineet. Moneen aikaan ei kyllä ole tullut kokeiltua sellaisia shampoita jotka eivät olisi lainkaan sopineet. 
Onko teillä hiustenhoitotuotteita joita tulee käytettyä purkki toisensa jälkeen?

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply
    Mape
    8.5.2012 at 06:07

    Minulla on ollut jo jonkin aikaa käytössä Joicon K-Pak -tuotteet: shampoo, huuhdeltava hoitoaine, hiuksiin jätettävä hoitoaine ja lämpösuojan sisältävä muotovaahto. Olen tykännyt kovasti =)

    • Reply
      Mona
      8.5.2012 at 07:21

      Hei Joicoa en olekkaan koskaan kokeillut, vaikka moni sitä kovasti on kehunut!:) Pitääkin ehkä sitä seuraavaksi kokeilla:)

  • Reply
    Cherry
    8.5.2012 at 07:26

    Mä sain joskus viime kesänä TRESemmen shampoita ja hoitsikkaa testiin ja arvaa mitä, olen käyttänyt niitä tähän päivään asti, joten voidaan ajatella, että riittoisaa tavaraa on :D Pullon koolla saattaa olla jotain tekemistä tämän kanssa. Mutta siis kampaaja sanoi mulle viimeksi, että jestas kun on hyvässä kunnossa sun hiukset. En ole mitään muuta käyttänyt ja sanoinkin, että tuskin on minun ansiota :)
    Mutta vaihtelunhaluinen kun olen niin ehkä tänä kesänä raaskin jo ostaa jotain muuta välillä kokeiluun. Vielä kun tietäisi jonkun ihanasti omille hiuksille sopivan, hyväntuoksuisen sarjan!! :)

    • Reply
      Mona
      8.5.2012 at 17:37

      Ohhoh, no kyllä on kestäny kauan!!:D Mä en oo vielä kokeillu noita,vois kyllä laittaa kokeilulistalle nuokin:))
      Niissä tosiaan on ihan hervottomat putelot:))

  • Reply
    Sarpukka
    8.5.2012 at 11:15

    Mun lemppari on pitkään ollut tuo samainen Redken, joten ehkä joudun seuraavaan feeluniquen tilaukseen nappaamaan tuon Trilogyn testiin. Itsellä on latvat rajusti käsitellyt, joten hoitoaineesta en voi tinkiä. Myös Mapen suosittelemaa Joicon K-pakia olen kokeillut ja tykkäsin myös, etenkin pidin heidän hoitavasta naamiosta. Tästä on kyllä jonkin aikaa, en tiedä onko heidän tuotteet miten muuttuneet ja löytyykö naamiota vielä…

    • Reply
      Mona
      8.5.2012 at 17:41

      Sama juttu, hoitoaine täytyy olla tosi hoitava:) Redken on kyllä ihan super mutta tää yltää kyllä hyvin rinnalle:))
      Naamioista muuten Redkenin on kans ihan löymättömät;)

  • Reply
    LauraL
    8.5.2012 at 18:55

    Itse juuri ostin Sim Sensitiven Argan Care-shampoon ja hoitsikan ja aijon ostaa uudet pullot kun vanhat loppuu. Plussana tuotteissa on lämpö- ja uv-suoja ja ihana tuoksu.

    • Reply
      Mona
      8.5.2012 at 19:37

      Tuollaisesta en ole kuullutkaan!:) Pitääkin tutustua paremmin. Itse olen muuten myös hiukan tuoksujen orja;) Sitä on paljon kivempi käyttää tuotteita joissa on herkullinen tuoksu:)

  • Reply
    Hanilo
    8.5.2012 at 19:06

    Mä olen käyttänyt bonacuren shampoita ja hoitoaineita jo hyvän aikaa ja oon kyllä tykännyt. :) Ne on usein myös tarjouksessa. Redkenin hiustenhoitoaineista oon kuullut niin paljon hyvää, että tekisi mieli kokeilla. :)

    • Reply
      Mona
      8.5.2012 at 19:39

      Kannattaa ehdottomasti testata:) Mulle ei valitettavasti yks bonacuren shampoo käy:/ Siitä tuli juuri sellasta höttöä hiuksista.. Vois toki joskus kokeilla sarjan muita tuotteita, jos siinä yhdessä on vaan ollu jotain mikä ei mulle käy..:)

  • Reply
    Reetta
    8.5.2012 at 22:25

    Oon kuullut tuosta Redkenin all soft -hoitoaineesta oikeastaan pelkkää hyvää. Se varmaan sopisi mullekin, koska kihara tarvitsee aika paljon kosteutta. En ole vielä kuitenkaan saanut sitä aikaiseksi kokeilla. Täytyisi kyllä.

    Mun suosikki muotoilutuote on ollut jonkun aikaa jo L'anzan Curl Define, mutta nyt sen paikkaa on tullut kiilaamaan aika voimakkaasta Sevenin Easy Day. Tuo Sevenin tuote kun kosteuttaa ja muotoilee samalla, kiharat tykkää!

    • Reply
      Mona
      9.5.2012 at 07:21

      Oi L'anzan tuotteet on myös hyviä!:) Sveni on on ihan uus mulle:))
      Sulla on kyllä niin ihanat kiharat <3 :)

  • Reply
    Anna
    9.5.2012 at 15:11

    Oon käyttänyt jo vuosia KMS californian moist repair- tuotteita. Ne on kans ihan huippuja kuivalle tukalla. :)

  • Reply
    Julia
    12.5.2012 at 12:33

    Meillä on erilaisii Redkenin tuotteita ja ne on tosi hyviä!Kannatta kokeilla myös Keractasee! ne on vähintäänki yhtä hyviä! ((:

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *