25.5.2013

Blogi-ilta Helsingissä

Mainitsin eilisessä Inspiroiva Asu!– postauksessa, että kävimme torstaina blogi-illassa Helsingissä. Suuntasimme kullan kanssa jo päivällä kaupungille lounastamaan ja kiertelemään muutamia kauppoja. Pysyin tosin hyvin maltillisissa shoppailuissa ja kotiin lähti vain yksi kaulakoru Lindexiltä. Iltapäivä vietettiin iki-ihanan Xenin kanssa. Oli niin kiva nähdä pitkästä aikaa ja kuulla matkaajan kuulumisia. 
    
Illalla suuntasimme isomman porukan kanssa Ruoholahteen. Bestseller, Cutrin ja Lumene olivat järjestäneet todella mukavan illan, jossa pääsimme tutustumaan uutuuksiin. Tarjolla oli  kauniita ja maukkaan näköisiä herkkuja. Porukkaa oli paikalla tosi paljon ja oli kiva nähdä tuttuja. 

Juuri Lilyyn muuttanut Nata!:) Aina yhtä rempseä ja hauska!:)

Saatiin vähän opastusta mageiden kesäkampausten tekoon.

Ihana Mrs.V kuvaili kateutta herättävällä Canonin 6D:llä!;) Ja Anu aiheutti upeella asullaan sydämen tykytyksiä.

Ilahduttava ylläri oli, kun Mikkokin oli paikalla! Kiva, kun ollaan törmätty nyt pienen ajan sisällä jo muutaman kerran:)  

Lumenelta saatiin ihania räiskyviä uutuuksia testiin. Olen muuten jäänyt aivan koukkuun kynsilakkoihin. Aikaisemmin en juuri ole värikkäitä lakkoja käyttänyt, kun kynsissä on ollut ranskalaiset. Viimeiset pari kuukautta Pirita on laittanut kuitenkin geelaukset meikäläiselle vaaleanpinkillä, jotka näyttää tosi luonnollisilta ja on helppo lakata. Nyt siis innostus väreihin onkin huipussaan!:) Geelien päällä värit myös mielestäni pysyvät hyvin.
Kiva torstai siis Helsingissä takana. Muutaman viikon päästä olisi taas tarkoitus suunnata pääkaupungille. Kesän tavoite vierailla enemmän Helsingissä  on siis alkanut ainakin erittäin hyvin;) 
Kiitos järjestäjille mukavasta illasta!

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply
    Mikko
    25.5.2013 at 10:37

    Hauskoja kuvia :) On tosiaan mahtavuutta, että ollaan törmätty useammin! Toivottavasti teillä oli hauska ilta muuten!

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *