6.8.2013

Täydellinen seerumi kasvoille!

Luonnonkosmetiikka on erittäin lähellä sydäntäni ja erityisesti Jurlique tuotteet. Olen tehnyt jo pidempään yhteistyötä Jurliquen kanssa ja olen ollut todella tyytyväinen heidän tehokkaisiin, mutta samalla hellävaraisiin tuotteisiin, joissa on kaiken lisäksi yksinkertaisen kauniit purkit.
Jurlique on jalostanut jo yli 25-vuoden ajan ihonhoitotuotteita luonnollisista raaka-aineista. Merki on kotoisin Etelä-Australiasta. Sen tavoite on tarjota puhtaita tuotteita, jotka ovat kuitenkin samalla tehokkaita. Lisää Jurliquesta voi lukea täältä ja heidän aktiiviset facebook sivut löytyy täältä!:) 
Sain nyt testattavakseni Jurliquen täysin uuden seerumin. Tämä Herbal Recovery Advanced Serum on aivan mieletön tuote! Sitä on itseasiassa ollut valikoimassa aikaisemminkin, mutta nyt tähän uuteen versioon on kehitelty entisestään parannuksia ja tehoa on tuotu lisää.
Tämä ihanainen seerumi on täydellinen yli 25-vuotiaalle iholle, jossa alkaa näkyä ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä (kääk, pakko kai sitä on myöntää että omakin iho ihan oikeasti alkaa jo ikääntyä, eikä olekaan enään ihan teinin hipiä;).  Seerumi ravitsee, suojaa ja elvyttää ihoa. Se sisältää suuren määrän laadukkaita luonnon raaka-aineita, jotka tekevät ihosta todella pehmeän ja eloisan.
Minusta ihonhoito on kaiken A ja O kauneudenhoidossa ja juuri tällaiset tehoseerumit ovat omia suosikkejani! Usein käytän erilaisia seerumeja iltaisin ennen nukkumaan menoa, mutta tätä Jurliquen uutuutta olen kyllä laittanut sekä aamuisin, että iltaisin. Iho tuntuu ihan janoavan tätä ja se myös mielestäni tasoittaa ihoa ennen meikkiä. Tuote on riittoisaa ja muutama painallus riittää piisaa koko kasvoille. Itse laitan myös seerumia kaulan iholle ja rinnalle, joten noin kolme painallusta on ollut omassa käytössäni sopiva määrä.
Eikö olekin kaunis purkkikin?:) Minun kestosuosikkini Jurliquelta on Rose Water Balancing Mist, joka on myös samalaisessa purkissa. Nämä sopivat mainiosti näkyvälle paikalle vessan hyllylle tai vaikka meikkipöydällä. Itse pidän kyseiset ihanuudet rinnakkain meikkipöydän “kosmetiikkatarjottimella”;)

Vielä joutuu hetken odottelemaan ennen kuin tämä ihana seerumi saapuu myyntiin, mutta sillä välin sain ilokseni mahdollisuuden arpoa kaksi uutta Jurliquen Herbal Recovery Advanced Serumia teidän ihanien kesken!!:) Moni pidempään blogia lukenut varmasti tietää, että juuri tällaiset omat suosikkini ovat ehdottomasti niitä, joilla niin mielelläni ja eniten haluan teitä aurinkoisiakin ilahduttaa arvonnoissa.
Erityisen kiitoksen haluan antaa Facebookissa blogia seuraaville!! Teitä on jo lähes huimat 800!! Aivan mieletöntä.  FB-seuraajat osallistuvat siis tupla-arvalla arvontaan. Mikäli seurailet blogia fb:ssä lisää kommenttiin vain FB, joilloin tiedän ottaa kommentin huomioon kahdesti. Onnea kaikille tasaisesti arvontaan!!:) Arvonta päättyy sunnuntaina 11.8.2013 kello 21.00.
Osallistu Jurliquen seerumin arvontaan jättämällä kommentti tähän postaukseen! Muistathan lisätä sähköpostiosoitteesi, jotta saan yhteyttä voittajaan. 
Huom, Facebook tykkääjät mukana 2 arvalla, lisää kommenttiin maininta FB !! :)

Ps. Saa tykkäillä ja jakaa!! ;)



EDIT: Arvonta suoritettu ja voittajalle ilmoitettu henkilökohtaisesti! Kiitos kaikille osallistujille!!:)

You Might Also Like

127 Comments

  • Reply
    Alisa // More precious than gold
    6.8.2013 at 20:51

    Oi ihana juttu! :) Osallistun arvontaan!

    alisa.hakanen@gmail.com

  • Reply
    -A-
    6.8.2013 at 20:57

    FB
    Tämä merkki on uusi tuttavuus minulle, mutta mielelläni kyllä tutustun luonnonkosmetiikkaan :) näin tuoksuherkkänä olisin kuitenkin kiinnostunu millainen tuoksu tässä tuotteessa on sekä muutenkin koko sarjassa? Ihonhoitotuotteista on inhottava saada kamala päänsärky.. Anniina.leppaniemi(a)gmail.com

    • Reply
      Mona
      6.8.2013 at 21:20

      Tässä seerumissa ei oo vahva tuoksu, mutta esim tuossa mainitsemassani kasvosuihkeessa on vahvempi ruusun tuoksu. Uskon et tää seerumi sopis sulle tosi hyvin!:) mut esim silmänympärysvoide ja tuo mist ei välttämättä oo parhaimpia tosi tuoksu herkille!:) Monelle herkemmällekin iholle nää silti sopii koska näissä ei oo mitään parabeenejä yms. SUosittelen kyllä lämpimästi testailemaan tai kokeilemaan vaikka Jurlique kasvohoitoa hoitolassa :)

    • Reply
      Anonymous
      11.8.2013 at 11:38

      mukana 2 arvalla fb neulahuovutus@yahoo.com ois kiva kokeilla!

  • Reply
    Noora
    6.8.2013 at 21:09

    Mukana arvonnassa, uusia kosmetiikkajuttuja on aina kiva kokeilla!
    noorake@hotmail.com

  • Reply
    Zandra
    6.8.2013 at 21:15

    Ihana arvonta, eli mukana ollaan! Olen miettinyt sellaisen kasvosuihkeen ostamista, ehkä tuo sinun suosikkisi Jurliquelta voisi olla hyvä valinta!:)

    zandranelamaa@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    6.8.2013 at 21:19

    Peukut pystyyn, mukana ollaan :)

    -Paikkis-

    ptb77(at)hotmail.com

  • Reply
    minnamaria
    6.8.2013 at 21:24

    Ihana arvonta, seeurumi kuulostaa taivaalliselta! :) minnamaria86 @ gmail.com + FB

  • Reply
    Anonymous
    6.8.2013 at 21:27

    Ihanaa, mukana arvonnassa myös fb:n kautta! sonja.lehtinen(at)hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    6.8.2013 at 21:27

    Ihana arvonta! En olekaan testannut Jurliquen tuotteita ennen, Madara on kyllä tuttu ja löytänyt paikkansa sydämessäni. :) Haluaisin testailla myös Patykan tuotteita! FB
    blondiiu@netti.fi

  • Reply
    elviirainen
    6.8.2013 at 21:35

    FB
    emppu_i@hotmail.com

  • Reply
    MariH
    6.8.2013 at 21:43

    Nyt vaan peukut pystyyn, että arpaonni osuis kohdalle! :)
    FB
    marihahl@windowslive.com

  • Reply
    Tiia
    6.8.2013 at 21:47

    Kahdella arvalla ilomielin mukana eli FB. : Olen aivan höperönä Jurliquen tuotteisiin, ostin juuri tällä viikolla 100ml Citrus Balancing Mistin. :) Exfoliator on myös lemppari. Muita en ole vielä kokeillut.

    tiia68@gmail.com

  • Reply
    Essi
    6.8.2013 at 21:58

    Jurliquen tuotteet on ihan mahtavia! Mukana arvonnassa siis + FB :)

    essi.j.salonen@student.hamk.fi

  • Reply
    Anonymous
    6.8.2013 at 22:00

    Oij miten ihanan kuuloinen tuote, toivottavasti tulee pian myyntiin :) ja tietysti mukana arvonnassa :)
    noora.anttila@hotmail.com

  • Reply
    Iitu
    6.8.2013 at 22:01

    Täällä kans alkaa 30 olla lähempänä kun 20, vois olla ajankohtainen tuote siis tännekin, apua :) FB

    iitu_m_@hotmail.com

  • Reply
    Tawunen
    6.8.2013 at 22:07

    Kiinnostuin todella paljon tuosta seerumista kun tekstisi luin, ja aloin melkein hyppiä ilosta kun lopussa kerroit tuosta arvonnasta :D Uuden seerumin osto olisi ajankohtainen, ja jos arpaonni ei suosi, tuon voisin ostaakin. Osaatko sanoa milloin se saapuu myyntiin ja jonkinlaista hintaa? :)
    pinkzalmiac@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    6.8.2013 at 22:13

    FB
    marjaana.nieminen@elisanet.fi

  • Reply
    Anonymous
    6.8.2013 at 22:19

    Kiva olisi kokeilla tätä minulle tuntematonta tuotetta/sarjaa. :) + FB

    noora.vepsalainen@hotmail.fi

  • Reply
    StyleC
    6.8.2013 at 22:38

    Rosewater Balancing Mist on myös oma suosikkini, joten olisi mahtavaa päästä kokeilemaan seerumiakin :)

    tyyli.casual (at) gmail.com

  • Reply
    Pinja
    6.8.2013 at 22:44

    Voi että ois kiva taas kokeilla uutta kosmetiikkaa :))

    pinja.kuivalainen@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    6.8.2013 at 22:45

    Täällä olis suuri tarve seerumille! ;) Mukana arvonnassa + FB :)

    lindaeheino@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    6.8.2013 at 23:04

    FB
    hennushkah@hotmail.com

    -Henna

  • Reply
    Biscuit
    6.8.2013 at 23:09

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  • Reply
    Biscuit
    6.8.2013 at 23:11

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  • Reply
    Biscuit
    6.8.2013 at 23:12

    Mukana arvonnassa ;)! Ja tottakai myös tykkäilen Fb:n puolella! Ihanaa olis saada tuollainen ylellisyys tuote omaksi, opiskelijana kun normaalisti tulee käytettyä halvempia markettirasvoja :).piparkakku@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 00:07

    Jurligue ihan uusi tuttavuus mulle, olisi kiva saada testiin ko seerumi :)

    maija.kivimaki@windowslive.com + FB

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 01:51

    Mukana arvonnassa! :) -marie

    mariee121@hotmail.com

  • Reply
    sinis
    7.8.2013 at 05:42

    Ihana arvonta! Aina tarkoitus kokeilla luonnollisempaa kosmetiikkaa, mutta aina sitä sitten jumittaa niissä vanhoissa merkeissä. Mukana siis :)
    ssini85(a)hotmail.com

  • Reply
    Leena Niemi
    7.8.2013 at 06:40

    On kiva kokeilla jotakin uutta, jos tästä seerumista tulisi vaikka mun ykkös suosikki, kun olen kokeillut chanelin ja diorin seerumeita niin niistä en oikein pitänyt :( + FB
    leena.niemi92@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 07:12

    Olen blogisi myötä kiinnostunut Jurliquen tuotteista, toivottavasti onnetar suosii :)

    annukka.kokkonen77@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 07:25

    Itse en kyseistä merkkiä ole vielä ehtinyt kokeilla, jo olisi aika! Joten mukana ollaan! :)

    naimisiin1@gmail.com
    tykkään myös fb:ssä, joten kahdella arvalla! :)

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 07:30

    Olisi mahtavaa kokeilla jotain uutta, eikä noita seerumeita ole juurikaan tullut testailua (vaikka syytä olisi)..

    elli1@suomi24.fi

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 07:42

    Oo, Jurlique on yksi lempparimerkeistäni, ihanaa että tulossa on näin mahtava tuote!!
    mariak1@jippii.fi

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 07:52

    oih, tämän palkinnon haluan todella voittaa!

    jaana.holmback@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 07:59

    FB

    Arvonnassa mukana! :)

    ermakine@ulapland.fi

  • Reply
    Tilda
    7.8.2013 at 08:04

    Olisipa mahtava voittaa tämä palkinto omille kasvoilleni! :) tuuli.leppaaho1@gmail.com

  • Reply
    Milla JG
    7.8.2013 at 08:18

    Jeee, arvonnassa mukana! Ikä alkaa painaan päälle!

    milla86_@hotmail.com

  • Reply
    Milla JG
    7.8.2013 at 08:19

    Arvonnassa mukana!

    milla86_@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 08:21

    Kokeilisin! ;) hsuokari@yahoo.com

    FB

  • Reply
    Sanna
    7.8.2013 at 08:26

    Minunkin hipiäni tulee janoiseksi tätä postausta lukiessa! Olis jännä kokeilla :) suchislifeblog@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 08:37

    Mukana :)

    niinalukkarila1@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 08:54

    Jee! Itsekin rakastan luonnonkosmetiikkaa, ja olen nyt haaveillut uusien merkkien kokeilusta, joten tää ois ihan huippua voittaa!!!!! :)))))))))
    FB

    sansukka@hotmail.com

  • Reply
    -Liisi-
    7.8.2013 at 09:20

    Itse olen myös yhä enemmän siirtynyt luonnonkosmettiikkaan, jotenka tämän uusi tuote sopisi juuri minun koskmettiika osastolle! :)

    FB

    lissukke@outlook.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 10:04

    Wautsi, kuulostaa hyvältä tuotteelta! nimim. kosmetiikkahamsteri :)

    FB

    matiittanen@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 10:12

    Ois mahtavaa päästä vihdoista viimein tutustumaan Jurliguen tuotteisiin. Mukana ollaan!

    + FB

    shooting.star@hotmail.com

  • Reply
    Sue Ellen
    7.8.2013 at 10:13

    Toi Jurlique on ollut merkkinä nyt kovasti tapetilla, ja vaikuttaakin tosi mielenkiintoiselta. Osallistun innolla kahdella :) eli FB
    maida76 (at) gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 10:37

    Ihania unelmajuttuja, osallistun arvontaan.kirsti-inkeri@suomi24.fi

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 10:40

    Osallistun arvontaan bansku1989@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 10:40

    Osallistun :)

    *Kirsikka*
    k_ahonen@hotmail.com

  • Reply
    NoobaX
    7.8.2013 at 10:41

    Mukana kahdella arvalla! :)

    evejaron@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 11:09

    Olen FB-osallistuja.

    anu.leinonen@pp2.inet.fi

  • Reply
    Kati
    7.8.2013 at 11:11

    Oi tottakai osallistun

    +FB

    katikallo@msn.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 11:13

    Mukana arvonnassa :) jenny-94@hotmail.com

  • Reply
    Elina /Elinamaista
    7.8.2013 at 11:23

    Mukana kahdella arvalla :)

    elinan09@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 11:39

    FB! Mukana arvonnassa! :)

    Pauliina.Sjoblom@gmail.com

    ♡:llä Pauliina

  • Reply
    Sanna
    7.8.2013 at 11:41

    Mukana arvonnasssa! :) sssannna@hotmail.fi

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 12:06

    Ei muuta kuin (Y) siitä se napsahtaa ;)
    Niin face-arvonnassakin

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 12:12

    Mukana kahdella arvalla! :)

    pauliina.kaario@gmail.com

  • Reply
    Rva Kepponen
    7.8.2013 at 12:13

    Mukana
    pikkukepponen@live.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 12:14

    Kiitos minä haluaisin niin kovasti tuon pitäis saada jotain apua ;)
    Osallistun facessakin ;)

  • Reply
    *
    7.8.2013 at 12:16

    oi, kuullostaa hyvältä, ehdottomasti mukana arvonnassa! auneliini@gmail.com

  • Reply
    essi
    7.8.2013 at 12:28

    Luonnonkosmetiikka on parasta! :)

    essi.kastari@hotmail.fi + FB !

  • Reply
    Jennu
    7.8.2013 at 12:29

    Omia suosikkeja on myös tehoseerumit, ne jotekin pikavirkistää ihoa välittömästi. Ehdottomasti mukana arvonnassa :) ja FB- seuraaja myöskin!

    kauppi.jenni@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 12:40

    Ihana! Juuri sitä mistä kasvoni haaveilevat…! Unelmoin unelmoin. :)

    Terv. Mirva Susanna Kantola (tykkään Facebookissa)
    mirva.kantola@hotmail.com

  • Reply
    La Petite Princesse
    7.8.2013 at 12:42

    Mä en olekaan koskaan kokeillut tuota sarjaa, peukut pystyyn siis!

    lapetiteblogger@gmail.com

    FB

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 12:48

    Mä kyllä tarvitsen seerumia! Jurliquelta on muutama tuote käytössä jo.

    FB
    ankkalei@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 13:17

    FB Mukana olen arvonnassa, ihana merkki!
    -Ilona
    ilona8@hotmail.fi

  • Reply
    Heidi
    7.8.2013 at 13:35

    Oi, onpas ihana arvonta! osallistun yhdellä arvalla :)
    heidimaria.saarinen[at]gmail.com

  • Reply
    Kati
    7.8.2013 at 13:36

    FB

    Moi seerumia huutaa ihoni juuri nyt kun loma lähenee loppuaa. Ehdottomasti mukana siis haluan olla arvonnassa. Mulla ei aiempaa kokemusta ole kyseisestä merkistä, toivotaan että pian on.

    pinkwawe9@gmail.com

  • Reply
    Kati
    7.8.2013 at 13:37

    FB

    Moi ehdottomasti haluan olla arvonnassa mukana sillä ihoni huutaa loman loppuessa juuri kosteuttavaa seerumia. Mulla ei aiempaa kokemusta kyseisestä merkistä,toivotaan että pian on. =)
    pinkwawe9@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 13:54

    Tekisi varmasti hyvää pikkuvauvan väsyneelle äidille :) Eli mukana arvonnassa!
    teea.lyytikainen@gmail.com

  • Reply
    Janika
    7.8.2013 at 14:04

    FB

    En ole koskaan testannut tätä merkkiä, joten mielenkiinnosta osallistun :)
    janika.tallila@suomi24.fi

  • Reply
    AnnaQ
    7.8.2013 at 15:33

    Ostin Jurliqueta joskus vuosia sitten sen kotimaasta Australiasta ja ihastuin tuotteiden tuoksuun ja tuntuun. Nyt yli kolmekymppisenä olisi tosi ilahduttavaa päästä kokeilemaan ko. seerumia – itsekin kun olen alkanut havaita pysyviä väsymyksen merkkejä ja pieniä juonteita kasvoilla; kaikesta ihonhoidosta huolimatta.

    anna.kuusisto@gmail.com

  • Reply
    AnnaQ
    7.8.2013 at 15:34

    Voih juuri tällaista olisi niin ihana päästä kokeilemaan usean vuoden uudis-opiskelun ja työn uuvuttamana. ;)

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 15:40

    Mukana :)

    Haidixi74@saunalahti.fi

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 15:43

    Mukana arvonnassa + FB

    mona_21@hotmail.com

  • Reply
    armi owo
    7.8.2013 at 15:49

    äidille kivaa ylläriä voiton mukana … :D

    FB
    armi-00@hotmail.fi

  • Reply
    Beauty Corner
    7.8.2013 at 16:11

    Täällä ollaan ja niin myös FB:ssä :)

    beautycorner93@gmail.com

  • Reply
    LauraL
    7.8.2013 at 18:01

    Mukana ollaan. Alkanut kiinnostumaan luonnokosmetiikasta enemmän ja tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    lauratsl_84@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    7.8.2013 at 18:58

    Jurlique <3

    kisseq[at]hotmail.com

  • Reply
    zeepra
    7.8.2013 at 19:38

    kaksi arpaa. x_unrated at hotmail.com

  • Reply
    maruska
    7.8.2013 at 19:39

    mukana ollaan :). kahdella mukaan. mariestrange(at)hotmail.com

  • Reply
    LadyBlue
    7.8.2013 at 21:53

    Kuulostaa tutustumisen arvoiselta tuotteelta! Mukana arvonnassa :)
    ladyblueblogi@hotmail.com

  • Reply
    Jonna
    7.8.2013 at 22:06

    Kyllä kelpaisi :) Mukana!
    sypa.blog@hotmail.com

  • Reply
    Saara (saara.eerola@gmail.com)
    7.8.2013 at 22:15

    Hep ja Facebook! :)

    (saara.eerola@gmail.com)

  • Reply
    Haveaniceday1
    7.8.2013 at 23:00

    FB, uusia tuntemattomia merkkejä olisi kiva kokeilla.

  • Reply
    Anonymous
    8.8.2013 at 06:13

    Mallukka:
    Osallistun!
    marja-anneli@luukku.com

  • Reply
    Marja-Liisa
    8.8.2013 at 06:32

    Mukana, tuotteelle olisi todella tarvetta :)

    Facebook myös !

    minni42@gmail.com

  • Reply
    Janet
    8.8.2013 at 07:30

    Oi, tää tulisi kyllä tarpeeseen! Ikääntyminen todellakin alkaa jo näkyä :O

    myfantazya@gmail.com

  • Reply
    mara
    8.8.2013 at 08:28

    Osallistun! :)
    (martina.hamberg@gmail.com)

  • Reply
    mara
    8.8.2013 at 08:28

    Osallistun! :)
    (martina.hamberg@gmail.com)

  • Reply
    Neiti G
    8.8.2013 at 08:53

    osallistun.
    (neitig(@)hotmail.fi)

  • Reply
    Moma
    8.8.2013 at 10:31

    FB Jee luonnonkosmetiikka <3 on parasta!! :)

    karoliina.siven@gmail.com

  • Reply
    Iitu
    8.8.2013 at 11:10

    Nyt on niin lupaavat suositukset etta haluan tosissani paasta testaamaan. :) XX

    iitu.aari @ netti.fi ja FB

  • Reply
    Anonymous
    8.8.2013 at 11:28

    Osallistun!

    niina.puronummi@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    8.8.2013 at 12:08

    Osallistun :)

    taija.rannankari@gmail.com & FB

  • Reply
    kaijas
    9.8.2013 at 09:48

    kahdella ollaan mukana,kommetti ja fb tykkääjä
    kaimasika(at)gmail piste com

  • Reply
    Elina J.
    9.8.2013 at 11:13

    Osallistun :)

    iippe94@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    9.8.2013 at 12:05

    Mukana ollaan. :)

    FB

    outi.wolin@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    9.8.2013 at 13:04

    Oi mitä luksusta olisi voittaa tuollainen ylellisyystuote! Peukut pystyyn siis :) (karoliinainen@gmail.com)

  • Reply
    NooranElämää
    9.8.2013 at 15:23

    Joo, ehkä olis hyväks tälle 27-vuotiaalle mummolle :D Eiku mites se meni.

  • Reply
    Anonymous
    9.8.2013 at 19:33

    Usein tuntuu hankalalta löytää sopivia tuotteita juurikin tällaiselle 25-vuotiaalle iholle. Mukana siis!

    tanjahe (at) student.uef.fi

  • Reply
    Anonymous
    9.8.2013 at 19:35

    Mukana! (susannarivinen@gmail.com)

  • Reply
    Nella
    9.8.2013 at 19:46

    Mukana arvonnassa :)

  • Reply
    Anonymous
    9.8.2013 at 21:38

    Mukaan arvontaan! :)
    ilokseni@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    9.8.2013 at 22:07

    Osallistun arvontaan. millal@luukku.com

  • Reply
    FaerieS
    10.8.2013 at 07:24

    FB ja mukana arvonnassa :)

    Valitettavasti sitä kyllä jo alkaa huomaamaan, että ei tässä enää teinejä olla. Luonnonkosmetiikkaa ei ole vielä tullutkaan testattua, joten olisi tervetullutta :)

    faeriesugar@gmail.com

  • Reply
    Henna73
    10.8.2013 at 10:56

    Facetykkääjänä kahdella mukaan

    lof73(at)mbnet.fi

  • Reply
    Anonymous
    10.8.2013 at 11:33

    Yhdellä mukaan arvontaan :)
    snow_angel85@jippii.fi

  • Reply
    Joanna
    10.8.2013 at 11:39

    olisi kyllä tarvetta tuollaiselle :)!
    janna_yl@hotmail.com

  • Reply
    marika
    10.8.2013 at 11:58

    Kelpais kovasti :) Tupla-arvalla mukana :)

    marikax@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    10.8.2013 at 12:35

    Kahdella arvalla mukana. FB :) Odotan ensimmäistä lasta. Ei uskalla kaikkia tököttejä laittaa naamaan, raskausaikana. mutta luonnonkosmetiikka on lähellä sydäntä. <3

    Hannalaura888@gmail.com

  • Reply
    Violennia
    10.8.2013 at 12:58

    Mukana arvonnassa kahdella arvalla!

    violennia@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    10.8.2013 at 13:46

    FB ja mukana siis kahdella arvalla. voi kun onni suosisi ja pääsisi testaamaan :)

    T. MinnaK (koskelainen.minna@gmail.com)

  • Reply
    Krista
    10.8.2013 at 16:16

    Tätä olis mukava päästä testaamaan! Mukana siis arvonnassa!
    FB, kristakiu@gmail.com

  • Reply
    ibe
    10.8.2013 at 21:11

    Mukana ollaan, tuota ois ihana päästä kokeilemaan! :)

    sweet.talk@wippies.fi

  • Reply
    Hanne
    11.8.2013 at 09:10

    Mukana! hanski.laukkanen@gmail.com

  • Reply
    Hanne
    11.8.2013 at 09:10

    mukana :) hanski.laukkanen@gmail.com

  • Reply
    Essi
    11.8.2013 at 09:23

    Osallistun!:) essi.partanen@meili.fi

  • Reply
    Anonymous
    11.8.2013 at 11:22

    osallistun eli 2 arpaa olen myös fb:ssä Arja Härmä neulahuovutus@yahoo.com

  • Reply
    Anonymous
    11.8.2013 at 11:25

    mukana 2 arpaa oon myös fb:ssä Arja Härmä neulahuovutus@yahoo.com

  • Reply
    Anonymous
    11.8.2013 at 11:31

    mukana 2 arpaa olen fb:ssä neulahuovutus@yahoo.com

  • Reply
    Anonymous
    11.8.2013 at 12:15

    Mukaan yhdellä arvalla!

    ninuska76@luukku.com

  • Reply
    eija
    11.8.2013 at 17:58

    Mukana ilman muuta kahdella arvalla( myös fb)! Ihanuutta! Ja tarpeeseen tulisi!:) Eija
    eija.korhonen3@luukku.com

  • Reply
    Anonymous
    11.8.2013 at 18:01

    Yhdellä kokeilen onneani :)
    lumikki1@luukku.com

  • Reply
    Anonymous
    11.8.2013 at 19:56

    mukana! oona.nielikainen@hotmail.com

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *