23.7.2016

Kuvamuokkauksen tyyleistä

Meillä oli ystäväni Riikan kanssa mielenkiintoinen keskustelu valokuvaamisesta alkuviikosta. Tai no mielenkiintoinen ja mielenkiintoinen. Toisia ei voisi varmaan vähempää kuvamuokkaus kiinnostaa, mutta meillä Riikan kanssa riittää keskusteltavaa valokuvauksen parissa vaikka päivä tolkulla;) Pienimpiä yksityiskohtia myöden.

joonasjamaria1.4

Keskustelu lähti hääkuvista ja hääkuvaajista. Riikka oli juuri hankkinut uuden kameran, jota kuola pitkänä himoitsin. Hän oli hankkinut kameran tutusta paikasta, jossa myyjä oli todennut, että nykyään kuvamuokkaus on erityisesti hääkuvaajien osalta ääripäiden maailma. Joko ylivalotetaan ja kuvat ovat TODELLA vaaleita tai sitten kuvat ovat TODELLA ihan siis todella mustia. Mihin se kultainen keskitie on jäänyt?! :D

joonasjamaria

Tokihan mukaan mahtuu kaiken kirjavaa settiä, mutta kyllä tuo aika totta on, että ääripäissä kuljetaan isojen linjojen kanssa. Vain muutama mainitakseni jos vertaa esim Petra Veikkolan ja Jere Satamon kuvia. Tai Camilla Bloom ja Mikko Pääkkösen kuvia.

Pinterestiä selaillessa törmään myös helposti juuri tähän todella vaalea vs  todella tumma asetteluun. Mielestäni todella vaaleat kuvat ovat olleet juttu jo pitkään, mutta nämä todella tummat kuvat ovat tulleet omiin silmiini vasta lähi vuosina. Tai jotenkin viimeisten parin vuoden aikana tummemman tyyliset kuvat ovat tummentuneet entisestään.

joonasjamaria1.3

Tavallaan siis kuvamuokkauskin menee trendeittäin ja kausittain muuttuu minkä tyylinen muokkaus on eniten pinnalla.

Todella vaalean ja todella mustien kuvien lisäksi olen myös huomannut, että blogimaailmalla bloggaajien keskuudessa on menossa trendinä hyvin värikkäät ja selkeät kuvat. Monet bloggaajat kiertävät paljon maailmaa jolloin blogit ja instagramit täyttyvät mitä värikkäämmistä teoksista. Selkeä suuntaus on myös vsco filmimäinen kuvamuokkaus samoin, kuin hääkuvissakin.

joonasjamaria1.5

Kuvamuokkauksen maailma ja sen trendit kiinnostaa mua ihan valtavasti. Rakastan itse kokeilla erilaisia juttuja, mutta siinä huonona puolena on aina ollut se, etten osaa koskaan päättää sitä omaa tyyliäni muokkauksen suhteen. Paljon hauskempaa testailla erilaisia juttuja ja mennä fiiliksen mukaan :D Siksi arvostanen vieläkin enemmän niitä kuvaajia, jotka pysyvät tyylilleen uskollisina.

joonasjamaria1.6

Ja toisaalta yksi asia on ylitse kuvanmuokkauksen ja tyylin. Kyky vangita tunteet kuviin. Etenkin häävalokuvauksessa on ihan äärettömän tärkeää se, että kuvista välittyy vahvat tunteet.  Mielestäni onnistuneita on kuvat, jotka itkettää, naurattaa ja saa oikeasti tunteet pintaan. Kuvamuokkaustyylit menee ja tulee, mutta tunteet pysyvät.

joonasjamaria1.2

Itse olen enemmän värikkäiden ja/tai todella vaaleiden kuvien kannattaja. Mustavalkoiset kuvat ovat aina olleet minulle sellaisia, että niissä pitää todella olla jotain, jotta ne säväyttävät minun silmääni. Nämä on tietysti täysin makukysymyksiä ja noh, maulla on usein myös tapana muuttua, joten myöhemmin saatan puhua pelkästään BW kuvien puolesta;)

Kuulisin tosi mielelläni teidän ajatuksia kuvamuokkauksesta ja tyylistä?? Minkä tyylisistä kuvista te tykkäätte? Onko nämä mustemmat kuvat päässyt teidän suosioon?

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    iltsinen
    23.7.2016 at 20:55

    Hahaa, vahvistit epäilykseni! Olen nimittäin itsekin kiinnittänyt huomiota tuohon blogikuvien ylivalotukseen, ja miettinyt hiljaa mielessäni, saako sen aikaan vain aika monella bloggaajalla käytössä olevat ns. ammattilaisjärkkärit. Mutta mitä enemmän olen tutustunut kuvankäsittelyyn, sitä enemmän olen tullut siihen tulokseen, että ottaakseen näitä tämän hetken muodikkaimpia kuvia, ei välttämättä tarvitsekaan monen tonnin valovoimaista kamerakalustoa, vaan aika pitkälle pääsee halvemmallakin varustuksella ja photoshopilla :) Mutta joo, tämä trendi, josta puhut, on tullut kyllä huomattua!

  • Reply
    Mona
    25.7.2016 at 08:19

    Hih, näinhän se on, että kuvamuokkauksella saa ihan valtavasti aikaan ;) Toki kyllä kalustollakin merkitystä on kuvien laadun osalta, mutta taitava kuvaaja kuvaa kyllä millä vaan! :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *