11.5.2017

Rakkaudesta äänikirjoihin

Kaupallinen yhteistyö, BookBeat

Jos pitäisi valita yksi asia aikuisiällä, joka on muuttanut elämääni merkittävästi, sanoisin ensimmäisten joukossa äänikirjat. Tutustuin äänikirjoihin ensimmäisen kerran noin kaksi vuotta sitten ja sille tielle on jääty. Nyt äänikirjat ovat osa arkeani joka päivä. Instagramin (@monasdailystyle) puolella storyn seuraajat ovatkin jo saattaneet tottua siihen, että jaan aika usein lukulistallani olevia kirjoja ja äänikirjoja.

Äänikirjat BookBeat @monasdailystyle

Nuorena kirjat ja lukeminen eivät koskaan olleet itselleni mieluista puuhaa ja muodostin muurin minun ja kirjojen välille. Pelkäsin suorastaan tarttua kirjoihin. Lukeminen oli teknisesti vaikeaa ja keskittymiskykyni äärirajoilla aina kirjojen kanssa. Tiesin, että lukemisesta on valtavasti hyötyä, mutta motivaationi lukemiseen oli mitätön. Muutama vuosi ennen äänikirjoihin hurahtamista löysin vihdoin aikuisena kirjat ja intohimon niihin. Oli vain ymmärrettävä se, että maailma on täynnä hyviä kirjoja, eikä kannata jäädä jumiin kirjaan, joka ei itseään kiinnosta. Jokaista kirjaa ei tarvitse lukea loppuun ja tärkeintä on löytää kirjahelmet, jotka inspiroivat ja tuottavat iloa juuri minulle.

Yhtäkkiä tuntui, kuin uusi maailma olisi auennut ihanien kirjojen kautta. Mitä enemmän luin, sen enemmän innostuin ja myös opin itselleni sopivaa lukutekniikkaa, joka on auttanut lukemaan enemmän ja nopeammin.

Äänikirjat BookBeat @monasdailystyle

Seuraava valtava ”löytö” ja askel eteenpäin oli äänikirjat, jotka moninkertaistivat lukemieni kirjojen määrän. Olen aina tehnyt montaa asiaa samaan aikaan ja pitänyt sitä myös osittain heikkoutenani. Usein yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan tuottaa parempaa tulosta, mutta äänikirjojen myötä multitasking- luonteeni pääsikin aivan uudelle tasolle ja koin hyötyväni siitä enemmän kuin ikinä, eikä se enää tuntunutkaan huonolle tavalle.

Äänikirjojen ansiosta olen saanut hyötykäyttöön monen sellaisen ajan, jossa muiden asioiden samaan aikaan tekeminen on ollut ennen hankalaa tai mahdotonta. Rakastan edelleenkin tavallisia kirjoja ja raivaan niille mielelläni aikaa lähes päivittäin, mutta kirjan lukeminen vaatii aina oman aikansa. Kiireisimpinä aikoina kirjan lukeminen on haastavaa, mutta äänikirjaa pystyy puolestaan kuuntelemaan niin monen arkisen toimen yhteydessä, että pitkällä aikavälillä huomaa ahmineensa ihan hurjan määrään enemmän kirjoja, kuin pelkästään lukemalla.

Äänikirjat BookBeat @monasdailystyle

Nykyään voinkin sanoa, että on todella harvoin päiviä, etten kuuntelisi lainkaan jotain äänikirjaa. Monet arkiset askareet ovat saaneet äänikirjoista luotettavan kaverin ja huomaan oikein odottavani tiettyjen asioiden tekemistä ja samalla äänikirjojen kuuntelua. Paras aikani tällä hetkellä äänikirjoille on aina aamuisin. Kuuntelen hetken äänikirjaa jo sängyssä, ennen kuin herään ja jatkan kuuntelua samalla, kun teen aamupalaa. Rutiiniksi muodostunut banaanilettujen paisto sujuu nopeasti samalla hyvää kirjaa kuunnellen.

Meikkaaminen on puolestaan jo sellainen tapa, että se tuntuu lähes alastomalle ilman äänikirjaa! Olen niin tottunut napsauttamaan kirjan päälle samalla, kun alan puuteroimaan poskiani. Aamupalan teon tavoin myös meikkaaminen on niin rutiininomaista, ettei se vaadi itseltäni suurempaa ajattelua, jolloin pystyn keskittymään todella hyvin äänikirjaan samaan aikaan. Meikkaaminen on jokapäiväinen rutiini ja vaikka siihen kuluukin usein vain 10-15 minuuttia on se jo kuukausitasolla melkein kokonaisen työpäivän verran! Aika paljon siis enemmän lukuaikaa lisää ihan vain sillä, että käyttää hyödyksi tuon pienen hetken, jonka aikana muuten on vaikea tehdä mitään muuta.

Äänikirjat BookBeat @monasdailystyle

Olen niin iloinen siitä, että BookBeat– kirjapalvelu rantautui viime keväänä Suomeen. Palvelu toimii verkon avulla sovelluksena, jonka kautta voi kuunnella kirjoja niin paljon kuukaudessa, kuin ikinä ehtii ja jaksaa hintaan 16,90€. Monestihan äänikirjoista pitää maksaa aina erikseen kustakin kirjasta. Näihin verrattuna BookBeat on siis todella edullinen. Itse olen sitä mieltä, että kirjoihin käytetty raha ei koskaan mene hukkaan. Päinvastoin se on sijoitus itseensä.

BookBeat on nostanut suosiotaan viimeisen vuoden aikana ihan hurjasti ja moni tuttavistanikin vannoo jo palvelun ja äänikirjojen nimeen. Valikoimasta löytyy ihan valtavasti erilaisia kirjoja niin e-kirjoina kuin äänikirjoinakin. Palvelun kautta voi myös ladata kirjan, jolloin kuuntelu tai lukeminen onnistuu ilman verkkoa esimerkiksi lentokoneessa.

BookBeatissa on koottu kirjasuosituksia ja vinkkejä kätevästi eri aihealueiden alle. Sovellus onkin kokonaisuudessaan todella helppo käyttää ja sen oppii oikeastaan ihan heti. Kirjan kuuntelu pienissä pätkissä on myös helppoa, koska palvelu muistaa aina kohdan, johon on jäänyt ja siitä voi helposti jatkaa seuraavalla kuuntelukerralla.

Yksi oma suosikkini palvelussa itse kirjojen lisäksi on äänen nopeuden säätäminen. Minulle tavallinen nopeus on usein aivan liian hidas ja tykkään pistää nopeuden joko 1.25 tai 1.5 kertaiseksi. Tällöin saan myös ahmittua kirjoja taas hieman enemmän ja nopeammin. Mikäli sinulle sopii rauhallisempi lukutahti saa äänen nopeuden myös hidastettua.

Äänikirjat ovat olleet kyllä sellainen elämääni mullistava asia, että välillä taidan tuputtaa niitä lähipiirillenikin vähän liiaksi.:D En vaan yksinkertaisesti voi hehkuttaa niiden tuomaa iloa tarpeeksi. Mikäli teistä joku vielä pohtii onko äänikirjat kuitenkaan se oma juttu niin BookBeat tarjoaa nyt ihan huikean 30 päivän ilmaisen kuuntelun blogini lukijoille. Normaalisti kaikki ekakertalaiset saavat 14 päivää, mutta nyt tosiaan tarjolla koko kuukauden ilmainen käyttö! :) Tarjous koskee kaikkia uusia asiakkaita ja on voimassa 30.9 asti.

Äänikirjat BookBeat @monasdailystyle

Jaan vielä myöhemmin lukuvinkkejä ja omia suosikkejani, mutta nyt halusin painottaa rakkauttani äänikirjoja kohtaan ja kannustaa myös muita kokeilemaan kirjojen kuuntelemisen ihanuutta. Toivon erityisesti, että saan inspiroitua itseni kaltaisia entisiä kirjoja pakoilevia testaamaan tätä palvelua. :)

BookBeat tarjoaa nyt 30.9 asti
 30 päivää ilmaista kuunteluaikaa blogini lukijoille – Kuukauden käytön voi lunastaa
tämän linkin kautta (koodilla: monasdailystyle).
(Mikäli tilausta ei halua jatkaa, saa sen helposti irtisanottua! Ilmainen kuunteluaika ei siis velvoita mihinkään.)

Ihania kuunteluhetkiä kaikille!! ♥

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply
    Katja
    11.5.2017 at 15:20

    Ihan huippu! Latasin saman tien ja nyt oon jo kuunnellu kohta Pippa Laukkasen kirjan. Ihanaa kevättä Mona

    • Reply
      Mona
      12.5.2017 at 08:04

      Ihan mahtavaa <3 <3 :)
      Sä niin tuut rakastamaan tätä sovellusta! :)
      Olisi ihana ehtiä treffaamaan jossain välissä! :)

      • Reply
        Katja
        16.5.2017 at 08:37

        Todellakin rakastan nyt jo sitä kuuntelin jo kaksi kirjaa. Oi että, olis aivan loistavaa jos ehdittäis näkeen. Mulla on päivät aika joustavia nyt, kun opiskelen.

  • Reply
    Suzie
    12.5.2017 at 13:31

    Hei kiitos tästä mahdollisuudesta! Oon miettinyt äänikirjoihin tutustumista pitkään, ja tuo kuukauden testiaika kuulostaa just hyvältä ajalta tsekata miten ne vievät mukanaan (ja itseni tuntien napit tulee olemaan korvissa missä milloinkin, hah). Tuollahan on vaikka mitä kirjoja, apua… :D

    • Reply
      Mona
      21.5.2017 at 09:01

      Mahtavaa, että innostuit <3 :)
      Ja mulla on myös niin valtavan pitkä kirjalista tuolla jo laadittuna että välillä oikein harmittaa, kun ei millään saa päivässä kirjaa luetuksi/kuunnelluksi :D

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *