15.2.2017

Tyttö vai poika?

Vatsan kasvaessa monet ovat alkaneet arvuuttelemaan tulevan beben sukupuolta. Minulle raskaaksi tuleminen muutti täysin aikaisempia ajatuksia. Olen aina ajatellut ja nähnyt itseni kahden lapsen äitini, tytön ja pojan. Ja tuossa järjestyksessä. Ensin tyttö ja sitten poika. Olen myös aina sanonut ääneen, että ensin toivoisin saavani tytön. Nämä ajatukset ja toiveet katosi sen siliän tiän, kun näin punaisen viivan raskaustestissä. Ensimmäisen kuukauden aikana mielessä oli kyllä tunne, että maha-asukki on tyttö, mutta ensimmäisen varhaisultran (viikolla 9) jälkeen nuo kaikki arvailut, tunteet ja toiveet katosi täysin. Ei ole tuon taivaallista väliä odotammeko tyttöä vai poikaa, kunhan uusi pieni ihminen olisi terve.

Tyttö vai poika?

Olen nyt viimeisen kuukauden aikana miettinyt myös sitä, että ei minulla loppujen lopuksi ole edes väliä saammeko tietää rakenneultran jälkeen kumpi sieltä on tulossa. Aluksi ajattelin, että tietysti udellaan sukupuolta ja naureskelin Eetun toiveelle pitää sukupuoli salassa synnytykseen asti. Minä kärsimättömänä ihmisenä muka jaksaisin vielä sinne asti odottaa :D Mutta niin se mieli vaan muuttuu. Todenäköisesti kyllä sukupuolen kysymme ultrassa, mutta mikäli se ei selvästi näy niin sitten saa kyllä jäädä yllätykseksi. Minusta on myös ihan hurjan hauskaa, kun läheiset ja tutut arvuuttelee kumpaa odotetaan. Mielelläni ottaisin näitä arvuutteluja vastaan kesään asti. Voikin olla, että jos itse saadaan tietää sukupuoli niin pidetään vielä muut jännityksessä loppuun asti.

Laitetaanko arvauksesta blogissa, jokin ihana arvonta pystyyn??? :) Jos teillä tulee toiveita palkinnon suhteen niin koitan saada järkättyä jotain kivaa. Miten olisi vaikka arvontapalkinto sille, joka arvaa sukupuolen sekä palkinto sille, joka arvaa syntymäajan lähimmäksi? ;)

Tyttö vai poika?

Minulla ei muuten ole vaatekaappiin piilotettuna vaaleanpunaista tai vaaleansinistä nuttua. Monethan hankkii heti jonkun pienen suloisen jutun, kun saa tietää raskaudesta. Itseasiassa minä en ole vielä hankkinut ainuttakaan vauvavaatetta tai tarviketta! Aika pöyristyttävää sekin, koska olisin kuvitellut sekoavani vauvaosastoilla täysin kaikista ylisöpöistä minivaatteista. Näin taisi käydä kummitytön kohdalla. H&M new born vaateosasto tyhjeni, kun saatiin sairaalasta kälyn mieheltä viestiä, että tyttö oli tullut.

Olen myös vähän tylsä kaikkien vauvavaatteiden suhteen siinä, että itse pidän lähinnä harmaista ja valkoisista väreistä. En ole myöskään suuri printtien ystävä vaan tykkään enemmän yksivärisistä ja yksinkertaisista vauvavaatteista. Toki tämän suhteen tiedän, että mieli saattaa muuttua siinä vaiheessa, kun alan pyykkaamaan noita pieniä nuttuja :D

Vauvavaatteiden hankkimista olen saattanut myös tiedostamattani hillitä sen vuoksi, että tiedän haluavani Suomeen synnyttämään. Vietämme joka tapauksessa kesän Suomessa, joten tuntuu hölmöltä nyt hankkia mitään tavaraa kaiken muun tavaran ohelle. Joudumme kuitenkin muuttamaan väliaikaisesti tavaroita johonkin suuntaan kesän aikana, joten sekin on tietysti mielessä. Siinä on myös ollut yksi mieltä painanut asia, mutta olen päättänyt, että kaikki tulee menemään omalla painollaan ja hyvin. Kaikella on tapana järjestyä. Tästä aiheesta puhun täällä blogissakin vielä lisää, mutta vasta alkukesästä, kun asia on ajankohtainen.

Tyttö vai poika?

Tyttö vai poika?

(*adlink)
Shirt, H&M (similar *here & *here)

Onko siellä muilla odottavilla äideillä jo paljon hankittuna suloisia vauvavaatteita? Entä onko ruudun takana monia, jotka ovat päätyneet pitämään vauvan sukupuolen jännityksessä synnytykseen asti? :)

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply
    Rosie
    15.2.2017 at 10:47

    Hei Mona!
    Olen seuraillut blogiasi jonkin aikaa, mutten vielä kommentoinut kertaakaan.
    Asun itsekin Turussa ja siksi niinä aikoina päädyinkin varmaan alunperin sivuillesi.
    Olen itse myös raskaana, laskettu aikamme on 23.8. Ehkä siitä syystä seurailen nykyään vielä tiuhempaan tahtiin postauksiasi :)
    Olen kovin onnellinen niin sinun kuin teidän puolesta! Toivottavasti kaikki sujuu loppuun asti paremmin kuin hyvin.

    • Reply
      Mona
      15.2.2017 at 16:35

      Voi isosti onnea sinne Rosie <3 <3 <3 :) Meillä on sitten aika tarkka kuukausi eroa lasketussa ajassa.
      Ihanaa odotusaikaa sinne myös ja kiitos, kun ilahdutit kommentilla! :)

  • Reply
    kirsi
    15.2.2017 at 11:47

    Muistan elävästi kun odotin esikoistani ( käy rippikoulua nyt,voi kääk) ja ultrissa meille ei voitu varmuudella sanoa,kumpi siellä on,sillä aina vauva oli jotenkin sellaisessa asennossa. Mutta lopuraskaudessa ( kaksi viikkoa ennen synnytystä) jouduin ultraan jonkun jutun vuoksi,jota en enää muista ja lääkäri vahingossa sanoi,että “siellä on siro tyttö”. Seuraavana päivänä marssin ostamaan pari röyhelömekkoa,jotka ovat vieläkin muistona.
    Toisessa raskaudessa kävi vähän samalla tavalla ,että lääkäri kertoi uässä meille tulevan pojan.Pakko oli mennä juhlistamaan tätä tietoa ostamalla pikkuset lenkkarit,jotka ovat tallessa myös.
    Kolmannen lapsen kohdalla jännitys säilyi loppuun asti,mutta olimme perhessä sitä mieltä,että koska on niin kova liikkumaan ,niin poika se olisi. Mutta tyttö tupsahti.
    Ja hauska ja hellyyttävä yksitysikohta,että molemma tyttäreni ovat syntyneet aitienpäivä aamuna,neljän vuoden ikäerolla.
    -kirsi-

    • Reply
      Mona
      15.2.2017 at 16:38

      Eikä :D Ihanat tarina jäänyt noista :) Ja miten voikin, että tytöt syntyneet molemmat äitienpäivänä!! <3 <3 Olet saanut kyllä maailman parhaimmat äitienpäivälahjat noina vuosina<3 :')

  • Reply
    Xenia
    15.2.2017 at 14:11

    Mun arvauksen tiedätkin jo! :D <3

    • Reply
      Mona
      15.2.2017 at 16:42

      Hihih <3 <3 <3 :) Sä oot kyllä sellanen meedio, että veikkaan, että sä jos joku tiedät oikein:D

    • Reply
      äiti
      16.2.2017 at 06:18

      Oooo… kumpaahan Xeni veikkasi??

      • Reply
        Mona
        16.2.2017 at 09:51

        Xeni on kääntynyt kaikkien oireiden yms puolesta täysin tytön kannalle! ;)

  • Reply
    Kristiina-Maria
    15.2.2017 at 15:03

    Mä olin aina ajatellut, että haluan tietysti tietää sukupuolen ennen lapsen syntymää. Yksi hyvä ystävä kuitenkin odotti synnytykseen asti sukupuolen selviämistä ja hän kuvaili tosi ihanasti, etei voisi kuvitella parempaa hetkeä saada sukupuolta selville kuin lapsen syntymä. Tuon jälkeen omatkin ajatukset ovat vähän muuttuneet. Jotenkin myös tuntuu, että jos sukupuolta ei tiedä etukäteen, ei ehdi lapsesta syntyä (itselle ja sukulaisille myös) mitään sukupuolisidonnaisia stereotypiota ja keskittyy vaan siihen, että sieltä on tulossa pieni ihminen, jonka luonne ja kiinnostuksen kohteet voi oikeasti olla ihan mitä vaan. Mä kyllä toisaalta luulen, että mua alkaisi hiukan ahdistaa ihmisten sukupuoliarvailut, jos niitä pitäisi kuunnella koko raskauden ajan. :D Kun jotkut oikeen alkaa inttää, että kyllä se on nyt ihan varmasti “poikamaha” kun ne on aina tuollaisia ja kumminkaimannaapurillakin oli just tuollainen maha ja oireet ja poika tuli. :D

    • Reply
      Mona
      15.2.2017 at 16:44

      Hihih :D Kyllä meilläkin jo muutamilta läheisiltä tullut nyt ihan selkeät arvailut, mutta mun mielestä se on kyllä hauskaa :D Kiva kuulla ihmisten arvailuja ja perusteluja :D Toki voi loppuvaiheesta olla eri ääni kellossa, kun on 9kk niitä kuunnellut, mutta saapi nähdä ;)

  • Reply
    Jenni
    15.2.2017 at 19:06

    Ihania kuvia<3 Tuli mieleen, että oletteko miettineet jo miten toimitte somessa vauvan suhteen? :)

    • Reply
      Mona
      16.2.2017 at 09:49

      Iso kiitos Jenni <3 <3 :)
      Itseasiassa ei olla vielä tarkemmin siitä puhuttu, mutta luulen kyllä, että vauvan kasvotkin tulee näkymään täällä blogissa ja somessa :) Ajatukset voi toki muuttua matkanvarrella, mutta sen näkee sitten lähemmin :)

  • Reply
    Eve
    16.2.2017 at 21:38

    Kummassakaan raskaudessani emme kysyneet tulevan lapsemme sukupuolta. Halusimme pitää yllätyksen loppuun asti, se oli molemmille itsestäänselvyys. Ikinä en ole päätöstä katunut. Synnytyslaitoksella oli ihanaa, kun synnytyssalissa kätilö laittoi molemmalle sukupuolelle vaateet pinoon valmiiksi. Tytölle vaaleanpunaista ja pojalle sini-vihreää. Pinot laitettiin kauniisti esille ikkunalaudalle josta näin ne sängystä. Ensimmäinen lapsemme syntyi alatiesynnytyksellä ja oli ihanaa, kun lapsen syntyessä he nostivat lapsen niin että saimme itse nähdä lapsen sukupuolen. Poikahan se sieltä tuli. Nyt jo 6 vuotias ihana energiapakkaus. Toinen lapsemme syntyi lopulta kiireellisenä sektiona ja silloin minulle sanallisesti sanottiin että poika tuli ja lähes samalla lapsen pikaisesti minulle näyttivät. Tämä ihana poika nyt jo 4 vuotias. Raskaus on ainutlaatuinen kokemus elämässä niin miksi olla malttamaton. Kaikki selviää kyllä aikanaan ja yllätyksethän on ihania!!

    • Reply
      Mona
      17.2.2017 at 10:42

      Kyllä, yllätykset ovat ihania <3 <3 :) Vaikka tietty sitä on yhtä onnellinen saa sen tietää sitten nyt tai vasta myöhemmin <3 :) Lopputulema on joka tapauksessa yhtä rakkautta <3<3
      Voi kyllä jo odotan niin kovin, että päästään tutustumaan meidän pieneen :') Teillä on loistava ikäero kahden lapsen kanssa! :) Olen itse usein miettinyt, että toivoisin kovasti kahta lasta lyhyellä ikäerolla, mutta nähtäväksi jää miten luonto suo sen suhteen ja myös miten oma keho ja mieli palautuu...:)

  • Reply
    maria
    19.2.2017 at 10:38

    Veikkaan tytön puolesta :) Mellä LA 7.7., joten arvaan teille 21.7. päivämäärän.

    • Reply
      Mona
      19.2.2017 at 11:54

      Oi onnea sinnekin <3 :) Ihan lähekkäin siis ollaan!! :)

  • Reply
    Hanna
    6.3.2017 at 17:15

    Hei,

    Minä sain esikoiseni viime heinäkuussa. Olin ajatellut, että haluan tietää sukupuolen etukäteen, mutta sitten tulikin ekan ultran jälkeen vahva tunne, etten halua tietoa sukupuolesta. Niinpä se säilyi yllätyksenä syntymään asti ja se oli aivan ihanaa! Suosittelen pitämään sukupuolen salassa. Käytännöllisestikin tämä oli fiksua, sillä emme hommanneet kuin pari neutraalia vaatekertaa. Lahjaksi saimme aivan mielettömästi pikkuvaatteita vauvan syntymän jälkeen.

    Ja siihen meidän sukupuoleen. Veikkailtu menivät noin fifty-fifty. Synnytys itsessään sisälsi draamaa, kun vauva synty ennen aikojaan ihan yllättäen. Kun sain hänet ensi kertaa syliini, en edes muistanut kysyä kumpi hän oli. Hän oli vain niin täydellinen pikkukäärö. Kätilö toivotti onnea pienestä tytöstä ja vasta siinä vaiheessa purskahdin itkuun. Olin niin hänmentynyt, etten ollut muistanut kysyä sukupuolta ja tuossa hetkessä pieni tyttö tuntui juuri niin hyvältä. Oikeastaan varmasti pieni poika olisi tuntunut ihan yhtä oikealta. Jos saamme lisää lapsi tulevaisuudessa, en missään nimessä halua selvittää heidänkään sukupuolta etukäteen. Yllätykset ovat parasta. Onnea odotukseen.

    P.s. Veikkaan teille poikaa, mutta olen yleensä veikannut kaikki väärin

    • Reply
      Mona
      7.3.2017 at 08:45

      Kiitos paljon Hanna <3 <3 :) Ensi viikolla sitten tiedetään, että jääkö sukupuoli vielä arvailuksi syntymään asti.:)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *