23.10.2012

Central Park

Kävimme monen muun New Yorkissa matkaavan tavoin kävelemässä Central Parkissa. New Yorkin sydän oli todella maineensa veroinen. Tosin lääniä oli niin paljon, että näkemistä jäi ihan hurjasti vielä toista kertaa varten. Tänne on siis todellakin pakko päästä tulevaisuudessa vielä uudestaan.
Paikka vilisi paikallisia lenkkeilijöitä ja juoksukoululaisia. Oli ihana seurata liikkujien hyvää fiilistä. Lapset leikkivät aukeilla ja juoksivat kilpaa. Pariskunnat kävelivät käsikädessä romanttisesti ilman kiirettä.

Puisto vilisi myös karvaisia otuksia. Saimme muutaman hauskan kuvan kavereista… Oravia oli oikeasti ihan hurja määrä ja nekin leikkivät keskenään;)

Puistossa pääsi kiertämään myös pyörien kyydissä. Me tyydyimme kuitenkin kävelyyn. Tuollaisenkin kanssa voisi kuitenkin olla ihan hauska kiertää puistoa ja tietysti samalla napata kuvia parhaista paikoista. 

Seuraavaa NYC:in reissua varten aion siis ehdottomasti varata kunnon lenkkarit mukaan ja kiertää koko puiston lenkkeillen läpi!:) Ah, niin ihana paikka. Miksei Turussa ole samalaista puistoa?;) Tosin lenkkeily aurajoen rannalla on myös vertaansa vailla. Siltikin tulee ikävä näitä maisemia…:)

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Fit
    23.10.2012 at 16:39

    NY is my dream!

    Fit
    _________________________________________
    visit my blog:
    http://www.fashionbyfit.blogspot.com

  • Reply
    Senja
    23.10.2012 at 21:02

    oiiii oon kyllä kateellinen ihanan näköinen paikka=)

  • Reply
    Mipsukka
    24.10.2012 at 00:49

    Hienoja kuvia ja Central Park on niin ihana. <3

  • Reply
    Anonymous
    24.10.2012 at 05:08

    Olethan käynyt Turussa pyörimässä Vartiovuorenmäellä? Ei se mikään Central Park ole, mutta Turussa asuessani ulkoilin siellä usein koiran kanssa ja varsinkin kesäisin pidin paikasta kovin :) .Kristin

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *