30.9.2012

Sunnuntain asu ja uudet tohvelit

Ihanaa aurinkoista ja syksyistä sunnuntaita kaikki!:) Turussa on ihan täydellinen syyskeli ja kävimme murun kanssa Sokoksen 3+1 päivillä kääntymässä. Mitään kovin ihmeellistä ei kaupungilta tarttunut mukaan, jotain pieniä juttuja vaan. Anttilasta hain pieniä kehyksiä joihin olisi tarkoitus teettää muutama kuva. Haluan makkariin pienen kollaasin tärkeistä kuvista tuomaan hymyä huulille.:)
Kaupungille lähtiessä päälle päätyi seuraavaa…

Burgundin väri on tainnut tulla jäädäkseen omaan sydämeeni. Minusta se tuo niin ihanasti väriä ja pirteyttä juuri syksyn asuihin. Kaupoissakin tulee tiirailtua kaikkea burgundia.

 Valkoiset neuleet ovat myös kovasti mieleeni ja tuo päällä oleva versio onkin saanut todella paljon käyttöä. Tarvitsen melkein muutaman lisää kaappiin, ettei tuo ihan kulu puhki;)

Kengät: Zara
Farkut: Nudie
Paita: nelly.com
Jakku: H&M
Huivi: Mulberry
Kello: Michael Kors
Kaulakoru ja rannekoru: Kalevala

Jalassa oli ensimmäistä kertaa viime viikolla ostamani Zaran tossut. Täytyy sanoa, että oli kyllä todella huono ostos, nimittäin ne ovat äärettömän huonot jalassa. Muutaman tunnin kaupungilla kävelyn jälkeen oli jalat ihan hiertymillä.. Täytyy katsoa saako niitä jotenkin hieman pehmennettyä..

Ihanaa sunnuntain jatkoa kaikille!:)

Pst. Illalla luvassa pieni arvonta, joten pysykäähän vielä tänään kuulolla!!:)

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    ibe
    1.10.2012 at 17:45

    Supernättejä kuvia ja varsinkin nuo keinukuvat on ihanat :) Ja asu on niin nätti että voisin ihan samanlaisen pukea itsekin, harmi vaan en omista yhtään burgundyn väristä vaatetta :( asia olisi korjattava pikimmiten…;)

  • Reply
    Senja
    1.10.2012 at 21:21

    burgundi sopii kyllä sulle hyvin! ite en jostain syystä oo tykästynyt kyseiseen väriin, siis ainakaan itseni päällä. monella se näyttää tosi kivalta varsinkin näin syksyisin, mukaan lukien mona sulla!<3

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *