11.8.2014

New Week!

abcjuice

Terveellinen aamupala, virkistävä ABC- mehu, täyttävä lounas ja tehokas treeni ovat parhaita tapoja aloittaa uusi viikko! Rakastan maanantaipäiviä ja olen tainnut ennenkin hehkuttaa sitä lempiviikonpäiväkseni. Maanantaina on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä ja ottaa raikas startti viikkoon. Koko viikko ja sen kivat jutut ovat vielä edessä.

Mikäli tänään jäi treeni tekemättä tai päivä oli niin kiireinen, ettei ehtinyt kiireiltä edes omia ajatuksia kuulla, niin laita huomiselle aamulle herätys puoli tuntia aikaisemmin soimaan ja käy kävelyllä! :) Sen jälkeen on taatusti taas virkeämpi olo. Omat ajatuksetkin kuulee kiireen seassa paremmin, kun on aamulla ottanut ensin pienen hetken aikaa vain itselleen. Tänään kannattaa tällöin myös mennä hyvissä ajoin nukkumaan ja esimerkiksi meditoida muutaman minuutin ennen nukkumaan menoa. Suosittelen esimerkiksi iPhonen appia Take a Break. Tarkista illalla myös oma fiilis ja muista, että positiivisuudella on huikea merkitys hyvinvointiin. Tunne kiitollisuutta ja mieti jo illalla valmiiksi miten hyvä olo keholla on aamun kävelylenkin jälkeen! :)

Hyvää yötä ja kuullaan huomenna <3 Energiaa kaikkien viikkoon!

Ps! ABC mehu on mun lemppari. Siihen tulee 1 omena 4 porkkanaa ja yksi punajuuri. On muuten hyvää. 

You Might Also Like

17 Comments

  • Reply
    Kristiina
    11.8.2014 at 22:11

    Miten nuo sun aamut voi ollakaan noin mukavia! Mulla hiukka eri juttu: ylös puoli 6, suihkuun, kaunistautuminen, smoothien teko ja eväät laukkuun, pyörällä puolen tunnin matka ja harjoittelu alkaa kello 7. Mä oon valinnu niin väärän alan! Hah :)

    Mä tykkään joogata, se saa mut voimaan hyvin. Sunnuntai-ilta ja jooga on ihan ehdoton yhdistelmä!

    Mukavaa alkanutta viikoa! Pus Mona <3

    • Reply
      Mona
      12.8.2014 at 08:16

      No mutta pyörällä tunnin matka aamulla!!!?? :D Sehän käy paremmin kuin hyvin aamureippailuista :) SÄhän oon über tehokas :)
      Oi ja jooga on todellakin ihanaa <3
      Ihanaa viikkoa sinne myös itse auringolle<3

  • Reply
    Pinja
    11.8.2014 at 22:21

    Mun on pakko tulla vielä tänne sanomaan, ettet tiedäkään kuinka paljon sun jättämät kommentit piristi mun päivää, kiitos hurjasti! <3

    • Reply
      Mona
      12.8.2014 at 08:16

      Voi sinä se mua piristit <3<3 :)

  • Reply
    Miau´s life
    12.8.2014 at 00:17

    Oi, olipa ihanasti kirjoitettu! Tuli hyvä ja virkeä mieli pelkästään ajatuksesta lähteä aamulenkille tai meditoida illalla ennen nukkumaanmenoa. Kiitos siis kauniista ja kivoista ajatuksista!

    • Reply
      Mona
      12.8.2014 at 08:17

      Hih, kiitos kivasta palautteesta Mia <3 :) Tavoitteessa on siis täysin onnistuttu, jos täältä voi saada hiukankin hyvää mieltä ja piristystä :)
      Haleja sinne :)

  • Reply
    armi
    12.8.2014 at 06:54

    otin sun vinkistä kiinni koska tänää alkaa mulla koulu ja heräilin puol tuntia aikasemmin…
    kuinkas kävi? ulkona sataa kaatamalla ja ukkostaa :D just mun tuuria! no kävin aamujumpaks kuitenkin nyt puuron päälle hakemassa mustaherukoita omasta puskasta, nopea juoksupyrähdys hehe ;) kohta puuro tosiaan kiehumaan ja pieni aamujumppa cassien ohjeilla, kun aikaa on niin paljon … :)
    mä muuten tykkäsin siitä persiljasalaatista ihan hurjasti!! :) laitoin persiljaa, ruohosipulia, pilkottuna sitruunamelissaa, tomaattia, kurkkua, sitruunamehua, porkkanaa ja parsakaalia. nam! :) oli kivaa vaihtelua perinteiseen salaattiin.

    • Reply
      Mona
      12.8.2014 at 08:19

      Ou nou :D No mutta aivan mahtava vaihtoehto tuo cassien ohjeilla tehty aamujumppa!! Siinä on muuten niin aurinkoinen tyyppi, ettei voi kuin aamu alkaa hyvin hänen videoilla <3 :)
      Aamulenkin tai jumpan lisäksi ihan pieni jooga tuokiokin on tosi kiva aamulla! :) Herättää kehon ja mielen hyvin.
      Ja jee kiva, että tykkäsit myös persiljasta – siihen jää sitten ihan koukkuun ;)
      Ihanaa koulunalkua sinne Armi!!!! :) <3

  • Reply
    Sonja
    12.8.2014 at 08:17

    Näytät upealta! Juodaan ABC-mehut joku päivä :)

    • Reply
      Mona
      12.8.2014 at 08:55

      Joo tuut meille juomaan tai mennään johonkin piknikille <3 <3 <3 :) pus <3

  • Reply
    -H
    12.8.2014 at 10:20

    Voi nainen, sä oot niin inspiroiva energiapakkaus, näitä sun postauksia lukiessa ei voi muuta kuin tulla hyvälle tuulelle :) Ihailen sun positiivista asennetta elämään, moni (minä mukaan lukien) voisi ottaa mallia, olet ihana <3

    • Reply
      Mona
      12.8.2014 at 10:34

      Voi ihanuus, sähän oot itse positiivisuus ja aurinko <3<3 Koska nähdään taas? Voisitte tehdä vielä toisen Turku reissun, kun säätkin hellii vielä :)
      haleja <3

      • Reply
        -H
        12.8.2014 at 13:48

        Vitsit ois kyllä ihana nähdä… viikonloput tuppaa vaan olemaan jo elokuun osalta täynnä :( Pitää kyllä ehdottomasti koittaa nähdä ennen, kun lähdette sinne vaihtoon!! Haleja :)

        • Reply
          Mona
          12.8.2014 at 17:24

          Todellakin pitää nähdä ennen vaihtoon lähtöä!!! <3

  • Reply
    miisu
    15.8.2014 at 09:06

    Perjantai huomenta! Mulla oli vastoinkäymisten aamu ,mutta pysähdys ja kahvi sun blogin parissa piristi kummasti! :-) Kiitos tästä positiivisesta postauksesta! ♥

    • Reply
      Mona
      15.8.2014 at 09:09

      Huomenta Miisu! Etpä tiedä miten hyvän mielen sait mulle sun kommentillasi. Mahtavaa, että blogilla pystyin saamaan sulle edes hitusen paremman mielen vastoinkäymisten lomassa<3 Ihanaa, energistä ja valoisaa perjantaita <3 :) Mä täällä myös hörpiskelen kahvia töiden lomassa;) On muuten aamujen parhautta rauhallisest kaffehetket!! :) Tänään testasin vielä uutta mocca keitintä. Ei kyllä tullut ekalla kerralla kahvista ehkä ihan kaikkein parhainta, mutta harjoitus tekee mestarin :D Nyt youtubesta siis opettelemaan kahvintekoa;)
      Haleja<3

      • Reply
        miisu
        15.8.2014 at 20:06

        Kiitos vastauksesta! :-) Kiva jos tuli sullekin hyvä mieli :-) Vielä susta tulee kahvimestari haha.. Juu rauhalliset kahvihetket on todellakin luxusta! (Mulla on 2 lasta)
        Halit sinne myös ja ihanaa vloppua! ♥

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *