9.6.2014

PT taskussa – Voita Samsung Galaxy S5!

Yhteistyössä Samsung

Sain hiljattain testattavaksi uuden Samsung Galaxy S5 puhelimen sekä Gear 2- älyrannekkeen. Vaikka vannoutunut iPhone tyttö olenkin ollut jo pitkään sai Samsung uusilla herkuillaan pääni kääntymään sen testaukseen!:) Samsung oli entuudestaan tuttu jo tablettien ja kameran osalta, joten ihan hyppyä tuntemattomaan ei tullut.

Puhelimen kanssa on päästy pikkuhiljaa tutuiksi ja koko ajan siitä löytyy enemmän ja enemmän huikeita ominaisuuksia. Minä kaiken elektroniikan rakastajana olen huono lukemaan ohjeita vaan tykkään siitä, että opin kameroiden, tablettien ja puhelimien ominaisuudet käytössä konkreettisesti testaamalla. Samsungissa erona iPhoneen on ehdottomasti se, että sen kanssa uusien juttujen oppiminen ei taida koskaan loppua! Tämä puhelin on omiaan vaativalle käyttäjälle, joka haluaa puhelimelta kaiken mahdollisen ja vähän enemmänkin.

Aloitetaan puhelimen S Health “PT” ominaisuuksista. Galaxy S5 on nimittäin kuin oma pieni taskussa kulkeva personal trainer. Itse liikunnan rakastajana tykkään puhelimessa erityisesti juuri näistä pt ominaisuuksista.  S Health avulla saa mitattua mm sykkeen, stressitason (?! :D), kalorinkulutusta ja se pitää sisällään myös askelmittarin. Saat merkittyä S Healthin avulla tavoitteet ja pystyt helposti seuraamaan tuloksia. Tämän apuna toimii myös Gear 2 älyranneke, joka mittaa sykettä, askeleita ja lenkkien reittejä sekä pituuksia.

Hyödyt eivät jää pelkästään treeneihin vaan S Healt on aivan täydellinen myös syömisiä ajatellen! Itse olen kirjoittanut ruokapäiväkirjaa jo ties miten pitkään. Monen monta vihkosta on ruksattu täyteen merkintöjä päivän syömisistä, mutta nykyisin olen minäkin siirtynyt jo huomattavasti helpompaan, nopeampaan ja mielenkiintoisempaan tapaan merkitä ruuat ylös. S Health ruoka toiminto antaa suoraan tiedot myös ruokien kalorimäärästä. Sovellus löytää todella hyvin eri ruoka-aineet ja määrätkin se tunnistaa hyvin. Voit siis merkitä tarkkojen grammamäärien sijaan ohjelmasta esimerkiksi yksi keskikokoinen omena ja sovellus merkitsee omenan kalorit. Vihkoihin rustaillessani en juuri koskaan laskenut tarkemmin kaloreita, mutta tämän ohjelman ansiosta ne tulee kuin itsellään tietoon. Lähinnä eniten siitä on hyötyä esimerkiksi dietillä oleville, mutta kyllä se muutenkin on erittäin hyödyllinen ja mielenkiintoinen nähdä hieman päivien energian saantia!:)

Testiin saamani Gear 2 älyranneke on juuri S Healt toiminnon kanssa erittäin kätevä pari, mutta sen lisäksi itse innostuin muutamasta muusta toiminnosta myös erityisen paljon. Kaikkein kätevin Gear 2 on mielestäni autoa ajaessa! Kätevyyden lisäksi se on myös turvallinen. Puhelimen soidessa voi nimittäin puheluun vastata puhelimen sijaan tällä rannekkeella. Käsiä ei tarvitse irroittaa ratista, eikä tarvitse pelata puhelimen kanssa. Napsaus vain Gear 2:sen kautta ja puhelu aukeaa sillä. Ihan huippua! Soittaminen käy myös näppärästi sen kautta. Myös googlen kartta appi on super näppärä ja autoa ajaessa siihen voi puhua osoitteen, jolloin ei tarvitse näpytellä ajaessa:) Pohdin myös sitä, että esimerkiksi palavereissa tai muissa tärkeissä tilaisuuksissa, jossa ei voi puhelinta käyttää on tämä Gear 2 aika näppärä. Siitä näkee tulleet spostit ja puhelut ja tiedät onko jotain tärkeää meneillä ilman, että kukaan edes huomaa:)

 

Muita käteviä ominaisuuksia Samsung Galaxy s5:ssä on vedenkestävyys ja äärimmäinen virransäästötila. Itse pidän kännykkää mukana aina treeneissä, joten tuo vedenkestävyys on ainakin siinä osin erittäin käytönnöllinen juttu!;) Samoin tykkään siitä, ettei tarvitse vesisateella pelätä puhelimen käyttöä. Tuo virransäästötila taas on ihan über kätevä. Kun puhelimessa on vähän akkua jäljellä siirtyy puhelin automaattisesti säästötilaan, jossa sitä voi käyttää kyllä normaaliin tapaan, mutta kaikki ylimääräiset toiminnot kuten kirkkaat värit yms poistuu.

Sitten ehkä niihin minun mielestä kaikkein parhaimpiin puoliin Samsung Galaxy S5:ssä!! :) Nimittäin kameran ominaisuuksiin tietysti;) Bloggaajana minulle on erittäin tärkeää, että puhelimessa on hyvä kamera. Käytän puhelinta ja sen kameraa päivittäin mm. Instagramin kuviin.

Tässä tärkeimmässä ominaisuudessa Samsung onkin melko voittamaton. Puhelimen kamera on ihan huikea ja voisin melkein väittää, että moni bloggaaja pärjäisi varmasti pelkästään tällä. Kuvat ovat todella laadukkaita ja mahdollisuuksia on paljon.

“Selfie” kuvia varten loistava toiminto kamerassa on “Kauniit kasvot”. Sain alla olevasta kuvasta palautetta hehkuvista kasvoista, mutta nyt voin paljastaa, että kuvan hehkuvat kasvot ovat enemminkin Samsungin Galaxyn S5 kiitosta, kuin heleän päivettyneen ihon;D

Automaatilla kuvatessa kuvista tulee aivan huikeita. Kuvaamisessa ei tarvitse keskittyä kuin kohteisiin.

 

Kameran kanssa voi ottaa kuvia todella läheltäkin ja kohteet ovat tarkkoja. Valikoivalla tarkennuksella saa myös huikeita ja ammattimaisia potrettikuvia.

Kaikki pienetkin yksityiskohdat tulevat todella kauniisti esiin kuvissa!

Testasin myös kuvasarjoissa otettua kuvaamista ja siinäkin kamera onnistui loistavasti!

Erityistä plussaa kamera saa todella nopeasta tarkennuksesta. Kuvan voi ottaa joko suoraan kohdetta klikkaamalla tai automaattitarkennuksen kanssa. Tarkennus käy ihan silmänräpäyksessä ja kaikki tärkeät hetket ehtii ikuistaa kauniisiin kuviin.

Loppuun yhteenvetona voin suositella tätä puhelinta tooooosi lämpimästi kaikille, jotka vaativat puhelimelta paljon! :) Samsung Galaxy S5 on täydellinen työväline, jolla voi helpottaa paljon päivittäisiä askareita ja se on erinomainen motivaattori myös terveellisen elämän apuna. Oli erittäin ilo päästä mukaan yhteistyöhön Samsungin kanssa ja nyt ilokseni saamme arpoa lukijoiden kesken yhden tällaisen upean puhelimen!!

Minun lisäkseni mukana Samsungin kamppiksessa on Marianna ja Kira. Kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan yksi Samsung Galaxy S5!!! :) Puhelimen lisäksi arvonnassa on nyt kolme todella kätevää 70€ arvoista kannettavaa latausasemaa, jolla pystyy kätevästi lataamaan puhelimen myös liikkeellä ollessa.

Mukaan pääset arvontaan helposti kommentoimalla tähän postaukseen mikä on mielestäsi uuden puhelimen mielenkiintoisin ominaisuus ja mihin otat puhelimen kesällä mukaan? Aikaa osallistua on 22.6.2014 asti ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti! Muistathan lisätä spostiosoitteen kommenttikenttään sille varattuun paikkaan, jotta voiton osuessa kohdalle saadaan yhteyttä:)

Käy kurkkaamassa myös Samsungin sivuilta hauska #galaxystories kisa ja anna äänesi suosikille tai osallistu itse mukaan! :) Lisää infoa kisasta löytyy täältä.

ARVONTA PÄÄTTYNYT.

You Might Also Like

351 Comments

  • Reply
    Jenski
    9.6.2014 at 15:58

    Mahtava arvonta! Olen vannoutunut Samsungin käyttäjä, mutta tällä hetkellä käytössä on Nokia. Ja nyt lähiaikoina se on alkanut sekoilemaan jotakin.. Saumsungin S5 olisi ihan unelma. Erityisesti mielenkiintoa herättää puhelimen PT ominaisuudet. Lisäkis hyvä kamera on aina hieno juttu, koska pidän valokuvien ottamisesta. :)

    • Reply
      Maikki
      21.6.2014 at 12:06

      Paljon hyviä ominaisuuksia,parasta ehkä vedenkestävyys ja hyvä kamera nopealla tarkennuksella.kesällä puhelin kulkisi mukana joka paikkaan

  • Reply
    mimmi
    9.6.2014 at 15:58

    Kamera on ehdottomasti paras ominaisuus ! Ja nimenomaan tuo nopea tarkennus. Puhelimen otan mukaan ihan joka paikkaan kesällä, ihan jo pelkän kameran vuoksi : )

  • Reply
    Hansu
    9.6.2014 at 16:11

    Wou kuulostaa kyllä niin huipulta! Mulla on käytössä Galaxy S2, enkä oo kyllä päivääkään ostosta katunut. Niin paljon ehtinyt uusia ominaisuuksia näihin tulla, että melko paljon himottaisi päivittää uuteen. Etenkin toi vedenkestävyys olis mulle kova juttu, kun niitä märkiä läheltä piti -tilanteita tuntuu olevan jatkuvasti, etenkin kesällä. Kaikista kivoista jutuista joutuu jättämän puhelimen pois ettei käy köpelösti, kuten melontaretkiltä ja muista vesijutuista, vaikka muuten puhelin kulkeekin ihan kaikkialla mukana. Eli melomaan ja rannalle veisin ainakin Äsvitosen oitis! :D

  • Reply
    marika.t
    9.6.2014 at 16:16

    Selfie ja ylipäänsä koko kamera paras ominaisuus. Nokialaisia minulla tähän asti ollut. Ottaisin sen mukaan Bulgarian matkalleni ;)

  • Reply
    pihka
    9.6.2014 at 16:17

    S health ja virransäästötila kuulostavat varsin hyviltä. Toki muutkin ominaisuudet. Omaan Samsungiini olen tykästynyt kovasti ja varmasti seuraava puhelinkin tulee olemaan samaa merkkiä. Tuollainen kannettava latausasema pitää varmaan hankkia koska puhelin on aina mukana mutta pistorasia ei aina lähettyvillä.

  • Reply
    tinat
    9.6.2014 at 16:17

    Loistoarvonta ja näköjään esittelysi perusteella ihan loistopuhelinkin! :) Noista ominaisuuksista kiinnostavat kyllä ihan kaikki, mutta eniten tuo kamera. Nykyisessä kännyssäni harmittaa eniten heikko kamera, sillä kuvat jäävät ottamatta etenkin kun en pokkarikameraani kanna oikein ikinä mukana. Niin paljon on tilanteita, joissa olisi helpointa vain näpsäistä kuva pitkän selittämisen/kirjoittamisen sijaan, joten siihen tuo puhelin olisi omiaan (puhelin nyt kuitenkin on aina mukana). Lisäksi ehdoton plussa on se, että tuo ei ole iPhone :D Nimittäin minulla ei ole mitään Applen tuotteita eli en koe iPhoneakaan hankinnan arvoiseksi. Tuon sen sijaan voisi ostaa muutenkin! :)

  • Reply
    elisa
    9.6.2014 at 16:21

    Kuulostaa hyvältä! vedenkestävyys on ehdottomasti hyvä juttu ja hyvä kamerakin mahtava ominaisuus. puhelin olisi kätevä kesän reissuille mukaan juuri hyvän kameran ansiosta!

  • Reply
    Paula
    9.6.2014 at 16:28

    PT ominaisuudet kuulostavat aivan mahtavilta! :)

    Itse kirjoittelen myös ruokapäiväkirjaa ja välillä mietityttääkin kuitenkin ravinnon saannin riittävyys ja nimenomaan kalorit, tässä PT ominaisuus olisi loistava! Muutenkin askelmittari ja sykkeen mittaus rannekkeen avulla olisivat kätevä lisä ja apu treenaukseen :)

  • Reply
    Moona Holopainen
    9.6.2014 at 16:29

    Pt-ominaisuuset,tarkka kamera ja hyvä virransäästö!! Ite oon aina tykänny samsungin puhelimista ja tuun aina käyttämään vaan niitä! Ja puhelin kulkee minulla mukana aivan joka paikassa, ilman sitä on “orpo” olo :D

  • Reply
    SaSa
    9.6.2014 at 16:34

    Kamera ja vedenkestävyys kiinnostavat

  • Reply
    -kata-
    9.6.2014 at 16:42

    Nyt on pakko osallistua!
    Olen vannoutunut Nokian käyttäjä ja tällä hetkellä tarvetta olisi uudelle puhelimelle, koska nokialaiseni vetelee viimeisiään.

    Uusi puhelin lähtisi mukaan kaikkialle, erityisesti mökillä siitä olisi hyötyä + reissuissa. Mielenkiintoisen ominaisuus ehdottomasti tuo Healt.

    -kata-

  • Reply
    LeAnn
    9.6.2014 at 16:43

    Aivan upea arvonta. :-D
    Itse olen vannoutunut Samsungin käyttäjä tai itse asiassa kaikki perheen puhelimet ovat Samsungeja. S5 olisi hieno lisä. ;-)
    Itse tykkäisi käyttää tuota ranneketta. Autossa ei ole bluetoothia, jonka kautta puhua puheluita, joten tuohan olisi aivan mahtava ominaisuus tai lisälaite. Lisäksi tuo S Healt kiinnostaa. Nyt käytössä on Sport tracker. Ja kaikkialla kai tuo mukana olisi… ;-) Lenkillä, autossa, juhlissa… :-)

  • Reply
    Johanna
    9.6.2014 at 16:43

    S3:n käyttäjänä ja metsissä rämpivänä tuo vedenkestävyys on kyllä se, mitä eniten kaipaan. Ei tarvitsisi aina pelätä, että mihinköhän taskuun puhelin meni ja uskaltaako sateessa kaivaa sitä esiin.

  • Reply
    sallu
    9.6.2014 at 16:53

    Puhelin kokonaisuudessaan on todella kiinnostava, mutta kamera hyvine ominaisuuksineen sekä puhelimen vedenkestävyys kuulostavat erityisen hyvältä.

  • Reply
    Nkl80
    9.6.2014 at 16:56

    Veden- ja pölynkestävyys ovat hyviä ominaisuuksia puhelimessa. Eipähän tarvitse pelätä lenkillä juostessa puhelin taskussa, että joka paikka on täynnä hikeä ja vaatteista irronnutta nukkaa.

  • Reply
    Outi
    9.6.2014 at 17:01

    Uuden puhelimen kiinnostavimmat ominaisuudet ovat ehdottomasti Pt-toiminto ja kameran laatu. Puhelin kulkisi mukana koko ajan ja erityisesti kesän venereissuilla se olisi loistoväline hyvän kameran ja veden kestävyyden ansiosta.

  • Reply
    Minsu
    9.6.2014 at 17:02

    Aivan mahtava arvonta!

    Itse pitkään vannoutunut Samsungin käyttäjä ja ollut tyytyväinen nykyiseen Galaxy Noteen.
    Tosin nykyinen luuri ollut jo 4 vuotta käytössä ja on tässä lähiaikoina ruvennut herjaamaan. :(

    Ollaan elokuussa lähdössä häämatkalle ja matkasta olisi mukava saada valokuvia.
    Valokuvaaminen on lähellä sydäntä.
    Jotenka tämä Samsungin uutuus S5:sen kamera toteuttaisi mun toiveen.
    Luurin PT- ominaisuudet ovat myös hyvin houkuttelevia. Puolison kanssa olisimme niin iki onnellisia
    jos arvonta osuisi kohdalle… (itse kun ole koskaan voittanut mitään, edes arpajaisista)

    Minsu

  • Reply
    Anna
    9.6.2014 at 17:03

    Tuo kamera ja vedenkestävyys kuulostavat hyviltä, mielenkiintoisin on ehkä kuitenkin tuo S Health. Mukaani ottaisin kännykän tänä kesänä lenkkipoluille tuomaan lisävirtaa juoksuun hyvän musiikin kautta :)

  • Reply
    mira
    9.6.2014 at 17:06

    Ehdottomasti tuo ravinto-opas-ominaisuus!! Puhelin kulkee kesällä kaikkialle – rannalta iltabileisiin ;)

  • Reply
    Anis
    9.6.2014 at 17:15

    Veneilyssä tuo vedenkestävyys olisi aivan upea ominaisuus!! Kesällä(kin) puhelin kulkee mukana kaikkialla, mm. siellä veneellä.

  • Reply
    Outi
    9.6.2014 at 17:16

    Olen kuullut Samsungeista niin paljon hyvää, että mieli tekisi todella päästä itsekin testaamaan!
    Upea kuvanlaatu ja PT-ominaisuudet viehättävät erityisesti.

  • Reply
    katjas
    9.6.2014 at 17:19

    Kameran ominaisuudet tärkeintä, sillä kun tulee parhaat kuvauskohteet järkkäri ei ole aina mukana. Kännykkä on mukana joka paikassa. :)

  • Reply
    Pauliina
    9.6.2014 at 17:27

    Kuulostaa ihan täydelliseltä puhelimelta, kaikki ominaisuudet tulisivat niin tarpeeseen! Parasta varmasti olisi pt-ominaisuudet, koska lenkkien kestot olisi helppo nähdä ja samalla seurata omaa kulutusta, kalorien laskukin olisi tosi hyvä plussa! Kännykkä kulkee tietty kesällä mukana kaikkialle, terassilta rannalle ja tulevasta reissusta italian auringon alta olisi myös kiva ottaa entistä parempia kuvia ;)

  • Reply
    Jenni
    9.6.2014 at 17:29

    Uuden puhelimen mielenkiintoisin ominaisuus on ehdottomasti se kaikki uutuus ja muutos (parannus) entisiin. Itsekin vannoutunut iPhone käyttäjä ja Samsung S5:sta on kovat odotukset. Pelkästään se uuden puhelimen hypisteleminen ja katselu on jo parasta!

    Kesällä ottaisin puhelimen ehdottomasti mökille ja saareen mukaan kuvailemaan kaikkia ihania luonnon yksityiskohtia ja maisemia. :)

  • Reply
    Susanna
    9.6.2014 at 17:30

    Upea arvonta! :) Kaikki toiminnot kiinnostavat, mutta erityisesti kamera ja Pt-toiminnot. Puhelin kulkisi joka paikassa mukana ja etenkin ensi kuussa siskoni häissä missä kameralla tulisi räpsittyä useita ja useita ikimuistoisia kuvia :)

  • Reply
    Marja
    9.6.2014 at 17:45

    Minulla on Samsung Galaxy 2 ja uusi puhelin olisi kyllä mahtava voittaa. Kamera, S Health ja virranäästötila kuulostavat hienoilta ominaisuuksilta.

  • Reply
    Satu
    9.6.2014 at 17:48

    Mahtava arvonta! Mulla on nyt melkein kaks vuotta ollu Samsungin S3 ja oon ollu ihan mielettömän tyytyväinen siihen! Haluaisin tuon uuden S5:n, koska nyt olisi juuri sopiva hetki päivittää puhelin kun entisessä alkaa olemaan naarmuja ja S5:n vedenkestävyys ym. huikeat ominaisuudet houkuttaa! Ja puhelin kulkee mukana joka paikkaan, kesät ja talvet :)

  • Reply
    anette
    9.6.2014 at 17:52

    Puhelimen kiinnostavin ominaisuus on ehdottomasti vedenpitävyys! Olisi ihanaa, kun ei tarvitsisi luonnossa liikkuessa huolehtia puhelimen kastumisesta ja kaiken lisäksi sillä saisi upeita kuvia. Kesällä ja muulloinkin S5 kulkisi joka paikassa mukana, hoidan nykyäänkin lähes kaiken internetselailun ja sähköpostit kännykällä joten kännykkä on minulla aina mukana. Olisi mahtavaa voittaa S5 omaksi, koska opiskelijana minulla ei ole sitä muuten mahdollisuutta ostaa.

  • Reply
    NiinaP
    9.6.2014 at 17:56

    tuo kamera vaikuttaa huipulta ! ja vedenkestävä ominaisuus on myös kiva:) oih, oispa niin ihana saaha uus puhelin:)

  • Reply
    Meri
    9.6.2014 at 17:57

    Wau!! :o Mulle myös bloggaajana erityisen tärkeää on toi puhelimen kamera, koska järjestelmäkameran rahtaaminen joka paikkaan ei aina oo mahdollista! Ihan mahtava on myös toi älyranneke, todella käytännöllinen, eikä kaikkia sykemittareita ja askelmittareita tarvitse kantaa erikseen mukana! :)) Tälle puhelimelle olisi todella käyttöä! :o :))

  • Reply
    pex
    9.6.2014 at 17:59

    jaa-a health vois olla sellanen. Ottaisin tuon mukaan mihin vaan.

  • Reply
    Anu
    9.6.2014 at 18:06

    Kamera on parasta, ja ottaisin mukaan kesään perheen kanssa!

  • Reply
    Mervi
    9.6.2014 at 18:08

    Puhelimen Kameralla otetut kuvat näyttävät todella tarkoita ja värit toistuvat kauniisti. Selvästi korkealaatuinen puhelin. Minulle tärkeimpiä ominaisuuksia ovat juuri hyvä kamera ja vedenkestävyys. Minulla on hyvä digikamera, mutta unohdan pakata sen mukaan matkoille ja kävelylle. Sen sijaan puhelinta kulkevan mukana ihan kaikkialle: töihin, mökille, kauppaan, ulko- ja kotimaan matkoille, kahviloihin, ravintoloihin… Jopa treeneihin. Käytän puhelimen kameraa myös muistiinpanojen tekemiseen (tyyliin olipa hyvää viiniä, pitää panna merkki muistiin).

  • Reply
    Sari
    9.6.2014 at 18:16

    Tuo S-Health kuulostaa mielenkiintoselta ja hyvä kamera on tietenki aina tärkee, että voi räpsiä kuvia missä vaan :) Eli eiköhän se puhelin seuraa kesälläkin melkein aina mukana :)

  • Reply
    maisa
    9.6.2014 at 18:22

    Kamera ja vedenkestävyys. ottaisin kesäreissulle mukaan.

  • Reply
    Reetta
    9.6.2014 at 18:23

    Kyllä se taitaa olla toi kamera. Itse oon tosi laiska kantamaan tavallista kameraa mukana, joten huippuhyvä kamera puhelimessa on ihan loistava juttu! :) Pystyy sitten sillä tallentamaan kaikki ikimuistoiset hetket.

  • Reply
    annikki
    9.6.2014 at 18:28

    Vedenkestävyys on mieletön ominaisuus! Sama myös kameran laatu.

  • Reply
    Anjuska
    9.6.2014 at 18:47

    Mökkilaiturilla arvostaa vedenkestävyyttä :D

  • Reply
    Anette
    9.6.2014 at 18:59

    Aivan ehdottomasti tuo taskussa mukanakulkeva PT olisi se ominaisuus, jonka vuoksi haluaisin kovin juuri tuon puhelimen vanhan luurini seuraajaksi! Olisi mahtavaa, että samaan laitteeseen olisi yhdistettynä sekä mahtava kamera, laadukas puhelin että vielä sykemittari huippuominaisuuksilla! Eli mukana arvonnassa olen ehdottomasti! :)

  • Reply
    Sandy
    9.6.2014 at 18:59

    No kaikki ominaisuudet! Minulla on tällä hetkellä käytössä taivaanvanha Nokian C5, joka herättää hilpeyttä kaikkialla kun kaivan sen kassista. Tuolla pääsisin jo eikä mukaan instatouhuiluihinkin. :D

  • Reply
    Ruusu
    9.6.2014 at 19:02

    Paras ominaisuus varmaankin tuo kamera! Mutta toi S Health palvelu kans tälläselle liikuntaa rakastavalle aika bueno :-) joten ehdottomasti osallistun arvontaan !

  • Reply
    Ttea
    9.6.2014 at 19:05

    Kamera on paras ominaisuus S5 ja kun se on vielä älyhyvä saa kaikki kivat jutut kuvattua nopeasti talteen :)! Ottaisin ton kännykän mukaan kaikkialle ja se olis mahtavaa lenkkiseuraa :3.

  • Reply
    Emilia
    9.6.2014 at 19:05

    kamera on paras ominaisuus, ja tuo PT-ominaisuuskin kuulostaa tosi kivalta :) ja puhelin kulkee aina mukana, joka paikkaan! :D

  • Reply
    Anna
    9.6.2014 at 19:07

    Huikea arvonta ja huikea puhelin! Laitteessa kiinnostaa eniten tuo rannekkeen kanssa yhdessä toimiminen. Olen aiemmin ajatellut älyrannekkeiden olevan huuhaata mutten ollut älynnyt että juuri kertomiesi esimerkkien tavoinhan ranneke on kaikkea muuta kuin turhake! Kesämenoista ehdottomasti mukaan festareille, missä itse puhelimen voi heittää laukun pohjalle ja keskittyä festaamiseen kun ranteessa oleva ilmoittaa tärkeimmistä jutuista :)

    annakorhonen92@gmail.com

  • Reply
    Karo L.
    9.6.2014 at 19:09

    Vedenkestävyys on kyllä iso plussa :)

  • Reply
    Tawunen
    9.6.2014 at 19:24

    PT-ominaisuus kuulostaa loistolta :D Puhelin kulkee kyllä mukana lähes kaikkialla, poislukien toisinaan lenkeillä.

  • Reply
    Venla
    9.6.2014 at 19:35

    Toi vaikuttaa niin huipulle!!! PT ominaisuudet ja hyvä kamera sekä toi akun kesto kiinnostaa :) ja kesällä puhelin kulkee kaikkialla halusin tai en!:D

  • Reply
    Jennim
    9.6.2014 at 19:36

    Paras ominaisuus on vedenkestävyys! Toisena kamera. Ottaisin puhelimen mukaan kesä reissuille niin Helsinkiin kuin mökille :))

  • Reply
    Sofia
    9.6.2014 at 19:37

    Olen jo monen monta vuotta käyttänyt pelkästään Applea, niin läppärissä, puhelimessa kuin tabletissakin. Viimeaikoina Samsung on ruvennut houkuttelemaan kummasti. Puhelimen muisti täyttyy kuvista ja, valitettavasti, puhelimen kamera on melkein syrjäyttänyt laadukkaammat järkkärikuvat joten kiehtovin ominaisuus on ehdottomasti hyvä kamera. Akunkestävyys saa myös lisäpisteitä, sillä vanhan iphoneni kun saisi ladata parikin kertaa päivässä… Olen sellainen tekniikan orja, että puhelin on mukana ihan kaikkialla. Jos kysyttäisiin mihin en sitä ota mukaan vastaisin, että kesämökille, koska siellä haluan rentoutua täysin askeettisissa oloissa :D Mutta uusi puhelin lähtisi ehdottomasti mukaan täydellisen rentoon kesäpäivään särkänniemeen, sillä kesälläkin töitä tekevänä nuo harvat vapaa-ajan hetket täytyy ehdottomasti ikuistaa kameralla!

  • Reply
    elina
    9.6.2014 at 19:42

    Kamera vaikuttaa tosi hyvältä ja puhelin kulkee mukana joka paikkaan :)

  • Reply
    jussi
    9.6.2014 at 19:44

    selfie ja huikeat tarkennukset ja mukanna otan lomareissulle laphiin,veden kestävyys ja ehdoton on kaa tuo akku homma niin ja sit tietty se että sillä voi soittaa elikkä antennin riittämä voima on ko tarpeeksi se jää aina mietityttämhään … ok ,, laattamies42@luukku.com

  • Reply
    henni
    9.6.2014 at 19:44

    Tuo vedenkestävyys kuulostaa mielenkiintoiselta ominaisuudelta, varmasti noin hienolla laitteella tulee kaikki ekstraturvallisuus tarpeeseen :) Puhelinta kannan kaikkialle (samoin vesipulloa), joten vedenkestävä puhelin olisi siitä hyvä ettei tarvitse pelätä sen puolesta, jos vesipullo laukussa aukeaa. Näin on nimittäin kerran käynyt ;P

  • Reply
    Krista
    9.6.2014 at 19:49

    ehdottomasti toi Gear 2 ranneke ja sen tuomat mahdollisuudet!!:)

  • Reply
    Minskuliina
    9.6.2014 at 19:56

    Kamerassa parasta mielestäni: Pt-ominaisuudet,tarkka(ja nopea) kamera sekä hyvä virransäästö! Puhelimen otan mukaani liki joka paikkaan. Rannalle ja kaupungille se kulkee laukussa kätsysti. Pyörälenkille tai juoksemaan en sitä raahaa. Tosin oon miettinyt sellaisen spibelt vyön hankkimista, kun kumi puhkeaa tonne metsäteille ni käveleppäs sieltä sitten kotiin. Ei kiitos.

  • Reply
    NannaK
    9.6.2014 at 19:58

    Tuo S Health ominaisuus kuulosti aivan mahtavalta!! :)

  • Reply
    paula
    9.6.2014 at 20:02

    Vedenkestävyys ! puhelin mukaan vaikka mökille :)

  • Reply
    Jenni
    9.6.2014 at 20:03

    Hei!
    Puhelimen S Healt ominaisuus kuulostaa aivan huipulta ja just siltä mitä mä nyt tarvitsisin!! Ja tietysti ottaisin puhelimen mukaan lenkille ja muihin kesän liikuntaharrastuksiin ;)

  • Reply
    Tiina
    9.6.2014 at 20:06

    Kamera ja vedenkestävyys on kyllä mun korvaan parhaimmat ominaisuudet! Puhelin kulkee mukana melkein joka paikkaan ja jos saisi vielä vedenkestävän sellaisen, niin senhän voisi ottaa sadepäivän lenkillekin mukaan!

  • Reply
    Pilvi
    9.6.2014 at 20:12

    Ehdottomasti toi vedenkestävyys! Pelottaa aina kantaa puhelinta mukana lenkillä, kun mitäs jos hikoilen sen pilalle… Ja tietenkää hyvä kamera ei oo ikinä pahitteeksi ;) lisäksi oon jo kauan kaipaillut laitetta, jolla saisin lenkillä mitattua sekä sykkeen, kalorit että matkan, toi gear2 -ranneke taitais olla siihen tarkoitukseen täydellinen!

  • Reply
    Pilvi
    9.6.2014 at 20:14

    Oho, edellisestä unohtui, että puhelin kulkee tosiaan mukana ihan kaikkialla riippuvainen kun olen ;) lenkkipolulta moottoriveneeseen

  • Reply
    Mahina
    9.6.2014 at 20:14

    Kameran ominaisuudet houkuttelevat. Pt kiinnostaa myös, mutta se on vain +. Olen niin uuden puhelimen tarpeessa :)

  • Reply
    Mahina
    9.6.2014 at 20:15

    Ja puhelin on tietty mukana joka paikassa.

  • Reply
    Susanna
    9.6.2014 at 20:19

    Kamera on itselleni tärkein ominaisuus. Puhelin tulee nykyisin otettua joka paikkaan kameran virkaa viemään. Tuo samsungin kamera on todella hyvä, kun kokeilin ystävän puhelinta.

  • Reply
    Nea
    9.6.2014 at 20:21

    Ite omistan tällä hetkellä Samsung s2 ja se alkaa vedellä jo viimeisiä. Puhelimen liikunta-ja terveys ominaisuudet kiinnostavat eniten. Ottaisin puhelimen mukaan lenkille oikein kuumana kesä päivänä ja festareille, josta saisi mahtavia kuvia yhdessä kavereiden kanssa. Täydellinen puhelin varmasti.

  • Reply
    SannaML
    9.6.2014 at 20:38

    Puhelimen kameraa tulee käytettyä enemmän kuin itse puhelinta :)

  • Reply
    Taija
    9.6.2014 at 20:41

    Erityisesti kiinnostaa ja kiehtoo nuo pt-sovellukset ja varsinkin ruokapäiväkirja mikä laskee kalorit. Hyvä kamera on aina iso plussa.
    Ihan huippu arvonta!

  • Reply
    Laura Emilia
    9.6.2014 at 20:49

    Mulla on myos pitkan aikaa ollut iPhone kaytossa mut nyt kun se vetelee viimisiaan pitais uus puhelin hommata ja ta ei oo missaan nimessa poissuljettu vaihtoehto! Mua kans kiinnostaa eniten toi liikunta ominaisuus siina, tosi helpoks tehty kaikki :) Ma otan nykyaan myos ihan liian vahan kuvia koska mun puhelimen kamera ei todellakaan oo paras ni toi laadukas puhelimen kamera auttais myos asiaa! Ma otan puhelimen aina mukaan just lenkille ja no, melkeenpa mihin vaan :D

  • Reply
    Salla
    9.6.2014 at 20:55

    Olen ollut jo pitkään Samsungin käyttäjä, enkä aijo vaihtaa! Liikun paljon luonnossa lenkkeille, pyöräillen ja geokätköille, joten vaadin puhelimeltani kestävyyttä ja hyviä sovelluksia auttamaan harrastuksissani. Samsungilta löytyy loistavia ilmaisohjelmia! Tärkeimpinä nostan siis sovellukset ja laadun!
    P.s. ihana blogi sulla!

  • Reply
    Tuulia
    9.6.2014 at 20:59

    Arvostan tota kameraa, todella hyviä kuvia! Silti tuo pt-ominaisuus on mun mielestä parasta tässä kännykässä, ja erottaa sen muista :) kesällä mä ottaisin ihania tilannekuvia instagramiin ;)

  • Reply
    Hanna
    9.6.2014 at 21:04

    Kamera ja PT ovat ehdottomasti parhaimpia ominaisuuksia. Ottamasi kuvat ovat uskomattoman hyvälaatuisia!

  • Reply
    Kaisa
    9.6.2014 at 21:07

    Mua kiinnostais myös nämä uudet PT ominaisuudet. :) Niin ja kamera tietysti, ottamasi kuvat näyttävät todella tarkoilta! Jos arpaonni suosisi, ottaisin puhelimen mukaan huvilalle ja saaristoon, sillä saisi venereissulla näppärästi kuvia. :)

  • Reply
    Meow
    9.6.2014 at 21:08

    Tuo älyranneke vaikuttaa mielenkiintoiselta! Arvostan puhelimessa hyvää kameraa, koska en jaksa kanniskella kameraa mukana ja kuvat jäävät ottamatta, jos puhelimen kamera on huono. Otan kännykän kesällä mukaan lähes joka paikkaan mihin menen, niin kuin talvellakin.

  • Reply
    Johanna
    9.6.2014 at 21:18

    Mahtava arvonta! Hyvä kamera on ihan ykköstoiminnallisuus puhelimessa. Puhelin lähtisi ehdottomasti tänä kesänä mukaan Espanjaan joogareissulle! Lähden yksin reissuun, mutta pitäähän sitä saada miehelle todistusaineistoa maisemista ;)

  • Reply
    Mari
    9.6.2014 at 21:19

    PT & vedenkestävyys ehdottomasti. Tämän voisi ottaa joka puolelle mukaan; terassille, kasvimaille, lenkille,pyöräilemään.. Todellakin tahon tämän!

  • Reply
    sara
    9.6.2014 at 21:26

    Mielenkiintoisin ominaisuus on ehdottomasti nuo PT-jutut mutta myös tuo kameran kuvien laatu kuulostaa hyvältä!! Olen itse myös vannonut jo usean vuoden ajan ompun nimeen, mutta tämä esittely herätti mielenkiintoni myös Samsungia kohtaan! Sen verran some- ja älypuhelinaddiktoitunut myönnän olevani, että puhelin kulkee nätisti päivästä ja paikasta toiseen mukana ! :D

  • Reply
    Nina
    9.6.2014 at 21:28

    Mahtava arvonta :) Nyt olen niiiin uuden puhelimen tarpeessa kun vanha Nokiani temppuilee päivittäin! Kamera ja hyvin toimiva nettiyhteys on tärkeimmät ominaisuudet, puhelin kulkee mukana joka paikkaan ja kamera käy ahkerasti ikuistaen lasten kesäseikkailuja :)

  • Reply
    Cindy
    9.6.2014 at 21:31

    Tarkka kamera on iso plussa, kun varsinkin kesällä kuvia tulee otettua paljon ja myös tuo vedenkestävyys on tosi hyvä juttu. Puhelimen ottaisin mukaan kaikkiin kesän rientoihin ja tietenkin töihin.

  • Reply
    ingrid
    9.6.2014 at 21:35

    Ehdottomasti tuo PT ja Gear!

  • Reply
    Diva
    9.6.2014 at 21:37

    Minua kiinnostaa erityisesti nykyistä parempi kamera ja PT-ominaisuudet. Instagram-tilinkin voisi avata, jos saisi uuden luurin!

  • Reply
    S
    9.6.2014 at 22:06

    Kamera on ehdottomasti tärkein ominaisuus ja mieluusti ottaisinkin sillä kuvia Lissabonin reissussa :)

  • Reply
    RJH
    9.6.2014 at 22:07

    Erityisesti Galaxy S5:ssä kiinnostaa kamera. Nykyisen Samsungini kamera on niin surkea, että sillä ei kannata edes yrittää ottaa kuvia. Ja tietysti, Samsungini kulkee aina sinne minne minäkin. Myös kesällä.

  • Reply
    Hanna
    9.6.2014 at 22:23

    Kamera ehdottomasti! Edes pokkaria ei tule enää kannettua mukana ja iphone 4:n kamera on surkea :(

  • Reply
    Riikka
    9.6.2014 at 22:36

    Mahtavalta kuulostaa! Mielenkiintoisin ominaisuus varmasti tuo kamera ja tuo kellon yhteiatoiminta. Kesällä ottaisin tuollaisen puhelimen mukaan kaikkialle, koska haluaisin ikuistaa joka hetken kameralla. Nyt kun on huono kamera puhelimessa, tulee otettua liian vähän kuvia ja kameraakaan ei ole.. :)

  • Reply
    Niina26
    9.6.2014 at 22:47

    Vanha galaxyS2 tuli taas tarpeeseen kun Ericsson lopetti toimintansa jo vuoden jälkeen. Uudelle luurille olisi siistejä todella tarvetta koska tuo vanha samsung alkaa jo vähän hyytymään..
    Erityisesti kiinnostaisi tuo Kamera niin voisi vihdoin opettella ottamaan kuvia joka paikassa ja vedenkestävyys on tietty huippu homma! :)

  • Reply
    maija
    9.6.2014 at 22:52

    Vaikuttaa kyllä tosi näppärältä paketilta! Erityisesti tuo PT-toiminto kaikkine yksityiskohtineen kolahti ja kovaa, ja tuo puheluun vastaaminen rannekkeen avulla ! :D Puhelin kulkee kesällä(kin) mukana melkein kaikkialla, ottaisin sen mukaan tuleviin häihin joissa voisin nappailla hyvälaatuisia kuvia eikä tarvitsisi erikseen raahailla kameraa mukana :)

  • Reply
    Kati
    9.6.2014 at 23:02

    Kamera tai siis hyvä kamera merkitsee ihan hillittömän paljon nykymaailmassa, osalla on järjestelmäkameroita joilla saa todella tarkkoja kuvia, kun se ei välttämättä aina joka laukkuun mahdu. On melkein “elin” tärkeetä että se vähintään yhtä hyvä kamera on kännykässä. S5 se näyttäis ainakin olevan.

    Tuo pt ominaisuus on pelkkää rakkautta, mitä muuta voisikaan himo urheilija toivoa! ;) Kännykkähän kulkee joka paikassa mukana.

    Mukavaa kesää!

  • Reply
    Eve
    9.6.2014 at 23:17

    Oi, kuulostaa aivan loistavalta puhelimelta omia käyttötarpeitani ajatellen! Erityisesti korkealaatuinen kameratoiminto on mieleeni. Puhelin lähtisi kanssani ainakin Tukholman reissulle.

  • Reply
    orchid
    9.6.2014 at 23:38

    PT aika kiva ominaisuus:)

  • Reply
    Lispe
    9.6.2014 at 23:50

    Itselleni tärkein juttu on varmasti hyvä kamera, mutta myös nuo pt-ominaisuudet kiinnostavat kovasti! Kuulostaa hulppealta puhelimelta! :) mukana arvonnassa ehdottomasti!

  • Reply
    Anna
    10.6.2014 at 00:05

    Meikäläiselle virransäästötilasta olisi eniten hyötyä, koska unohdan usein ladata puhelimen. Sykemittari olisi myös hauska!

  • Reply
    ninka
    10.6.2014 at 00:13

    Kamera olisi aina mukana ja vedenkestävyys on aina plussaa.

  • Reply
    Janette
    10.6.2014 at 00:28

    Ihan huippu puhelimelta vaikuttaa ja mitkä ominaisuudet, huhhuh!!! Kamera ehdoton suosikkini ja toimisi kesän festari suunnitelmissa täydellisenä muistojen räpsijänä. :-) Häslääjänä voin todeta ettei vedenkestävyyskään ole hullumpi puoli ;) ps. viimekesänä järvessä uineen entisen iphonen omistaja….

  • Reply
    Lady of The Mess
    10.6.2014 at 01:03

    Siis niin ole mukana – entinen Samsumg SII alkaa vedellä viimeisiään – ja tuota kameraa tuossa uudessa mallissa kaipailen.

  • Reply
    Krista
    10.6.2014 at 01:51

    Mä jäin ihailemaan kameraa ja etenkin kuvien tarkkuutta, nykykännyllä en pääse läheskään tuollaisiin tuloksiin! PT-ominaisuus oli myös aika houkuttava ;)

  • Reply
    Ansku
    10.6.2014 at 04:01

    Minulleehdottomasti tarpeellisin ominaisuus olisi tämä vedenkestävyys. Nykyinen Iphone on hiukan hidaslaatuinen sillä se on jo kerran vieraillut vessanpöntössä.. Sekä saanut merivesi roiskeita aikamoisella mitalla. Tämä uusi samsung olisikin enemmän kuin mieleinen ja tarpeellinen :D

  • Reply
    Liinea
    10.6.2014 at 06:06

    PT ominaisuudet ja loistava kamera! Olen lähdössä isolla porukalla loppukesällä reissuun ja ostoslistalla on sitä ennen uuden kameran tai puhelimen hankinta, jotta ei jäisi ihanat muistot ikuistamatta :) Tämänhetkisellä puhelimellani tulee todella huonoja kuvia.

  • Reply
    johanna
    10.6.2014 at 06:41

    Ihan huikealta kuulostaa! Erityisesti kiinnostaa tuo oma PT ja tietty kamera :) Ja kännyhän kulkisi mukana aina.

    Aurinkoista päivää Monalle <3

  • Reply
    rr
    10.6.2014 at 06:49

    Puhelimen ehdottomasti kiinnostavin ominaisuus on KAMERA. Mulle puhelimen kameran ominaisuudet ovat todella tärkeät. Haluan ikuistaa elämän ihania hetkiä laadukkaasti, ilman että kamera roikkuu jatkuvasti mukana :) Ja puhelin tietysti kulkee mukana aamusta iltaan :D (säälittävää olla puhelin addikti).
    ihana arvonta!! Ehkä magein juttu olisi ottaa puhelin mukaan mökki reissulle ja ikuistaa ne ihanat hetket järvellä yms!!!!

  • Reply
    mark
    10.6.2014 at 07:23

    yleinen kestävyys ja sujuva käyttö.

    ottaisin mukaan metsäreissuille.

  • Reply
    Merja
    10.6.2014 at 07:27

    Onpas tuossa huikean hyvä kamera esimerkkien perusteella- se on ehkä tärkein ominaisuus. Toinen hyvä ominaisuus on virransäästö. Puhelimissa ärsyttävää on, kun esim Sports trackerin tai kartta/navigointiohjelmien käyttö vie niin paljon virtaa. Jos on vähänkin pidempi lenkki, saa olla tarkkana, että lähtee akku täyteen ladattuna. Käytän siis puhelinta tosi paljon mukana erityisesti lenkeillä, ja monesti juuri mittaamaan reittiä (kiva tarkastella jälkikäteenkin) ja kuvailemaan juttuja reitin varrella (sillä pyrin lenkkeilemään kauniissa paikoissa, esim jokivarsissa, puistoissa, metsäpoluilla) Ja tietty kaikkiin kesäreissuihin mukaan lenkkien lisäksi ottaisin puhelinta. Lenkkeilyä tulekaan siis nuo muut sporttitoiminnot kuulostavat mielenkiintoisilta.

  • Reply
    Minna
    10.6.2014 at 08:04

    Kamera on ehdottomasti paras ominaisuus, tämän kanssa olisi hienoa lähteä lomalle Lappiin sitten loppukesällä :)

  • Reply
    Heli-Maria
    10.6.2014 at 08:16

    Omasta mielestä Galaxy 5 ehdottomasti paras ominaisuus on kamera. Matkoilla voi luottaa kännykän kameraan / kuvien laadukkuuteen, eikä välttämättä tarvitse raahata isoa järjestelmäkameraa mukana. :) Kännykkä kulkee aina mukana, joten kamerakin on tarvittaessa lähettyvillä.

  • Reply
    Johanna
    10.6.2014 at 08:24

    Paras ominaisuus on laadukas kamera! Ottaisin puhelimen mukaan heinäkuiselle Barcelonan reissulle, johon en erillistä kameraa ajatellut ottaa mukaan ollenkaan. Myös PT-toiminto on kiinnostava, joskin käytössäni on treenejäni varten laadukas sykemittari, enkä ole varma kuinka paljon tuolle oikeasti tulisi käyttöä. Kiinnostava puhelin silti :)

  • Reply
    jode-
    10.6.2014 at 08:44

    Huikee kisa! Kyseisen puhelimen kameratoiminnot sekä vedenkestävyys ovat kiinnostuksen kohteeni. Puhelin lähtee mukaan sinne minne minäkin ja mahdollistaa yhteydenpidon rakkaisiin sekä kamera tallentaa kesän huippuhetket:)

  • Reply
    Anna
    10.6.2014 at 08:57

    Kamera ja PT-ominaisuudet ehdottomasti suosikkejani! Olen uuden puhelimen tarpeessa sillä omani ei enää toimi ollenkaan ja olenkin kuolannut kyseistä puhelinta jo jonkin aikaa. Olen lähdössä tässä kesän lopulla vaihtoon Sveitsiin, joten siellä tietenkin pääsisin sitten kuvailemaan ja kuvien avulla päivittämään Suomeen jääneille kavereille kuulumisia

  • Reply
    KL
    10.6.2014 at 09:06

    Uuden puhelimen hankinta alkaa olla ajankohtainen ja erityisesti hyvä kamera on tärkeä! Puhelin kulkee kaikkialla mukana ja suurena instagram fanina olisi kiva, että kameralla saisi laadukkaita kuvia :) Koriksen MM-kisoissa tulee varmasti otettua tämän kesän osalta eniten kuvia.

  • Reply
    Henna järvinen
    10.6.2014 at 09:13

    Ominaisuus jota tulisin käyttämään ja olisi käyttööni hyvä, on ehdottomasti kamera. Saisin kuvata pientä 7kk ikäistä kasvavaa ja kehittyvää vauvaani ja näin ikuistaa kaikki kasvun ja kehityksen askeleet :)

  • Reply
    Johannasusa
    10.6.2014 at 09:41

    Olen etsinyt uutta puhelinta Iphonen tilalle. Tämä kuulostaa todella hyvälle vaihtoehdolle, hankkisin myös tuon rannekkeen tuomaan lisämotivaatiota aloittamalleni kuntokuurille. Ja laadukas kamera plussaa, järkkäriä ei aina huvita raahata mukana.

  • Reply
    Kaisa
    10.6.2014 at 10:06

    Mielenkiintoisin ominaisuus on tuo huippu kamera! Puhelin lähtisi mukaan kesälomareissulle ja festareille :)

  • Reply
    Eepu
    10.6.2014 at 10:11

    Mielestäni kännykän ehdoton valtti on tuo vedenkestävyys! (nimimerkki pari kertaa sateessa puhelimensa pilannut) :) Kesällä aika must tuo ominaisuus, kun puhelin kulkee mukana niin festareilla kuin kesämökilläkin. Eipä tuo kauniit kasvot -ominaisuuskaan pahalta kuulosta… :)

  • Reply
    Emilia
    10.6.2014 at 10:23

    Minusta mielenkiintoisimmat ominaisuudet ovat kamera ja vedenkestävyys! Niiden ansiosta puhelin voi olla (ja on!) mukana joka paikassa :D

  • Reply
    andrea
    10.6.2014 at 10:43

    Puhelinhan on kesällä tietysti aina menossa mukana. Sen vuoksi ehkä juuri tuo vedenkestävyys on huippu ominaisuus – eipähän rannalla tai vesisateen yllättäessä tarvitse olla niin tarkkana. :) Lisäksi tuo kamera vaikuttaa hyvältä ja kiinnostavalta!

  • Reply
    SannaMari87
    10.6.2014 at 10:43

    Kamera ja sen ominaisuudet!

  • Reply
    oski
    10.6.2014 at 10:44

    Ehdottomasti paras ominaisuus on kamera ja ottaisin sen mukaan reilille, jolle lähden kesällä :)

  • Reply
    Annina
    10.6.2014 at 10:48

    Hyviä ominaisuuksia on monia, kuten esimerkiksi vedenkestävyys (tämä yhdistettynä puhelimeen joka oikeasti on nätti, eikä mikään duudsoni-hc-kestäämitävaan-äijä-gadget, on mahtavaa). Mutta itse pidän hienoimpana ominaisuutena kameran laatua, Melko paljon puhelimella kuvaavana henkilönä, tuo ominaisuus on minulle erittäin tärkeä. Ja puhelin on aina mukana ;)

  • Reply
    iitu
    10.6.2014 at 10:57

    Vedenkestävyys kuulostaa hienolta! Oma S4 on aika koetuksella lenkeillä. Vaikka käsivarsikotelo on, ei se takaa täyttä veden/hienkestävyyttä :) lenkeille lähtee aina puhelin mukaan ja aina on kuulokkeet korvilla mm. pyöräillessä.

  • Reply
    viipeiii
    10.6.2014 at 10:58

    Kiinnostavinta on ehdottomasti tuo piiskuri ranteessa! :)
    Ja mikä parasta jos (tai kun) sillä pystyy vielä vastaamaan puheluihin autossa! Ihan huippua!!

    Puhelimen otan mukaan aikalailla kaikkialle. odottelenkin sitä päivää kun löydän iPhoneni sulaneen jostain :D

    -viipeiii

  • Reply
    Marja Lainio-Nurminen
    10.6.2014 at 11:05

    Olen käyttänyt itse jo pitkään Samsungia, enkä ole innostunut merkkiä vaihtamaan. Tässä uudessa mallissa kiinnostaa eritoten askelmittari/kalorinkulutus. Ne olisivat hyväksi tueksi ja motivaattoriksi liikkuessa. Toisaalta juuri laitteen hieno kamera olisi tosi hieno homma, kun lähden Porin Jazzeille kuuntelemaan lempi bändiäni Hurtsia. Ehkä saisin viimein heistä tallennettua loistokuvia!

  • Reply
    Miia
    10.6.2014 at 11:06

    Puhelimen paras ominaisus olisi varmaan kalorilaskuri ja hyvä kamera, dieettiläisenä olisi kätevä saada puhelimesta päivän kalorimäärä, kun olen sitä muuten melko laiska laskemaan :D Puhelin luultavasti kulkisi mukana kaikkialle, koska olen innokas päivittämään instagram-tiliäni ;)

  • Reply
    Bea
    10.6.2014 at 11:07

    Osallistun! Eirtyisesti tuo hyvä kamera houkuttaa, sillä voisi ikuistaa kaikki kesän tapahtumat :)

  • Reply
    Laura Turkia
    10.6.2014 at 11:17

    Ominaisuuksista ehdottomasti voiton vie kamera! ´Juuri tämän ominaisuuden vuoksi ottaisin puhelimen mukaani kaikkialle. :)

  • Reply
    Pauliina L.
    10.6.2014 at 11:18

    Arvostan puhelimessa kameran laatua ja toimintoja. En sinänsä ole niin harras kuvaaja, että jaksaisin kantaa erillistä kameraa mukana, joten puhelimen kameralla on pärjättävä. Mahtavaa, että puhelimen kameroihin panostetaan! Nähtävästi sun otoksista Galaxy S5:lla saa huippuhyviä kuvia :) Luuri kulkee mukana toki joka paikkaan, mutta erityisesti sille on käyttöä kesälomareissulla Sisiliassa. Vedenkestävyys tulee myöskin tuolloin tarpeen =)

  • Reply
    hermica
    10.6.2014 at 11:34

    Minulle puhelimen parhaat ominaisuudet ovat nopeus ja hyvä kamera! Aina minulla on puhelin mukanani, mutta tänä kesänä kaksi parasta ystävääni menevät naimisiin joten käyttäisin ehdottomasti kameraa kuvaukseen. Myös toisiin häihin olen tekemässä hää-appsia, joten siihenkin puhelin jolla voisi testata appsia olisi ehdoton.

  • Reply
    LadyBlue
    10.6.2014 at 11:37

    Puhelin kulkisi mukaan ihan joka paikkaan! Mutta erityisesti ulkomaanreissuilla olisi kätevää, kun ei tarvitsisi koko ajan pitää mukana sekä puhelinta että kameraa. Kamera onkin siis ehdottomasti mielenkiintoisin ominaisuus.

  • Reply
    Eeva
    10.6.2014 at 11:52

    Monissta huikeista jutuista paras ominaisuus on kuitenkin tuo kamera, ihan mahtavannäköisiä kuvia ja muokkauskin sujuu kuulemma helposti! :) Puhelin kulkee matkassa koko kesän, ja nopea ja näppärä kamera on helposti ulottuvilla esim. eloisan kummilapsen ja muiden nopeiden tilanteiden sattuessa eteen.

  • Reply
    Eveliina
    10.6.2014 at 12:11

    Mielenkiinto heräsi S Healthin kohdalla ja kasvoi kamerasta puhuttaessa! Pitääkin harkita, kun uusi puhelin on hankintalistalla :)

  • Reply
    Saara
    10.6.2014 at 12:12

    Noi health-ominaisuudet kuullostaa todella mielenkiintoiselta ja olisi kiva päästä testailemaan niitä. Myös toi ranneke on mahtava juttu!

    Ja tietysti näin innokkaana (selfie)kuvaajana kaikki kameran ominaisuudet kiinnostaa myös kovasti. :) Musta tuntuu että ottaisin puhelimen mukaan joka paikkaan, sillä en malttaisi olla opettelematta kaikkia uusia juttuja ja kuviakin tulisi varmaan räpsittyä kiitettävästi. Vedenkestävyys olisi mahti plussa rannalla ja urheillessa!

  • Reply
    princess rose
    10.6.2014 at 12:14

    Parasta puhelimessa on ehdottomasti todella onnistunut kuvasarjan ottaminen, jota naureskelin tässä yksin koneen äärellä :)
    Mukaan ottaisin sen tietty Euroopan kiertueelleni.
    Starttaame auton Turku-citystä kohti Tukholmaa, Saksaa, Ranskaa ja kierrämme läpi Ranskan ihania pieniä kalastajakyliä. Puhelin pääsisi näkemään maailmaa vielä Ranskasta Pohjois-Italian halki takaisin Saksaan, jossa esittelemme sille hieman prinsessa Ruususen linnaa :)
    Sitten Tanskan kautta Ruotsiin ja takaisin Turku-cityyn.

  • Reply
    armi
    10.6.2014 at 12:17

    toi kamera kiinnostaa hurjasti !! :) ei tarvis matkoillakaan sitä järkkäriä kuljettaa mukana, noi kuvat näytti nimittäin tosi hyvälaatuisilta!

  • Reply
    Sanna
    10.6.2014 at 12:21

    Kiinnostavia nuo kuvailemasi ominaisuudet, itseäni kiinnostaa eniten tuo kamerapuoli. Ja puhelimen ottaisin mukaan…öö..kaikkialle! :)

  • Reply
    viivi
    10.6.2014 at 12:23

    Olen henkeen ja vereen samsung laitteiden käyttäjä. Uudessa puhelimessa kiinnostaa vedenkestävyys ja älytoiminnot liikunnan ja ruoan osalta! Ottaisin uuden ihauuden ehdottomasti mukaan tulevalle Lontoon reissulleni! :) ♡

  • Reply
    sio
    10.6.2014 at 12:36

    -kuvaunominaisuudet parasta

  • Reply
    pää
    10.6.2014 at 12:37

    -kuvaaminominaisuudet parasta

  • Reply
    Anita
    10.6.2014 at 12:55

    Vau! Ihana! Mä niin tarvitsisin tuollaisen Gear 2:n. Joudun usein palavereihin ja tuo olisi niin näppärä niihin tilanteisiin. Näkisin kuka yrittää tavoitella!

    Puhelimessa viehättää sen veden kestoisuus ja pölytiiviys. Kapula kun joskus joutuu vähän yllättäviinkin paikkoihin. Ja onko kukaan huomannut kuinka paljon pölyä esim. laukun pohjallekin saattaa kerääntyä??

    Vaikuttaa todella näppärältä kapulalta! Virransäästöstä vielä extra plussat!

  • Reply
    Aune
    10.6.2014 at 12:59

    Liikkuvana ihmisenä innostuin heti tuosta Gear2 -rannekkeesta. Sekä kameralla näyttää saavan todella hyviä kuvia. Eiköhän tuo ihana luuri seuraa minua ihan joka paikkaan :)

  • Reply
    Katariina
    10.6.2014 at 13:13

    Uuden puhelimen mielenkiintoisin ja kutkuttavin ominaisuus on kamera!! Minä R A K A S T A N kuvien ottamista, varsinkin näin kesällä sitä huomaa kuvaavansa lähes kaikkea. Samsungin ottaisin ehdottamasti mukaan mökkeilemään: marjanpoimintaan tueksi ja turvaksi (pelkään että eksyn…..) ja tietty kalalle! Eipähän tartteis varoa että puhelin kastuu, ja saisi kuvattua todistusaineistoa eikä vain tyytyä uskottelemaan muille kuinka iiiisoooja kaloja saatiinkaan ;-)

  • Reply
    CC
    10.6.2014 at 13:43

    Ollut viime aikoina vähän liiankin huono tuuri puhelimien suhteen.. terveisiä vakuutusyhtiöön, hah. Hetki sitten onnistuin kastamaan n. kk vanhan puhelimen, joten vedenkestävyys on ehdottomasti plussaa. Kameran laatu myös kiinnostaa ja puhelinhan kulkee kokoajan mukana.

  • Reply
    Senni
    10.6.2014 at 13:48

    Puhelin lähtisi mukaan rannalla tuon vedenkestävyys-ominaisuuden vuoksi. Olisi hauska testata tuota kameraa, toimiikohan myös veden alla?

    Ihanaa kesää Mona! <3

  • Reply
    Mervi Lahti
    10.6.2014 at 14:17

    Kamera, PT-ominaisuudet ja Gear2-ranneke ja vedenkestävyys ja, ja….. Ihan huippu puhelin tuo S5! Kaikkialle puhelin kulkee mukana :)

  • Reply
    Heidi
    10.6.2014 at 14:24

    Kamera näyttää niin huipulta, että ehdottomasti olisi se mielenkiintoisin ominaisuus! Ja tietysti kaikille kesän reissuille mukaan, että saisi mahtavia kuvamuistoja :)

  • Reply
    Eleonoora
    10.6.2014 at 14:31

    Olen monta vuotta ollut Samsungin vannoutunut käyttäjä, mutta nyt tämän S3:sen jälkeen on kutkutellut tuo S5 kun vanha alkaa jo hidastuakin ja juurikin noiden ominaisuuksian takia olisi mahtavaa saada itselleen tämä uusin malli :) Tärkeimmät ominaisuudet ovat ehdottomasti tuo vedenkestävyys ja kamera! Aina ei tuon pikkuihmisen touhuissa pysy mukana ja ehdi tällä vanhalla saada hyviä ja tarkkoja kuvia, mutta uskon että S5 kanssa sekin onnistuisi! Puhelin tulisi ehdottomasti päivittäiseen käyttöön ja kulkisi aina mukana :)

  • Reply
    paula
    10.6.2014 at 14:38

    ollut samsung yli 10 vuotta käytössä. on ollu galaxy 2, 3, trend, sitten joku tosi vanha malli jonka mallia en muista.

    osa ovat olleet todella hyviä. Odottaisin tältä ainakin hyvää akunkestoa, hyvää softa puolta, eikä bugeja löytyisi. Sovelluksista tärkeimmät ovat sosiaallisen median ja kamera myös.

  • Reply
    Daphnion
    10.6.2014 at 14:59

    Oma puhelimeni meni rikki ja tällä hetkellä käytössä miehen vanha HTC Desire. Ärsyttää kun siinä on muisti koko ajan täynnä, joten suuri muisti on tärkeintä itselleni uudessa puhelimessa. Kesällä puhelin kulkee mukana kaikkialle ja käytän sitä geokätköilyyn c:geo applikaation kautta. :)

  • Reply
    IS
    10.6.2014 at 15:34

    Olipas tyhjentävä postaus. Vedenkestävyys loistava lisä. Ja puhelinhan kulkee mukana kaikkialle.

  • Reply
    ssofku
    10.6.2014 at 16:01

    Mielenkiintoisin uusi ominaisuus on ehdottomasti PT. Liikun paljon ja erityisesti kesällä tulee lenkkeiltyä ja liikuttua ulkona, joten olisi hauska päästä testaamaan näitä hyvinvointi sovelluksia. Myös kello vaikuttaa erittäin näppärältä. Kännykkä kulkisi kesällä mukanani treenien lisäksi tapahtumissa, joissa se voisi ikuistaa hetket mainiolla kamerallaan.

  • Reply
    Eliisa
    10.6.2014 at 16:02

    Ehdottomasti tuo vedenkestävyys. :) Puhelin kun kulkee miltei joka paikassa mukana.

  • Reply
    Rio
    10.6.2014 at 16:05

    Iphone 4 käytössä (jo) kohta neljättä vuotta ja alkanut sekoilemaan omiaan etenkin puheluiden aikana. Todella ärsyttävää! Joten uudelle ja toimivalle puhelimelle olisi tarvetta :) Tulisi vielä sopivaan saumaan valmistujaislahjaksikin, jos arpaonni kohdalle osuu! Laadukkaampi kamera tulisi etenkin tarpeeseen ja vedenkestävyys sekä virransäästö ovat ehdotonta plussaa :)

  • Reply
    Lind
    10.6.2014 at 16:07

    Paras ominaisuus on vedenkestävyys, joka tulisi testattua kesällä rantareissulla.

  • Reply
    Nonna
    10.6.2014 at 16:28

    Minäkin olen tätä samsungia kokeillut ja paras ominaisuus on kyllä tuo nopea tarkennus!! Käytän kännykän kameraa paljon kuvatessani pientä tyttövauvaani ja koiraani ja kameran on oltava hyvä, nopea ja aina mukana! Samsungin kanssa nämä kaikki ehdot täyttyvät! Minulla on kännykkä aina mukana ja pidän yhteyttä ystäviini paljon puhelimitse ollessani äitiyslomalla.

  • Reply
    Milla
    10.6.2014 at 17:10

    Mahtava arvonta :) Mielestäni parhaat ominaisuudet ovat kamera ja vedenkestävyys. Ottaisin puhelimen mukaani kaikkialle, kuten yleensä :-D

  • Reply
    mira p
    10.6.2014 at 17:37

    Kamera toiminto olisi varmasti kovassa käytössä jos puhelimen voittaisin. Ja kovin oli kiinnostava se selfie toiminto :D Luuri kulkisi mukaan ihan joka paikkaan luonnollisesti :)

  • Reply
    ragdoll
    10.6.2014 at 17:46

    Pakko sanoa kamera, koska omassa järkkärissä ei ole kuvan puhelimeen siirto mahdollisuutta, joten olisi mahtavaa, että kuva olisi laadukas puhelimellakin räpsäistynä. ;)

    Kaikkiallehan se luuri kulkee mukana.

  • Reply
    Helle
    10.6.2014 at 17:56

    Kamera ja kahden pienen lapsen äitinä myös vedenkestävyys sekä plussana insta.
    T. Helle

  • Reply
    Elina
    10.6.2014 at 18:49

    Kamera on ehdottomasti paras ominaisuus. Puhelin on mukana jokapaikassa kesällä ;)

  • Reply
    IidaSofia
    10.6.2014 at 19:11

    Kiinnostavia ominaisuuksia ovat ehdottomasti vedenkestävyys ja parempi akunkesto, sillä pitkällä hikilenkillä musiikkia kuunnellessa ne tulevat tarpeeseen. Puhelimessa on myös paljon uusia sovelluksia , joita olisi kiva päästä testaamaan! Puhelin kulkisi mukana mökille ja reissuille, jotta saisi räpsittyä paljon kuvia, eikä automatkoistakaan tulisi tylsiä uutta puhelinta selaillessa.

  • Reply
    Jenni
    10.6.2014 at 19:23

    Kameran ominaisuudet kiinnostavat kovasti, sillä puhelin kulkee mukana kaikkialle ja varsinkin kesällä tulee kuvia otettua jatkuvasti!

  • Reply
    ÄnTee
    10.6.2014 at 20:48

    Puhelimessa kiinostais erityisesti tuo askelmittari. Olis mielenkiintosta saada tietää paljonko niitä askeleita oikeesti päivän aikana kertyy. Lisäks vedenkestävyys ois mahtava plussa, ni ei tarviis aina miettiä, että mihin sen puhelimen uskaltaa ottaa mukaan, ettei vaan kastu.
    Ottaisin puhelimen kesällä mukaan ensimmäiselle kesälomareissulle seitsemään vuoteen. Saisin kivat kuvat muistoksi ja tiedon kävellyistä matkoista..;)

  • Reply
    Laura
    10.6.2014 at 20:55

    Wau mitä kuvia kameralla tuli! Upeita! Mielenkiintoisin ominaisuus ehkä kumminkin toi S health. Haluisin päästä testaamaan sitä ehdottomasti joten toivotaan et voitto osuu kohdalle :)

  • Reply
    Lauren
    10.6.2014 at 21:00

    Mahtava arvonta! Puhelimessa näyttää olevan paljonkin hyviä ominisuuksia. Ykköseksi taitaa kuitenkin nousta kamera jota olisi kiva päästä testamaan festareille. :)

  • Reply
    Tintti T.
    10.6.2014 at 21:10

    Mielettömän hyvä kamera kuvista päätellen, se onkin se tärkein ominaisuus :) saisikohan tää puhelin vannoutuneen iPhonen käyttäjän pään kääntymään?

  • Reply
    Suvi
    10.6.2014 at 21:10

    Oooo, itselläni on todellakin juuri uuden puhelimen hankinta edessä – ja tämähän kuulostaisi aivan loistoehdokkaalta! ;) Itse olen erityisen innostunut paitsi mahtavasta kamerasta (ja muista kuvausominaisuuksista), myös kirjoituksesi jälkeen tästä mahtavasta “mukana kulkevasta personal trainerista” ;) Eli siis aivan ehdottomasti uusi, kaunis ja suuri näyttöinen, vedenkestävä, hyvän kameran omaava PT minulle, kiitos! ;)

  • Reply
    sofia
    10.6.2014 at 21:15

    täällä kiinnostaa tuo gear 2 ranneke ja sen ominaisuudet. erityisesti nuo urheiluun liittyvät eli laite olisi ihan varmasti mukana kesälenkeillä! :)

  • Reply
    Jenni
    10.6.2014 at 21:42

    Heippa!
    UPEA puhelin ja tuo älyranneke! APUA, tuollainen on saatava! Kuulostaa super mielenkiintoiselta, että oma PT koko ajan mukana! Olen kova liikkumaan ja tuollainen olisi todella, TODELLA kätevä! Kunpa nyt onnistaisi! Kulkisi kyllä koko ajan ranteessa! Ja taskussa! ;)

  • Reply
    Kuu
    10.6.2014 at 21:54

    Erityisesti kamera kiinnostaa mua. Oon blogannut vähän alle vuoden verran, mutta kuvat on vaan iPhonen kameralla otettuja, eli ei kovin hyviä(varsinkaan tietokoneversiossa, kun kuvat on niin isoja).
    Ottaisin puhelimen mukaan kaikkialle, niinkun nyttenkin. Saisin sillä varmasti paljon parempia kuvia 7kk ikäisestä pojastani, joita ehkä joskus voisin sitte jopa teettää, koska laatu on jo sen verran hyvää, ettei valokuvassa näy rakeita. Olis sitte ihanaa saada ekaa albumiin täytettä :)

  • Reply
    Anne
    10.6.2014 at 22:21

    Minua kiinnostaa puhelimessa erityisesti kasvokuvaus ja ottaisin puhelimen mukaani ystävieni häihin, joissa saisin siten laadukkaita kuvia muistoksi. :)

  • Reply
    Marianne
    10.6.2014 at 22:25

    Kiinnostukseni heräsi jo PT ominaisuuksien kohdalla mutta etenkin erittäin tarkka kamera olisi myös hyvin tarpeen! Kannan puhelintani kaikkialle, otan kuvia paljon päivän aikana joten olisi vaan plussaa jos kamera olisi noin tarkka ja hyvin värit toistava. Ja lisäpeukut sarja- ja videokuvausmahdollisuudesta! Kirjaan myös puhelimeeni esim. työvuorot ja treenit, joten Health ominaisuus tulisi varmasti myös testattua tarkoin ;)

    Kiitos inspiroivasta blogista! Sulla on terve ja iloinen näkemys treenaamiseen ja syömiseen sekä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Kivaa kesää! :))

  • Reply
    Sinii
    10.6.2014 at 22:42

    Selfie ja kamera yleensäkin, erityisesti kameran värintoisto, sekä PT-app ovat ehdottomasti parasta tuossa uudessa puhelimessa!

    Puhelin kulkee mulla mukana kaikkialla, joten myös kesällä se saa kokea vaikka ja mitä, mökkeilyt, veneilyt, metsäretket ym., joissa vedenkestävyys olisi aikamoinen plussa. ;D

  • Reply
    Nuu
    10.6.2014 at 22:43

    Wau toi ranneke on ehdottomasti siistein ominaisuus! Puhelin kulkisi kesällä mukana kaikissa riennoissa ja toi ranneke ois tosi kätevä etenkin automatkoilla, sellaisia kun tulee kesällä paljon tehtyä :)

  • Reply
    R
    10.6.2014 at 23:09

    Kyllä tuo kamera on kaikista mielenkiintoisin! Olisi mahtavaa päästä kuvaamaan tuollaisella kesän reissuja <3 Kameraa en omista ja puhelimen kameran laatu ei yllä lähellekkään ottamiesi kuvien tasoa, joten tämä olisi kuin lottovoitto! ;)

  • Reply
    MayaS
    10.6.2014 at 23:10

    Minä olen samsung käyttäjä henkeen ja vereen ! Nyt käytössä jo aikansa nähnyt s 2.. tuossa s5 mielenkiinto heräsi heti tuon pt-ominaisuuden kohdalla ! Salilla tulee nykyistä puhelinta kannettua ja tuossa uudessa plussaa on tuo kosteudensieto ! Joten ei salilla tulisi vaurioita.. :)

  • Reply
    K
    10.6.2014 at 23:33

    Samsung fanina olen tosi innoissani tästä uudesta puhelimesta! :) Vaikea valita kaikista kivoin ominaisuus, kun KAIKKI on niin hyviä haha :D Mutta jos pakko valita, niin sanoisin, että ranneke. Käyn säännöllisesti salilla ja lenkeillä ja niihin se olisi ihanteellinen. Puhelin kulkee aina mukana ja tuo ranneke veisi mukavan vähän tilaa säilyttäen kaikki tarvittavat ominaisuudet. Varsinkin lenkeillä pyrin ottamaan niin vähän “tavaraa” mukaan kuin mahdollista, niin tuo olisi aivan loistava siihen kun toimittaa urheiluominaisuuksien lisäksi vielä PTn virkaa!

    Kesällä puhelin kulkee lähes kaikkialla mukana (paitsi ehkä suihkussa :P, mutta tämänhän voisi sinnekin ottaa haha). Höpöttelisin metsälenkillä rannekkeeseen tuntikausia siskoni kanssa ja pyrkisin puhelimella taltioimaan ihania kesäkuvia :)

  • Reply
    Ninapuu
    11.6.2014 at 00:23

    Oma puhelimeni alkaa olla jo hidas ja vanha, joten uusi olisi hyvinkin tervetullut. Samsung galaxy S5 kuulostaa loistopuhelimelta! S Health ja vedenkestävyys vaikuttavat kaikista mielenkiintoisimmilta ominaisuuksilta. Puhelin kulkee mukana joka paikkaan kesät talvet :)

  • Reply
    leenuliina
    11.6.2014 at 01:54

    Mielettömän hyvä kamera, se on se paras ominaisuus. Vedenkestävä, ei sekään pahasta ole. Oi, tuommoisen puhelimen juuri tarvitsisin!

  • Reply
    Paula
    11.6.2014 at 07:15

    Puhelimen mahtavin ominaisuus on ehdottomasti toi kamera ja se lähtisi kesällä mukaan varmasti ihan kaikkialle:)

  • Reply
    Sartsu
    11.6.2014 at 07:26

    Oij oij, mikä arvonta ja mahdollisuus!

    Köyhänä kotiäitinä kituuttelen hermojani vanhan luurin kanssa. Tuo malli kuulosti jo aivan huipulta.

    Kiinnostusta herätti pt-toiminnot ja hyvä kamera. Monen muksun kanssa liikkuen on vaikeaa kuljettaa kameraa mukana aina kaikkialle. Puhelin kuitenkin kulkee aina mukana ja kuinka huippua olisi sillä ikuistaa ihanat hetket rakkauspakkauksista :) joten kyllä se puhelin pääsisi mukaan sarjakuvaamaan niin Muumimaailmaan kuin Puuhamaahan! Ja siis kuinka innostavilta nuo ruokapäiväkirja-asiatkin minunosaltani kuulostivat.

    Nyt jokainen sormi ja varvas vaan pystyyn, että onni suosii!!

  • Reply
    Maiski
    11.6.2014 at 07:48

    Tuo ranneke on mainio :) tulee pidettyä puhelinta mukana koko ajan ja autoilessa ois tosi kätevä (en omista handsfreetä)

  • Reply
    jennaj
    11.6.2014 at 08:38

    Itsekin uuden puhelimen ostoa juuri suunnittelen. S5 kiinnostaisi etenkin PT-ominaisuuden ja hyvän kameran kannalta. Kesällä puhelin liikkuu minne itse menenkin, niin lomalla kuin arjessakin.

  • Reply
    SatuLe
    11.6.2014 at 10:17

    S health! PT puhelimessa, voiko olla enää nerokkaampaa? ;) kätevästi aina mukana, kuten puhelinkin tulisi olemaan! Mielettömällä kameralla saisi sitten kuvattua parhaat lenkkeilymestat ja muut loman parhaat palat! Oi <3

  • Reply
    Minna Kaasalainen
    11.6.2014 at 10:31

    Parasta on juuri vedenkestävyys, minä kun olen onnistunut hajoittamaan kolme iPod-soitinta ns. kosteusvahinkoihin, kun ne ovat kulkeneet taskussa lenkillä mukana :) Juoksemisen myötä ja varsinkin maratonin ollessa se vuoden tähtäin, on minusta tullut varsinainen bittinikkari. Kaikki data harjoituksista käydään tarkkaan läpi :) Puhelin siis kulkisi mukana lenkeillä ja matkoilla se olisi kameran roolissa.

  • Reply
    *Kirsikka*
    11.6.2014 at 11:44

    Erinomainen kamera on itselle se tärkein ominaisuus :)

  • Reply
    Laura
    11.6.2014 at 12:29

    Puhelin lähtee kesälomalla mukaan rantsuun, raksalle sekä rientoihin, jotka ikuistetaan :) puhelimen ominaisuuksista tärkeimmät on akun kestävyys, tehokas netti, hyvä kamera, helppokäyttöisyys ja keveys, jotta sen voi pitää helposti sporttailuissa mukana.

  • Reply
    Krista
    11.6.2014 at 13:21

    Vaikuttaa kyllä ihan mahtavalta! Paras ominaisuus omaan korvaan on se, että kännykkä on vedenkestävä :) Sen seurauksena kännykkä lähtisikin mukaan rannalle – ei stressiä vaikka vettä vähän roiskuisi!! Kyseinen kännykkä näyttääkin ihan mahtavalta <3

  • Reply
    Kaisa
    11.6.2014 at 14:04

    Puhelimen kiinnostavin ominaisuus on ehdottomasti Pt-toiminto, sillä siihen en ole aijemmin törmännyt. Puhelin lähtisi tietenkin mukaan lenkille :)

  • Reply
    Konkistadori
    11.6.2014 at 14:06

    Kuvatoiminnot kuulostaa parhailta!! Itse en vaan kertakaikkiaan ole järkkärinaisia, ja joka päivä kuvia ottavana vaadin kännykkäkameralta paljon. Oliskos tässä mun uusi paras kaverini?? ;)

    – K

  • Reply
    Mimmu
    11.6.2014 at 14:21

    Olen itseasiassa harkinnut tämän puhelimen hankintaa, joten täytyy pitää peukut pystyssä, että arpaonni suosisi :) Puhelimessa näyttäisi olevan useitakin huippuominaisuuksia, mutta vedenkestävyys on todella plussaa (sellaista kun ei monistakaan älypuhelimista löydy)! Nykyään puhelin kulkee mukana lähes poikkeuksestta joka paikkaan :)

  • Reply
    minna
    11.6.2014 at 14:28

    meen loppukesäksi ruotsiin joten sinne ottaisin mukaan.

    tärkeimmät, kamera, navigaattori, instagram.

  • Reply
    Svettis
    11.6.2014 at 14:29

    Heippa!

    Loisto-ominaisuuksia hyvin monikin noista. Itseäni eniten kiehtoo tuo virransäästöominaisuus ehdottomasti. Nykyään kun akut kestävät niin vähän aikaa näissä uusimmissa älypuhelimissa. Ja kun akku loppuu ei enää pysty käyttämään niitä muita hienoja ominaisuuksia, joita puhelin tarjoaa ;)

    Mukavaa kesää!

  • Reply
    Maikki
    11.6.2014 at 14:32

    Onpa mahtava arvonta! Omaan käyttöön huikeimmalta ominaisuudelta vaikuttaa tuo kamera, joskin tällaisen häsääjän puhelimelle ei vedenpitävyys ole pahitteeksi sekään ;)

  • Reply
    Linda
    11.6.2014 at 14:54

    Näin urheilun rakastajana mielenkiintoisin ominaisuus on ehdottomasti tuo S health ominaisuus ja toisena loistava kamera. :) Puhelin on aina matkassa mukana joten niin tämäkin ihanuus kulkisi mukana ikuistaen kaikki kesän tapahtumat. :)

  • Reply
    Heini
    11.6.2014 at 15:19

    Ehdottomasti tuo virransäästö on todella hyvän kuuloinen juttu! Kameran toiminnot vaikuttavat myös loistavilta ja tuollaisella kameralla saakin varmasti kesän reissuista mahtavia kuvia :)

  • Reply
    Merja
    11.6.2014 at 16:06

    Laadukas kamera ja tuo ranneke kuulostavat minun korvaani mielenkiintoisimmilta ominaisuuksilta. Ja puhelinhan kulkee matkassa joka paikkaan.

  • Reply
    Annina
    11.6.2014 at 16:58

    On pakko kompata, että hyvä kamera ja ranneke kuullostavat mahtavilta ominaisuuksilta. Aika harvoin jaksan kantaa painavaa järjestelmäkameraani arkisissa tilanteissa, joten silloin osaa kyllä arvostaa kännykän hyvää kameraa. :)

  • Reply
    jonna
    11.6.2014 at 18:07

    Tällä hetkellä mulla käytössä s2 ja hyvin on toiminut nämä pari vuotta, mutta mieli tekis jo päivittää uuteen! Samsungia kannatan ehdottomasti ja tämä uusin malli kuulostaa kyllä vähä liian hyvältä… ;) eniten kiinostaa toi kamera, ja myöskin pt sovellus.. Puhelin kulkee aina mukana, mutta s5 puhelimen voisi ottaa kyllä huoletta mukaan töihin vesipuistoonkin!

  • Reply
    Milla
    11.6.2014 at 19:51

    Kamera kuulostaa aivan loistavalta, joten ilman muuta ollaan mukana arvonnassa! :) Tällä hetkellä käytössä on melkoisen vanha puhelin, joten uusi kyllä tulisi todellakin tarpeeseen.

  • Reply
    Kati
    11.6.2014 at 21:04

    Kamera! Puhelin kulkisi kaikissa kesämenoissa mukana tallentamassa parhaat kesämuistot :)

  • Reply
    Katja
    11.6.2014 at 21:19

    Kyllä tuo hyvä kamera ominaisuuksista miellyttää eniten – varsinkin kun nykyisessä puhelimessa kamera on varsin onneton. Kiinnostaa myös tuo rannekkeen käyttö ja toimivuus. Varmasti pienen harjoittelun jälkeen siitä olisi suuri apu arjessa.

    Puhelin kulkee itselläni kesällä(kin) mukana aina. Varsinkin rannalla on mukava ottaa aurinkoa ja rentoutua samalla vaikka hyvää blogia lukien :)

  • Reply
    Kristiina
    11.6.2014 at 21:39

    Ehdottomasti PT-sovellus kiinnostaa, josko tulisi vihdoin ja viimein aloitettua kauan suunniteltu elämäntapa- projekti :) Oma vanha Nokialainen vetelee viimeisään ja uusi luuri on harkinnassa. Mukana puhelin pyörisi arjessa, ruokapäiväkirjaa täyttäessä ja musaa kuunnellessa lenkillä :)

  • Reply
    Vippitski
    11.6.2014 at 21:56

    Tällaiselle rähmäkäpälälle tuo vesitiiviys kuulostaa mainiolta! Aiemmat puhelimet ovat uineet mm järvessä, pöntössä, vesilasissa, keitossa sekä pyykkikoneessa :D Lisäksi virransäästö on loistava keksintö – eipähän tarvitsisi pelätä että akku loppuu kesken koulupäivän kun pitäisi vielä sopia illan menoja .. Mun käytössä puhelin pääsisi tänä kesänä sairaalaan töihin mukaan kun alan vihdoin tutustua tarkemmin lääketieteen ihmeelliseen maailmaan!

  • Reply
    annu
    11.6.2014 at 22:06

    Kamera ja Health ominaisuudet kiinnostaa eniten. :)

  • Reply
    Kaisuli
    11.6.2014 at 22:14

    Kuvausominaisuudet kiinnostaa! Ja monessa menossa mukana.

  • Reply
    Roosa
    11.6.2014 at 23:20

    Kameran ominaisuudet on kyllä kännykässä todella tärkeät, koska tällä hetekellä minulla ei ole muuta kameraa käytössä. Ja kännykkä kulkee kesällä kyllä mukana kaikkialle juurikin sen vuoksi, että saa taltioitua kaikki kivat kesämuistot kuviksi.

  • Reply
    Jenni
    12.6.2014 at 00:55

    Kamera on mulle tosi tärkee ominaisuus puhelimessa ja tässä S5 se on paras omainaisuus!
    Rannalla ja monessa muussa paikassa pitäisin mukana :)

  • Reply
    Elise H.
    12.6.2014 at 02:28

    Tuo ranneke vaikuttaa todella kätevältä :) Ja ilman puhelinta en lähde minnekään :)

  • Reply
    niina
    12.6.2014 at 07:10

    kamera on tärkein elementti. Ottaisin kesäloma reissuille.

  • Reply
    Mirella
    12.6.2014 at 09:38

    Itse myös innostuin heti tuosta S Health -ohjelmasta joka sopisi päivittäiseen käyttööni erittäin hyvin. Liikunnan harrastajana ja pienenä “terveys intoilijana” olisi helppoa seurata kehitystä ja tuloksia puhelimesta suoraan! :) Myös tuo Gear 2 ranneke pisti silmään, mikä olisi salillä käydessä todella kätevä! Nyt kesällä puhelin kulkisi mukanani päivittäisen käytön lisäksi läpi ainakin kesätreenit ja tulevat festarit (ei tarvitsisi pelätä festareiden pölyä ainakaan pölytiiviyden vuoksi!!) :)

  • Reply
    Sari
    12.6.2014 at 10:05

    16 megapikselin kamera kiehtoo kovasti ja kamera tulisi varmaan kovaan käyttöön, sillä olen viime aikoina innostunut todella paljon kuvaamisesta kännykällä, koska kännykkä kulkee melkein joka paikassa mukana ja sillä tulee otettua paljon kuvia! Jos kesällä tulisi lähdettyä viikonlopuksi mökille, ottaisin ehdottomasti kännykän sinne ja ottaisin kuvia kauniista järvimaisemista! :)

  • Reply
    Outi
    12.6.2014 at 10:29

    Tällä uutuudella ilahduttaisin poikaystävääni, jonka tämän hetkinen puhelin on melko karussa kunnossa ja vetää viimeisiään. Tiedän että hän innostuisi paljon, sillä olen saanut kuulla tämän puhelimen ominaisuuksista jo kotonakin. Mm. hyvä kamera, vedenkestävyys ja ranneke ovat olleet kehumisen aiheena. Puhelin on herralle kumminkin tärkeä väline, ja jos siinä olisi toimiva kamera se olisi varmasti mukana kesän aikana hyvänä apuna jokaisessa reissussamme.

  • Reply
    PS
    12.6.2014 at 11:54

    Erityisesti näin kesällä kiinnostaa kamera ja iso näyttö, josta näkee ne hienot kuvat hyvin. Kännykkä kulkee mukana joka paikkaan, kun lähden liikenteeseen, ja sillä olisi hienoa ottaa hyviä kuvia muistoksi, varsinkin luonnossa liikkuessa (jolloin vedenkestävyys yms. ei myöskään ole pahaksi!).

  • Reply
    riinam
    12.6.2014 at 12:18

    Mielenkiintoisin ominaisuus on ehdottomasti kuitenkin tuo kamera, vaikka kaikenlaista tilpehööriä tuossa näyttääkin olevan mukana :D Puhelin kulkee mulla aina mukana, salilla, rannalla, kaupungilla…

  • Reply
    emilia
    12.6.2014 at 13:30

    Mielenkiintoisimmilta kuulostivat ehdottomasti huikean hyvä kamera ja ranneke! iphone alkaa viimesiään vetelee ja samsungilta myös tabletti olisi ostoslistalla, eli samsung kiinnostaa myös uutena merkkinä aika huimasti. Puhelin lähtisi mukaan Pariisiin missä kameralle löytyisi käyttö varmasti :)

  • Reply
    Emppu
    12.6.2014 at 13:52

    Itse vannoutuneena Apple fanina olen alkanut kääntämään kelkkaani juuri tätä puhelinta kohtaan. PT yhdistettynä puhelimeen- it’s a match! Eli eniten kiinnostaa juuri tuo S health ominaisuus. Lisäplussa superhyästä kamerasta. :)

  • Reply
    Karoliina
    12.6.2014 at 17:09

    Tuo “Kauniit kasvot” -ominaisuus kuulostaa ehdottomasti parhaalta! :)

  • Reply
    xxx
    12.6.2014 at 17:15

    Paras ominaisuus on ehdottomasti vedenpitävyys- luuri lähtisi siis mukaan rannalle, ehdottomasti!:)

  • Reply
    Julia
    12.6.2014 at 17:24

    Itselläni on nyt vähän vanhempi Samsung ja siinä en ole tyytyväinen sen kameraan! Haluaisinkin uuden puhelimen, jotta saisin paremman kameran! Joten ehdottomasti tossa on parasta sen kamera ja myös toi kannettava laturi, mutta se ei taida olla puhelimen ominaisuus!:D Itse kannan puhelintani aina mukana, ja veden kestävyyskin oliskin myös toosi tosi hyvä juttu! Ei tarvitsis varoa niin paljoa aina!:)

  • Reply
    Jonna
    12.6.2014 at 18:48

    Parhaalta kuulostaa kamera ja ranneke! Myös vedenkestävyys isona plussana :)

  • Reply
    Hertta
    12.6.2014 at 19:57

    Koko puhelin vaikuttaa kiinnostavalta, mutta erityisesti kiinnostaa hyvä kamera. Hyvästä puhelimenkamerasta olisi hyötyä mm. matkustellessa, jolloin ei tarvitsisi raahata erikseen painavaa kameraa mukana.

  • Reply
    Sasha
    13.6.2014 at 00:06

    Hyvä kamera mahtavana ominaisuutena. Oisipa ihan huippua saada se puhelin… :)

  • Reply
    milja
    13.6.2014 at 03:17

    Mielenkiintoisin ominaisuus on ehdottomasti rannekkeen ja puhelimen yhdistäminen! Ranneke olisi täydellinen salilla ja lenkillä käydessä. Ja puhelimen ottaisin tietysti mukaani kaikkialle ;)

  • Reply
    marko
    13.6.2014 at 06:49

    tärkein että sillä voi soittaa ja lähettää viestejä :D.

    sinnne missä liikun otan mukaan.

  • Reply
    katska
    13.6.2014 at 10:42

    Kamera kiinnostaa eniten, kun vanhassa puhelimessa ei saa kovin hyviä kuvia :( puhelin lähtisi ehdottomasti mukaan kesälomareissulle Tallinnaan!

  • Reply
    Oona
    13.6.2014 at 12:07

    Ihan mahtava arvonta! Olen itsekin ollut vannoutunut apple niin puhelimissa kuin muissakin laitteissa. Nyt kuitenkin vanha iphoneni on alkanut akun sarala sanomaan itseään irti ja olen todella turhautunut myös sen tuhruisiin kuviin sillä vertailukohtana on poikkiksen samsungilla otetut upeat kuvat! Samsung galaxy S5 ei ole kokemusta kylläkään ja noita ominaisuuksia tutkaillessa en voi muutakun sanoa että itselleni ehdottomasti mielenkiintoisin ominaisuus tuossa on kamera ja sen laajamittaiset ominaisuudet, wau! Itse kannan puhelinta mukanani oikeastaan joka paikkaan, ja varsinkin näin kesällä kuvausintoilijana puhelimella on kätevä napsia kuvia ilman painavaa järkkäriä matkassa. Mutta ehdottomasti otan puhelimen matkaan aina kun lähdetään satamaan kävelemään tai jätskille. Mielestäni siellä on niin otollinen fiilis kuviin ja muihinkin juttuihin että puhelimen on kuljettava matkassa kaiken inspiraation toivossa! :) Ihanaa kesää sinulle Mona <3

  • Reply
    Leena Niemi
    13.6.2014 at 12:29

    Kamera on ihan ykkös juttu! Lähtee todellakin mukaan festareille ( saa hyviä kuvia ) ja vedenkestävyys on tosi iso plussa! Kestää siis rajumpia tilanteita :D

  • Reply
    annemari
    13.6.2014 at 12:44

    Hyvät kameraominaisuudet ja vedenkestävyys yhdistyvät mainiosti tässä puhelimessa, ja molemmille olisi tarvetta näin kesäaikaan! Voisi huolettomasti kuvailla mökillä ja muutenkin ulkona vaikka sateen yllättäessä.

  • Reply
    sanna
    13.6.2014 at 14:41

    Treeniominaisuudet erityisesti kiinnostavat. Puhelin lähtisi mukaan ainakin minireissulle Tukholmaan!

  • Reply
    Janica
    13.6.2014 at 15:07

    Kameran hyvät ominaisuudet. Veden ja pölynkestävyys. Oma puhelin alkaa olla loppusuoralla joten tälle olisi käyttöä :)

  • Reply
    jopunen
    13.6.2014 at 15:32

    vesitiiviys on mielenkiintoisin ominaisuus.. ennenkin on ollut näitä roiskeen kestäviä kännyköitä, mutta tämä on jo jotain!

  • Reply
    Heidi
    13.6.2014 at 17:10

    Puhelimessa kiinnostaa hyvä kamera ja veden kestävyys. Sekä näyttää että sopii käteen hyvin. Itse tulee kesäisin kuunneltua musiikkia paljon puhelimesta varsinkin kun ottaa aurinkoa.

  • Reply
    Kiia
    13.6.2014 at 22:05

    Gear 2 -ranneke kuulostaa ihan loistavalta juurikin salille ja lenkille mennessä, kun ei kännykkää jaksa kantaa mukana. Vesitiiviys on myös hyvä tälläiselle rähmäkäpälälle, kännykkä kun kulkee mukana joka paikkaan, myös rannalle ja laiturille!

  • Reply
    jaanakaks
    14.6.2014 at 08:13

    Kuten moni muukin on tuonut esiin niin kyllä tuo puhelimen kamera vaikuttaisi erittäin toimivalta! Ystävälläni on Samsung ja olenkin miettinyt vaihtaisinko pitkäaikaisen Nokia tuttavuuteni Samsungiin.. Ottaisin puhelimen ehdottomasti mukaan kesän reissuihin niin Lapin vaellukselle kuin Euroopan kaupunkilomille.

  • Reply
    Mervi
    14.6.2014 at 13:35

    Paras on kamera, ja veisin tuon kiinaan mukanani.

  • Reply
    sumppo
    14.6.2014 at 13:58

    Tuo kamera luultavasti olisi yksi parhaista ominaisuuksista! Kesälläkin kännykkä kulkee mukana ihan koko ajan.

  • Reply
    Mirene
    14.6.2014 at 15:25

    Mielenkiintoisin ominaisuus on ehdottomasti tuo veden- ja pölynkestävyys! Sen takia puhelimen voisi ottaa huoletta mukaan myös rannalle.

  • Reply
    PP
    14.6.2014 at 15:31

    Lähes kaikki tuossa innostaa, mutta ehkä eniten kamera :)

  • Reply
    Nene
    14.6.2014 at 20:24

    Minulle puhelimessa tärkeintä on hyvä kamera. Myös vedenkestävyys ja virransäästötila kiinnostaa, varsinkin kun tänä kesänä aloitan varusmiespalveluksen.

  • Reply
    Myju
    14.6.2014 at 21:32

    Oi toi vaikuttaa kivalta luurilta, oui, oui! Isoimmat plussat vedenkestävyydestä ja keveydestä. Varsinkin tämmöisen tiiliskiveä muistuttavan höpöttimen jälkeen joku keveämpi ois kiva, rannekin tykkäis enemmän.

  • Reply
    Sanna
    15.6.2014 at 00:45

    Treeniominaisuudet ja kamera kuulostavat kyllä loistavilta! Tällainen puhelin kulkisi kesällä mukana joka paikkaan :)

  • Reply
    Henna
    15.6.2014 at 01:55

    Mielenkiintoisin ominaisuus on S Health. Askelmittari ja lenkkien reittien mittaaja olisi todella tarpeellinen minulle. Puhelimen otan kesällä mukaan ihan kaikkialle kameran vuoksi.

  • Reply
    Roope
    15.6.2014 at 09:01

    Paras ominaisuus on mielestäni huippu hyvä kamera. Lomalla vien lapset lintsille ja siellä saisi varmasti huikeita kuvia.

  • Reply
    Tim
    15.6.2014 at 09:49

    Mielenkiintoinen postaus ja kiva kilpailu! :)

    Minua kiinnostaa eniten kännykän vedenkestävyys. Sen ansiosta voin ottaa kännykän mukaan myös kesän rantapäivien menoihin! :)

  • Reply
    emma
    15.6.2014 at 11:53

    Kameraominaisuudet kiinnostavat ehdottomasti eniten, mutta koko kokonaisuus kuulostaa tosi houkuttelevalta. Puhelimenhan ottaisin sitten mukaan ihan kaikkialle, ja kuvia tulisi otettua ihan liikaa. Tulispa ainakin kesämuistoja :)

  • Reply
    Blinkkis
    15.6.2014 at 12:55

    Jei mahtava arvonta! :) musta juuri toi Health toiminto kuulostaa parhaimmalta! Täällä on parhaillaan kunto- ja ruokaremonttiprojekti käynnistymässä ja puhelin kun muutenkin joka päivä kulkee mukana niin Health-toiminnon avulla voisi seurata liikuntoja ja syömisiä näppärästi ja reaaliajassa (eikä merkitä puolia unohtuneista ruuista vihkoon illalla – en kehtaa alkaa rustaamaan annoksia esim. ravintolassa ylös :D puhelinta sen sijaan kehtaan näprätä eli sinne menisivät merkinnät kätevästi ;))

    + puhelin on superkaunis (varsinkin kultainen<3) ja erinomaisella kameralla voisi tsempata itseään myös ikuistamaan enemmän elämää ja tärkeitä tapahtumia! Vastaan siis: ottaisin puhelimen kesällä (ja syksyllä ja talvella ja keväällä) kaikkialle mukaani! :)

  • Reply
    Susanna S
    15.6.2014 at 14:55

    Parhaalta kuulostaa nuo kameran ominaisuudet. Puhelin kulkisi mukana koko kesän tallentamassa muistoja. :)

  • Reply
    Silja
    15.6.2014 at 17:27

    Tuo kamera on omaan mieleeni eniten! Tärkeintä on, että kameralla tulee kirkkaita ja hyvälaatuisia kuvia joita voi sitten lisäille mm. instagramiin !

  • Reply
    Bisous
    15.6.2014 at 19:41

    Kamera vaikuttaa ehdottomasti parhaalta ominaisuudelta! Etenkin kuvasarjonen kuvaaminen alkoi kiehtomaan.
    Puhelin kulkee kesäarjessa minikamerana, tapanani on ikuistaa arkisia asioita omiksi muistoiksi, esimerkiksi kuva töiden tohinan keskeltä, kuva ikkunasta näkyvästä maisemasta, kuva vanhempieni pihalta, kuva juomapullosta :) Hassua ehkä jonkun mielestä, ihanaa minusta.

  • Reply
    miiaij
    15.6.2014 at 19:59

    Eniten kiinnostaa tuo kamera! Tällä hetkellä löytyy galaxy s3 ja en kyllä tykkää yhtään sen kamerasta. Kuvanlaadussa ei ole hurraamista ja kuvista tulee usein myös kovin hailukan värisiä.

  • Reply
    Hanne
    15.6.2014 at 20:40

    Kamera ehdottomasti. :) Ja vedenkestävyys on iso plussa!

  • Reply
    jarno
    16.6.2014 at 18:40

    kiinnostaa eniten hyvä kamera ja vesittiveys
    otan puhelimen mukaan vesipuistoon

  • Reply
    Riksu
    16.6.2014 at 22:49

    Hyvä kamera olis huippujuttu! Ja puhelinhan kulkee kaikkialla mukana kesälläkin :) olisi kiva päästä kokeilemaan miltä samsung tuntuis käyttää!

  • Reply
    minkki
    17.6.2014 at 12:43

    ehdottomasti tuo ranneke kiinnostaa eniten ja kaikki sen ominaisuudet! kuulostaa niin huipulta esim just salilla tai lenkillä, ei tarvitse pitää ärsyttävää “olkavarsipantaa” puhelimelle mutta pystyy silti kuuntelemaan musaa ja vastaamaan puheluihin! ja myös s5 kosteudenpitävyys on mielestäni hyvä ominaisuus ja puhelin viehättää muutenkin silmääni :)
    Puhelin liikkuu kesäisin mukanani joka paikassa, ihan niinkuin muinakin vuodenaikoina. Niin mökille kuin matkoille ulkomaillekin :)

  • Reply
    cami
    17.6.2014 at 13:54

    Huikea arvonta! Mua ärsyttää vanhassa iPhonessa todella huonolaatuinen kamera, eli ehdottomasti toi Samsungin kamera kiinnostaa eniten :)

  • Reply
    Christa
    17.6.2014 at 19:39

    Uuden puhelimen mielenkiintoisin ominaisuus on se kun kaikki on uutta ja puhelimesta löytyy joka hetki jotain uutta. On vaan niin kiva opetella käyttämään uutta puhelinta. Kännykkää pitäisin mukana varusmiespalveluksessani, jotta saisin ikuistettua ne tärkeimmät hetket ja otettua paljon muistoja tästä elämäni parhaimmasta kokemuksesta.

  • Reply
    Maria
    18.6.2014 at 15:24

    Kesällä kun reissataan paljon, olisi erittäin mahtavaa päästä testamaan PT-osiota, kun aina reissatessa ei innostu vierailemaan vieraan kaupungin kuntosaleilla. Kesällä myöskin haluaa treenausta suorittaa muuallakin, kuin kuntosalin nurkissa. :)

  • Reply
    Jenni
    18.6.2014 at 19:09

    Rakastan selata vanhoja valokuvia ja ikuistaa tärkeitä hetkiä, joten puhelimen ominaisuuksista eniten minua houkuttelisi kamera. Olemme lähdössä elokuussa avopuolisoni kanssa ensimmäiselle yhteiselle kolmen viikon kesälomalle maailmalle rinkat selässä, ja puhelin ei veisi tilaa reissurepussa. Samalla saisi ikuistettua reissun kuvina <3

  • Reply
    sini
    18.6.2014 at 19:21

    Parhaalta ominaisuudelta kuulostaa kamera, oman puhelimen kamera ei ole kovinkaan hyvä tai tarkka, joten ehdottomasti lähtisi festareille ja tulevalle Kreikan matkalle mukaan tallentamaan ihania hetkiä :)

  • Reply
    Henni
    18.6.2014 at 19:34

    Ehdottomasti parhaita ominaisuuksia ovat sormenjälkitunnistin ja virransäästötila. Vedenkestävyyttä epäilen edelleen… Kierrämme kesällä ahkerasti Suomea ympäriinsä,joten siinähän puhelin pääsisi näyttämään mihin pystyy!

  • Reply
    Emmi
    18.6.2014 at 19:35

    Virransäästötila kuulostaa erittäin kätevältä, laturin voisi vihdoin jättää pois laukusta. :) Galaxy S5 pääsisi mukaan niin rannalle kuin juhliinkin muiden hyvien ominaisuuksiensa kanssa.

  • Reply
    Contessa
    18.6.2014 at 19:40

    Hyvä kamera on minusta puhelimen ehdottomasti kiinnostavin ominaisuus.

  • Reply
    idaelisa
    18.6.2014 at 19:50

    En voisi kuvitella päivittäiseen käyttöön puhelinta, jossa olisi huono kamera, eli eniten itseäni tässä kiinnostaa kameran ominaisuudet!

    Minä ottaisin tämän puhelimen mukaan ihan kaikkialle!! Varsinkin kesän festareita ajatellen kuulostaa erittäin hyvältä!
    Itse olen lähdössä elokuussa viikoksi Unkariin Sziget -festareille, jotka on ns. saarella keskellä Budapestiä. Sielä on siis ranta, joten puhelimen vedenpitävyys iso plussa! Eikös tämä ole myös pölynkestävä? Olen kuullut, että tuolla festareilla hiekka pöllyää aika paljon, kun useat kymmenet tuhannet ihmiset siellä juhlii ja ilman lämpötila on 30-40 välissä, joten pölynkestävyys noissa olosuhteissa olis myös iiiiso plussa. :)

  • Reply
    Jenni
    18.6.2014 at 19:53

    Paras ominaisuus on ehdottomasti kuntoilu! Harrastan erittäin aktiivisesti liikunta ja etenkin salilla on mukana aina ihan hirveästi tavaraa… Tämän avulla ei mukana tarvitsis kantaa ihan niin paljon asioita. ;) Muutekin kuntoilu-ominaisuudet kuulostavat ihan tajuttoman hyviltä! Huh!

  • Reply
    nea
    18.6.2014 at 20:17

    Paras ominaisuus on tuo kamera! Omassa vanhassa romussa se ei ole kovin hyvä ja opiskelijabudjetillahan ei uutta puhelinta ihan heti osteta :D puhelimen ottaisin mukaan ainakin mökille, koska sitten ei tarvitsisi varoa järveä puhelimen kanssa ;D

  • Reply
    Jenny L
    18.6.2014 at 20:26

    Ehdottomasti eniten kiinnostaa tuo kamera! Asun nyt ensimmäistä kertaa elämässäni Helsingissä ja pohjoisen tytölle kyllä riittää kuvattavaa täällä ;)

  • Reply
    ille
    18.6.2014 at 20:26

    kamera ja tietysti nopeus yms. rannalle aina kun mahdollista ja miksei veteenkin ? ;)

  • Reply
    marpsa
    18.6.2014 at 20:31

    Samsungissa eniten kiinnostaisi juurikin tuo kamera. Koiranpennun omistajana olisi kiva ikuistaa pentuhetket muistoiksi, joskin nykyisen samsungin kameran laatu eikä myöskään canonimme laatu ole sitä parasta ja vilpertistä on vaikea saada selkeitä kuvia. Samsungi voisi taata itselleni juurikin muistoihin kuvia, kun niitä edellisestäkään koirasta ei ole niin monia :(

  • Reply
    SaR
    18.6.2014 at 20:36

    Kamera ja kello!! :)

  • Reply
    Erika
    18.6.2014 at 20:47

    Hih mäkin osallistun! Uusi Samsung olisi enemmän kuin tervetullut vanhan jo vähän reistaillessa.

    Hyvä kamera on näin Instagramin aikakaudella ehdoton! Eniten kiinnostaa tuo nopea tarkennus ja tarkennus pienempään alueeseen, jolloin kuvan taustasta tulee sumeampi :) Hienolta vaikuttaa tää uusi Samsung!

  • Reply
    Sanna
    18.6.2014 at 21:28

    Puhelimessa kiinnostavinta on kamera ja lisälaite. Sopiva paketti mukana kannettavaksi. Helpottaa hetkien ikuistamista.

  • Reply
    Eveliina
    18.6.2014 at 21:29

    Luin tästä jo aikaisemmin toisesta blogista ja vaikuttaa huippulaitteelta! Nuo treeniominaisuudet kiinnostavat itseäni eniten – jotain muutakin kun vain sportstracker, johon luotan vain 60%:sti ;) Tämä Samsungin puhelin olisi hyvä lenkkikaveri niin kotona kuin reissuissa, joissa aamut alkavat usein aamulenkillä. Ja unohtamatta tietenkään tuota kameraa. Voiko puhelimella muka saada noin tarkkoja kuvia? :D

  • Reply
    Janinah
    18.6.2014 at 22:03

    S Health -toiminto kiinnostaa eniten. Samsung olisi siis koko ajan menossa mukana :)

  • Reply
    Mankka
    18.6.2014 at 22:06

    Minua kiinnostaa erityisesti tuo vedenkestävyys.

  • Reply
    Saara
    18.6.2014 at 22:38

    Vedenkestävyys ja kamera kiinnostavat puhelimessa :) Puhelin lähtisi mökille aina mukaan, eikä olisi huolta vaikka se tipahtaisikan veteen.

  • Reply
    Kati
    18.6.2014 at 22:43

    Uudelle puhelimelle ois tarve. Kamera kiinnostaa minuakin, retkille lasten kanssa lähtisi mukaan!

  • Reply
    Kaisa
    18.6.2014 at 22:46

    Upean kuuloinen puhelin! Monet ominaisuudet kuulostaa ehkä parhaimmalta ikinä! Itsellä kun ei ole noin älykästä puhelinta, niin olen kyllä aika innoissani lukiessani moisesta laitteesta. Tuo älykello on ehkä kaikkein hienoimman kuuloinen lisä, mutta myös pt-osio kiinnostaa. Oma liikuntamotivaatio tuntuu olevan hieman hukassa, ja jos omaa liikkumistaan ja kehittymistä voisi seurata laitteen avulla vaivattomasti, toisi se varmasti paljon lisämotivaatiota liikkumiseen!

  • Reply
    Vickan
    18.6.2014 at 22:46

    Huippu kamera on paras ominaisuus :) Puhelin olisi aina mukana, esim. kesälomalla mökillä.

  • Reply
    Salla
    18.6.2014 at 22:51

    Mulla puhelin kulkee aina ja kaikkialle mukana, joten mikäs sen näppärämpää kun tallentaa sen huipulla kameralla kesän parhaat hetket ja muistot kameran rullalle. Mun nykyinen S2 alkaa olla jo aika roskiskamaa joten tää olis enemmän kuin tervetullut lisäys mun talouteen! Etenkin toi virransäästöjuttu ja vedenkestävyys on tehty tällästä häslärikäyttäjää varten! sallapu@hotmail.com

  • Reply
    salttu
    18.6.2014 at 22:53

    Kuntoilu ja PT ominaisuudet. Mulla tulee pyöräiltyy työmatkat kesät, talvet ja ois näppärää kun sykemittari olis suoraan puhelimessa, samalla tulis mitattua matkaa ja tallennettuu kulutettuja kaloreita, sekä toi tavallaan PT -ominaisuus kiehtoo myös kovasti! Ehkä tän puhelimen myötä tulis otettuu puhelin messiin myös salille, jota en oo tähän asti vielä tehnyt.. vaikka puhelin muuten onkin ainajakaikkialla! :D ssapu90@gmail.com

  • Reply
    sonia
    18.6.2014 at 23:40

    Vaikea valita kiinnostavinta ominaisuutta noin kattavalta kuulostavalta paketilta! :) Tämän hetkiseen tilanteeseen kuulostaa kamera kuitenkin erityisen kiinnostavalta ja hyödylliseltä. Puhelin kulkisi kesällä mukanani minne tahansa menenkin!

  • Reply
    Tohtori Krabola
    18.6.2014 at 23:47

    Eniten kiinnostaisi verrata kameran kuvanlaatua esimerkiksi Nokian kameroihin.

  • Reply
    Senja
    18.6.2014 at 23:54

    Sattuipa hyvään saumaan tämä arvonta, kun oma lumiani sanoi itsensä juuri irti… Erityistä plussaa siis siksi, että se on vedenkestävä! :) Olen hyvin laiska kantamaan kameraa mukana, joten puhelimen hyvä kamera on tärkeä! Sillä tulisi otettua kuvia etenkin instagramiin. Puhelin lähtisi ehdottomasti mukaan rantalomalle (ja pääsisi mukaan myös rannalle ja altaalle!!).

  • Reply
    Demi
    19.6.2014 at 00:35

    Mulla on ongelma järjestelmäkameran kantamisessa ja raahaamisessa joka puolelle. Mä nimittäin rakastan valokuvausta ja välillä tulee hetkiä kun sitä kameraa ei oo tai ei kerkee kaivaa esille. Harmittaa kun puhelimen kameralla ei paljon kivoja kuvia saa. Joten todellakin kiinostaa tuo kamera! Ja että voi kuvata rannallakin rauhassa pelkäämättä vettä tai hiekkaa joka saattaa roiskua tuulen mukana tai puhelin jopa tippua veteen! Toi on älyttömän kätevä!

  • Reply
    linda
    19.6.2014 at 00:47

    Paras toiminto on toi kello… Puhelin muuttaisi minun kanssani syksyksi espanjaan ja tallentaisi ihania kuvia<3

  • Reply
    Mari
    19.6.2014 at 07:41

    Täydellinen puhelin. Eniten kiinnostaisi tuo PT-toiminto.Olisi ihanaa ottaa puhelin kaveriksi aloittamaan kuntoiluproggikseen.Oih.<3

  • Reply
    Tiina
    19.6.2014 at 08:38

    Valehtelisin, jos väittäisin, ettei Samsung Galaxy S5 kiinnostaisi kokonaisuutena! Olen niin sanotun mummopuhelimen omistaja, jolla ei voi surffata netissä, jolla saa enintään epätarkkoja kuvia ja joka kieltäytyy ajoittain jopa perustoiminnoista puhelujen sekä tekstiviestien ähettämisen/vastaanottamisen suhteen. Samsung Galaxy S5:ssa huomioni kiinnittyi esittelyssäsi kuitenkin SHealth-toimintoon. Koen, että jokainen saa lisäpontta urheiluun, terveytensä ylläpitoon ja hyötyliikuntaan, kun teot modifoituvat konkreettisiksi luvuiksi, joita on helppo pitää silmällä älykellon avulla. Puhelin lähtisi tänä kesänä mukaani Prahaan kuvaamaan John Lennonin muistoseinää ja ehdottomasti jumppasaliin piristämään motivaatiota!

  • Reply
    hezzi
    19.6.2014 at 09:02

    Kamera on tärkein ja puhelin on mukana aivan kaikkialla.

  • Reply
    jutta
    19.6.2014 at 09:06

    oman puhelimen vedellessä viimoisiaan olisi huikeaa saada uusi luuri, olen myös luottanut pitkään samsungin puhelimiin ja aina ollut tyytyväinen ! uudessa puhelimessa arvostaisin hyvää kameraa mikä olisi parasta saada ne kesän parhaimat muistot talteen kuvan muodossa ja kylminä talvi iltoina muistella niitä. Myös veden kestävyys olis plussaa tälläiselle pienelle sählärille :D puhelimen ottaisin mukaan niiin festareillekin kuin kauniiseen kesä iltaan terasille ystävien kanssa.

  • Reply
    Maikkis
    19.6.2014 at 09:08

    Ehdottomasti kamera ja kuntoiluun liittyvät ominaisuudet kiinnostavat. Puhelin lähtisi kiertämään Suomea kanssani kesällä ja syksyllä Turkin matkalle :)

  • Reply
    heidi
    19.6.2014 at 09:08

    Kamera kiinnostaa eniten! Minulla on tällä hetkellä S3 ja olen ollut tyytyväinen, mutta nyt on päivitetty S5 semmoisilla herkuilla, että pakko saada puhelin itselleni! Luulen, että olisi kiva käyttää vedenkestävää puhelinta allasalueella Floridan lämmössä ;)

  • Reply
    Heidi
    19.6.2014 at 10:10

    Kameran ominaisuudet kiinnostavat ehdottomasti muiden toimintojen lisäksi. Puhelimen kulkisi mukana joka paikassa piakkoin syntyvän pikku kaverimme ensihetkiä tallentaen rakkaiksi muistoiksi

  • Reply
    Janika
    19.6.2014 at 10:11

    Puhelimen paras ominaisuus olisi minulle varmasti tuo s-health toiminto :) ja siinä ohella tuo pitkään kestävä akku :)

  • Reply
    Jenny
    19.6.2014 at 10:34

    Virransäästö- ja lapsilukkotilat vaikuttavat käteviltä!

  • Reply
    LS
    19.6.2014 at 10:36

    Kiinnostavimmat ominaisuudet ovat hyvä kamera ja vedenkestävyys. Ottaisin puhelimen mukaan festareille, pyörälenkeille, mökille ja veneelle. Ei tarvitsisi pelätä puhelimen kastumista ja saisi ikimuistoisia kuvia!

  • Reply
    Emmi
    19.6.2014 at 10:45

    Kuulostaapa hyvältä! Itseäni kyseisessä Samsungin mallissa kiinnostaa ehdottomasti mainitsemasi vedenkestävyys ja automaattinen virransäästötilaan siirtyminen. Liian kauan olen kamppaillut huonoakkuisen iPhonen kanssa, joten tämä Samsung voisi olla seuraava puhelimeni :)

    Puhelimen ottaisin ehdottomasti mukaan altaalle pian häämöttävälle Kreetan matkalleni, hyvällä kameralla tallentaisin reissun huippuhetkiä ja vesitiiviydestä ei altaan ääressä tarvitsisi huolehtia ;-)

  • Reply
    Tuire
    19.6.2014 at 11:25

    Kamera on puhelimessa ehdottomasti paras ominaisuus! Entisessa samsungissani (s2) on jo takakamera pettänyt, eli käytössäni on ainoastaan puhelimen etukamera, millä ei kovin laadukkaita kuvia saa ja kuvailukin on hieman hankalaa. Kuvailen päivän aikana paljon puhelimellani ja se onkin helppo tapa ikuistaa ikimuistoiset hetket. Puhelin kulkisi kesällä mukanani erilaisiin tapahtumiin ja tottakai se olisi päivittäin mukana, jotta voin kuvata kaikkea maan ja taivaan väliltä! :)

  • Reply
    Laura
    19.6.2014 at 11:27

    Minua houkuttelee puhelimessa erinomainen kamera sekä sulava ulkonäkö! ;) myös vedenkestävyys on huippu juttu!

  • Reply
    Tikru
    19.6.2014 at 11:31

    Mahtavia ominaisuuksia, kyllä kelpaisi! Tärkeä ominaisuus puhelimessa minulle on hyvä kamera, joka on kovassa käytössä :) Myös vedenkestävyys ja pölytiiviys ovat todella hyviä ominaisuuksia. Puhelin kulkisi mukana kaikissa kesän riennoissa, lenkkipolulla ja lomamatkalla :)

  • Reply
    krista
    19.6.2014 at 13:16

    Ehdottomasti kiinnostaa puhelimen tuoma vapaus veden- ja pölynkestävyyden muodossa. Eräänkin kerran on tullut kaadettua kupponen teetä puhelimen päälle eikä raukka nokialaiseni tätä luonnollisesti kestänyt. Hyvä kamera on myös ehdoton plussa, jotta kaikki ihanat hetket saa taltioitua. Puhelin lähtisi mukaani kiertämään kesän festareita!

  • Reply
    EmiliaK
    19.6.2014 at 13:29

    Itselläkin on jo monen vuoden kokemus Samsungin puhelimista ja olen tykännyt kyllä todella paljon! Kamera on itselleni ehdottomasti se puhelimen paras ominaisuus, koska järkkärikameraa ei aina jaksa raahata joka paikkaan mukaan. Kyllä kännykkä kulkee matkassa mukana miltei kaikkialle, etenkin näin kesällä kun kuvattavaa voi olla missä vaan :)

  • Reply
    Tarja
    19.6.2014 at 14:39

    Aivan mahtava paketti kokonaisuudessaan, kameran toiminnot antavat aivan uudenlaisen mielenkiinnon kuvaamiseen kaikkine ominaisuuksineen, etenkin kännykkä kameralla otettuja kuvia. Kesän kuvaamisesta tulee nopeaa, helppoa ja vaivatonta, kuin puhelin itsessään ja se tyylikkyys.

  • Reply
    Katja
    19.6.2014 at 15:36

    Suosikkiominaisuuteni ovat pölytiiviys ja vedenkestävyys! Yleensä näillä ominaisuuksilla varustetut puhelimet ovat kömpelön näköisiä, mutta tässä on todellakin myös design kohdillaan. Ottaisin puhelimen mukaani treeneihin, lenkkipolulle ja mökkireissuille, kun edes vesiroiskeista tai pölyävästä hiekasta ei tarvitse välittää :)

  • Reply
    Saara
    19.6.2014 at 15:52

    Kamera ehdottomasti! Kesällä on tiedossa kolmet häät, polttarit, festarit, ulkomaanmatka ym., joten ikuistettavaa riittää! :)

  • Reply
    Hanna
    19.6.2014 at 15:54

    Kännykän ehdottomasti tärkein ominaisuus on kamera. Vanha kännykkäni (jo 4 v vanha) on täynnä kuvia, mutta usein varsinkin ulkomailla tuntuu että kannan mielummin kunnon kameraa kuin vaan tyytyisin siihen kännykän kameraan. Tänä kesänä vietän poikaystäväni kanssa 4:ttä yhteistä vuottamme ja matkustamme Turkkiin, Icmeleriin. Ottaisin siis ehdottomasti kyseisen kännykän sinne ja täyttäisin sen tuhansilla kuvilla. Siellä voisin myös kunnolla testata tuon vesitiiviyden;)

  • Reply
    tt3
    19.6.2014 at 16:15

    Kamera on paras ominaisuus ja puhelin on tietysti mukana kaikkialla missä kesällä liikunkaan. :)

  • Reply
    iitu
    19.6.2014 at 16:30

    Ominaisuuksista kiinnostaa erityisesti kamera. Mukaan puhelimen ottaisin kesän juhliin :)

  • Reply
    Hanna
    19.6.2014 at 17:08

    Kamera kuulostaa todella hyvältä! Kulkisi joka paikkaan kätevästi mukana. :)

  • Reply
    Virpi
    19.6.2014 at 18:02

    Ehdottomasti paras ominaisuus on kamera! Sen jälkeen tulee ranteeseen kiinnitettävä lisälaite ja kuntoilua mittaavat ominaisuudet. Kuulostaa oikein hyvältä kokonaisuudelta muutenkin! Mahtavuutta puhelinmarkkinoilla! :)

  • Reply
    Anniina
    19.6.2014 at 20:36

    Tärkein ominaisuus on kyllä hyvä kamera! Nykyään tulee otettua arkena kännykällä kuvia kivoista yksityiskohdista ja enemmänkin juuri arjesta ja yleensäkin elämästä :)

  • Reply
    Minna
    19.6.2014 at 21:03

    Kännykän kamera on tosi hyvä, itse tykkään kuvailla paljon!:))

  • Reply
    Suvi
    19.6.2014 at 21:45

    Paras ominaisuus on ehdottomasti hyvä kamera, jota todellakin kaipaan tällähetkellä! Ottaisin kännykän luonnollisesti mukaan kaikkialle ja napsisin varmaan kuvia enemmän kuin laki sallii;)

  • Reply
    Sini
    20.6.2014 at 01:20

    Paras ominaisuus on hyvä kamera, lisäksi vedenkestävyys vaikuttaa hyödylliseltä erityisesti kesällä kun lähtee ulkomaille tai mökille niin ei varmasti olisi huono idea. Kännykkä kulkisi mukana taskussa varmasti joka paikkaan. :)

  • Reply
    Peace
    20.6.2014 at 04:28

    KAMERA! Nykyisen puhelimeni kamerasta ei ole mihinkään ja kun ei kameraakaan jaksa kokoajan mukana kanniskella, jäävät perheen nuorimmaisen ikuistettavat hassutukset usein kuvaamatta. Ja joka paikkaan ottaisin mukaan, tietenkin

  • Reply
    Tiinasilja
    20.6.2014 at 09:54

    Mahtava arvonta! Olen vaihtanut aikoinaan Nokialta Samsungiin ja sen jälkeen se on ollut valintani aina kun uutta puhelinta olen vailla. Hyvä kamera on aina mahtava ominaisuus ja tuo pt kuulosti kokeilemisen arvoiselta. Virransäästötila on myös sellainen joka pelastaisi puhelimen keskenkaiken simahtamiselta.
    Puhelin kyllä kulkee joka paikassa nykyään. Käytän aktiivisesti puhelimen kalenteria joten päivä menee sekaisin jos en kalenteriani näe :D Lomalla ja vapaalla osaan olla kyllä ilmankin. Työssä kun joutuu puhelimen kanssa paljon näprätä, en vapaa-aikanani sitten paljoakaan sitä vilkuile vaikk mukana kulkeekin.

  • Reply
    Sini-Pauliina
    20.6.2014 at 10:06

    Kamera puhelimessa on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, isona plussana on vedenkestävyys. :)

  • Reply
    Rosa
    20.6.2014 at 10:32

    Paras ominaisuus itselleni olisi vedenkestävyys. Tämän avulla puhelin kulkisi vaivatta mukana mökkilaiturilla, ilman pelkoa että se tipahtaa veteen ja menee rikki. Myös pienessä tihkusateessa ei tarvitsisi suojella puhelinta, vaan voisin käyttää sitä huoletta. :)

  • Reply
    Anna
    20.6.2014 at 12:04

    Eniten puhelimessa kiinnostaa sen hyvä kamera! Olisi ihana vangita kesähetkiä laadukkaalla kameralla! Myös vesitiiviys ja “personal trainer”- ominaisuus kuulostaa hyvältä.

  • Reply
    Hannis
    20.6.2014 at 12:37

    Kamera on tärkein ominaisuus puhelimessa soittelun ja viestittelyn jälkeen. Nykyään en enää kanna erillistä kameraa mukana, vaan otan kaikki kuvat pääosin puhelimellani. Ottaisin puhelimen mukaan mihin vain; mökille, että festareille tallentamaan kesän lämpöiset muistot.

  • Reply
    Rafael
    20.6.2014 at 12:48

    Hieno laite kaikkineen. Mukaan joka paikkaan

  • Reply
    Sofia
    20.6.2014 at 12:50

    Mukaan otetaan tietty joka paikkaan.Parasta on tietty just hyvä kamera

  • Reply
    Anne
    20.6.2014 at 12:54

    Mahtavan hienolta laitteelta kuulostaa. Vaikea edes nostaa yhtä piirrettä ylös. Hyvä kamera tietty kiva ja vesitiivis kun on,hienolta kuulostaa. Aina mukaan otetaan.

  • Reply
    Jaana
    20.6.2014 at 13:03

    Puhelimen tärkein ominaisuus on laadukas kamera. Itse käytän nykyään todella paljon puhelimen kameraa ja järkkäri kulkee äärimmäisen harvoin mukana. Puhelimen ottaisin mukaan toki kesälomareissuille, jotta voisi ikuistaa sieltä muistot talteen. :)

  • Reply
    Minna P
    20.6.2014 at 15:19

    Kamera ehdottomasti! Ei tarvitsisi kantaa enää erikseen kameraa, jos puhelimella saa hyviä kuvia. Puhelin pääsisi heti testiin kesälomareissulla :)

  • Reply
    René
    20.6.2014 at 15:40

    Minua kiinnostaa amatöörikuvaajana tietenkin puhelimen kameran hyvältä kuulostavat ominaisuudet. Puhelinta olis helppoa kantaa mukana, kun aina ei jaksaisi raahata tuota jöötiä järkkäriä mukana. Ottaisin sen kesällä luultavasti mökille ja koittaisin vangita tuohon linssiin kauniin auringonlaskun.

  • Reply
    Eeva
    20.6.2014 at 17:12

    Samsung Galaxy S5 – puhelin tuntuu kaikki houkuttelevalta; nuo terveys jutut, virransäästötila ja kamera… <3
    Onnistaisipa arvonnassa.
    Ihanaa kesää.

  • Reply
    Merve Caglayan
    20.6.2014 at 18:45

    Itseäni kiinnostaisi eniten hyödyntää vedenkestävyyttä kuvaamisessa, jos metrissä pystyy olemaan 30min. niin siinähän saa jo kuvan jos toisenkin napattua! :) Ottaisin puhelimen mukaani Turkin reissulle elokuussa. :

  • Reply
    Irja
    20.6.2014 at 18:46

    Erityisesti kamera on minulle tärkeä. Se, että sillä saisi loistavia kuvia missä tahansa, olisi aivan mahtavaa. Nykyisessä kännykässäni kamera on varsin sumea ja harmittaa, kun en saa näppärästi hienoja kuvia instagramiin. Tabletissani on hyvä kamera, mutta se on hankala kantaa mukana ja sitä ei saa esille näppärästi järjestelmäkamerastani puhumattakaan.
    Ottaisin Galaxy Svitoseni mukaan ihan kaikkialle, niinkuin otan nykyistä kännykkäänikin. Ostaisin sille hienoja kuoria mätsäämään asukokonaisuuksiin ja ikuistaisin hyvällä kameralla kavereiden kanssa tehdyt extempore-reissut ympäri Suomea ja ehkä vähän kauempanakin!
    Tää olis kyllä ihan dream come true, nykyinen kännykkä ei ole millään tavalla “katu-uskottava” jos näin voi sanoa.

  • Reply
    arja A
    20.6.2014 at 18:58

    ehdottomasti parasta on toi kokonaisuus eli hyvä kamera ja puhelin yhdessä!!! heinäkuisella loma reissulla kuvaisin!=)

  • Reply
    jutska
    20.6.2014 at 19:02

    kyllä toi kamera on ihan huippu juttu!!! tuntuu tosi hyvältä puhelimelta!!!
    nytkin kuvailisin juhannusta!=) mutta lomalla sitten reissussa kuvailisin!!

  • Reply
    dansku
    20.6.2014 at 19:13

    vautsi,tuntuu hyvältä ja monipuoliselta kännyltä!!! kyllä kamera on tärkein kännykässä!!! ulkomailla kuvaisin heinäkuussa!!! pieni ja näpsä!mahtuu taskuun!!!

  • Reply
    poppu
    20.6.2014 at 19:16

    kamera on tärkein ominaisuus!!!! reissuissa kuvaisin!!!

  • Reply
    Jenna
    20.6.2014 at 19:51

    Minulle tärkein ominaisuus puhelimessa olisi ehdottomasti tuo kamera. Nykyisessä puhelimessani kamera ei ole mitään parasta laatua ja se on aika hidas. Se on minua usein harmittanut, kun olisi ollut jotain upeaa ikuistettavaa! :) Lisäksi tuo virransäästötila on mahtava plussa! Puhelimen ottaisin mukaan kesän eri tapahtumiin, mm. festareille tämä olisi todella kätevä, saisi otettua upeita kuvia, akku kestäisi aivan varmasti ja ei tarvitsisi pelätä, jos vähän sataisi vettäkin :)

  • Reply
    ruusu.
    20.6.2014 at 22:38

    Wau, ompa upea arvonta! Itseä viehättää erityisesti tuo hyvä kamera sekä uudenlainen virransäästötila. Nimittäin kokemusta on vähän liikaakin, kun akku loppuu kesken kaiken ja kuvattavaa olisi vielä paljon. Mahtava puhelin näyttää olevan kyseessä ja se lähtisi kyllä kesän rientoihin mukaan aivan varmasti! Erityisesti pitkillä reissuilla,joissa ei ole kunnollisia latausmahdollisuuksia, kyseisestä puhelimesta olisi varmasti hyötyä.

  • Reply
    maitsi
    21.6.2014 at 14:21

    Iso näyttö sekä huippuhyvä kamera ovat parhaat ominaisuudet! Tykkään kuvata paljon tilanteita, tapahtumia, ihmisiä, hetkiä ja luontoa, ja puhelimen kamera sopii hyvin tähän. Helppo ottaa kuvia kun puhelin on aina holllilla eikä tarvitse kantaa mukana painavaa järkkäriä, jonka kaivaminen laukusta on aina työn takana.

  • Reply
    Jani
    21.6.2014 at 16:36

    Näin näkövammaisena Galaxy S II:n käyttäjänä S5:n hyödyllisin ominaisuus on mielestäni huomattavasti paranneltu saavutettavuus. TalkBack-ruudunlukuohjelman saa halutessaan päälle/pois painamalla kolmesti kotinäppäintä, ja näytön voi pimentää kokonaan esim. akun säästämiseksi. TalkBackin käyttäjät hyötyvät nyt myös kameran kasvojentunnistusominaisuudesta, sillä TalkBack ilmoittaa aina, kun puhelin havaitsee yhdet tai useammat kasvot. Vedenkestävyys on tietysti myös plussaa. Ottaisin S5:n mukaan ainakin kävelylenkeille, jolloin voisin hyödyntää sen askelmittaria.

  • Reply
    Minttu
    21.6.2014 at 17:40

    Vaikuttaa kyllä mahtavalta puhelimelta! Kamera on todellakin sen paras ominaisuus vaikka onhan siinä paljon muutakin kiinnostavaa. Se olisi niin täydellinen synttärilahja kun juuri tuli vuosia lisää. ;) Mukaan ottaisin puhelimen Riminin-reissulle, jossa saisin mahtavia lomakuvia ikuistettua itsestäni ja ystävistäni, mutta myös upeita maisemia Riministä, Roomasta ja Venetsiasta joissa olisi myös tarkoitus käydä. Myös juoksulenkille puhelin lähtisi ehdottomasti mukaan, tarkoitus olisi osallistua Ruisrääkkiin joten nuo terveys ja treenijutut kiinnostavat myös. :)

  • Reply
    Henni
    21.6.2014 at 19:10

    Kylläpä kuulostaa upealta puhelimelta! Suurimman vaikutuksen teki ehdottomasti loistava kamera kaikkine ominaisuuksineen. Tykkään kuvata arkea, ja lasten kanssa touhuillessa parhaat hetket tulevat eteen aina yllättäen, joten puhelimen kamera on useimmiten se, jolla niitä ikuistetaan. Valitettavasti nykyisen puhelimen kameralla saa hyviä kuvia vain täydellisissä olosuhteissa… Minun matkassani tämä puhelin pääsisi kesällä mukaan niin rannalle, metsään, pyöräretkelle, leikkipuistoon, kaupunkilomalle, stadionkeikalle kuin automatkallekin! Toivottavasti onni suosii!

  • Reply
    KCP
    21.6.2014 at 23:31

    Vedenkestävyys on parasta, uskaltaa käyttää Suomen kesässäkin. Ja ottaisin mukaan minne vaan, ton kanssa voisi olla aika huoleton

  • Reply
    Samsam
    22.6.2014 at 01:54

    Älykäs virransäästötila, niiiiiin menee hermo kun akku koko ajan lopussa ja luuri vilkuttelee milloin mitäkin asiaa ja käyttää vähää virtaa turhuuten

  • Reply
    Mariamaria
    22.6.2014 at 03:40

    Kamera, arvostan kunnon kameraa valtavasti, sillä aina ei tosiaan ole järkkäri mukana kun kuvia haluaisi napsia. Ja mihin sitä ei puhelinta ottaisi mukaan. Maailmaan ääriin veisin…

  • Reply
    Marjaanainen
    22.6.2014 at 04:25

    Hyvä kamera on mulle ykkösominaisuus. Olen ollut jo iät ja ajat ilman kameraa kun sitä vain ei tule raahattua mukana jo ennestään raskaassa ja täydessä laukussa. Nykysein puhelimeni kamera lähinnä itkettää, tämä taas saisi hymyn huulille. En mene mihinkään ilman puhelinta, joten luuri reissaa kesällä ainakin kotimaassa ja ainakin vähän rapakonkin taakse

  • Reply
    Hannukka
    22.6.2014 at 09:34

    Kameran lisäksi noi urheiluominaisuudet kiinnostaa älyttömästi! Puhelin lähtisi kesän jokaiseen rientoon mukaan, rankkasateisiin ja pölyisille festarikentille!

  • Reply
    ES
    22.6.2014 at 13:02

    Aivan ihana puhelin ja hienolta tuntuu tuo kamera. Nykyinen puhelin on jo monta vuotta vanha ja kamera aivan onneton, joten tarpeeseen tulisi.
    Kaunista kesää. <3

  • Reply
    Mirkkuliini
    22.6.2014 at 14:26

    Kyllä se on tuo vedenkestävyys, en yhtään ymmärrä kalliita älyluureja joita ei voi käyttää jos sataa pisarakaan vettä! Mitä iloa on muistakana ominaisuuksista jos puhelin on heti sökö…

  • Reply
    mjai
    22.6.2014 at 14:30

    Hyvä kamera ja puhelin kulkisi aina mukana :)

  • Reply
    Azlakki
    22.6.2014 at 15:32

    Mä arvostan eniten tuota kestävyyttä, veden-, pölyn ja sitten vielä akunkestoa. Käytettävyys ei kärsi silloin siitä, että pitää kokoajan varoa tai säästellä akkua

  • Reply
    mummo
    22.6.2014 at 17:40

    Hei <3
    Hieno puhelin ja kamerassa paljon houkuttelevia puolia, kuten vedenkestävyys… :)

  • Reply
    Eevis
    22.6.2014 at 18:00

    Samsung Galaxy S5 tuntuu upealta puhelimelta ja hieno kamera siinä houkuttelee, sillä nykyisessä jo vanhassa puhelimessa on aivan onneton kamera. Vesitiiviys iso plussa.
    Ihania kuvia sinulla. <3

  • Reply
    Inka
    22.6.2014 at 21:48

    Ulkonäöstä kännykkä saa ehdottomasti täydet pisteet! Myös tietenkin kaikki ominaisuudet ovat aivan huikeita. Ehkä eniten tuo health ominaisuus kuitenkin pistää omaan silmään, sillä olen juuri aloittanut säännöllisen urheilun. Tuo olisi täydellinen apu motivaation ylläpitämiseen ja varmasti puhelin kulkisi mukanani lenkkipoluilla ja kuntosalilla! :)

  • Reply
    Mette Karjalainen
    22.6.2014 at 21:54

    Viimeinen päivä aikaa osallistua, onneksi kerkesin vielä mukaan! Ihan huippu arvonta, joten peukut pystyyn :)

    Valehtelematta mua kiinnostaa Samsung Galaxy S5 -puhelimen kaikki ominaisuudet, mutta kyllä se on toi laadukas, hyvä ja tarkka kamera, mikä jäi eniten mieleen. Tietysti myös kestävyys on huippu juttu!

    Kesällä ottaisin Samsung Galaxy S5 -puhelimen oikeastaan kaikkialle mukaan, mutta varsinkin Bulgarian matkalle, mihin meen heinäkuun lopussa! Siellä saisin ikuistettua ikimuistoisia ja ihania hetkiä tämän upean puhelimen avulla :)

  • Reply
    Jenna Sofia
    22.6.2014 at 23:22

    Puhelimessa kiinnostaa eniten kamera ja vedenkestävyys! Se kulkisi näppärästi mukana kaikilla kesäreissuilla jotka saisi sitten ikuistettua hyvällä kameralla :)

  • Reply
    Sanna L.
    23.6.2014 at 07:29

    Hyvä kamera on ehdottomasti tärkeä kesän riennoissa. Sekä iso näyttö tietenkin. Tuo ranneke on mielenkiintoinen uutuus, sitä olisi tosi mielenkiintoista kokeilla.

  • Reply
    NiinaP
    23.6.2014 at 17:56

    Milloin voittajaan otetaan yhteyttä ?:)
    T: malttamaton:D

    • Reply
      Mona
      24.6.2014 at 12:21

      NiinaP
      Laturien voittajiin on otettu jo yhteyttä, mutta puhelimen arvonta suoritetaan myöhemmin kaikkien vastanneiden kesken.

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *