19.10.2017

Sektio ja siitä toipuminen

Olo on luottavainen vaikkakin todella väsynyt. Ollaan hyvissä käsissä parhaassa sairaalassa toistan mielessäni itselleni. Silmät ei meinaa pysyä enää auki. Kaikki lääkkeet ja puudutteet on saanut olon todella tokkuraiseksi. Käsiä pakottaa, hengitys tuntuu raskaalle ja välillä tekee pahaa. Kohta on vauva maailmassa. Leikkaus ei kestä kauan.

Samalla, kun tunnen vatsan vatkausta ja hytkytystä sanon Eetulle, että mua pelottaa. Miks? En mä tiedä. Onhan Salamalla kaikki hyvin? Jos jotain käykin. Ei käy, kaikki menee tosi hyvin. Mietin miten ikinä voisin olla tässä tilanteessa ilman Eetua, johon rakastun joka minuutti vain enemmän. Takana on yhteisen taipaleemme tunteikkaimmat 27 tuntia. Muutama minuutti myöhemmin kuuluu vauvan itku ja meidän koko maailma pysähtyy.

Sektio ja siitä toipuminen @monasdailystyle

Itken niin, että hengitys käy entistäkin raskaammaksi. Pakko koittaa rauhoittua. Eetu pääsee leikkaamaan napanuoran ja todistamaan kriittiset mitat. Saan pussata pientä myttyä vielä ennen, kuin vauva ja Eetu pääsevät omaan heräämöön. Jään yksin saliin parsittavaksi. Tipasta laitetaan jatkuvasti lisää lääkkeitä ja jokaisen kohdalla mainitaan sivuvaikutuksista ja siitä, että niihinkin saa sitten lääkettä. Alkaa ihan armoton tärinä. Koko kroppa tärisee kuin viimeistä päivää. Siihenkin sai lääkettä.

Parsimisen jälkeen tunnoton kroppa siirrettiin sairaalasänkyyn ja siitä matka jatkui heräämöön. Tärinä oli edelleen ihan tolkutonta, mutten kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, kun koko pää ja kroppa tuntui olevan jossain ihan muualla. Ajatukset eivät kulkeneet juuri lainkaan ja torkuin vain välit, kun hoitaja kävi tarkistamassa onko jalkoihin jo palannut tunto.

Varmaan hoitajan viidennen käynnin jälkeen muistan pohtineeni, että jäinköhän tällaiseksi, kun en todellakaan tunne pienintäkään kihelmöintiä missään. Pian Eetu tuli hoitajan ja vauvan kanssa moikkaamaan. Alkoi taas itkettää ihan kamalasti. Heidän lähdettyyn päätin, että nyt perkele nämä jalat saadaan toimimaan, että pääsen pois täältä! Vimmattua mielen voimaa varpaisiin vaikka tuntui aivan typerälle. Ei mennyt kauaa, kun alkoi vihdoin pienen pieniä nytkähdyksiä tulla. JES! Kohta sain jo jalkoja koukistettua.

Hoitaja lapsivuodeosastolta tuli hakemaan mut ja kävi vielä heräämön hoitajan kanssa raportin läpi. Kuuntelin huulipyöreänä lääkäarsenaalin liutaa mitä raportissa oli listattu. Se siitä lääkkeettömästä synnytyksestä. Pääasia tietysti, että Salamalla on kaikki hyvin ja minä olen kunnossa.

Omaa oloani rentouttaakseni haastattelin minua kärrännyttä hoitajaa ihan muista jutuista. Hoitaja oli ihana. Meidän onni, että hän teki vielä seuraavana päivänä pitkän koko päivän vuoron.

Sektio ja siitä toipuminen @monasdailystyle

Sänky kärrättiin perhehuoneeseen, jossa Eetu ja vauva odotti. Huoneessa sain vauvan heti rinnalle. Pelotti ihan kamalasti miten saan pidettyä pientä vauvaa sylissä, kun vatsassa on tuskasen kipeä leikkausviilto ja joka paikkaan särkee ja paleltaa. Vauva hamuili heti tissiä. Tässä vaiheessa olin itse jo niin tokkurassa, etten muista juuri mitään ensimmäisestä yöstä. Lääkkeiden saanti ainakin jatkui koko yön. Vauva jäi vierelle ja tuhisi kainalossani.

Ensimmäinen aamu on yön tapaan vähän hämärän peitossa. Eetu haki meille aamupalan huoneeseen, mutta mikään ei oikein maistunut. Olo oli vauvasta yltiöpäisen onnellinen, mutta oma fyysisenen oloni oli karmea. Edelleen väsytti niin, ettei meinannut silmät pysyä auki. Oli henkisesti tosi vaikeaa, kun ei itse oikein pystynyt hoitamaan vauvaa vaan joutui katselemaan sängystä. Toisaalta olin niin ylpeä ja onnellinen siitä miten luontevasti Eetu oli pienen vauvan kanssa. En taida tietää mitään niin liikuttavaa näkyä, kuin oma lapsi rakkaan aviomiehen sylissä.

Sektio ja siitä toipuminen @monasdailystyle

Päivällä on operaatio sängystä nouseminen. Kuvittelen nousemisen olevan ihan pala kakkua, mutta äkkiä totuus iskee. Kyljen kautta päällimmäisen käden avustamana nousen hitaasti, mutta päättäväisesti. Ilman hoitajan apua ja tsemppaamista makaisin varmasti vieläkin sängyssä. Koko keho tuntuu ihan hakatulta! Seisomaan noustessa selän suoristaminen on, kuin puukon isku alavatsaan. Menenköhän rikki… Miten ihmeessä saan pikkuisen syliin tässä kunnossa??

Vessassa käynti tuntuu maratoonilta ja haaveilemaani rentouttavaa suihkua joudun odottamaan iltaan asti, että haavan päällä oleva side voidaan ottaa pois. Hoitaja sanoo, että pitää pysyä liikkeessä, jotta parantuminen vauhdittuu. Käveleminen on pientä taaperrusta, mutta yritän silti olla ylhäällä säännöllisesti. Eetu hoitaa vielä vauvan vaipanvaihdot ja pesut. Itseäni pelottaa ihan liikaa, että tiputan vauvan heikon olon takia. Tuijottelemme yhdessä pikkuista ja nyt muistetaan jo laittaa läheisille viestejä.

Eetu oli laittanut äidilleni viestin juuri ennen sektiota, että leikkaukseen mennään. Sen jälkeen hän oli unohtanut viestittää, että kaikki on hyvin! Tuore isä oli tietysti niin hurmioissaan pienokaisesta, ettei viestien lähettäminen tullut heti mieleen. Hoitaja oli käynyt mainitsemassa Eetulle, että soittaisiko tämä anopille. Äitini oli hädissään soittanut jo Naikkarille, että onko kaikki hyvin, kun meistä ei mitään kuulu.

Sektio ja siitä toipuminen @monasdailystyle

Tiistai-iltana saamme ensimmäiset vieraat. Olen itse edelleen niin väsynyt, että vieraiden tulo tuntuu tosi raskaalle, vaikka kyseessä on vain kaikkein läheisimmät ja vierailuaika lyhyt. Vauvakupla alkaa selvästi paisua tämän maman ympärille.

Illalla särkylääkkeiden vaikutus alkaa häivetä ja pyydän äkkiä jotain droppia lisää. Kipu tuntuu pelottavalle. Saan myös yöllä lisää kipulääkkeitä. Harmittaa syödä niin paljon lääkkeitä, kun tiedän miten herkkä olen niille, mutta nyt kivun ollessa kova on lääkkeille todella paikkansa.

Yöllä alkaa myös armoton hikoilu maidon noususta johtuen. Kaikessa tokkurassa en ymmärrä pyytää Eetua kaivamaan imetysliivejä sairaalakassista. En edes muista, että liivinsuojukset on keksitty. Sairaalapaita märkänä maidosta ja kylmähiestä ravaan vaihtamassa paitaa useamman kerran. Paleltaa taas ihan älyttömästi, vaikka perhehuone on hiostavan kuuma.

Pikkuinen on ollut ensimmäiset päivät tyytyväinen. Emme ole hoksanneet seurata vauvan pissan tuloa, jonka vuoksi hoitaja päättää antaa ison satsin korviketta tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Iso satsi saattaa toki olla vain muutama kymmenen milliä, mutta stressaantuneena äitiniä koen heti piston sydämessä, että olenko tehnyt jotain väärin.

Sektio ja siitä toipuminen @monasdailystyle

Keskiviikkona Eetu joutuu lähtemään aamulla töihin, mutta saan äitini kanssani sairaalaan. En mitenkään pärjäisi vielä yksin. En fyysisesti enkä varsinkaan henkisesti. Keskiviikkona lääkärin tarkistuksessa kaikki on hyvin, mutta paino on laskenut 8%, jonka takia jäädään vielä yhdeksi yöksi seurantaan. Keskiviikon illan punnituksessa paino on tippunut vielä vähän lisää ja yöllä annettiin rinnan lisäksi korviketta. Torstaina aamulla punnituksessa paino on taas noussut ja kotiin päästään lähtemään heti puolen päivän jälkeen.

Ulos lähtiessä jännitän tuhottomasti. Äitini on auttamassa ja kantaa Salaman turvakaukalon. Tilataan taksi sairaalan eteen ja luvassa on ensimmäinen automatka. En jännitä miten Salaman matka sujuu, sillä poju vetelee sikeitä tyytyväisenä kaukalossaan, mutta oma automatkani jännittää senkin edestä. Kymmenen minuutin lyhyt matka tuntuu sektion jälkeen vähintään yhtä pitkälle mitä meidän Varkauden autoreissut. Pidän koko ajan kiinni turvavyöstä ja koitan muistaa hengittää. Jokainen pienikin tärinä ja monttu tuntuu viiltävän kipeältä. Onneksi taksikuski ajaa super varovasti. En taida olla kuskin ensimmäinen juuri synnyttänyt kyytiläinen.

Avaan kotioven ja hormoonien sekoittamana harmittelen mielessäni sitä, ettei Eetu ole mukana, kun Salama on ensimmäisen kerran kotona. Onneksi äitini ja isäpuoleni ovat auttamassa. Saan jo pidettyä vauvaa hyvin sylissä, mutta voimat on edelleen vähissä. Raivaan tavaroita paikasta toiseen. Miksen ole ajatellut edes vaippojen paikkaa järjevästi ennen synnytystä? Moitin itseäni ajattelemattomuudesta ja itku on koko ajan herkässä. Kahdeksan tunnin välein huomaan kivun yltyvän ja särkylääkkeiden popsiminen jatkuu vielä kotonakin.

Torstaina kotona pääsen vihdoin haaveilemaani rentouttavaan suihkuun. Kuuma suihku omassa kotona saa itkuhanat taas kaakkoon. Olen niin kiitollinen, että kaikki meni loppujen lopuksi hyvin ja Salama on terve ja täydellinen meidän pieni vauva. Vielä kun saisin itseni nopeasti kuntoon. Puolikuntoisuus ahdistaa. Miten haluaisinkaan jo pitää ja hoitaa vauvaa varmoin ottein.

Sektio ja siitä toipuminen @monasdailystyle

Perjantaina vanhempani lähtevät takaisin Turkuun ja jäämme perheen kesken kotiin. Kaikki pienetkin asiat jännittää ja erityisesti yöt on minulle rankkoja. Imettäminen jännittää ja rintakumit hankaloittaa muutenkin tokkuraisia öitä. Eetusta on suurin tuki muistuttamaan, että olen paras mahdollinen äiti Salamalle, kun välillä itsestä tuntuu, että teen kaiken väärin, eikä minusta ole mihinkään.

Vähitellen oma olo alkaa parantua ja saan touhuttua kotona jo paljon enemmän. Ensimmäiset viikot herään öisin vauvan nälän lisäksi omaan kylmähikeen ja ramppaan kuumassa suihkussa. Sektiohaava on edelleen haavateipin peitossa. Hoito-ohjeena sain ainoastaan haavan säännöllisen suihkuttamisen lämpimällä vedellä.

Jälkisupistukset pistää ajoittain pysähtymään ja välillä pelästyn niitä, kun vauva on sylissä. Pitää ottaa toisella kädellä tukea ja muistaa taas hengittää. Ajatukset palaa jälkisupistusten aikana synnytykseen, jota on vaikea käydä vielä läpi. Vaikka synnytys meni loppujen lopuksi todella hyvin, on se niin täynnä tunteita, että sen läpikäyminen tuntuu raskaalle. Ehkä saan vielä aikanaan koko tarinan koottua tekstin muotoon. Yritän antaa itselleni aikaa. Se on uusi mottoni.

Sektiosta palaudun nopeasti ja hyvin. Haava paranee, eikä kohtutulehduksen merkkejä ole. Jaksan siivota ja pyykätä kotona, mutta huomaan todella äkkiä väsähtäväni. Vaadin helposti itseltäni ihan liikaa. Ensimmäisen viikonlopun jälkeen jään maanantaina ensimmäisen kerran kotiin kahden Salaman kanssa. Jännittää ja kotona tulee itkettyä yksin muutamaan otteeseen niin paljon, että naama on turvotuksesta pyöreänä. Vaikka joka päivä olo on parempi ja särky pienempää on puolikuntoisuus silti todella ahdistavaa. Jatkuvasti joudun pysähtymään ja muistuttamaan: ”Anna itsellesi aikaa.”

Synnytyksen jälkeen oikeaan pakaraan on jäänyt ikävä särky, joka heijastuu varpaista niskaan asti. Särky haittaa vauvaa nostellessa ja myös kävellessä. Vielä 11 viikkoa synnytyksen jälkeen pakaran särky on ja pysyy. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Pakaran särkyä ja pientä vatsan pömppöä lukuunottamatta koen olevani olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa. Paino tippui ensimmäisten kolmen viikon aikana ihan hujahtaen ja nyt se on jo lähes samoissa lukemissa mitä ennen raskautta.

Edellisviikon jälkitarkastuksessa epäilyni vatsalihasten erkaumasta sai vahvistuksen. Onneksi erkauma on vähäistä. Edelleen maltti on valttia liikunnan aloituksen kanssa. Syvien vatsalihasten aktivointia ja reipasta kävelyä.

Jälkitarkastuksessa tuli puhetta ehkäisystä ja uudelleen raskaaksi tulosta. Meillä on toiveena saada vielä toinen lapsi. Mietin tietysti heti sektion jälkeen mitä vaikutuksia sillä on uudelleen raskaaksi tuloon ja synnytykseen. Jotkut ovat sitä mieltä, että tulisi odottaa puoli vuotta sektion jälkeen ennen kuin yrittää tulla uudelleen raskaaksi. Jotkut suosittelevat jopa vuotta. Ennen synnytystä ajattelin, että seuraava saisi tulla, kun on tullakseen. Nyt haluan kuitenkin palautua mahdollisimman hyvin ja vahvistaa kehoa. Vaikka olo on jo nyt melko hyvä on keho silti huomattavasti heikompi mitä ennen raskautta. Erityisesti keskivartalon voima on kadonnut ja sen eteen täytyy tehdä töitä.

Sektiosta parantuminen tuntui alkuun raskaalta henkisesti ja fyysisesti. Nyt kolme kuukautta sektion jälkeen tuntuu, että palautuminen oli nopeaa ja helppoa. Niin se aika kultaa muistot. Vaikka synnytys oli todella tunteikas kokemus ja koin lähes kaikki minua pelottaneet asiat, ei minulle jäänyt lainkaan pelkoa uudelleen synnyttää. Toki jälkeenpäin ajateltuna olisin tehnyt ja päättänyt monessa asiassa toisin, mutta jahkailu on aina ihan turhaa. Koskaan kun ei voi etukäteen tietää miten asiat menevät. Kun tästä päivä päivältä vahvistun, kirjoitan varmasti vielä synnytystarinankin. Vielä haluan olla itselleni armollinen ja muistuttaa joka päivä: ”Anna itsellesi aikaa”.


Vauvalle hyvinvointia probiooteilla

Vauva-arki väsyttää

Vauvan yöpöhinät ja pohdintaa refluksista

Tärkeimmät hankinnat vastasyntyneelle

Video: Vauva 2kk kuulumiset

Newborn kuvaukset

Vastasyntyneen kanssa päivä kuvina

Vauvan ensimmäinen flunssa

Imetysohjaaja kotikäynnillä

Ajatuksia imetyksen alkutaipaleelta

You Might Also Like

41 Comments

  • Reply
    Aino
    19.10.2017 at 11:27

    Ihana teksti! Odotan esikoistani ja laskettuun aikaan on enään 3 viikkoa. Sektion mahdollisuus pelottaa minua hirveästi, mutta tämä teksti toi varmuutta. Toiveissani on myös lääkkeetön synnytys, mutta olen tyytyväinen että synnytän Suomessa, jossa hoito on maailman ykkösluokkaa ja tärkeintä on lapsen turvallinen tulo.

    • Reply
      Mona
      20.10.2017 at 10:00

      Sektio oli myös minua oikeastaan ainoa pelottanut asia, mutta siitäkin selvittiin!! <3 :) Eli turhaa murehdit :) Suosittelen tosi lämpimästi tutustumaan hypnosynnytyksen saloihin, sieltä saa paljon varmuutta ja voimaa.
      Ihanaa loppuraskautta ja voi sulla on maailman ihanimmat hetket edessä:'') Ja kyllä - tiedätkö mä olen myös niiiiiin kiitollinen, että sain synnyttää Suomessa. Alkaa taas itkettää ,kun mietinkin sitä miten kiitollinen siitä saa olla.

  • Reply
    Johanna
    19.10.2017 at 13:08

    Mona, kiitos tästä kirjoituksesta <3 Tästä rehellisyydestä ja avoimuudesta saa moni varmasti voimaa. Odotamme mieheni kanssa ensimmäistä lastamme ja toki nämä tarinat tuntuvat jollainlailla pelottavilta. Toisaalta haluan myös henkisesti valmistautua kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin. Ja luottaa siihen, että synnytys on maailman luonnollisin asia ja Suomessa olot on huippuluokkaa. :)

    • Reply
      Mona
      20.10.2017 at 10:01

      Juuri näin, luonnollisin asia ja Suomessa on asiat valtavan hyvin <3 Täällä ollaan hyvissä käsissä!
      Haleja sinne <3

      • Reply
        Johanna
        1.4.2018 at 12:19

        Moikka Mona! Palasin lukemaan tämän postauksen, nyt kuukauden ikäinen poika sylissäni. Kuinka ollakaan, oma synnytykseni meni monelta osin samalla tavalla kuin sinun. Nuo tuntemukset, joista kirjoitit syksyllä tuntuvat erittäin tutuilta. Teksti antaa nyt voimaa toipumiseen. Kiitos siis toistamiseen! <3

  • Reply
    Suvi
    19.10.2017 at 14:13

    Aika auttaa. Ole itsellesi armollinen. Viisaita sanoja :) mielenkiinnolla jään odottamaan kertomustasi synnytyksestä. Kirjoitustapasi vauva-arkeen liittyen on sopivan “neutraalia”, jokaisen omaa mielipidettä kunnioittavaa. Kiva lukea!
    p.s omasta synnytyksestä on 1.5v ja ehkä nyt vihdoin pystyn puhumaan synnytyksestä ja erityisesti sen jälkeisestä ajasta (aika vaikeine baby blueseineen ja ahdistuksineen) ilman, että nousisi kauhea tunnekuohu. Kyllä se niin ainutlaatuinen ja ihmeellinen kokemus oli, että uskon sen jättävän ikuisen tunnemuiston, hyvällä tavalla kuitenkin :) tsemppiä yövalvomisiin!

    • Reply
      Mona
      20.10.2017 at 10:02

      Kiitos ihanasta palautteesta Suvi <3 <3

  • Reply
    -H
    19.10.2017 at 14:23

    Ihana kirjoitus, kiitos kun jaoit tämän <3 On sitä itsekin tullut mietittyä synnytystä mitä lähemmäksi H-hetki tulee, mutta toistaiseksi vielä on ainakin todella luottavainen mieli sekä vauvan että äidin hoidon suhteen, kävipä sitä melkeinpä mitä tahansa.

    • Reply
      Mona
      20.10.2017 at 10:03

      Kiitos ihana <3 Ja haleja ja ihanaa loppuodotusta sinne. Pian on ihana maailmaa mullasta ihme teidän sylissä:')

  • Reply
    Jenni S. | big mamas home
    19.10.2017 at 14:37

    Huh. Sain tätä lukiessani todella vahvoja takaumia omasta sektiostani. Hyvin samankaltaisia kokemuksia minullakin. Nyt kun meidän toisen lapsen laskettuaika lähenee, olen ihan varma, että makaan taas siellä leikkauspöydällä. Ja se vähän ahdistaa. Synnytyssuunnitelmassakin lukee melkein joka kohdassa: “Jos päädytään sektioon…” Huh huh. Viimeksi en osannut edes ajatella sektion mahdollisuutta, nyt en näe muuta vaihtoehtoa.

    • Reply
      Mona
      20.10.2017 at 10:06

      Paljon voimia sinne ja kyllä kaikki menee hyvin <3

  • Reply
    Essi
    19.10.2017 at 15:02

    <3

  • Reply
    Kia
    19.10.2017 at 15:22

    Huh, kuulostipas sinun synnytystarinasi aikamoiselta tunnemyllerrykseltä. Synnytin juuri viikko sitten normaalisti alateitse päivää ennen kuin olisi pitänyt käynnistellä. Kaikki meni synnytyksessä niin kuin olin toivonut, sain haluamani kivunlievitykset ym. avun. Vaikka repeämiä tuli niin palautuminen on ollut todella nopeaa ja olen niin helpottunut, että sain kokea synnytyksen. Kaikkein tärkeintähän on tietenkin se pieni tuhisija.

    • Reply
      Mona
      20.10.2017 at 10:23

      Tosi hienoa kuulla, että kaikki meni toivotusti ja hienosti <3 Niinhän se useimmiten on ja täällä Suomessa ylipäänsä on hoito ykkösluokkaa <3

  • Reply
    Ella
    19.10.2017 at 16:26

    Voi että, kiitos tästä kirjoituksesta <3 Luen tätä kyynelten valuessa poskia pitkin kun tuli niin vahvasti mieleen oma kuukauden takainen sektio, tässä oli niin paljon itselleni tuttuja tunteita! Tosin mulla oli vauvan perätilan takia suunniteltu sektio, voi olla että se on vaikuttanut suuresti siihen että mulle jäi koko tapahtumasta todella positiivinen fiilis – kaikki oli niin rauhallista ja hallittua, mulla koko ajan virkeä ja hyvä olo. Mutta apua se ensimmäinen sängystä nousu! Meinasin ihan vakavissani pyytää että saisin jäädä loppu elämäkseni siihen sänkyyn makaamaan, koska ei kai he voi pakottaa mua nousemaan?! Nyt jälkeenpäin olen ihan tyytyväinen siitä, että nousin kiltisti ylös :D Mulle oli myös todella vaikeaa se, kun en pystynyt aluksi kunnolla hoitamaan vauvaa. Tuntui niin pahalta maata lähes liikuntakyvyttömänä sängyssä, kun mies esim. vaihtoi paniikissa huutavalle vauvalle vaippaa enkä päässyt auttamaan ja lohduttamaan! Hyvin se kuitenkin sujui, ei tainnut olla miehen taidoista johtuvaa huutoa (ja nyt minäkin olen päässyt niitä vaippoja vaihtamaan ;)!
    Ihanaa, että teilläkin on kaikki kuitenkin mennyt hyvin, nauti vauvasta ja kauniista syksystä <3

    • Reply
      Mona
      20.10.2017 at 17:04

      Se sängystä nousu oli kyllä melkoinen kokemus… Mutta onneksi tosiaan loppujen lopuksi ihmeen nopeasti sitä toipuu isostakin leikkauksesta.
      Ihanaa syksyä sinne myös <3 <3 <3 Meillähän on tosi samanikäiset minit <3 :)

  • Reply
    Nimetön
    19.10.2017 at 16:45

    Ihanan aito teksti, tuli ihan tippa silmäkulmaan! Ensimmäinen suihku synnytyksen jälkeen tuntui kyllä ihan luksukselta! Ihan jokainen synnytys on upea saavutus ja myös sektio on synnytys. Ota aikaa ja ole armollinen itsellesi. Joskus olisi kyllä kiinnostavaa koko synnytys tarina lukea, synnytys tarinat on jotenkin ihan mielettömän hienoja taistelu tarinoita.

    • Reply
      Mona
      20.10.2017 at 17:09

      Kiitos paljon ihana <3 Kirjoitan ehdottomasti vielä synnytystarinan, kunhan nämä hormoonit tasoittuu, eikä itketä ihan niin paljon kaikki :'D

  • Reply
    Inkku
    19.10.2017 at 17:39

    Hei Mona, kiitos rohkeasta ja herkästä tekstistä <3
    Muistan kuinka aikanaan kirjoittelit e-pillereiden lopettamisesta ja kuinka paljon sain siitä voimaa tehdä itse samoin. Toivottavasti ei ole liian henkilökohtaista kysyä mitä ajattelet ehkäisystä nyt, ovatko ajatukset muuttuneet? Itsekin olen melko samassa tilanteessa kuin sinä ja siksi kiinnostaa.
    Ymmärrän jos aihe on liian henkilökohtainen ja et halua vastata:)
    Rakkauden täyteistä vauva-arkea teille!

    • Reply
      Mona
      20.10.2017 at 17:11

      Kiitos itsellesi ihanasta kommentista <3
      Ei ole liian henkilökohtaista. En edelleenkään missään nimessä halua hormonaalista ehkäisyä vaikka sitä suositeltiin. Ollaan aiemmin luotettu ihan varmoihin päiviin, koska kierto niin tasainen. Jatkossa varmaan tämä käytössä: https://www.naturalcycles.com/fi
      Ihanaa syksyä sinne <3 <3 <3

  • Reply
    Riitu
    19.10.2017 at 21:29

    Hyvin kirjoitettu, tosin meni niin tunteisiin että itkin koko tekstin lukemisen ajan :D Tänään, näinä tunteina tulee vuosi esikoiseni syntymästä, on niin herkkä olo ollut koko päivän <3 Ihania nää pienet!

    • Reply
      Mona
      20.10.2017 at 17:12

      Voi ihana sinä <3 <3 Kiitos paljon kommentista <3 Haleja ja pusuja sinne pikkuiselle synttärisankarille:)

  • Reply
    Kristiina Maria
    19.10.2017 at 21:54

    Olipa ihanasti kirjoitettu, kuvailit sun tunteita tosi hienosti! Kiitos, että jaksoit nähdä aikaa ja vaivaa tähän postaukseen. Mua kiinnostaa äidiksi tulemisessa ihan ehdottomasti eniten juuri tämä tunnepuoli, tosi kiva, että avaat sitä meille! <3

    • Reply
      Mona
      20.10.2017 at 20:51

      Kiitos paljon ihana <3 <3 Tämä oli kyllä aika haastavaa kirjoittaa, kun alkoi itkettää koko ajan niin paljon. Itseasiassa tekstin alun kirjoitin jo heti toisella viikolla, mutta itkusta ei meinannut tulla loppua niin oli pakko jättää myöhemmäksi. Jotenkin sitä on vaan ihan super herkillä vielä kaikkine hormooneineen näistä... Toivottavasti joskus tasaantuu :D

  • Reply
    Hanna
    19.10.2017 at 22:14

    Varmaan mun eka kommentti tänne. En yleensä kommentoi. Hieno, rehellinen tarina. Kiitos siitä. Ei mitään kaunisteluja.

    Tuohon pakarasärkyyn suosittelen kokeilemaan osteopatiaa. Mulla oli oman synnytyksen jälkeen outo tapa kävellä ja kävin osteopaatilla lantion, alaselän ja pakaroiden manipulaatiossa. Kyseinen osteopaatti sanoi, että jokaisen synnyttäneen naisen pitäisi käydä sellaisessa ja voin kyllä lämpimästi suositella. Eka kerta muutti jo kävelytyylini normaaliksi.

    • Reply
      Mona
      20.10.2017 at 20:52

      Voi kiitos paljo ihana Hanna, että jätit kommenttia <3 Ja hei joo osteopatiaa oon harkinnut! Sitä on nyt jo useampi mulle suositellut. Kiitos, kun muistutit <3

  • Reply
    Satu
    19.10.2017 at 22:43

    ❤ Koskettavin postauksesi tähän mennessä mitä olen lukenut, liikutuin. ❤ Kiitos tästä tunnematkasta jonka sain kokea lukiessani tätä tekstiä. Olet vahva nainen ja äiti.
    Itse synnytin kuukausi sitten alateitse. Kaikki meni hyvin ja toipuminen on sujunut nopeasti. En usko että osaan kuvitellakaan millaista sektiosta toipuminen on. Hienosti sanottu; anna itsellesi aikaa.

    • Reply
      Mona
      20.10.2017 at 20:55

      Kiitos paljon Satu <3 <3 Ja niin ihana kuulla, että siellä on mennyt kaikki hyvin <3 Paljon onnea pienokaisesta:)
      Ja toipumiset ovat varmasti todella yksilöllisiä sektioissakin. Toisille ihan pala kakkua ja toisilla taas voi tulla vakaviakin jälkiseuraamuksia. Onneksi itse pääsin (näin jälkeenpäin ajateltuna) suht helpolla vaikkei se ehkä alkuun siltä tuntunut..

  • Reply
    Hanna
    19.10.2017 at 23:07

    Koskettava kirjoitus <3! Kiitos, että halusit jakaa sen. On pitänyt kirjoittaa siitä jo aiemmin, että on hurjan tärkeätä ja merkityksellistä, kun olet rehellinen. Että joku tekee näkyväksi myös sen kaiken kaaoksen ja tunteiden tulvan, mitä vanhemmaksi tuleminen on – pettymyksineen, itkuineen ja riittämättömyyden tunteineen.
    Kaikki ei alussa ole aina vain sitä vaaleanpunaista hattaraa, vaikka sitäkin kaikille tietysti suodaan. Vanhemmuus on ennen kaikkea matka, mutta alussa sitä vain unohtaa olla itselleen armollinen, kun haluaisi niin kovasti täyttää kaikki omat odotuksensa.

    Oma esikoiseni syntyi pitkän ja uuvuttavan synnytyksen tuloksena, minä olin synnytyksestä kipeä ja meilläkin oli imetysvaikeuksia aluksi (jotka lievittyivät niin ikään imetysohjauskäynnin myötä). Salaman vaiheita seuratessa on ollut ennenkin sellainen olo, että tiedän niin miltä tuo tuntuu! Tämä kirjoitus erityisesti – muistan itkut ja ensimmäiset jännittyneet hetket yksin vauvan kanssa.

    Nyt meillä on jo toinen ihana vauva (joka syntyi muuten viikkoa ennen Salamaa) ja kaikki on monella tapaa ollut erilaista. On jotenkin lohdullista, että tällä kertaa sain kokea helpon synnytyksen, alusta asti helpomman imetyksen ja ne vaaleanpunaiset hattaraiset ensipäivät ja viikot, joita en ensimmäisellä kerralla kaikesta murehtimisesta johtuen ehtinyt koskaan kunnolla tavoittaa.

    Ihana vauva-aikaa teille! Teet isoja asioita omassa genressäsi, kun uskallat raottaa äitiyden täydellisyyden verhoa.

  • Reply
    Ansku
    20.10.2017 at 10:16

    Kiitos paljon Mona, kun jaoit näin avoimesti kokemuksesi sektiosta ja sen jälkeisestä toipumisesta – kyyneleet valuen tuleva äiti sitä luki <3 Vertaistuki on äärimmäisen tärkeää ja sainkin siitä voimaa myös omaan tulevaan koitokseen, on se sitten sektio tai alatiesynnytys. "Anna itsellesi aikaa" on erittäin hyvin sanottu ja opetettu, pitäisi muistaa se aina. Kaikkea hyvää teidän perheelle <3

  • Reply
    Rosa
    20.10.2017 at 10:45

    Naisena joka ei ole synnyttänyt tämä oli kyllä aika hurjaa luettavaa, mutta myös erittäin mielenkiintoista. Ja kiitos kaikesta rehellisyydestä! On tärkeää puhua asioista niiden oikeilla nimillä, koska siitä on aina varmasti jollekin toiselle apua ja vertaistukea. Onneksi me ollaan Suomessa missä terveydenhoito on ihan huippua ja voi luottaa, että kaikki tulee menemään hyvin vaikka mitä sattuisi :)

  • Reply
    Leeni
    20.10.2017 at 10:51

    Voi miten tunteikas teksti ja kuvat! Etenkin tuo ensimmäinen kuva sinusta ja vauvasta on todella pysäyttävä <3 Itken täällä kuin putous siitä liikutuksesta, joka uuden elämän maailman saattaminen minussa kerta toisensa jälkeen aiheuttaa, vaikka omasta synnytyksestä on 15 kk. Niin upea asia – tapahtuu se millä tavoin tahansa. Kiitos, että jaoit tämän. Olet kyllä todella urhea nainen <3

  • Reply
    Nimetön
    20.10.2017 at 11:26

    Itse synnytin neljä lasta alateitse luojan kiitos! Olen pelännyt sektiota ja näköjään toi että sängystä nouseminen sektion jälkeen huh huh!! Alateitse synnyttäneenä senkus nouset vaan, ehkä vähän selkää kolottaa ja pimppi hellänä mut ei muuta!! Alateitse toipuu niin paljo nopeampaa.

    • Reply
      Sanna
      20.10.2017 at 17:04

      Olet onnekas jos toivuit nopeasti, mutta se ei ole taattua. Niin moni asia voi menna pieleen alatiesynnytyksessa ja ja ei ne tikit pimsasta sen nopeemmin parane kuin sektiohaavasta. Mulla meni kaikki niin pieleen kuin voi alatiesynnytyksessa, etta olen toivonut etta olisin valinnut sektion. Synnytin ulkomailla jossa sektio vaan ‘ostataan’ , mutta suomalaisella jaarapaisyydella olin paattanyt etta alakautta. No aina sita oppii.. jaarapaisyys ei kannata!

  • Reply
    Outi Karita
    20.10.2017 at 12:05

    Oli mielenkiintoista lukea tunteita täynnä oleva tarinasi sektiosta ❤
    Itsellä synnytys edessä ja touveissa aktiivinen ja lääkkeetön synnytys, mutta aika näyttää millainen oma synnytysmatkani tulemaan olemaan. Tässä neljän viikon sisällä se edessä on, nyt ollaan rv 37+5 jo
    Itse lirjoittelin eilen synnytystoivelistastani blogiini

  • Reply
    Henni
    20.10.2017 at 12:15

    Voi Mona <3 ihana kun kirjoitit tästä. Tulee mieleen niin paljon sanottavaa, mutta tuntuu etten osaa pukea niitä sanoiksi. Olen synnyttänyt sektiolla reilut 2,5 v sitten ja kaikki meni tosi hyvin. Synnytyksen käynnistyi itsekseen, mutta kiireelliseen sektioon päädyttiin heti kun tulin synnärille, jolloin siis tarjontavirhe huomattiin. Toivuin tosi nopeasti leikkauksesta ja moni varmaan ajattelikin, että sektio on helppo nakki kun siitä noin äkkiä toipuu. Ekan vuorokauden olin vuodelevossa ja sain kipulääkettä epiduraalikatetrin kautta. Sen jälkeen söin kipulääkkeitä viikon ja kivut loppuivatkin siihen. Vasta jälkikäteen itse ymmärsin, kuinka iso leikkaus sektio on ja myös riskit tulivat mieleen. Koko synnytyksen ajan kuitenkin luotin henkilökuntaan. Kävin kyllä synnytystä paljon itsekseni läpi varsinkin vauvavuoden aikana. Aika on kullannut muistot ja armollisuus itseä kohtaan lisääntynyt. Tein parhaani enkä voinut sille mitään, että alatiesynnytys ei kohdallani ollut mahdollinen. Nyt odotan toista lasta 26. viikolla ja synnytykseen menen aivan eri tavalla kuin ekalla kerralla. Luotan kuitenkin että kaikki menee hyvin. Ihanaa viikonloppua teille <3

  • Reply
    Lenz
    20.10.2017 at 12:40

    Hienoa nimetön, että alatiesynnytyksesi ovat menneet niin hyvin, että olet toipunut niistä helposti. Suunnitellulla sektiolla lapseni saaneena voin myös sanoa, että sektio ja siitä toipuminen ilman alatien yritystä on vähemmän dramaattinen tapahtuma kuin tämä Monan vaikeampi kokemus, jota täysin sympatiseeraan. Laitoksella näin paljon huonommassa kunnossa olevia alatiesynnyttäjiä kuin itse olen ollut sektioiden jälkeen, etenkin koska suunniteltua sektiota ei edellä vuorokausien valvominen supistuskivuissa. Lukemani perusteella Monallakin toipuminen leikkauksesta on sujunut hienosti alkupäivien väsymystä ja kipuja lukuunottamatta, tylsää siis hehkuttaa sitä, että alatie on niin paljon helpompi toipumisen kannalta, etenkin, kun tekstin kirjoittaja olisi toivonut sen voivansa kokea.

  • Reply
    Laura
    20.10.2017 at 13:29

    Tosi kivasti kirjoitettu, hienon työn olet tehnyt ❤ Mikä synnytyksessä johti siihen, että sektioon päädyttiin? Ihanasti raskaushehkusi on muuttunut äitiydenhehkuksi, kaikkea hyvää teille!

  • Reply
    Mmmooi
    20.10.2017 at 14:05

    Toisen raskauden takia jouduin sektioon vauvan perätilan takia. Jos saan vielä kolmannen lapsen toivon että on normaalisti pää alaspäin. Sain kamalat traumat sektiosta:( se ei mennyt ihan niinkuin kuvittelin,puudutus loppui kesken ja kaikkea pientä ja liian suurta verenhukka. Mutta kaikesta selviää ja sai ihanan pienen käärön syliin Hyvä että kaikki meni sinulla hyvin.mutta muistutan kaikkia ,jotka haluavat sektion! sektio on aina suuri leikkaus, siitä toipuminen on aivan toista kuin alatiesynnytyksessä ja riskit sen mukaiset

  • Reply
    Jutta
    20.10.2017 at 19:55

    Mona, olet ihana <3

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *