17.9.2014

Viikon 37 treenit

Vuorossa jälleen koonti viime viikon treeneistä. Niin ihanaa, että olen päässyt taas kunnolla Kaylan treenien vauhtiin ja syysflunssa on täysin historiaa! :) Kaylan treeneistä lisää löytyy postauksesta Kayla Itsines 12 viikon treeniohjelma– postauksesta täältä. Edelleenkään en voi muuta kuin suositella koko sydämestäni. Kaylan treenien aloittaminen on ollut itselleni ehkä yksi parhaimmista treenipäätöksistä ikinä!! Kannattaa oikeasti tosi tarkkaan kuunnella omaa kehoa ja mieltä ja mennä täysin sen mukaan mistä itse tykkää ja mikä itselle parhaiten sopii. Meitä ei ole kaikkia luotu samalaisiksi koneiksi, joten sanomattakin on selvää, ettei kaikille esimerkiksi sovi suurten painojen pumppaaminen salilla tai kaikki eivät yksinkertaisesti saa mieletöntä energiapuuskaa jumppatunneilla heilumisesta. Toiset rakastaa ryhmäliikuntaa toisille taas yksin treenaaminen on sitä omaa laatuaikaa. Muistakaa kuunnella siis itseänne!! Kun löytää sen kaikkein parhaimman liikuntamuodon  lupaan, että siitä saa 100% entistäkin enemmän virtaa ja energiaa. Tietenkin monipuolisuus on tärkeää, mutta siinäkin suhteessa vaihtoehtoja on aina niin paljon, että varmasti jokaiselle löytyy jotain.

KAYLA ITSINES 12 VIIKON TREENIOHJELMA

Olen aina rakastanut liikuntaa, mutta Kaylan treenit aloitettuani olen löytänyt lähes uuden puolen itsestäni. Välillä ihan ihmettelen mistä kaikki energia löytyy, mutta olen tullut siihen tulokseen, että nämä treenit antaa niin paljon lisää potkua ettei ole tosikaan. Kesällä aloittamani aamutreenit ovat myös olleet todella positiivinen muutos. Pieniä juttuja, mutta ne ovat vaikuttaneet arkeen ihan hurjasti. Olen aina ollut todella onnellinen ja kiitollinen kaikesta, mutta nyt tuntuu, että välillä voisin pakahtua onnesta ihan pientenkin asioiden puolesta. Elämä on aivan liian lyhyt suremiseen. Tietysti jokaisella on ollut ja tulee olemaan vaikeita aikoja. Niistä ei varmasti kukaan meistä voi välttyä. Pettymyksiä tulee aina, mutta pointti on kuitenkin siinä miten ne käsittelee. Kehon voidessa hyvin myös vastoinkäymiset tuntuvat paljon pienemmiltä. Kehon voidessa hyvin myös mieli voi hyvin. En vaan koskaan voi tarpeeksi painottaa ruokavalion ja liikunnan tärkeyttä onnellisuutta mitattaessa.

KAYLA ITSINES 12 VIIKON TREENIOHJELMA

Olen huomannut nyt 14. Kaylan treeniviikon jälkeen, että kroppa alkaa fyysisesti olla parhaimmassa kunnossa mitä se on koskaan ollut. Olen paljon paljon vahvempi, notkeampi ja kyllä muutama kilo myös kevyempi. Alkuun monet kyselivät juuri painosta ja siitä onko treenien myötä tippunut kiloja. Minulle itseisarvo ei missään nimessä ole ollut kilot. En missään vaiheessa ole puhunut enkä tule puhumaan laihduttamisesta. Kaikkein tärkeintä on hyvä olo ja oma energia. Paino on toissijainen asia niin kauan, kuin ollaan normaaleissa mitoissa. Eri asia on sitten, jos on reilusti ylipainoa. Silloin on tietenkin tärkeää keskittyä myös kilojen pudottamiseen.

Haluan kuitenkin kannustaa parhaimman treenimuodon löytämiseen juuri hyvän olon vuoksi. Mikäli tavoite on vain ja ainoastaan  laihtua hyvin todenäköisesti ei hommasta tule elämäntapaa. Säännöllinen liikunta ja terveellinen sekä monipuolinen ruokavalio ovat asioita, jotka kuuluisi sisällyttää koko loppuelämäksi – ei pelkästään 12 viikon ohjelman ajaksi. Paino tulee siirtymään juuri sille sopivalle tasolle aivan itsestään säännöllisen liikunnan ja oikeanlaisen ruokavalion avulla.

KAYLA ITSINES 12 VIIKON TREENIOHJELMA

Tässä vielä listattuna ne viime viikon treenit. Treenipäiväkirja on yksi loistava motivaattori pitämään säännöllisyyttä yllä!:) Itse olen kirjoittanut sekä ruokapäiväkirjaa että liikuntapäiväkirjaa jo monen monta vuotta. Siitäkin tulee tapa! :)

Maanantai

Aamulla Crossarilla 40 min (kulutetut kalorit 307)

Kayla jalkatreeni

Tiistai

Aamulla 15 min jooga

Keskiviikko

Aamulla jooga ja vatsoja 30 min

Torstai

Aamulla kävely 35 min (kulutetut kalorit 172)

Kaylan käsitreeni

Perjantai

Aamulla hölkkä + porrastreeni 40 min (kulutetut kalorit 374)

Kayla vatsatreeni (kulutetut kalorit 182)

Illalla kävely 50 min (kulutetut kalorit 280)

Lauantai

Aamulla kävely 40 min (kulutetut kalorit 218)

Pitkät venyttely + putkirullaus

Sunnuntai

Aamulla kävely 40 min (kulutetut kalorit 149)

Kaylan Challenge yhteensä 45 minuuttia

Illalla kävely 1h (kulutetut kalorit 349)

 

Ihanaa ja ennen kaikkea energistä ja hyvinvoivaa iltaa kaikille <3 Kuullaan taas pian!

Week 37 workouts out now!

Finally my autumn flu is over and I´ve been able to get back on track with my Kayla training program. Kayla´s workouts are the way of training I enjoy the most. As much I have always loved exercising in other ways I haven´t had this much energy in my everyday life ever before. In addition the morning cardio I have been doing since June have proven to be positive change.

Today I feel like being in the best shape of my life. I don´t really care about the bodyweight but the high energy and overall wellbeing are the things that matter. The most important thing is to find a balance between exercising, nutrition and sleep that makes you feel good. Don´t be too hard for yourself and remember that the only person for who you are doing these things is YOU.

Above you may see my workouts from week 37.

(to summarize: Mo: crosstrainer 40 min + Kayla legs WO, Tu: yoga 15min , Wed: yoga + abs, Thu: walk 35min + Kayla arms, Fri: jogging 40min + Kayla abs + walk 50min, Sat: walk 40 min + stretching and tube rolling, Sun: walk 40 min + Kayla challenge + walk 60min)

Follow Mona’s Daily Style on FACEBOOK // BLOGILISTA // BLOGLOVIN // INSTAGRAM

 

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply
    sofia
    17.9.2014 at 20:20

    Heips, halusin vaan tulla kertomaan, että oon tosi iloinen että löysin sun blogis, oot ihanan valoisa ja piristävä ihminen! <3 Jos saa ehdottaa postausideaa, niin olis kiva saada vinkkejä aloittelijan liikuntaan (vaikka et mikään personal trainer kaiketi olekaan ;)), koska olen nyt saanut blogistasi sellaista virtaa aloittaa joku liikuntaharrastus. Oon ollu varmaan jo jotain kuutisen vuotta harrastamatta mitään erityistä liikuntaa (kamalaa, tiedän :( ), mutta jotenkin sitä ei vaan oo saanut itseään niskasta kiinni. Nyt kuitenkin tuli sellainen fiilis, että pakkohan tässä on jotain aloittaa, ei tee kropalle yhtään hyvää tämmönen laiskottelu (vaikka oonkin hoikka niin oon alkanut just miettii enemmän sitä terveydellistä näkökulmaa)! :) Kivaa syksyä sulle! :)

    • Reply
      Mona
      19.9.2014 at 19:56

      Voi Sofia <3 Kiitos niin ihanasta kommentista <3 :)Laitoin postaustoiveen heti ylös!! Koitan kehitellä jotain aiheen ympärille:)
      Näin ekana suosittelen ihan kävelylenkeillä aloittamista :) Niillä saa jo energiaa paljon arkeen!<3Ihanaa syksyä sinnekin:)

  • Reply
    D-Day
    17.9.2014 at 20:59

    Kaukolaukaisin tilattu, kiitos maailman eniten kun autoit!!!! <3 <3
    P.s. Oot nainen UPEESSA kondiksessa!

    • Reply
      Mona
      19.9.2014 at 19:57

      Hih, huippua! Veikkaan että siitä on super iso apu kuvauksessa;)
      Ja kiitos <3 SInä se huikeassa kunnossa oot!!!

  • Reply
    Suvi
    18.9.2014 at 07:08

    Käytätkö jotain tiettyä joogaohjelmaa? (Youtube tms)?

    • Reply
      Mona
      19.9.2014 at 19:57

      Youtubesta katon aina videoita!! :) Voisin jossain vaiheessa postailla lemppareita tänne:)

  • Reply
    Janet
    18.9.2014 at 12:02

    Kaylan treeniä on nyt takana kaks ja puol viikkoa. En todellakaan enää lopeta! Niin mahtavaa treeniä. En muista milloin olisin saanut niin hyvän hien pintaan (siis valun kuin putous konsanaan) ja se fiilis treenin jälkeen. Vau! En todellakaan enää aio luopua tästä treenimuodosta. Ihan mahtavaa!

    • Reply
      Mona
      19.9.2014 at 19:57

      Wihuuuuu!! Ihan mahtavaa!!! :)

  • Reply
    Kati
    18.9.2014 at 19:43

    Vau, oot kyllä upea ja todella hyvinvoivan näköinen!

    Olisi tosi mielenkiintoista kuulla vähän tarkemminkin tästä sun nykyisestä liikunta- ja ravinto”filosofiasta”. Tiedän, että oot kirjoitellut kummastakin aiheesta ennenkin, mutta susta näkyy niin selvästi, että voit paremmin kuin koskaan ja suorastaan hehkut terveyttä. Olisikin huippua, jos voisit enemmänkin avata sun hyviä kokemuksiasi ja kertoa, mitä kaikkea olet viimeaikoina tehnyt uudella tavalla.

    Kiitos Mona ihanasta ja inspiroivasta blogistasi ja oikein kivaa syksyn jatkoa sinnepäin!

    • Reply
      Mona
      19.9.2014 at 19:59

      Voi kiitos paljon Kati<3:) Pitää siis kirjoitella enemmän pohdiskelevia ja pidempiä postauksia :) Koitan saada jotain koottua!! :)
      Ihanaa viikonloppua<3:)

  • Reply
    Hay
    20.9.2014 at 18:55

    Hei, kuuluuko noi aamuaerobiset nimeomaan noihin kaylan treeneihin ja syötkö jotain ennen treeniä?

    • Reply
      Mona
      20.9.2014 at 22:05

      Ei kuula ja aamulla käyn kävelyllä aina ennen aamupalaa :) Kaylan treenit teen yleensä joko puolen päivän aikaan, jolloin olen syönyt aamupalan ja välipalan alle :) Joskus toki iltapäivisinkin jolloin alla on lounaskin :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *