25.7.2016

Kaasomekko ja häästressistä

kaasomekko

Omg, omg, omg. VAJAA kaksi viikkoa enää häihin. Samaan aikaan on melko ristiriitaiset fiilikset, kun jonain hetkenä stressaan aivan hullusti, että ei millään saada kaikkea valmiiksi ja toisella hetkellä olo on todella luottavainen. Minulla on usein tapana kysyä erilaisissa tilanteissa itseltäni: Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Häiden osalta se olisi, ettei vieraille riittäisi ruokaa :D Ja uskon, että tämä puoli on kuitenkin ihan hyvin hoidossa, joten eiköhän ne pahimmat mahdolliset skenaariot jää kokematta;) Ruuan loppumisen lisäksi pahinta olisi myös kipeäksi tuleminen. Sen vuoksi turha stressaaminen saa luvan jäädä ja pitää vain nauttia Suomiviikoista ennen häitä :)

Viimeisen kahden viikon listalla on vielä paikan koristelun suunnittelu ja koristeiden hankkiminen, hääauton etsintä?!?, puvun fiksauksia, kaasojenmekot, paikkakortit, istumajärjestyksen suunnittelu, päivän ohjelman/aikataulujen suunnittelu, treffit papin kanssa, hääbiisin valinta, sormukset, osan ruokien/juomien kylmäsäilytyksen suunnittelun, photoboothin suunnittelu ja varmaan miljoona muuta juttua mitä ei nyt muistu mieleen :D

Eilen selailin nellyn sivuja ja sinne oli tullut yhtä ihanaa mekkoa*(adlink) lisää, joka yhdellä kaasollani jo on. Kolmen kaason kanssa ei todella ollut niin helppoa löytää yhtä sopivaa mekko, joka menisi kaikille. Tämä yksi mekko loppui aikaisemmin nopeasti valikoimasta, mutta nyt niitä oli tullut reilusti kokoja lisää, joten laitoin toiveikkaana tätä kaksi vielä aamulla tilaukseen :D Kymmeneen asti (tunnin vielä ) saa maksimekoista 25% alen koodilla MAXI25OFF. Nyt pitää vaan pitää peukut pystyssä, että tämä olisi sopiva malli kahdelle muulle kaasolle :)

Mikäs fiilis siellä muilla elokuussa häitä viettävillä? Kaikilla taitaa olla jo kaikki valmiina ;D

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply
    Mira
    25.7.2016 at 15:34

    Meillä on samana päivänä, 6.8 häät ja monta samaa hommaa vielä tekemättä! Ja kuulostaa niin tutulta toi – välillä ihan hyvä ja luottavainen fiilis, välillä paniikki kaikesta keskeneräisestä :D onneksi tässä ehtii vielä hyvin järkkäillä ja kun suuret linjat on kunnossa, niin muu on vain extraa! Tsemiä sinne kovasti <3

    • Reply
      Mona
      27.7.2016 at 21:54

      Jeeeeii lähellä ollaan :D Ja nimenomaan näin mäkin aattelen, että kun suuret linjat kunnossa niin kaikki muu siihen extraa :) Tsemppiä sinne vielä ja kiva, kun kävit jättämässä kommenttia <3

  • Reply
    Enni
    25.7.2016 at 16:09

    Koita nauttia myös järjestelyyn käytetystä ajasta, koska kohta se hääpäivä koittaa ja se meneekin nopeasti! :) Ja anna kaasoille tehtäväksi suunnitella päivän ohjelma, jos millään haluavat. Musta oli aika hauska fiilis kun ei itsekään tiennyt kuin vihkimisen, maljojen, ruokailun ja häätanssin kellonajat. Muu ohjelma tuli ihanana yllätyksenä! Meillä aikataulu muuten pelasi melkein minuutilleen silti oikein, hassua. :D

    Ihanaa tulevaa hääpäivää!

    • Reply
      Mona
      27.7.2016 at 22:01

      Onnea sinne ihanalle <3 Ja niin kaunis morsian olet ollut. Hiukset oli aivan mielettömät!! :) Itse myös päätynen aukinaisiin kutreihin. Niissä on kuitenkin kaikkein omin olo.
      Mä niin aion nyt ottaa itselleni tuon sun rentouden häiden suhteen ;)
      haleja sinne<3

  • Reply
    Marika
    25.7.2016 at 18:18

    Me ratkaistiin tuo hääauto-dilemma sillä että isäni kyyditsi meitä omalla autollaan. Me ei tarvittu mitään överihienoa autoa, joten saatiin sekä auto että kuljettaja ilmaiseksi! JA isäni tykkäsi olla mukana seuraamassa meidän valkokuvausta ja sain muutaman todella kivan kuvan myös hänen kanssaan kahdestaan. Ei kaduta ollenkaan ettei ollut mitään limusiinia tai porchea tms. heh

    • Reply
      Mona
      27.7.2016 at 22:02

      Mä luulen, että näin me myös tullaan tekemään, ja mulle myös oikein mieluinen vaihtoehto!! :) Eetu haaveili punaisesta Ferrarista, mutta ei se sitten ollutkaan niin ihan helppo juttu :D

  • Reply
    Monaveronika
    25.7.2016 at 18:22

    Me istuttiin viime vkl alas ja saatiinkiin suurin osa jäljellä olevista asioista ainakin suunnittelman puolesta valmiiksi. Vielä pitää askarrella menu-kyltit, ohjelmalehtiset, koota valokuvakehykseen kuvat, ja viedä sormukset puhdistettaviksi ja jotain muuta suht pientä näpertämistä. Papin kanssa tapaaminen on vasta viikkoa ennen häitä, samaten koekampaus. Puku odottelee valmiina tuossa pukupussissaan ja joka päivä pitää kurkata sinne sisälle ja huokailla, että joko saa. :D

    Tsemppiä teidän viimeisiin valmisteluihin, mielenkiinnolla seurailen! <3 Perästä tullaan. :D T. Kaima-morsian 27.8.2016

    • Reply
      Mona
      27.7.2016 at 22:15

      Oi nyt siis tasan kuukausi the päivään! <3 <3 :) Jännää! Täällä alkaa olla jo ihan tosi todentuntuinen fiilis etenkin papin kanssa treffaamisen jälkeen. Ihana päästä sanomaan tahdon pian <3:')

  • Reply
    Nintsukka
    27.7.2016 at 14:46

    Ihanaa jos nautit järjestelemisestä ja kaikesta, itsestä tuntuu vaan jotenkin hassulta että ottaa häistä kauhean stressin kun itse en oo mikään hääihminen mutta olen onnessani sanomassa perjantaina tahdon elämäni miehelle (rakkaus on se mikä merkitsee, ei ne koristeet tai kukat), eli relax.

    • Reply
      Mona
      27.7.2016 at 17:33

      Noooo en kyllä kaikesta järjestelystä nauti kovin paljon :’D En siis luokittelisi itseäni kovin hääihmiseksi tai ainakaan juhlajärjestelijäksi. Ja todellakin, rakkaus on se mikä merkitsee <3 <3 <3 :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *