18.12.2012

Lenkillä + Juoksuohjelman 2. osa

Heippa ihanat! Täällä päivä on kulunut mukavasti touhuten kaikkea pientä. Kuvailin muun muassa kaikki laukkuni ja teen niistä pikimiten postausta. Samalla tuli taas todettua, että yksi jos toinenkin yksilö puuttuu laukkujen joukosta;) Hih, kyllä sitä aina keksii uusia laukkuhimotuksia.
Kävin myös salilla juoksemassa matolla. Rauhallinen pitkälenkki tuli tänään tehtyä. 80 minuuttia oli koko lenkin kesto ja sykkeet suhteellisen matalalla koko lenkin ajan. 
Lenkin jälkeen olo oli taas ihan huippu hyvä! 
Mikko oli lähettänyt tänään myös uuden juoksuohjelman. Myönnettäköön, että pikaisesti käytyäni sen läpi ajattelin ensimmäistä kertaa, että mihin sitä oikein onkaan tullut lähdettyä mukaan!!:D Noh, eiköhän kehitys ja ennen kaikkea se kesällä juostava puolikas motivoi ja ole loistava palkinto uurastuksesta. Tosin olen niin tottunut juoksemaan mukavuusalueella, että väkisinkin pitää kurkottaa hieman niiden omien rajojenkin yli..
Lisään Mikon laatiman ohjelman tännekin, mutta huomioittehan kaikki, että ohjelma on tarkkaan suunniteltu juuri meikäläiselle. Sitä ei siis ole välttämättä järkevää lähteä noudattamaan sellaisenaan. Mikko myös varmasti vastailee mielellään juoksuohjelmiin liittyviin kysymyksiin, joten hänelle voi laittaa vaikka sähköpostiakin: mikko@vauhtisammakko.com
Aerobinen harjoitusohjelma, 2kk. Osa 2.

Progressiivinen lenkki: Aloita rauhallisesti juoksusta, jossa syke on n. 100. Kiihdytä pikkuhiljaa vauhtia. Vartin päästä sykkeen tulisi kohota 120-140:neen. Lopussa sykkeen tulee olla vähintään 160. (lisätään viikottain

Rauhallinen lenkki: juoksua sykealueella 135-145
Kevytsykkeinen lenkki juoksua sykealueella 120-135 Kilometrin progressiiviset vedot 4-10 kpl, aikatavoite


Viikko 1: Progressiivinen lenkki 45min, alkusyke 120, loppusyke 175.
Rauhallinen lenkki, sykealue 135-145 80 min
Kevytsykkeinen lenkki, sykealue 120-135 80 min

Viikko2: 4x 1km, vauhdit: 6:00, 5:45, 5:30, 5:00. Välissä 3min hölkkäpalautus. (kevyttä juoksua)
Rauhallinen lenkki, sykealue 135-145 80 min
Kevytsykkeinen lenkki, sykealue 120-135 80 min

Viikko 3: 5x 1km, vauhdit: 6:00, 5:45, 5:30, 5:15, 5:00. Välissä 3min hölkkäpalautus. (kevyttä juoksua)
Progressiivinen lenkki 45min, alkusyke 120, loppusyke 175.
Rauhallinen lenkki, sykealue 135-145 80 min
Kevytsykkeinen lenkki, sykealue 120-135 80 min

Viikko 4: Progressiivinen lenkki 45min, alkusyke 120, loppusyke 175.
Rauhallinen lenkki, sykealue 135-145 80 min
Kevytsykkeinen lenkki, sykealue 120-135 80 min

Viikko 5: 6x 1km, vauhdit: 6:00, 5:45, 5:30, 5:15, 5:00, 4:45. Välissä 3min hölkkäpalautus. (kevyttä juoksua)
Rauhallinen lenkki, sykealue 135-145 80 min
Kevytsykkeinen lenkki, sykealue 120-135 80 min

( lisänä, jos aika riittää : Progressiivinen lenkki 45min, alkusyke 120, loppusyke 175.)

Viikko 6:
Progressiivinen lenkki 50min, alkusyke 120, loppusyke 180 +
Rauhallinen lenkki, sykealue 135-145 85 min
Kevytsykkeinen lenkki, sykealue 120-135 85 min

Viikko 7: 7x 1km, vauhdit: 6:00, 5:45, 5:30, 5:10, 4:55, 4:50, 4:40. Välissä 3min hölkkäpalautus. (kevyttä juoksua)
Rauhallinen lenkki, sykealue 135-145 80 min
Kevytsykkeinen lenkki, sykealue 120-135 80 min

( lisänä, jos aika riittää : Progressiivinen lenkki 45min, alkusyke 120, loppusyke 175.)

Viikko 8: Progressiivinen lenkki 45min, alkusyke 120, loppusyke 175.)

Rauhallinen lenkki, sykealue 135-145 80 min
Kevytsykkeinen lenkki, sykealue 120-135 80 min




Nyt äkkiä tekemään ruokaa, maha nimittäin huutaa nälkää!!:D
Palailen illemmalla vielä blogin puolelle:)
Juoksuohjelma tehty yhteistyössä!

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Anonymous
    18.12.2012 at 19:06

    Hei, Mona!

    Kiitos ihanasta blogistasi. Olen uusi lukijasi, mutta jo koukuttunut lukemaan juttujasi. Minulla aika samanlaiset kiinnostuksen kohteet, mitä sinä bogissasi käsittelet. Positiivinen draivisi antaa energiaa ja voimaa luottamaan omiin juttuihini. Kiitos.

    Tulin itsekin juuri lenkiltä, takana 65min ja edessä keväällä Helsinki City Run.

    Huomasin myös että olet lukenut Voiman.. Oma elämäni sai positiivista energiaa Salaisuudenjälkeen ja katsotaan mitä Voima antaa..

    Mainitsit tulevan laukkupostauksen, jota odotan innolla. Olen laukkufani, mutta en ole uskaltanut ostaa hintavia laukkuja itselleni. Nyt ajattelin aloittaa. Mikä olisi hyvä laukku aloittaa nahkainen Longchamp vai joku ajaton Mulberryn malli. Mistä laukku kannattaa ostaa verkossa ja miten itse säästät laukkuja varten..
    Kiitos vielä hyvän mielen tuottamisesta! Posivisuus on tarttuvaa! =)
    “Mimosa”

    • Reply
      Mona
      18.12.2012 at 21:25

      Voiiiiii ihana Mimosa <3 <3 :) Kiitos kuule sulle niin sydäntä lämmittävästä kommentistasi. Miten motivoivaa ja inspiroivaa onkaan saada tuollaista palautetta. Kiitos ihan hurjasti <3:) Ja voi kyllä niin ihanat kirjat!!:) Niihin on aina kiva palata:)
      Laukut on ihania <3 <3 :D Ja niiden kuolaaminen on myös kivaa;) Kannattaa rauhassa funtsailla minkä haluaa ja millaiseen käyttöön. Itse oon kyllä ollu 100% tyytyväinen Mulberryn hankintaan. <3:) Itse en ookkaan laukkuja netistä ostanut, mutta voisin muutaman luotettavan nettisivun kyllä linkittää sitten postaukseen:) Kannattaa muistaa, että jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, niin silloin se myös luultavammin sitä on.
      Kiitos vielä ihanasta voimaannuttavasta kommentistasi <3 :)

  • Reply
    Meow
    18.12.2012 at 19:37

    Käytkö noin paksussa takissa lenkillä ? :0

    • Reply
      Mona
      18.12.2012 at 21:26

      Hih:D En!!:D Juoksin sisällä matolla;) Kuvassa oon just lähdössä:)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *