20.4.2017

Vika päivä Krakovassa

Niin se aika vaan menee hurjaa vauhtia ja on tullut aika sanoa heipat ainakin hetkeksi Krakovalle. Lennän yöllä Suomeen ja alkuun lokaationa on Turku. Kesän osalta suunnitelmat ovat edelleen avoinna, mutta näillä näkymin suunnitellaan muuttoa Helsinkiin. Raskauden viimeinen kolmannes alkaa ihan näillä näppäimillä ja tarvitsen lääkärintodistuksen, jotta voin vielä lentää. Mikäli kaikki on ok, tulen toukokuussa vielä pikaisesti piipahtamaan Krakovassa, mutta muuten loppuodotus otetaan iisisti Suomessa ja toivottavasti myös päästään pian asettumaan vähän pysyvämmin.

Vika päivä Krakovassa

Tunteet on tällä hetkellä todella ristiriitaiset. On haikeaa jättää Krakova, mutta niin äärettömän ihana päästä Suomeen. En olisi osannut koskaan kuvitella miten tärkeältä tämä Suomeen tulo ennen synnytystä voikaan tuntua. Niin se raskaus ja äidiksi tulo muuttaa ajatuksia enemmän, kuin koskaan osaa varmasti etukäteen kuvitella. En malta odottaa, että pääsen viettämään rakkaiden kanssa enemmän aikaa. Pian jo tavataan meidän pienokainenkin! :’) On niin ihana tunne, kun tietää, että tällä pienellä ihmisellä on ensimmäisestä henkäyksestä lähtien ympärillään ihan valtava joukko rakastavia läheisiä, jotka ovat turvana ja apuna. Välillä niin pelottavasta maailmasta huolimatta, en joudu hetkeäkään epäilemään, etteikö meidän pienokainen saapuisi valtavaan rakkauden satamaan.

Vika päivä Krakovassa

Vika päivä Krakovassa

Nyt vielä viimeisiä hoidettavia asioita ja illalla kohti lentokenttää. Seitsemästä matkalaukusta otan itse onneksi mukaan vain kaksi. Eetu tulee nimittäin jo vappuna viikoksi Suomeen, joten hän saa vähän ketterämpänä tuoda sitten loppuja laukkuja!;)

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    veera
    20.4.2017 at 22:52

    Kauniit kuvat jälleen! <3

  • Reply
    blogggg
    24.4.2017 at 22:17

    Miksi olette ajatelleet Helsinkiin muuttoa Turun sijaan?

    • Reply
      Mona
      24.4.2017 at 22:21

      Kirjoittelen näistä tarkemmin kun on kuviot meille itsellekin selvemmät :) Vielä on kaikki avoinna.

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *