10.11.2017

Tänään olen kiitollinen…

Red winter jacket @monasdailystyle

Jauhan kyllästymiseen asti kiitollisuudesta ja sen voimasta. Kiitollisuus on kuitenkin asia, josta ei voi tarpeeksi puhua tai muistuttaa. Monesti sitä arjen pyörityksessä tulee pitäneeksi pieniä juttuja itsestäänselvyytenä. Usein vasta jotkin tietyt tapahtumaan saavat heräämään tähän hetkeen ja siihen miten pienistä asioista kaikki voi joskus olla kiinni. Jokainenhan meistä kohtaa joskus asioita, jotka saa pysähtymään ja pohtimaan elämän haurautta ja sitä miten tärkeää on olla kiitollinen siitä mitä on.

Olen “pelännyt” pitkään sitä, että Eetulle sattuu pyöräillessä jotain kamalaa. Hän on aina pyöräillyt paljon ja kulkee nyt myös pitkät työmatkat pyörällä. Tiedän, että on ihan turhaa etukäteen murehtia ja pelätä, mutta helpommin sanottu, kuin tehty. Jaksan aamusta toiseen puoliksi unessa huutaa perään, että ajathan varovasti. Tällä viikolla se sitten kävi. Eetu laittoi töistä kuvan aivan hajalla olevasta naamastaan. Mustajää oli yllättänyt ja hän kaatui todella pahasti. Vastaantullut pyöräilijä oli todennut, että onpa liukasta ja jatkanut matkaansa!?!?! Tiedättekö, että itketti ihan kamalasti. Samaan aikaan olin järkyttynyt, mutta myös kiitollinen, ettei käynyt pahemmin. Kypärä oli päässä ja varmasti pelastus tällä kertaa. Aina ei kypäräkään riitä. Tämä oli taas niin koskettava muistutus siitä miten kiitollinen saa olla kaikesta mitä meillä on. Normaalisti mietin iltaisin nukkumaan mennessä kolme päivän kiitollisuuden aihetta, mutta nyt olen pysähtynyt monta kertaa päivän aikana miettimään pieniä asioita, joista saan kiittää ja olla kiitollinen.

Olen tällä hetkellä ihan tolkuttoman väsynyt unenpuutteesta johtuen ja saatan välillä sanoa mitä sattuu. Huomaan, että väsyneenä olen normaaliakin alttiimpi väittelylle ja triihaamiselle. Taidan olla triihaamisen maailmanmestari. Välillä on todella hankala antaa joissakin asioissa periksi. Olen kai perinyt tämän jalon piirteen edesmenneeltä isoisoäidiltäni :D <3

Näinä hetkinä kuitenkin muistutan itseäni, että ei ole mitään järkeä inttää asioista ja pitää aina päätään. Vaikka väsyttää, niin silti voi antaa asioiden mennä omalla painollaan ja muistaa myös kaikkein väsyneimpinä hetkinä, että saa olla super onnellinen ihan kaikesta. Myös siitä, että on niin maailman ihanin syy olla vähän väsynyt.

Listasin tähän tämän päivän kiitollisuuden aiheita. Näiden myötä haluan toivottaa kaikille ihanaa viikonloppua.  ♥

Red winter jacket @monasdailystyle

Tänään olen kiitollinen…

… Upeasta aurinkoisesta päivästä, miten marraskuussa voikin olla näin kaunista ♥

… Salaman pitkistä päiväunista ♥

… Ulkoilusta ja sen tuomasta energiasta ♥

… Samsungin järjestämästä mukavasti pr tilaisuudesta  ja heidän tarjoamasta super herkullisesta lounaasta ♥

… Sponttaanista ja pitkästä juttutuokiosta ihan mielettömän ihanan Kaisan kanssa, jonka toivottavasti nään taas pian uudestaan paremmalla ajalla, jotta voidaan jatkaa höpöttelyä ♥

… Videopuhelusta isovanhempien kanssa, jotka voivat olla videon välityksellä niin helposti mukana Salaman kasvussa ja kehityksessä. Olen hurjan kiitollinen siitä, että Salamalla on monta rakastavaa isovanhempaa. ♥

… Näistä pikaisesti otetuista, mutta hyvin onnistuneista asukuvista, jotka Kaisa nappasi samalla, kun heijailin Salamaa nukkumaan. ♥

Red winter jacket @monasdailystyle

Red winter jacket @monasdailystyle

Red winter jacket @monasdailystyle

Pictures, Kaisa Turunen / edited by me

(commercial/kaupallisia linkkejä*)
Shoes, Adidas here*
Pants, iBlues @Le Follie
Knit, GinaTricot
Jacket, KappAhl

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Mirella
    11.11.2017 at 13:41

    Missä Salama nukkuu päiväunensa? Nyt kun maailna avartuu, malttaako nukkua sisällä?

    • Reply
      Mona
      11.11.2017 at 18:38

      Aika vaihtelevasti. Kotona harvemmin nukkuu kovin pitkään… jos on vinkkejä miten opetella hyvät päikkärit niin otan vinkit vastaan mieluusti :D

  • Reply
    Mirella
    12.11.2017 at 08:51

    Eikun samaa ongelmaa. Ei sisälle saa nukahtaan kuin ehkä tissille miten te nukutatte?

    • Reply
      Mona
      12.11.2017 at 09:51

      Meillä on aika tarkat rutiinit illalla nukuttamiselle, mutta päivällä ei vielä tarkempia rutiineja.. Pitää alkaa harjoittelemaan! :)
      Jos nukuttaminen hankalaa niin syliin nukahtaa aina niin, että heijailen ees taas :D Hyvää treeniä samalla ;) Tissille nukahdettiin ekat 2kk mut sitten harjoiteltiin, että syödään ennen muita iltarutiineja ja oppi aika hyvin nukahtamaan ilman tissiä. Mutta kyllä siinä hetki meni…

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *