15.6.2015

Katsaus taaksepäin vuoteen 2009

Voihan Mongusti. Lempinimeni, jonka ristimäksi tulin rakkaan entisen työkaverini Annin toimesta. Turun Wiklundin kolmanteen kerrokseen perustettiin 2009 keväänä Kenkämaailma, jossa toimi neljä erilaista kenkiä myyvää liikettä. Tuo Kenkämaailma mullisti ja muutti nuoren Monan elämän monella tavalla. Sain kenkämaailman kautta elinikäisiä ystäviä, joista yhden tapasin viimeksi täällä Malesiassa <3 Tämän kenkämaailman ja muutaman muuttuvan palasen kautta löysin myös kaikkein rakkaimman – Eetun.

Näiden yllä mainittujen upeiden asioiden myötä aloitin myös Kenkämaailmassa ensimmäisen blogini Mongusti nimellä. Siitä tämä kuuden vuoden polku sai alkunsa.

Mongusti- blogin synnystä tuli tässä kuussa kuluneeksi kuusi vuotta ja samalla Mona’s Daily Style täyttää neljä! Kuuden vuoden bloggaaminen on tuonut mukanaan enemmän mitä ikinä olisin voinut 2009 keväällä kuvitella.

Keräsin kollaasiin muutamia hilpeitä otoksia bloggaamisen aivan ensimmäisilta kuukausilta. Teknisesti on taidettu ottaa muutamia askelia eteenpäin, mutta aivan yhtä höveliä menoa tämä edelleen on noin muuten;)

vanhatajat

Kiitos teille kaikille, jotka olette tätä blogitaivalta kanssani käyneet. Olette jakaneet korvaamattoman määrän positiivista energiaa siellä ruudun toisella puolella ja kannustaneet niin hyvinä, kuin vähän huonompinakin hetkinä.

Vaikka välillä tulee niitä päiviä, että voisin heittää blogin päin seinään (mikäli se olisi käytännössä mahdollista), niin 99% ajasta tämä homma on kyllä silti niin pirun mahtavaa. Parasta tässä on ja tulee aina olemaan TE!

Meidän jokaisen syntymäoikeus on olla onnellinen ja saan olla hemmetin kiitollinen siitä, omaan onneeni kuuluu niin monta mahtavaa tyyppiä siellä ruudun toisella puolella. Jollain tapaa tuntuu, että olen blogin kautta saanut ympärille vahvan ystäväverkoston, jonka tiedän olevan tukena aina. KIITOS <3

Näin ikävuosien karttuessa on aina hyvä katsoa taakse päin ja nähdä konkreettisesti mihin on tultu. On myös hyvä katsoa eteenpäin ja nähdä mitä kaikkea voisi vielä olla tulossa. Olen täällä maailmalla ollessani pohtinut paljon blogin tulevaisuutta ja sen uusia suuntia. Ideoita on päässä paljon ja olen myös kehitellyt täysin uusia haaveita ja ideoita blogin rinnalle.

Ja koska ideat eivät ole mitään ilman muiden palautteita, olisin ihan äärimmäisen kiitollinen teidän mielipiteistä ja ajatuksista!! Mitä te haluatte tulevaisuudessa lukea täältä blogissa? Mitä asioita ja aiheita arvostatte eniten ja mitkä tuntuvat kaikkein läheisimmiltä? Millaisista aiheista haluaisitte lukea ajatuksia tai katsella kuvia?

Kiitos etukäteen teidän ajatuksistanne ja ihanaa alkavaa viikkoa kaikille.

Ps. Piti vielä kysyä, että mites nuo ensimmäisen blogin kuvat?;) Pitäisikö niitä jatkossa julkaista lisää ja tehdä niille oma throwback- tunniste?:’D

Can you believe that it is past already six years since I started blogging. It all begun when I started working in a foot wear store in Turku and met some amazing people. Early days in the foot wear store many years ago changed my life and in addition to blogging, friendships that last for life time and many other things I also met Eetu at that time.

After all these years blogging has provided my more that I have ever wished for and I am so grateful for everything. I am especially grateful for all the people I have get know via my blog and for you guys, my readers, behind the screen. It feels like I got a huge group of friends around me all the time. I am speechlessly happy about my current life. Happiness is something that belongs to everyone everywhere.

During this exchange period I have started thinking more and more about the future and where I want to go with my blog. I have lots of new ideas in my mind and some of them are of course not directly related to blogging. Because ideas are nothing without the feedback I would like to ask you guys your opinion. What would you like to read in my blog in the future? What kind of topics or things you prefer to discuss or hear my thought about them? Thank you for your ideas and feedback before hand! Have nice week! :)

Ps. Aren´t the pix from my old blog great or what?! :`D

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply
    Kristiina
    15.6.2015 at 13:06

    Onnea, Onnea, hurjan monta vuotta olet jo kirjoittanu, mä olen ollut mukana sitten sen 4 vuotta, asuttiin Saksassa ja Suomeen paluu aiheutti ahdistusta, joten etsin suomalaisia blogeja ja hyviä syitä palata Suomeen ja sieltä sut löysin <3 En kommentoinu alkuun, luin vaan, sit siitä se lähti! Tänään voit nauttia kakkupalan ja hyvää kahvia hyvin mielin synttärikuukauden kunniaksi. Pus <3

    • Reply
      monasdailystyle
      15.6.2015 at 17:02

      Ihana Kristiina. Sä oot kyllä ollut mulle melkoinen positiivisuuden lähde. Oon niin iloinen, että oot löytänyt tänne blogiin aikoinaan tiesi. Edelleen odotan kovasti, että päästään viimein treffaamaan ihan livenä <3 Haleja tsiljoona ja aurinkoa sinne!!! <3

      • Reply
        Kristiina
        15.6.2015 at 18:01

        <3 Ollaan murun kanssa puhuttu, että Turkuun tultais elo-syyskuussa. Sitten, sitten??

        • Reply
          monasdailystyle
          16.6.2015 at 04:04

          Jooooo todellakin!! <3 Laita vaan heti päivämäärää, kun tiedät tarkemmin niin saan varattua kalenterin tyhjäks!! :) Näillä näkymin ollaan Eetun kanssa aikapaljon Helsingissä syksyllä, mutta kaikki on vielä aika auki:)

  • Reply
    t
    15.6.2015 at 13:55

    Ehdottomasti vanhoja kuvia lisää!! :D Niitä on aivan huippu katsoa, kun huomaa kuinka paljon bloggaaja on kehittynyt (sekä taidollisesti valokuvauksessa että tyylillisesti) vuosien aikana!

    En ole valitettavasti lukenut blogiasi muutakuin vasta tämän uuden alettua, mutta pysyn ehdottomasti mukana myös tulevaisuudessa! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      15.6.2015 at 17:05

      Hihihih! TB:tä siis jatkossa lisää;) Välillä kyllä itsellä vedet silmissä, kun noita vanhoja kuvia katselee. Huh hei.
      Mahtavaa, että olet täällä mukana <3 Kiitos, kun jätit kommenttia.

  • Reply
    Jaana
    15.6.2015 at 14:51

    Onnea Mona!!! Throwback-muistelot aina silloin tällöin olis tosi kivoja ja hauskoja ! ;-D

    Onhan tämä internetaikakausi aika jännää…ilman nettiä ja blogeja (sitä omaanikin), tuskin olisin ikänä ollut tietoinen sinusta. Sun blogi on kyllä yksi iso auringonpaiste. Mitään uusia vinkkejä ei valitettavasti ole minulla antaa tulevaan, nautin vain kaikesta, mitä suosikkiblogeissani lukijoille tarjoillaan. Pukeutuminen minua näissä eniten kiinnostaa ja matkustusvinkit :)

    Onnea vielä! Mahtavan kehityskaaren on sun blogi mennyt ylös- ja eteenpäin ja mihin vielä yltääkään!!!!

    • Reply
      monasdailystyle
      15.6.2015 at 17:07

      Voi Jaana <3 Sä olet se auringonpaiste. Oon niin kiitollinen, että oot siellä jakamassa sun positiivisuutta. Kiitos ihananista sanoista kaunis <3

  • Reply
    Kristiina Maria
    15.6.2015 at 17:09

    Mä oon lukenut jo sitä Mongustia aikoinaan ja erityisesti tuo alakulman kuva susta ja koirasta on just se mikä mulle tulee sun blogin alkutaipaleesta mieleen. Muistanko ihan väärin, että asuit jossain puutalossa tai vastaavassa? Ja koiran nimikin on mulla jotenkin tosi hämärästi muistissa… :D Ja ehdottomasti lisää kuvia siltä ajalta, mielellään vähän isommassa koossa! Hauskaa, kun tulee itselle mieleen niitä fiiliksiä, mitä on ollut silloin pinnalla, kun noita vanhoja postauksia on lukenut. :)

    • Reply
      monasdailystyle
      15.6.2015 at 17:40

      Ei vitsit:D Muistat ihan oikein! Asuttiin Donnan kanssa tosiaan tosi vanhassa puutalossa, missä oli kakluunikin <3 Eetun tullessa kuvioihin muutettiin ihan Turun keskustaan.
      Niin mahtava kuulla, että oot Kristiina Maria ollut aivan alusta asti mukana <3 Laitetaan vanhoja photoja siis isompana seuraavaksi;) Jaiks :D

  • Reply
    Pinja
    15.6.2015 at 17:26

    Aivan mahtavia kuvia, näitä lisää! :D

    • Reply
      monasdailystyle
      15.6.2015 at 17:41

      Hih, lisää siis laitetaan tulemaan :D

  • Reply
    Teljänneito Jessica
    15.6.2015 at 22:28

    Hahaa OMG noi kuvat on kyllä aikamoiset :’D Mut noi on just niitä miten mä muistan sut alkuaikoilta kun alettiin bloggailemaan :) Siitä on kyllä jo jonkin aikaa, paljon on ehtinyt tapahtua <3

    • Reply
      monasdailystyle
      16.6.2015 at 04:03

      Älä muuta sano – OMG :’D
      Ja on siitä kyllä melkonen tovi jo, huh hei:)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *