31.5.2012

Kuulumisia ja kaffen kanssa

Alkuun haluan kiittää teitä ihania vinkeistä mitä yhdistää punaisten housujen kanssa . Ootte ihan parhaita. Olen nyt kerännyt muutamia kuvia ja teen niistä myöhemmin erillistä postausta, niin saatte sanoa mielipiteitänne mikä on paras yhdistelmä punaisten housujen kanssa jne. 
Kuulumisia sen verran, että huomenna on meikäläisellä kevään viimeinen tentti ja täytynee todeta, että olen totaalisesti kadottanut motivaation. Tuntuu, etten saa itsestäni tenttien suhteen enää mitään irti. Jopa jännittäminen on vähentynyt, kun ei vaan millään enää huvittaisi. Odotan sitä, että voin lueskella kirjoja ilman stressiä ja tenttijännitystä! Olenkin jo miettinyt muutaman kirjat luettavaksi kesää varten. Mikäs sen parempaa, kuin makoilla rannalla kera mukaansa tempaavan kirjan!? Kaikki kirjasuositukset ovat muuten äärimmäisen tervetulleita. Minusta on muutenkin mukava kuulla millaisia kirjoja muut tykkäävät lukea. 
Parhaillaan itselläni on menossa The seven highly effective people. Aivan mielettömän hyvä ja suht helppolukuinen englanninkielinen kirja. Mullehan tuo englanti on todella vaikeaa, joten sen kanssa saan varmasti tehdä töitä hurjasti aina. Onkin kiva löytää englanninkielisiä kirjoja, jotka ovat todella mielenkiintoisia, jolloin niiden lukeminenkin on huomattavasti helpompaa näin heikko kielitaitoiselle. 
Sitten taas terveysjuttuihin. Niin kuin eilisessä postauksessa mainitsin, olen jälleen pyrkinyt välttämään liian karkin ja herkkujen syömistä. Joskus kuitenkin tekee mieli aivan kamalasti makeaa. Itse tykkään korvata karkin esimerkiksi tummalla suklaalla ja taatelilla. Johan lähtee makeanhimo ja paljon terveellisemmällä vaihtoehdolla. 
Tänään kahvituokioni näytti tältä;) 

Illalla lähden dinnerille viettämään ystävän läksiäisiä. Taidan laittaa jalkaani punaiset housut ja teiltä saamani vinkin mukaan raitaa ja sinistä;)
Ps. Mona’s Daily Style täyttää ensi maanantaina 1-vuoden!! Miten vuosi onkaan voinut mennyt näin äärettömän nopeasti?!:) Maanantaina luvassa kiva arvonta, joten pysykäähän kuulolla:)

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply
    Nanna
    31.5.2012 at 16:31

    Toivottavasti bloggailet vielä monen monta vuotta :)

    • Reply
      Mona
      31.5.2012 at 16:46

      Muruu olet niiiiin ihana <3 Pus <3

  • Reply
    Reetta
    31.5.2012 at 20:26

    Mulla on ainakin sellainen “ongelma” että kouluvuoden aikana en juurikaan lue muuta, kun koulujuttuja. Mua ahdistaisi lukea koko ajan oli sitetn hömppää tai koulujuttua. Kesällä luenkin sitten enemmän kirjoja.

    • Reply
      Mona
      1.6.2012 at 16:59

      Jeps, sama homma… Onneks kesä on ihan ovella;)

  • Reply
    Ida Jalo
    31.5.2012 at 21:09

    Toivottavasti jatkat viellä monta vuotta :) Oot yks mun tyyliidoleista, ois kiva joskus tavata ihan livenä =)

    • Reply
      Mona
      1.6.2012 at 17:01

      Voi kiitos paljon , hirmu kiva kuulla että viihdyt täällä:) Ja tuuhan ehdottomasti moikkaamaan jos törmätään kaupungilla!!:)

  • Reply
    muru
    31.5.2012 at 21:20

    Tsemppiä tenttiin! :)
    Olen aika uusi lukijasi, mutta uskon,että sun tyylillä jatkat vielä piiiiitkään bloggailua, sulla on niin ihana fiilis täällä! :)

    • Reply
      Mona
      1.6.2012 at 17:02

      Voi kiitos ihana <3 Tosi kiva, että koet täällä olevan hyvä fiilis <3 :) Ihanaa että jaat aikaasi kanssani!:)

  • Reply
    tata
    2.6.2012 at 20:24

    Vasta löysin tänne ja heti pitää tulla antamaan vinkkiä kesälukemisen suhteen :) Itsellä on englanniksi lukemisen kanssa sama tilanne kuin sinulla, en ole kovin hyvä ja tästä johtuen myöskään nopea. Yleensä haluankin lukea englanniksi joko sellaisia kirjoja, jotka olen lukenut jo aiemmin suomeksi jotta tiedän ymmärtäväni tai sitten helppolukuisia. Nyt kuitenkin avomiehen suosituksesta tartuin George R. R. Martinin A Song of Ice and Fire-sarjaan, josta olen lukenut jo ensimmäisen osan (A Game of Thrones) ja toista luen parhaillaan (A Clash of Kings). Fantasiaa ja sanasto on ajoittain haastavaa, mutta yleensä olen kuitenkin asiayhteydestä ymmärtänyt ainakin jotenkuten :) Ja avomieheltä olen myös kysellyt välillä vaikeita sanoja. En tiedä yhtään kirjamakuasi, mutta tätä voinen suositella! Tuo ensimmäinen kirja on myös suomennettu, mutta siitä en osaa sanoa mitään. Ja onpa siitä tehty myös TV2:lla esitetty 10-osainen sarjakin! Toinen kausi pyörii parhaillaan Canalilla…

    Toisessa blogissani on juuri tänään kirjoitettu mietelmä tästä ekasta kirjasta! http://lukutoukkailua.blogspot.fi/2012/06/george-r-r-martin-game-of-thrones.html

    Pahoitteluni kilometrikommentista simppeliin asiaan :D Taidan siirtyä lukemaan blogiasi lisää :)

  • Reply
    Mona
    2.6.2012 at 20:42

    Voi kiitos sinulle ihan hirmuisesti!!:) Tykkään tosi monenlaisista kirjoista joten laitan ehdottomasti vinkkisi korvan taakse!:)
    Mukavaa, että löysit tänne ja jätit kommenttia!:) Oikein mukavaa viikonloppua!:)

  • Reply
    Mona
    3.6.2012 at 20:26

    Hei, kaimani! Olen pidemmän aikaa seuraillut blogiasi ja täytyy myöntää, että se on innostanut minua usein. Vaikutat hyvin positiiviselta ja iloiselta ihmiseltä, piristyn aina kun saan lukea postauksiasi. Olen vielä aika nuori, mutta tyylisi inspiroi minua silti paljon. Pidä lippu korkealla! :)

    Terkuin, Mona

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *