8.12.2013

Viikonlopun kuulumisia

Lauantaina oli ihan sunnuntai olo ja tänään olen jo aivan sekaisin päivistä!:D Onko muita joita perjantain pyhäpäivä sekoittaa?? Täällä nukuttiin aamulla pitkään  ja nyt koko päivä on vain löhöilty ja otettu rauhallisesti. Eilen söin itseni niin ähkyyn iskän tekemistä herkuista, etten meinannut saada alkuun edes unesta kiinni, kun mahaan painoi niin vietävästi :D Miten niin olen perso hyvälle ruualle;)

Eilen meidän oli tarkoitus mennä illalla lämpimään paljuun, mutta siinä kävikin pieni kämmi sen kanssa. Sain laitettua veteen jalan reiteen asti, kun tajusin, että vesi oli niin kuumaa, että sekunttikin kauemmin vedessä niin oltaisiin saatu Monan reisipaistia illalliseksi :D Palju oli päässyt nimittäin lämpeämään kevyesti 50 asteeseen… Ihan ei pystynyt kylpemään. Päädyttiin siten vaihtamaan illan paljussa rentoilu ihan perinteiseen saunaan;)

Täällä blogissa on aikaisemminkin vilahtanut kuvia isän kotoa, mutta nappasin taas muutamat lisään. Iskällä ja mulla on hyvin pitkälle samalainen maku sisustuksessa ja kelpuuttaisinkin täältä yhden jos toisenkin jutun omaan kotiin.

Louis Poulsen lampun kotiuttaisin riemusta kiljuen. Se olisi ihan täydellinen työvalona:)

Murut kokkaamassa:)

Mites toi piparkakkutalo pöydällä??:D Ihan huikea! Laitoin siitä parempaa kuvaa myös instagramiin.

Rentoilun ja löhöilyn lomassa käytiin tänään pikaisella kävelyllä kullan kanssa ja samalla kaupassa. Yhtäkkiä ulos oli tullut talvi. Melkein kymmenen astetta pakkasta tuntui ihan 30 asteen pakkaselta:D Ugg:it pitää todellakin kaivaa kaapista esiin taas.

Eilen harjoiteltiin Eetun kanssa selätintä;) Meikkasin myös mun kullanmuruset <3 :) Oikealla mun ihana kummityttö ja vasemmalla rakas pikkusisko <3 :)

Seuraavaksi aloitetaan taas syöpöttelemään!:) Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille! Mikäli ollaan kohtuullisen aikaisin takaisin kotona niin palailen vielä illemmalla blogin puolelle. Pus!

 

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Milla
    8.12.2013 at 17:56

    Mä olen myös ihan sekaisin päivistä!!!! :D mutta eilen oli ihanaa huomata että on vasta lauantai :) sun isällä on upea asunto!!!!! Huomaa kyllä mistä hyvän makusi oot perinyt :) satuitko muuten kattomaan linnan juhlia? Olis kiva kuulla sun mielipide illan parhaimmista asuista :) oli kyllä pettymys edellis vuosiin :( kai tuo “pukukoodi” (tai sen puuttuminen) aiheutti hämmennystä :D tai siltä vaikutti… Oli kylä niin laidasta laitaan että huhuh! Ja pakko sanoa että taas olit tosi kauniina kuvissa :) haha tuntuu että joka päivä vaan kerron kuinka upee oot mutta sä vaan oot aina!!!!!! :DD

    • Reply
      Mona
      12.12.2013 at 21:42

      Kiitos paljon Milla<3 :) Sä se upea olet!!!:)
      Katsottiin ystävän luona linnanjuhlia ja oli tosiaan melko poikkeavaa asua!:D Tavallaan tykkäsin, mutta enemmän oli kyllä niitä huteja kuin hittejä;) Mä en kyllä osaa oikein sanoa mikä oli paras, mutta ainakin itse Haukio oli tosi tyylikäs <3 :)
      Ja kiitos iskän puolesta <3 :) Oon kyllä samaa mieltä, että heidän koti on upea:) Kelpuuttaisin itselleni oikein mieluusti:)

  • Reply
    Salla
    8.12.2013 at 17:57

    Ei vitsi miten ihanan iloinen postaus! Mä koitan selvitä esseen kirjoittamisesta kirjastolla :D

    Mulla on muuten tuollainen tuoli työtuolina Suomen-kotona, kun tuossa sun isän sisutuksessa on keittiönpöydän äärellä! Musta se on tosi style, ja on kyllä myös hyvä istua.

    Tuo sisustus on muutenkin tosi tyylikäs! Erityisesti tykkään noista lampuista, sekä tuosta taljasta. Niin tyylikkäät vain!

    • Reply
      Mona
      12.12.2013 at 21:43

      Kiitos paljon Salla iskän puolesta!! :)
      Noi lamput on kyllä mega ihanat!! Ne sopii ihan huikeen hyvin korkeisiin huoneisiin:)

  • Reply
    Fanny
    8.12.2013 at 20:08

    siis mitä sun isä tekee työkseen !??? :D

    • Reply
      Mona
      12.12.2013 at 21:44

      Isä on vuoromestari nimikkeellä:)

  • Reply
    Katya
    9.12.2013 at 08:57

    Sano isälles, ettei ihmettele jos joku hyppii ihastelemassa sen nurkissa ja syömässä ton piparkakkutalon! :D Ihan MIELETTÖMIÄ sekä asunto, että piparkakkutalo :D Ja joo, täälläki ollaan pahasti sekasi päivistä – olin vielä viime viikolla alkuviikosta vapaalla ja en edes osannu vastata, ku asiakas kysy, että koska päästään itsenäisyyspäivän viettoon :D

    • Reply
      Mona
      12.12.2013 at 21:45

      Hihihih :D :D Arvaa kuinka vaikee oli pysyä siitä erossa;D Se oli ihan hulppee. Taita tekijä, kun kuulemma ei oo edes muotteja käyttänyt tuohon piparitaloon:OO

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *