8.8.2016

Mr & Mrs Visuri

Mona & Eetu, photo by Riikka Lilja

Häät on nyt juhlittu ja täällä tuore rouva on enemmän, kuin onnellinen:’) Olen niin kiitollinen koko hääviikonlopusta ja kaikista rakkaista ympärillä, joiden seurasta ollaan saatu nauttia viimeiset pari päivää enemmän, kuin melkein koko vuonna yhteensä. Tänään saatiin viimeiset siivoukset ja tavaroiden palautukset hoidettua ja huomenna alkaa taas normaali arki häiden jälkeen. Tosin täällä blogin puolella tulee varmasti häähumu jatkumaan vielä pitkään hääpostauksien parissa. Kuvamateriaalia ja juttua riittää nimittäin reilusti! Sain jo ihan mielettömiä kuvia ystäviltä, muun muassa Riikalta ja Siiriltä. Itku silmässä olen käynyt kuvia läpi. Muutaman viikon sisällä saadaan vielä kuvaajan otokset.

Nyt pohdinkin, että mitä mieltä te olette? Onko häähöpötystä ollut jo ennen häitä liikaa ja tähän väliin sopisi pieni tauko hääaiheista ja tilalle saisi tulla jotain muuta? Vai ehdottomasti samaan syssyyn lisää häähöpinöitä kuvineen??? :) Olen kovasti kiitollinen, jos jaksatte jättää kommenttia ja kertoa mitä mieltä te olette!

Nyt ihanaa uutta viikkoa kaikille toivottelee rakkaushumussa leijuva rouva Visuri;)

Kuva, Riikka Lilja-Niemi

You Might Also Like

54 Comments

  • Reply
    Salla / Happy Heels
    8.8.2016 at 20:01

    Sylin täydeltä onnea tuoreelle rouvalle! Minä ainakin innolla odotan hääjuttuja lisää, eli antaa palaa vaan :D

    • Reply
      Mona
      8.8.2016 at 20:07

      Kiiiiitos ihana <3 <3 :') Ja jes, häähömppää siis lisää :D

  • Reply
    Aamu
    8.8.2016 at 20:04

    Ihana kuva ja niiiiin kaunis pari! Oikein paljon onnea!!! <3 Häähumua ja -höpinöitä ehdottomasti vaan lisää. Ihana katsella kuvia ja lukea juttuja ja sitä kautta päästä osallistumaan teidän ihanaan päivään. :-D

    • Reply
      Mona
      8.8.2016 at 20:06

      Eikö tää kuva ookkin huikee?? Riikka saanut niin vangittua tunteet tähän. Itkettäääää :DDD
      Ja jes kiitos kun jätit kommenttia! :) <3

  • Reply
    Anissa
    8.8.2016 at 20:11

    Lisää vain! Ootan jo innolla kuvia!

    • Reply
      Mona
      8.8.2016 at 20:17

      Jee, häähumu siis jatkukoon :D <3

  • Reply
    Jaana
    8.8.2016 at 20:20

    Rakkautta ei ole koskaan ilmassa tarpeeksi. Ehdottomasti hääasiasta paljon juttua ja kuvia kiitos Olitte mielessä lauantaina ja kuten monesti todettu, vaikkei olla koskaan oikeasti tavattu, niin olen jotenkin niin valtavan onnellinen sun ja Eetun puolesta. Ihanaa myös, että sää osui ilmeisesti myös Turun suunnalla ihanaksi lauantaina. Paljon paljon onnea vielä kerran ❤ Ihana kuulla, että olet ehtinyt myös pysähtyä nauttimaan hetkistä Se oma hääpäivä kun on niin tapahtumia täysi

    • Reply
      Mona
      8.8.2016 at 20:23

      Kiiiitos ihana ihana Jaana <3 :'))
      Ja kyllä, sää oli huikea vaikka piti sataa ja ukkostaa!! Kaikki meni ihan nappiin ja hääpäivä jäi kyllä mieleen ja pieniä yksityiskohtia illasta on niin hauska miettiä nyt jälkikäteen:') Vaikkei tuo häiden järjestely ihan mun kaikkein lemppareinta puuhaa koko ajan ollut niin oli kyllä kaiken vaivan arvoista.
      Haleja miljoona sinne <3 <3

  • Reply
    Heidi
    8.8.2016 at 20:27

    Hääjuttuja täällä myös odotellaan kovasti, joten ei taukoja siihen kiitos:) Onnea kovasti, sulla oli jotenki ihana luonnollinen häätyyli! Usein ihmiset on meikattu ja laitettu niin, että heitä ei ole tunnistaa samaksi henkilöksi joita he arjessa ovat. Toki on ymmärrettävää että häämeikkiin ja muutenkin haluaa panostaa enemmän kuin arkena. Jotenkin vain ajattelin että, vau, ihanan luonnollinen tuo sun tyyli , ehkä nuo avonaiset hiukset tekee sen ja näytätä todella kauniilta.:)

    • Reply
      Mona
      8.8.2016 at 21:43

      jee niin kiva kuulla, ettei häät tule vielä korvista :D
      Ja kiitos <3 <3:) Ja kiitos paljon meikki/hius-kehuista <3 Niistä tarkkaa juttua myös siis tulossa. Mulle oli tosi tärkeetä luonnollinen lookki, jolloin tiedän tuntevani itseni kaikkein eniten omakseni. Ja olin kyllä tyytyväinen päätökseen:)

  • Reply
    Anksu
    8.8.2016 at 20:33

    Onnea sylin täydeltä! Teettekö jonkun häämatkan vielä? :)

    • Reply
      Mona
      8.8.2016 at 21:42

      Kiitos <3 <3 Me tehdään häämatka näillä näkymin keväällä tai alkukesästä. Tarkoitus on tehdä vähän normaalia reissua pidempi reissu, jonka vuoksi (etenkin häiden jälkeen) pitää vähän pidempään säästää:) Kirjoittelen vaikka vielä häämatkasuunnitelmasta tarkemmin myöhemmin, kun saadaan suunnitelmat senkin suhteen lyötyä lentoineen putkeen! :)

  • Reply
    Siiri
    8.8.2016 at 20:36

    <3 ootte nii ihania!

    • Reply
      Mona
      8.8.2016 at 21:40

      TE ootte ja myös aika hassuja!! ;D <3

  • Reply
    Hansu
    8.8.2016 at 20:40

    Paljon onnea teille!! Innolla täälläkin odotellaan kuvia :)

    – Hansu // Hassutellen

    • Reply
      Mona
      8.8.2016 at 21:40

      Kiitos paljon ihana <3 :))))

  • Reply
    Kadri
    8.8.2016 at 20:47

    Hei hääjuttuja ei ole koskaan liikaa, joten niitä lisää kuvien kera mahdollisesti. Ja paljon onnea teille molemmille <3 :) !!!

    • Reply
      Mona
      9.8.2016 at 00:01

      Kiitos Kadri <3 :) Ja jes, kuvien kera varmasti paljon hääjuttuja luvassa"! Ihanat rakkaat ystävätkin jo lähettäneet ihan hurjasti mielettömiä kuvia, joten varmasti pääsen hääjutuissa jo alkuun ennen kuvaajankin kuvia :)

  • Reply
    Ivanka
    8.8.2016 at 20:56

    Onnea tuoreelle rouvalle! Ja ehdottomasti hääpostauksia! Niitä kovasti ainakin tällä suunnalla odotellaan!:)

    • Reply
      Mona
      8.8.2016 at 21:40

      Kiitos paljon <3 Tosi kiva kuulla, ettei vielä ole kovin häähömppään kyllästytty. laitetaan siis samaan syssyyn vaan vielä juttuja tulemaan!! :)

  • Reply
    NinniJ
    8.8.2016 at 21:02

    Sydämelliset onnittelut uunituoreelle hääparille! Odotan suurella innolla hääkuvia ja postauksia häistänne :)

    • Reply
      Mona
      8.8.2016 at 21:39

      Kiitos paljon ihana <3 <3 Ja jes, häähumu siis jatkukoon;)

  • Reply
    Heidi
    8.8.2016 at 21:26

    Kaunis pari ja niin ihana mekko . Heti vaan hääjuttuja, ootan jo kovasti niiden lukemista

    • Reply
      Mona
      8.8.2016 at 21:36

      <3 <3 Kiitos Heidi. Ja jes, häähömppä siis jatkukoon ;) Kiitos, kun jätit kommenttia!

  • Reply
    Sirkku
    8.8.2016 at 22:02

    Minä olen sinun häitä odottanut koko vuoden, joten ehdottomasti saa laittaa kuvia!

    • Reply
      Mona
      8.8.2016 at 23:01

      Voi ihana sinä <3 :') Kuvia ja juttua tulee siis pian ja useassa erässä :)

  • Reply
    Jutta
    8.8.2016 at 23:33

    Lämpimät onnittelut upealle parille ja onnellisia aikoja nyt ja tulevaisuudessa! <3 Ja hääjuttuja, kyllä kiitos!!! :) <3 Oon vääntänyt porua kaikista sun laittamista kuvista ja snäppipätkistä niin mitä sitä turhaan hyviä itkuja tähän lopettamaan :D Ja siis ihan teidän onnesta ja liikutuksesta olen itkenyt! Toivon myös erityisesti häälook-postausta, olit niin kauniina, että itkin varmaan sitäkin :') <3

    • Reply
      Mona
      8.8.2016 at 23:49

      Voi en mä kestä:’) Ihana sinä <3 <3 <3 <3 Häähumu siis jatkukoon!! :D Oon itse ihan "hiilenä" niinkuin mulla tapana sanoa innostumisesta näistä hääkuvista ja videoista. Mulla tuli tänään yllärinä, että ihanat Eetun veljet ja siskon mies ovat kuvanneet videomatskua vaikka kuinka paljon goprolla!!! <3 Itkua väännetty siis tämä ilta videoiden parissa :'))))

  • Reply
    Armi
    9.8.2016 at 01:06

    Voi vitsit, niiiiiiiin paljon onnea teille!! :) <3 Mua ainakin kiinnostaa lukea vaik miten monta postausta häistä! :)

    • Reply
      Mona
      9.8.2016 at 10:24

      Kiitos Armi <3 <3 :')

    • Reply
      Mona
      9.8.2016 at 10:24

      Jeee, häähumu siis jatkukoon :)

  • Reply
    Hanna
    9.8.2016 at 07:02

    Oikein paljon onnea teille molemmille <3 Ja lisää vaan hääjuttuja! Voiko niitä ees olla liikaa? :'D

    • Reply
      Mona
      9.8.2016 at 10:27

      Hihih, kiitos Hanna<3<3:') Ja kiva kuulla, ettei häähömppä ihan helpolla tule korvista :D

  • Reply
    Enni
    9.8.2016 at 08:43

    Paljon onnea! <3 ehdottomasti lisää hääjuttuja :)

    • Reply
      Mona
      9.8.2016 at 10:27

      Kiitos Enni <3 <3 :)

  • Reply
    Jossu
    9.8.2016 at 09:22

    Joo ehdottomasti hääjuttuja!! Sormuksesi oli Insta-kuvissa aivan HUIKEA – kerro siitä lisää! Ja voi miten kaunis – niin omannäköisesi morsian olet ollut :) Onnea vielä! Ja tulevaisuus-jututkin kiinnostaa: palaatteko pian ulkomaille?

    • Reply
      Mona
      9.8.2016 at 10:26

      Kiiitos Jossu <3 <3 Hää- ja tulevaisuusjuttuja siis tulossa!! :) Krakovaan palaillaan muutamassa erässä, Eetu vähän aikaisemmin ja minä kuun taitteessa:)

  • Reply
    tinka
    9.8.2016 at 10:04

    (Yritin jo aiemmin kommentoida mutta jostain syystä se ei kai lähtenyt joten uusi yritys:)

    Onnea tuoreelle avioparille!<3 Olet niin kaunis morsian, ihana puku ja nuo kiharat auki olevat hiukset tekee tyylistä luonnollisen ihanan. Vaikutatte myös tosi rakastuneilta. Muistakaa myös, että kun rakastumisen tunne hälvenee, kysytään sitä rakastAmisen taitoa ja Tahtoa. Ja antakaa toistemme virheitä anteeksi. Toivon teille onnellista loppuelämää yhdessä! T. Toinen rouva (kahdeksatta vuotta) :) ps. Hääkuvia ja postauksia todellakin niin paljon kuin jaksat

    • Reply
      Mona
      9.8.2016 at 10:25

      Kiiiitos Tinka <3 Voi ja kyllä, meidän pappikin puhui niin kauniisti juuri siitä miten rakkaus on tahdon asia <3 :')

  • Reply
    tinka
    9.8.2016 at 10:06

    *toistenne

  • Reply
    Päivi
    9.8.2016 at 10:15

    Lisäälisääää häähömppää :)
    Onnea onnea avioelämään!

    • Reply
      Mona
      9.8.2016 at 10:25

      HIhih , häähumu siis jatkuu täällä blogissa vielä todenäköisesti aika pitkään :’D <3

  • Reply
    Sari
    9.8.2016 at 10:28

    Onnea ihana Mona ja rakkaudentäyteisiä vuosia teille tästä eteenpäinkin!!! Ja ehdottomasti hääjuttuja lisää! Olette kyllä Eetun kanssa niin ihana pari!

    • Reply
      Mona
      9.8.2016 at 10:41

      Kiitos Sari <3 :')

  • Reply
    -H
    9.8.2016 at 10:59

    Onnea vielä kerran <3 Olit upea morsian ja pukusi oli kuin sinulle tehty, niin kaunis!! Teidän häät oli varmasti ikimuistoiset, tunteikkaat ja ihanat, pelkästään kuvien katsominen sai kylmät väreet aikaan, niin kaunista :) Ehdottomasti lisää hääjuttuja, niin paljon kuin sielu sietää, tässä omassa "hääkuplassa" niitä on ihana lukea ja ne saa entistäkin enemmän odottamaan omia, tulevia häitä!!!

    • Reply
      Mona
      9.8.2016 at 11:09

      Kiiiitos ihana ihana muru <3 <3 Täältä tulee, häähumussa mennään varmasti koko tämä viikko ;) Ja oi meillä on vielä ensi vkl ihanien ystävien häät joten pieniä detskuja luvassa ihan varmasti sieltäkin ;) <3

  • Reply
    Eveliina
    9.8.2016 at 13:23

    Ehdottomasti lisää höpötyksiä ja samaan putkeen vain! :) Nythän se on tuorein aika muistellakin kaikkea, niin iloinen kun itsekin kirjoittelin aika pian kaikkea ylös, jälkikäteen muistellen parempi niin :)

    • Reply
      Mona
      9.8.2016 at 16:34

      Jee häähumu siis jatkukoon;) Ja niin totta, ihana muistella heti häiden jälkeen kaikkea :’))

  • Reply
    Rosita
    10.8.2016 at 10:00

    Aivan ihania kuvia blogissa ja instassa, onnea vielä kovasti!! :) <3 Teillä oli selkesti onnistunut päivä takana ja mikäs sinänsä pieleen voisikaan mennä kunhan molemmat sanoo tahdon ;) Meillä häihin nyt 8 kk. Pikkuhiljaa pitää alkaa kai valmistelemaan!

    • Reply
      Mona
      10.8.2016 at 10:04

      Kiitos paljon Rosita <3 Ja mahtavaa suunnitteluaikaa sinne:)

  • Reply
    Rosa
    11.8.2016 at 10:58

    Lämpimät onnittelut vielä! <3 ehottomasti kaikki hääjutut jakoon vaan niin voidaan kaikki olla pienessä onnellisuuskuplassa :) aivan ihania kuvia on instan puolella ollu. Ja hei täytyy sanoo että olipa yllätys sun puku! Kuvittelin mielessä ihan erilaista, mutta puku oli AIVAN IHANA! Selkäosa oli makee!

  • Reply
    Moma
    16.8.2016 at 13:59

    Paljon onnea!! :) <3

  • Reply
    Mummo50vee
    23.8.2016 at 19:11

    Ajattelepa minua, minun omista häistä on jo niin kauan etten enää edes muista paljoa, joten haluan lukea ja nähdä kuvia häistäsi vielä lisää. Olen ollut naimisissa jo vuodesta 1985..siis aika kauan.

    • Reply
      Mona
      24.8.2016 at 08:04

      Hääkuvia tulossa lisää <3 <3 Ihanaa, että niitä toivotaan :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *