20.9.2015

VIDEO: Nopea & Helppo arkimeikki

Videoilla jatketaan “taas”. Syyskuu on tainnut olla yksi videorikkain kuukausi hetkeen (huimat kaksi videota- toinen löytyy täältä).  Vakaa aikomus on saada syksyn mittaan enemmän ja enemmän videoita ulos. Rakastan itse katsoa youtubesta videoita. Koenkin, että ne ovat ehdottomasti hyvä lisä myös tänne omaan blogiin täydentämään kuvallisia postauksia. Olen suunnitellut videoita enimmäkseen erilaisten hyvinvointiaiheiden ympärille, mutta myös meikki- ja hiusvideoita on tulossa. Videoiden kuvaamisessa edelleen tuottaa eniten päänvaivaa editointi ja siihen kuluva aika. Perusjutut alkaa olla hanskassa, mutta kaipaisin videoihin lisää ammattimaisuutta ja myös välineistöä pitäisi päivittää videokuvaamisen saralla. Kamerat, joita käytän ovat kyllä loistavia, mutta ehdoton lisä on lisävalaistus (kohta on jatkuvasti pimeää) ja tuota valaistustakin melkein tärkeämpänä mikki. Ääni pelkän kameran oman mikin tai tietokoneen mikin kautta tuppaa olemaan aika huono. Mikäli siellä on videoprotyyppejä ruudun takana, niin otan super mielelläni kaikki vinkit vastaan videokuvaamista varten:)

Mutta tällä kertaa harjoittelin ensimmäistä kertaa videon päälle puhumista. Helpottaa kummasti meikkaamisvaihetta, kun ei tarvitse samaan aikaan höpöttää. Vaikka yhtä sekavaksi se taisi mennä äänitettynäkin;)

Helppo ja nopea arkimeikki sisälsi tällä kertaa seuraavat tuotteet:

Heleyttävä voide, Vita Liberata Illuminating Skin Finish
Meikkivoide, Lumene Matt Control Oil Soft honey 2
Irtopuuteri, Lumene
Peiteaine, Clarins Instant Light eye perfecting base 00
Aurinkopuuteri, Lumene Auringon kultaa 2
Poskipuna, Lumene kuulaus 10
Ripsiväri, Oriflame The One musta
Huulipuna, Loreal 106 alerte rouge
Kulmaväri/luomiväri, Clarins Ombre matte 06
Luomiväripaletti, Urban Decay Naked 2 sävyt foxy ja tease
Siveltimet, The Body Shop (tämä*, tämä*, tämä* ja tämä* ) & Eco tools (tämä* & tämä*)
(tuotteet saatu/mainoslinkki*)

Laittakaahan taas palautetta tulemaan videosta ja toiveita otetaan aina ilolla vastaan niin kuin taidattekin jo tietää.

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille ja kuullaan pian.

Ps. Muistakaa käydä kurkkaamassa aamuinen postaus loppukuun Lindexin ostosillasta täältä. Laittakaahan myös kommenttia teidän syyssuosikeista ja hihkaiskaa, jos pääsette paikan päälle osallistumaan:)

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Sonja
    20.9.2015 at 22:47

    Ihana video, ihana Mona <3

    • Reply
      monasdailystyle
      21.9.2015 at 07:04

      Hih, ihana Sonja <3 :)

  • Reply
    Kristiina Maria
    20.9.2015 at 22:49

    Ihanat meikkaushöpinät, tää oli niin sun näköinen video! :D Mä katson ehdottomasti mieluiten jutteluvideoita, missä on joku tietty teema, hyvinvointi aiheet on just parhaita. Eli jatka ihmeessä videoiden tekoa, ne on tosi kiva lisä blogiin! :) Ja ymmärrän hyvin ton kaluston päivittämisen tarpeen, youtube-vidoissa on nykyään ihan mielettömän kova taso!

    • Reply
      monasdailystyle
      21.9.2015 at 07:06

      Kiitos ihana kannustuksesta <3 :)
      Ja kyllä, siis wou mitä editointi jälkeä tosi monet youtubessa tekee! Ihan mieletöntä! :) Ja kyllä niissä vaan ison eron huomaa, että panostaako vai ei. Toi äänen laatu on ainakin yks tosi iso juttu. Ja no tietty valaistus. Hauskaa vaan opetella uutta, mutta välillä kärsimättömänä tahtois kaiken tapahtuvan nyt ja heti ;)

  • Reply
    Pinja
    21.9.2015 at 20:01

    Aivan ihana video, sun höpöttelyjä kyllä jaksaisi kuunnella vaikka kuinka pitkään! :) Innolla siis odotan tulevia videoita!

  • Reply
    Emmi
    21.9.2015 at 22:14

    Ihana ihana video! Mahtavaa että tuot omaa persoonaa mukaan videoihin, se tuo sun videoihin just sen kirsikan kakun päälle! :) Ja samalta näyttää arkimeikki täälläkin, ilman luomivärejä vaan. Mukavaa viikkoa!

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *