18.1.2017

Raskausviikko 12

* Sis. mainoslinkkejä

Ensinnäkin iso iso kiitos kaikille eilisistä onnitteluista ja sydäntä lämmittävistä sanoista, ne merkitsevät ihan valtavasti. Hormoonihuuruissa täällä ollaan aika herkistyneellä päällä ja yhden jos toisenkin kerran tuli eilen niisteltyä:’)

Niin kuin hieman arvelinkin meidän salaisuus ei ollut niin kovin yllättävä monelle. Yksi jos toinen teistä oli aavistellut näitä uutisia. Olen kuitenkin todella kiitollinen teille siitä, että kaikki ovat olleet hurjan hienotunteisia, eivätkä ole arvuutelleet tai kyselleet asiasta täällä blogissa tai sosiaalisessa mediassa.

Iso kiitos siis siitä teille jokaiselle, jotka olette asian kuitenkin jo arvanneet, mutta antaneet aikaa täällä päässä kertoa itse asiasta. Ensimmäiset raskausviikot ovat nimittäin olleet kyllä niin täynnä tunteita, että olisi varmasti tuntunut kurjalta vastailla salamyhkäisesti arvailuihin, kun samaan aikaan pelottaa ja jännittää kaikki uusi ja toivoo vaan, että kaikki menisi hyvin.

Tämä ihanan kolleegani Hannan Odota 9 kuukautta  postaus pohtiikin mielestäni todella hyvin juuri tätä aihetta.

Nyt kun iloiset uutiset on saatu kerrottua ajattelin ensin vähän kirjoitella missä mennään tällä hetkellä. Niin kuin eilisellä videolla sopersin on tänään raskausviikkoja 13+4 ja kaikki on sujunut alkuraskaudessa hyvin ja normaalisti. Vaikka raskausoireet ovatkin olleet näin esikoista odottavalle kaikkea muuta, kuin normaaleja. Moni oire on tullut ihan yllätyksenä ja viimeisten kuukausien aikana olen ottanut selvää raskaudesta enemmän, kuin koskaan aikaisemmin yhteensä.

Olen yrittänyt välttää keskustelupalstoja, mutta niiden sijaan olen katsonut paljon youtuben videoita muiden raskaana olevien kertomuksista ja lukenut muun muassa ihanan *Kaisa Jaakkolan Reipas, rakas raskaus– kirjaa. (Löytyy äänikirjana, linkin kautta 30 päivää ilmaista kuunteluaikaa uusille käyttäjille)

Tarkoitukseni on tehdä raskauden aikana silloin tällöin up date tyylisiä kuulumisia raskausviikkojen mukaan, mutta tuskin ihan joka viikko. Ensimmäiset “mahakuvat” otin raskausviikolla 12.

Vaikka raskaus on vasta näin alussa, tuntuu keho jo aivan erilaiselle. Olen tottunut kuuntelemaan omaa kehoa tarkkaan ja täytyy sanoa, että nämä ensimmäiset viikot ovat kyllä olleet mielenkiintoisia ihan jo oman kehon kannalta, kun muutoksia huomaa niin valtavasti.

Raskausviikko 12, mahakuvat

Viikko: 12

Painonnousu: + 2kg

Oireet: Väsymys, hengästyminen, päänsärky, huimaus

Teen ihan erillisen postauksen alkuraskauden oireista, mutta viikolla 12 alkoi moni oireista jo lieventyä. Uutena oireena tuli huimaus. Omalla kohdallani huimaus ei ole jatkuvaa, mutta aina noustessa täytyy todella muistaa nousta rauhallisesta tai muuten tuntuu vintti pimenevän ihan hetkessä.

Koko alkuraskaus onkin ollut hyvää harjoitusta hidastamaan tahtia. Toinen kuukausi meni lähinnä sängyn pohjalla maatessa.

Painon puolesta muutoksia on myös tullut paljon jo lyhyessä ajassa. Ihan alkuun pahan olon takia paino jopa tippui hieman, mutta sen hellitettyä paino nousi muutamalla kilolla. Normaali painoni on ollut noin 63kg luokkaa ja viikolla 12 paino oli noussut noin 65kg ja tällä hetkellä on vielä kilo pari enemmän.

Turvotusta on tullut ihan selvästi ja herkuilla on ollut siihen ihan selvä vaikutus. Heti saatuani tietää raskaudesta päätin raudan lujasti, etten koske lainkaan karkkeihin tai mihinkään muuhunkaan epäterveelliseen koko 9 kuukauden aikana, mutta eipä ollut tuolloin meikäläisellä hajuakaan tulevasta hormoonimyrskystä ja kaikesta muusta.

Eli tuo täysin karkittomuus jäi unholaan heti sen jälkeen kun sain ruokahalun takaisin karmean oksentelun jälkeen. Pahan olon kanssa lähinnä vaan toivoin, että edes jotain menisi alas.

Tarkoitus on tietysti elää mahdollisimman terveellisesti ja hyvin koko raskausaika niin kuin aina muutenkin, mutta en halua ottaa liikaa stressiä tiukasta kieltäytymisestä muun muassa juuri noiden karkkien suhteen.

Parasta on mikäli löytää hyvän kultaisen keskitien ja tasapainon. Mielenkiinnolla odotan mitä toinen kolmannes tuo mukanaan ruokahalun suhteen.

Raskausviikko 12, mahakuvat

* Puhti tarjoaa räätälöidyt terveystarkastukset naisille sekä raskautta suunnitteleville.

Raskausviikko 12, mahakuvat

Underwear, H&M 

Kaikista hämmentävistä raskausoireista huolimatta täällä voidaan hyvin ja ollaan tietysti enemmän, kuin onnellisia tulevasta perheenlisäyksestä. Iso kiitos vielä kaikille kultaisista sanoista. ♥

Ihana tunne, kun olette hengessä mukana ja moni siellä ruudun takana on vielä samassa tilanteessakin!! :) ♥

 

Mainos:

Ovulaatio- ja raskaustestit voi tilata helposti netistä.
* Katso laaja valikoima tästä linkistä!

You Might Also Like

24 Comments

  • Reply
    Xenia
    18.1.2017 at 12:43

    Sieltä se alkaa kasvamaan, ihana <3

    • Reply
      Mona
      18.1.2017 at 20:02

      Niinpä :’) Mä olen niiin iloinen, että satutaan olemaan lähes samoilla viikoille :’)) <3 Oot ollut ihan korvaamaton tuki jo nyt <3 Haleja ihana<3

  • Reply
    Kristiina-Maria
    18.1.2017 at 14:14

    Musta oli ihana lukea edellisen postauksen kommetteja, kun täällä on selvästi ollut paljon meitä lukijoita, jotka ollaan sua jo useamman viikon hiljaisesti tsempattu ja tiedetty missä mennään, mutta kukaan ei ole tullut turhaan möläyttämään mitään tai kyselemään enne kuin itse olet päättänyt kertoa. <3 En muutenkaan yhtään tykkää siitä paineesta ja spekuloinnista, joka "lisääntymisikäisille" naisille niin helposti tulee ja kaikki painon vaihtelut ja muut nähdään vaan potentiaalisena raskautena. Eri asia toki, jos vaikka huomaa, että paras ystävä on jo monennetta viikkoa pahoinvoinnista kalpeana eikä saa yhtään suupalaa alas, niin siinä nyt ehkä jo voikin hienovaraisesti ilmaista tietävänsä missä mennään. :D Ja mä luulen, että sulle raskauteen ja vauvaan liittyvät Youtube-videot sopii ihan mielettömän hyvin! Sulla on just sellainen persoona, että höpöttelyvideoita on ihana katsoa, ja raskaus on varmaan sellainen aihe, mistä on ehkä kaikkein helpointa jutella videolle. Niitä on varmaan ihana itsekin katsella myöhemmin! :)

    • Reply
      Mona
      18.1.2017 at 20:08

      Mä olen niin samaa mieltä <3 Ihanat te <3 <3 Ja se on juuri näin. Minusta on myös ihan ok hyvältä ystävältä kysäistä, mutta muuten varmasti jokainen kertoo kun sen aika on.
      Ja voi kiitos, niin kiva kuulla, että ajattelet noin videoista :) Niitä ehdottomasti tänä vuonna paljon kehiin! :)

  • Reply
    Enni
    18.1.2017 at 16:05

    Ootpa kaunis :) onnea!

    • Reply
      Mona
      18.1.2017 at 20:08

      Voi kiitos ihana Enni <3 <3

  • Reply
    Cami
    18.1.2017 at 16:21

    Onnittelut pienokaisesta :) Meidänkin esikoinen on kovasti tuloillaan ja täällä ollaan viikoilla 32+5 ♥ Muista nauttia raskaudestasi!

    • Reply
      Mona
      18.1.2017 at 20:09

      Oiiii ihanaa <3 :') Onnea sinnekin ja jaksamista viimeisille viikoille. Itsestä tuntuu jotenkin niin kaukaiselta vielä 30+ viikot... Ja jotenkin epätodelliselta. Nyt pitää tosiaan muistaa nauttia hetkestä, kun tuntuu aika menevän niin nopeasti..:)

  • Reply
    Saara
    18.1.2017 at 16:25

    Ihana pieni masu Onnea! En kyllä yhtään osannut aavistaa, oli kyllä iloinen ja onnellinen yllätys

    • Reply
      Mona
      18.1.2017 at 20:09

      Hih, kiitos paljon Saara <3 <3 :)

  • Reply
    Pinnis
    18.1.2017 at 17:25

    Miksi pitää poseerata pelkissä alusvaatteeissa? Aika erikoista.

    • Reply
      Mona
      18.1.2017 at 20:17

      Miksi ei? Minusta raskausajan kuvat alusvaatteissa kuvattuna eivät ole lainkaan erikoisia. Sita paitsi olen ylpeä omasta kehostani ja erityisesti naisena siitä mihin se pystyy!:) Netti on täynnä bikini ja alusvaatekuvia. Eikö ole ihan hyvää vaihtelua vain tavallisen tallaajan alusvaatekuvat huippumallien super vartaloiden ohella;)

  • Reply
    Piia
    18.1.2017 at 20:45

    Onnea hirmuisesti Mona! Olen seurannut blogiasi jo useamman vuoden ja ensimmäistä kertaa nyt jätän kommenttia, koska nyt oli ihan pakko <3 ihania uutisia ja kahden lapsen äitinä odotan innolla tulevia raskaus- ja vauvapostauksia. :)

    • Reply
      Mona
      19.1.2017 at 13:18

      Kiitos paljon Piia ja ihanaa, että jätit kommenttia <3 :')

  • Reply
    katja
    18.1.2017 at 20:48

    Paljon Onnea! Ja tulet olmaan ihana äiti. <3

    • Reply
      Mona
      19.1.2017 at 13:25

      Voi kiitos ihana Katja <3 <3 <3:')

  • Reply
    RmariannaS
    18.1.2017 at 21:47

    Onnea! Itse olen aina elänyt terveellisesti (gluteeniton, maidoton, sokeriton ja lisäaineeton). Olen ollut superfoodejen suur kuluttaja ja innokas liikkuja. Ensimmäinen raskaus mullisti koko elämän hetkeksi. Yht äkkiä en kyennyt syömään mitään mitä normaalisti himoitsin. Kana, kala, salaatit, rahka, pähkinät, liha saivat kirjaimellisesti oksennuksen suuhun! Ruokahalu näihin palautui vasta synnytyksen jälkeen pikkuhiljaa. Raskausaika menikin sitten suklaakakkuja ja lihapadteijoita syödessä pitkälti. Aivan kamalan vaikeaa oli sietää asiaa, kun normaalisti sellaiset eivät edes minulle maistu. Närästyksen pahentuessa en kyennyt edes vesilasia juomaan. Onneksi siihen sain lopulta hyvät reseptilääkkeet. Liikuntaa en saanut harrastaa, sillä supistukset alkoivat rv17. Terve tyttö kuitenkin syntyi rv37 ja yhä edelleenkin on terve sekä puolivuotta koko ajan ikätasoansa edelle. Terveellisiä elämäntapoja noudatamme ja ne tyttö omaksunut hienosti huolimatta tämän äidin raskausajasta. Eli ota rennosti ja kuuntele itseäsi. Nauti raskausajasta äläkä murehdi sellaisista asioista joille et voi mitään. Onnea kovasti teille ja ihanaa raskausaikaa! <3

    • Reply
      Mona
      19.1.2017 at 14:33

      Kiitos paljon <3 :)
      Kääk voin kuvitella, että oli vaikeaa:/ Itselle tuo muutaman viikon "mikään ei maistu" oli jo jotenkin aivan järkkyä ja mietin jo noin lyhyessä ajassa, että saanko ikinä koskaan enää ruokahaluani takaisin :D Onneksi sain nopeastikin..
      Mutta kyllä sitä vauvat taitaa äidin kehosta viedä ensin kaiken ja silläkin taitaa olla ihan valtaisa merkitys miten on pitänyt itsestään huolta ennen raskautta? Sullakin siis terveellinen ruokavalio ennen on varmasti ollut todella hyödyllinen juttu itse raskaudessa vaikkei sitten olekaan ne normaalit terveysherkut maistuneet..
      Hopsan, närästys muuten puuttuu multa tästä oirelistalta vaikka sekin on jo tullut tutuksi :D Ja ihan samaa mieltä, turha murehtia asioita, joille ei voi mitään. Stressi on viimeinen juttu mitä kaipaa tässä kaikkien raskausoireiden keskellä:D

  • Reply
    Sanna
    19.1.2017 at 10:52

    Paljon Onnea Mona ja Eetu ja hyvää vointia! <3

    Vaikka omat lapseni ovat jo 13 ja 15, muistan edelleen kuinka raskauteen liittyi mitä kummallisempia oireita ja kaikki oli silti ihan normaalia :) Onneksi oli samassa tilanteessa olevia ystäviä, joilta kysellä neuvoa niin ei tarvinnut niitä itsekseen pähkäillä.

    • Reply
      Mona
      19.1.2017 at 14:39

      Kiitos suuresti Sanna <3 :) Ja olen kyllä samaa mieltä, ihanaa kun on ystäviä joilta voi kysellä hölmöjäkin juttuja <3 Mulla vielä niinkin siunattu tilanne, että kaksi todella läheistä on lähes samoilla viikoilla, molemmat hieman meitä edellä <3 :)

  • Reply
    Heidi
    21.1.2017 at 17:51

    Onnea Mona ja Eetu! <3 Bongasin teidän ihanat uutiset tänään! Piti oikein monta kertaa katsoa kalenterista, kun en meinannut millään uskoa todeksi, mutta myös mulla oli keskiviikkona viikkoja tasan 13+4! :D Uskomantonta! Onnellista raskausaikaa! :)

    • Reply
      Mona
      22.1.2017 at 10:35

      Eiiii oo totta?!?! :D :D Ihan huippua!!! Tuuthan sitten päivittelemään välillä kuulumisia <3 Onpas jännä nähdä miten lähelle synnytys sitten osuu heinäkuussa :D
      Onnea siis sinnekin ihan hurjasti :) <3

      • Reply
        Heidi
        22.1.2017 at 17:34

        Aikamoinen sattuma kyllä. :D Tähän asti meidän alkuraskaudet kuulostaa kovin samanlaisilta. Pahemmalta oksentelulta olen onneksi säästynyt, mutta etova olo ja ruokahaluttomuus iskivät tähänkin aiemmin kaikkiruokaiseen ruokafiilistelijään. Täällä sun blogissa pysyn kuulolla varmasti jatkossakin! :)

        • Reply
          Mona
          23.1.2017 at 10:27

          No sanos muuta :D Aika ihanaa <3 <3 :D Niin jännä nähdä miten samoihin meillä menee sitten synnytys :))
          Kuullaan ja haleja sinne <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *