5.6.2017

Bio Oil ja sileä kesäiho

Kaupallinen sisältöyhteistyö, Bio Oil

Kirjoitin viime kuussa Ihon muutokset raskauden aikana– postauksessa miten ihon kosteutus on nyt raskaana ollut entistäkin tärkeämpää. Koko kehon kosteutus on jokapäiväinen rutiini ja nyt viimeisen kuukauden olen käyttänyt tätä testiin saamaani monen kehumaa Bio Oil erikoisihonhoitoöljyä. Bio Oil mielletään usein juuri raskausarpien häivyttämiseen sopivaksi odottavien äitien öljyksi, mutta sen lisäksi siitä on moneen muuhunkin. Säännöllisellä käytöllä tuote auttaa nimenomaan vähentämään arpien ja ihon epätasaisuuksien näkymistä. Sen lisäksi Bio Oil on todella kosteuttavan ja hoitavan ominaisuutensa vuoksi mitä ihanin käyttää esimerkiksi kylpyvedessä tai jopa meikinpohjustuksessa, josta luin vinkkiä ihanan Erikan blogista. Kesäisin en itse kaipaa meikin alle lisää kosteutusta, mutta talvella tällainen pohjustus on ihan ehdoton. Aikaisemmin olen käyttänyt talvella meikkivoiteen kanssa seerumia,  mutta ensi talvena menee ehdottomasti Bio Oil testiin tässäkin käyttötarkoituksessa.

Bio Oil ja sileä kesäiho

Olen nyt tykännyt käyttää Bio Oilia erityisesti jalkoihin. Varsinkin kesällä haluan, että sääret ovat sileät, pehmeät ja tasaiset. Itselläni sääret ovat usein “läikikkäät” ja herkimmistä kohdista kuivat. Suihkun jälkeen olen nyt kosteuttanut normaalisti sääret ja reidet (joissa haaleita raskausarpia entuudestaan) kauttaaltaan tällä ja sen lisäksi olen vielä lisännyt ennen ulos lähtöä sääriin tipan, jos olen käyttänyt sääret paljastavia mekkoja. Pienellä määrällä saa iholle heti ihanan hehkun, joka pysyy pitkään vaikka itse tuote imeytyykin nopeasti. Reisissä olevat raskausarpeni ovat melko vaaleita, mutta mielenkiintoista nähdä tuleeko ne vaalenemaan vielä Bio Oilin pidemmän käytön ansiosta.

Suosittelen lämpimästi muitakin sileitä sääriä kaipaavia testaamaan tätä öljyä. Mielestäni Bio Oil sopii loistavasti myös juhlakäyttöön kesällä, kun ei halua käyttää sukkahousuja. Tätä vaan sääriin niin saa kauniin sääret ilman sukkahousuja:)

Raskauden aikana tuotetta suositellaan käytettäväksi heti raskauden alusta asti päivittäin ja itse kyllä uskon, että juuri hyvällä ihon kosteutuksella ja tuotteilla on iso osuus raskausarpien ehkäisemiseen. Toki raskausarpien muodostuminen on usein geneettistä, mutta ei hyvästä ihonhoidosta kyllä missään nimessä ainakaan haittaa voi olla.

Extra plussaa Bio Oil saa kierrätettävistä pakkauksista ja ympäristöystävällisestä valmistuksesta.

Bio Oil ja sileä kesäiho

Bio Oil ja sileä kesäiho

Bio Oil ja sileä kesäiho

Bio Oil ja sileä kesäiho

Nyt ei siis tarvita muuta kuin ne super helteet ja kesämekot niin avot! ;) Onneksi loppuviikko näyttää erittäin lupaavalta!

Tarkempaa tietoa Bio Oilista löytyy täältä.

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply
    M
    5.6.2017 at 15:08

    Harmittaa, ettei Bio Oil ole enää vegaanista! Hyvä tuote, mutta joutui boikottiin eläinkokeiden vuoksi.

    • Reply
      Mona
      7.6.2017 at 08:15

      Hmm olen ymmärtänyt, ettei Suomessa (eikä EU:ssa) saa edes myydä eläinkokein testattuja tuotteita…? Mutta onko epäselvissä tapauksissa kyse sitten muualta tuoduissa raaka-aineissa?

    • Reply
      Mona
      7.6.2017 at 16:03

      Moikka vielä M!! :)

      Hei tarkistin tätä asiaa vielä Bio Oilin päästä ja sain selventävän vastauksen! :)

      -Bio-oilia, eikä mitään sen ainesosaa ole testattu eläinkokeilla. Eläinkokeita ei ole tehnyt Bio-oilin valmistaja tai mikään Bio-oilissa käytettyjen raaka-aineiden valmistaja. Bio-oil ei myöskään sisällä mitään eläinperäisiä ainesosia.

      Tästä kunnianosoituksena Bio-oil on saanut Beauty without cruelty-sertifioinnin Etelä-Afrikassa, jossa tuote tehdään. Sertifikaatti kuitenkin on menetetty koska Kiinassa, jossa tuotetta myös myydään, lainsäädäntö VAATII paikallisen testauksen eläinkokeilla. Tämä koskee kuitenkin vain Kiinan markkinalla olevia tuotteita ja testaus tehdään siellä paikallisesti.

      • Reply
        M
        12.6.2017 at 13:45

        EU:n eläinkoekieltoa ei valvota, joten se on yritysten omantunnon varassa. Valitettavasti kieltoa kierretään teettämällä kokeita EU:n ulkomailla ja testattavat aineet ovat tuotteiden raaka-aineita, eikä valmiita tuotteita, joten kielto ei suoranaisesti silloin rikota. Tästä löytyy helposti tarkempaa tietoa googlaamalla.
        Bio Oil ei ole enää vegaaninen, koska se myy tuotteitaan Kiinassa. Bio Oil maksaa itse eläinkokeet, jotta pääsee Kiinan markkinoille. Toisin sanoen, yksikään Kiinan markkinoilla oleva tuote ei voi olla vegaaninen. Harmi.

  • Reply
    Noora
    6.6.2017 at 05:15

    Moi. Ensinnäkin, haluan sanoa, että pidän blogistasi ja olen lukenut sitä jo useamman vuoden. Useita tuote- ja vaatevinkkejä on tullut käytettyä, sisustusjuttusi ovat toimineet hyvänä inspiraationa ja taannoisia treenijuttujasikin luin mielelläni. Nyt on pakko kuitenkin kummastella, en niinkään kritisoi, mutta raskautesi myötä (juu, itkin ilosta kun kerroit vauvauutisestanne) blogisi on alkanut muistuttaa alusvaatekatalogia. Tai hmm, eikös myös raskaana oleva nainen voi pukeutua tyylikkäästi? Kyllä, raskaana oleva nainen on erityisen kaunis ja totta kai oma kroppasi on erityisen kuvauksellinen ihanalla, pyöreällä vatsalla. Ehkä kuitenkin täällä blogissa olisi nähty jo enemmän kuin tarpeeksi alusvaatekuvia. Ja tiedän, tähän postaukseen ne nyt toki sopivat.

    • Reply
      Mona
      7.6.2017 at 08:43

      Kiitos Noora palautteesta! Koen itse asian niin eri tavoin, pidä kuvia alusvaatteissa, uima-asuissa tai urheilutopeissa hyvänä juttuna niin kauan kun ne ovat tyylikkäitä eikä rivoja. Eikä siihen mielestäni vaikuta lainkaan se missä kunnossa tai tilassa kroppa on. Mutta ymmärrän toki, että eihän kaikki sitä niin nää. Ja toki pyrin saamaan blogiin mahdollisimman paljon asukuvia. Koitetaan kesän aikana petrata, että tulisi niitä enemmän! :) Nyt Suomessa taas takaisin ollessa saa taas ihan eri tavalla apua asukuviinkin :) <3

  • Reply
    katerina
    8.6.2017 at 12:41

    Hei Moona! Käytin itse raskauden aikana ja sen jälkeenkin tuota Bio-Oilia ja se on aivan huippu! Se toimiin hyvin myös hierontaöljynä. Hyvää loppuraskautta ja onnea uuteen kotiin!

    • Reply
      Mona
      8.6.2017 at 12:48

      Kiitos paljon katerina <3 <3 :)
      Ja ihan totta, tämähän on ihan super hieronnassakin!!! :) Hyvä pointti. Taidan vaihtaa purkin paikkaa omalta yöpöydältäni Eetun puolelle vinkiksi ;D

  • Reply
    Torey
    14.6.2017 at 22:36

    Itse käytän ihan kookosöljyä. Kasvojen iho on voinut paremmin kun vaihdoin yövoiteeksi kookosöljyn ja sääret loistaa kauniina kun laittaa sitä! Meiltä löytyy useampi purnukka kotoa ja sitä käyttää niin minä, mies, kuin lapsetkin. (Kyllä, jopa mies on suostunut kuivaan ihoonsa sitä laittamaan vaikka kammooa kaikenmaailman rasvoja ja voiteita.) :D

    • Reply
      Mona
      15.6.2017 at 10:08

      Kookosöljy on kyllä ihana monitoimituote <3 :) Käy niin kaikkeen:)

  • Reply
    Johanna
    4.7.2017 at 00:09

    Harmittavaa kun Bio Oil käyttää tuotteessaan palmuöljystä johdettuja ainesosia. Palmuöljyn tuotanto on ihan kamala katastrofi niin maapallolle kuin orangeille ja muille jo sukupuuton vaarassa oleville eläimille.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *