18.11.2014

Kuulumisia ja ylipolvensaappaat

Voi tylsyyden tylsyys. Heräsin tänään seitsämän aikaan aamulenkille toooosi väsyneenä. Lenkin jälkeen sujahdin takaisin sänkyyn ja nyt olo on aika puolikuntoinen. Kurkussa tuntuu karheutta ja olo tosiaan ei ole mikään kaikkein energisin. Jää tänään Kaylan treeni tekemättä. Isoin harmitus on kuitenkin se, että tarkoitus oli päivällä lähteä ihanan Xenin luo Porvooseen!! Pitää nyt juoda litra vihreää teetä, ottaa tupla-annos vitamiineja ja nukkua vielä päivällä hetki. Ehkäpä iltapäivästä olo on jo parempi. Olen jo niin kauan odottanut, että nään pitkästä aikaa Xenin ja hänen pikkuiset söpöläiset <3

ylipolvenasut

Tarkoitus oli aamulla saada tämä postaus myös julkaisukuntoon, mutta jäi sekin tekemättä. Nyt sain sentään itseni kammettua aamupalalle ja koneelle töiden pariin. Olokin alkaa olla jo hiukan parempi. Aamupala tosin meni tällä kertaa lounaasta :D

Eilisessä asupostauksessa näkyi yhdet vanhat suosikkikenkäni, jotka tulevat varmasti olemaan paljon käytössä tänäkin talvena. Nimittäin ylipolvensaapikkaat. Yksinkertaisen tyylikkäät ylipolvensaappaat kestää aikaa ja menevät etenkin farkkujen kanssa vuodesta toiseen. Omasta kaapistani löytyy yhdet matalilla pohjilla ja muutamat vähän korkeammalla korolla. Etenkin matalia on tullut käytettyä usein, joten jossain vaiheessa pitää niille hommata kaveriksi toiset eri väriset.

Keräsin yhteistyökumppanien sivuilta omia suosikkejani ja tällä hetkellä valikoima ylipolvensaappaista tuntuu olevan ihan huikean hyvä! Erityisesti Boozt.com* ja Zalandon* valikoimassa on todella paljon ihania vaihtoehtoja.

ylipolvensaappaat

 

1. TÄÄLLÄ // 2. TÄÄLLÄ // 3. TÄÄLLÄ // 4. TÄÄLLÄ // 5. TÄÄLLÄ // 6. TÄÄLLÄ // 7. TÄÄLLÄ // 8. TÄÄLLÄ  (adlinks*)

Mitä mieltä te olette näistä? Onko siellä muita ylipolvensaappaiden suosijoita? :)

Nyt suuntaan hetkeksi takaisin peiton alle ja iltapäivästä otan suunnan Porvooseen. Luotan, että tämä flunssa selätetään, ennen kuin se kunnolla edes ehtii alkaa;)
Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on pysytty terveinä! Ihanaa loppuviikkoa kaikille! <3

For a long time I woke up feeling a little bit sick this morning. No morning walk or Kayla WO today but what worries me the most is that I was going to travel to Porvoo to meet Xenia this evening and I don´t want to miss it! Now I´ll drink a gallon of green tee and take it easy. I also slept a little longer and my usual breakfast pancakes turned out to be lunch pancakes today ;).  I hope that I feel better in the afternoon and be able to go. 

In the outfit post yesterday I wore these over-the-knee boots. I love them! These boots are perfect in winter times and goes along especially with jeans year after year. I have few pairs with high heels and one with low heels which has been in use many times.

Above I collected some over-the-knee boots from my affiliate partners. What do you think about OTK boots? Next I´ll rest a little more and I will knock out this flu before the fight even begins! :)

Hope you all are feeling better than me. Have a great rest of the week!

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply
    Jari T.
    15.12.2014 at 16:13

    Moi.
    Olen aina ihaillut ylipolvensaappaita. Haluaisin ostaa itselleni, mutta miten tuollaiset mahtaa sopia miespuoliselle? Jotenkin haluaisin rikkoa rajoja pukeutumisessa. Mitä mieltä olet?
    Matalakantaiset tietysti. :-)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *