2.11.2015

Tahdon haleja!

parisuhde2

Olen itse pohtinut monesti halaamisen ja läheisyyden tärkeyttä hyvinvoinnin lisääjänä. Törmäsin Halauksen puute tekee ihmisestä sairaan– artikkeliin ja päätin itsekin tarttua tähän. Taina Kinnunen väittää, että Suomessa lukemattomia ihmisiä vaivaa hellyydenkipeys. Olen itse samassa uskossa. Halaaminen on omalla kohdallani ihan äärimmäisen tärkeä osa hyvinvointia ja terveyttä. Tarvitsen päivittäin annoksen haleja ja ilman läheisyyttä tuntuu olo suorastaan tyhjältä. Meitä on kuitenkin moneenlähtöön. Ei se haliminen kaikille ole niin tärkeää. Meidän parisuhteessa minä olen se, jolle halipula  on ikuista ja hellyydenkaipuu pohjatonta. En voi saada yliannostusta halimisesta. Toiselle osapuolella raja tulee vastaan ennen kuin minä olen kokenut päässeeni edes alkuun halailussa.

“Parisuhteissa ja perheissäkin silitystä voi joutua ruinaamaan. Kaikki eivät uskalla edes pyytää, kunhan jäykästi puristavat kättä.” Minä kyllä uskallan pyytää ja välillä joudun ihan jopa ruinaamaan. Ei niitä kannata turhanpäiten jäädä pitkäksi aikaa odottelemaan;)

“Kosketus on tehokkain tapa tuottaa oksitosiinia, mielihyvähormonia. Oksitosiini lievittää stressiä ja kipua, alentaa verenpainetta ja vahvistaa vastustuskykyä. Se edistää myös kasvua. Siksi vauvan kasvu pysähtyy, jos häntä ei kosketeta. Hyväksyvä kosketus opettaa lapsen luottamaan itseensä ja toisiin. Jos aikuista ei kukaan halaa, itsetunto on koetuksella: olenko vastenmielinen?”  Itse huomaan välittömästi halauksen tuoman mielihyvän tunteen. Uskon todella vahvasti siihen, että halauksilla ja läheisyyllä on merkittävä vaikutus vastustuskykyyn ja meidän jokapäiväiseen turvallisuuden ja onnen tunteeseen. Ja tunnistan myös hyvin äkkiä tuon kohdan, että jos ei haleja saa sitä alkaa äkkiä kehittelemään itse mielessään ajatuksia siitä, etteikö kelpaisi toiselle.

Olen itse kasvanut perheessä, jossa on halittu kädet ojossa jatkuvasti. Halaaminen on tietynlainen automaatio ja ihan äärimmäisen tärkeä keino ilmaista läheisille ihmisille välittäminen ja rakastaminen. Meillä halataan kyllä aina vähän vähemmänkin läheiset ihmiset ja olen tainnut kerran jos toisenkin saada puolitutut hämilleen avoimella halauksella;)

Aamuhalaus, päivähalaus, iltahalaus ja halaus muuten vaan milloin vaan. Halaaminen on niin mun juttu. Halaaminen on paras tapa lohduttaa, kun olo on alakuloinen. Halaus on paras tapa osoittaa iloitseminen toisen puolesta. Halaus on paras tapa osoittaa toisella, että hän on tärkeä. Halaus on paras mahdollinen tapa ihan vaan moikata. Tiedän, ettei halaaminen ole kaikille niin kiva juttu mitä se minulle on, mutta suosittelen ainakin antamaan haleille mahdollisuuden!;)

Ihanaa päivää ja virtuaalihalaje kaikille sinne ruudun toiselle puolelle. ♥

Meillä on tänään Eetun kanssa kulunut tasan kuusi vuotta siitä, kun ollaan oltu ensimmäisillä treffeillä ♥ Aika monta halia on ehditty halata kuuden vuoden aikana. Yhtäkään en vaihtaisi pois ja ainakin miljoona haluan vielä lisää.

Follow on FACEBOOK  // BLOGLOVIN // INSTAGRAM

You Might Also Like

7 Comments

  • Reply
    Elluu
    2.11.2015 at 07:48

    Itsekin tykkään halimisesta todella paljon, se tuntuu ihanalta. :) kaikille haleja ei kuitenkaan ole saatavilla joka päivä, jos on esimerkiksi sinkku. Silloin ne harvemminkin saadut halit tuntuvat superkivoilta! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      2.11.2015 at 08:50

      Totta! Eli aina kun mahdollisuus niin halimaan ja rutistamaan kunnolla:) <3 Monesti myös halataan kiireellä, mutta kun muistaa ihan oikeasti pysähtyä ja halata koko sydämestä niin voi se tunne – se on ihana <3 :)

  • Reply
    jenni
    2.11.2015 at 08:25

    Hei,

    kommenttini ei liity tähän ollenkaan.. olen lähdössä matkalle Abu Dhabiin ja muistin että sinä olet ollut dubaissa. Olen matkustellut paljon ja yritän aina kunnioittaa paikan kulttuuriA JA tapoja.. nyt on vähän ongelmia kun en tiedä, niin tarvitsisin apua..
    suurin huokauksia aiheuttava ongelmani on pukeutuminen. MIten naiset pukeutuvat siellä? turistit siis? saanko mennä matkan rannalle ranta-mekossa, olla siellä bikineissä ja sitten kävellä takaisin hotellille siinä pienessä ranta-mekossa?
    voinko julkisilla paikoilla liikkua maximekossa jossa on ohuet olkaimet, niitä minulla on 4 kpl ja otan kaikki mukaan. Käytän niitä sitten viikon :D pitääkö hartiat vielä peittää jollan.. siellä vaan on niin kuuma nyt niin pitää vaatteet miettiä tarkkaan :D

    kiitos tuhannesti jos kerkeät vastaamaan.

    • Reply
      monasdailystyle
      2.11.2015 at 08:41

      Nykyään pukeutuminen Dubaissa on kyllä tosi kirjavaa ja suosittelisin menemään ihan oman fiiliksen mukaan niin mikä itselle parhaimmalta tuntuu. Monet turistit kulkee tosi niukoissa vaatteissa.
      Mä tykkään itse olla maassa maan tavalla, joten Dubain reissuilla oon pitänyt peittävämpiä vaatteita. Rannalla ja altaalla ihan bikinit, mutta muualla liikkuessa polvet ja/tai hartiat piilossa. Kevyt huivi on helppo pitää esim mukana. Kaikki ostarit on myös niin kylmiä, että on hyväkin pitää kerrospukeutumista varten huivi/neule mukana. Maximekot, kevyet liehuvat housut ja ohuet pitkähihaiset on tosi hyviä Dubaissa :)
      Ihanaa reissua <3 <3 Voisin lähteä Dubaihin tällä sekunnilla ;)

  • Reply
    -H
    2.11.2015 at 15:15

    Ihana kirjoitus <3 Mäkin olen ehdottomasti halityyppi ja meilläkin perheessä halataan aina, kun nähdään ja hyvästellään ja välillä myös siinä välissä, jos vaan siltä tuntuu :)

    • Reply
      monasdailystyle
      2.11.2015 at 19:35

      Haliminen kunniaan <3 ;) Haleja sinne ihanalle <3

      • Reply
        Iina
        2.9.2022 at 03:23

        Minäkin voisin hellitellä kumppaniani ihan jatkuvasti, ja tulen huonolle mielelle, jos en saa häneltä riirtävästi takaisin

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *