10.12.2017

Joulumuistoja ja 5 joululahjavinkkiä

Kaupallinen yhteistyö, Ecotools

Joulumuistoja ja 5 joululahjavinkkiä

Muutama viikko enää jouluun! Joka vuosi tuntuu, että joulukuu menee nopeammin. Tuleva joulu tulee olemaan ihan erityinen, koska se on Salaman ensimmäinen. Tänä vuonna hän ei itse taida vielä niin joulusta sen kummemmin perustaa, mutta ensi vuonna onkin jo ihan eri meininki! En malta odottaa. ♥

Tänään kirjoitan omista joulumuistoistani yhteistyössä ihanan Ecotoolsin kanssa ja jaan lopuksi viisi kestävää, ekologista ja ilahduttavaa joululahjavinkkiä.

Joulumuistoja ja 5 joululahjavinkkiä

Meillä jokaisella on varmasti jouluperinteitä lapsuudesta asti, joita haluaa pitää mukana vielä aikuisenakin. Minulle joulu on aina ollut tärkeä juhla erityisesti läheisten kanssa vietetyn ajan vuoksi.

Jouluaaton vietimme lapsuudessani aina oman perheen kesken ja joulupäivänä tai tapaninpäivänä lähdimme sukuloimaan isovanhempien luokse. Asuimme minun yläasteen aloittamiseen asti maaseudulla, joten joulut ovat olleet todella tunnelmallisia omakotitalossa vietettyjä Jouluja. On muuten tuosta ajasta muuttuneet ilmat todella paljon. Omat lapsuuden joulut oli aina todella lumisia ja saatiin jännittää pääseekö Joulupukki perille isoista kinoksista huolimatta. Milloin pukki oli liikenteessä poroilla milloin autolla. Minä ja pikkuveljeni odotettiin jouluaattona nenät kiinni ikkunassa joulupukin saapumista. Rakastin nähdä pikkuveljen riemua jouluna. Itsehän ”isona” tyttönä jo tiesin miten asiat oikeasti oli joulupukin suhteen. ;)

Yksi parhaimmista muistoista onkin se, kun pikkuveljeni istui joulupukin sylissä, joka oli äitini. Minua nauratti koko Joulupukin vierailun ajan niin, että vatsaan sattui. Ja pikkuveljeen meni äidin joulupukin asu ihan täydestä. Kyllä meillä oli hauskaa! Yleensä joulupukin virkaa hoiti isäpuoleni, joka aina sattumoisin myöhästyi joulupukin vierailusta milloin minkäkin syyn vuoksi. Muutamina jouluina joulupukki saattoi myös olla niin kiireinen, että lahjat oli jätetty meidän joulusaunassa käynnin aikana kuusen alle. Lahjakasat olivat tuolloin ihan hillittömiä ja nyt kun niitä miettii, niin ihan päätä huimaa. :D Aika paljon meitä hemmoteltiin kaikilla lahjatoiveilla. Toivelista tehtiinkin hyvissä ajoin ennen joulua. Nykyisin lahjat eivät suinkaan ole joulun tarkoitus, mutta pienenä ne oli iso juttu ja niistä puhuttiin monta viikkoa vielä joulun jälkeenkin. Olin aina yhtä onnellinen kaikista lahjoista, mutta erityisesti kauneuteen liittyvät saivat hymyn nousemaan korviin asti. Olen käynyt äidin meikkipussilla niin pitkään kuin muistan. Varmasti siitä asti, kun opin puhumaan. Jouluna oli ihanaa, kun paketeista paljastui omia meikkejä! Niillä sitten maalattiin jouluaattona posket ja huulet vimpan päälle ja taisi saada äitikin aina juhlameikin tyttären tekemänä;) Meikkaamisen lisäksi tykkäsin hurjasti piirtämisestä ja maalaamisesta. Oli kyseessä siis kasvot tai paperi niin tämä tyttö tykkäsi maalata! :) Olenkin aina sanonut, että meikkaaminen on ollut itselleni tietyllä tavalla taidetta. On ihana testailla erilaisia meikkejä ja antaa luovuuden kukoistaa meikkaamisessa. Tarkastella visuaalisesti, mitkä värit ja tyylit sopii parhaiten kasvojen piirteisiin tai kuinka tuotteet käyttäytyvät erilaisissa olosuhteissa.

Sanomattakin on selvää, että joulumuistoihin kuuluu myös lapsuuden jouluherkut. Tänä päivänä joulupöydän lempparit on toki muuttuneet, mutta moni maku on jäänyt muistoihin ihan sieltä omasta lapsuudesta. Suklaakonvehdit ovat aina olleet joulun ykkösherkku tällaiselle herkkusuulle, mutta maalla saimme aina myös nauttia ihanista luonnonantimista. Aattoaamu aloitettiin aina riisipuurolla ja sekahedelmäsopalla koko perheen voimin. Edelleen on ihanaa istua alas aamiaiselle yhdessä rakkaiden kanssa ennen joulukuusen koristelua ja muita kivoja jouluperinteitä, kuten lumiukko -ohjelman katselua telkkarista. Isäpuoleni on aina ollut oikea metsämies. Riistaa meiltä löytyykin yhä joulupöydästä hirvenpaistin muodossa ja äidin maailman paras imelletty perunalaatikko on säilynyt samanlaisena ”maalta kaupunkiin”, vaikka oman maan perunoiden sijaan nykyään turvaudutaan kaupan valikoimiin. Muita joulupöydän ykkösherkkuja minulle ovat olleet rosolli, äidin kermaviilisilli ja ihan se perinteinen joulukinkku sinapilla. :) Kuola ihan valuu muistellessa.. Onneksi kohta on taas Joulu!

Joulumuistoja ja 5 joululahjavinkkiä

Lupasin jakaa vielä omat lahjavinkkini, joiden joukossa on kestäviä, ekologisia ja myös aineettomia lahjoja. Näistä ilahtuu varmasti moni!

 5 ihanaa joululahjavinkkiä 

Ecotools meikkisivellinsetti + kaunis kirjainmuki siveltimien purkiksi ♥

Ecotoolsin meikkisiveltimet ilahduttaa jokaista meikkaajaa. Ecotoolsin jouluvalikoimassa on kauniita valmiita settejä. Ecotoolsin uudet siveltimet ovat todella kauniita ja ajattomia, joten niitä pitää moni mielellään esillä. Itse käytän siveltimien purkkina Anthropologien kaunista kirjainmukia, joka onkin ihana lahjaidea yhdessä siveltimien kanssa.

Siivouslahjakortti ♥

Kukapa ei ilahtuisi siivouslahjakortista! Näin esikoisen kanssa sitä on huomannut, että siivoaminen on yhtäkkiä ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Siivoojan käynti helpottaa valtavasti ja piristäähän se arkea, kun paikat ovat tip top. Uskon, että jokainen arvostaa arjen kiireiden keskellä puhtaaseen kotiin tuloa.

Vuohilahjoitus ♥

Olen itse saanut jo useampana vuotena läheisiltä lahjaksi eettisen lahjan ja se on joka kerta ilahduttanut suuresti. Miten ihanaa onkaan ajatus siitä, että minun lahjani on osoitettu kehitysmaihin paikallisten tarpeisiin. Esim. Kirkon ulkomaanavun Toisenlainen lahja -kampanjan kautta on helppo välittää jouluterveiset läheisimmilleen ja samalla osallistua tärkeän avun antamiseen kehitysmaiden ihmisille.

Kestovanulaput ♥

Kosmetiikan rakastajille kestävä ja erilainen lahja ovat vanulaput, joita voi käyttää uudelleen ja uudelleen. Kestovanulappuja voi käyttää kauneuden hoidossa monessa käyttötarkoituksessa ja hankkimalla käsityönä tehdyt kestovanulaput lahjaksi tulet väistämättä tukeneeksi myös kotimaisia pienyrittäjiä.

Hemmotteluhoito ystävälle

Ecotoolsilla on valikoimissaan monenmoisia koti spa – tuotteita, joiden avulla voit luoda ystävällesi unohtumattoman koti-illan. Piilota tuotelahjapakettiin lahjakortti koti- spahan ja järjestä teille yhteinen tyttöjen ilta hemmoitteluineen ja terveellisine tarjoiluineen. Tämän lahjan antajana takaat myös itsellesi ihanan illan yhdessä rakkaiden kanssa.

Joulumuistoja ja 5 joululahjavinkkiä

Joulumuistoja ja 5 joululahjavinkkiä

Joulumuistoja ja 5 joululahjavinkkiä

Millaisia teidän parhaat joulumuistot ovat ja mitkä perinteet teillä kulkee edelleen mukana?

Ihanaa Joulun odotusta kaikille. ♥

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply
    Katja
    11.12.2017 at 14:05

    Ihanat nuo sun hiukset! Ootko kasvattanut täysin oman värin vai onko tossa raitaa ja/tai sävytettä? :)

    • Reply
      Mona
      11.12.2017 at 20:32

      Mulla on useamman vuoden ollut jo oma väri:) kesäisin aurinko vähän vaalentaa mutta talvella on tummempi!:)

  • Reply
    Salla
    13.12.2017 at 11:38

    Tiedätkö mitä Mona? Joka kerta tulen jostain syystä hirmuisen hyvälle mielelle vierailtuani täällä blogissasi :) Nyt hymyilyttivät nuo joulumuistot ja kylläpä tuli monta hullunkurista tilannetta mieleen omilta lapsuuden jouluilta! :D Yksi ihana perinne oli enkelikellojen sytyttäminen mummon kanssa aina jouluaaton aamuna. Se kauniisti helisevä ääni tuo edelleen vahvasti joulufiiliksen, vaikka noista lapsuuden vuosista onkin jo aikaa :)

  • Reply
    Krista
    20.12.2017 at 12:36

    Ihana kaunis sinä! Ei kyllä uskoisi että kärsit unettomuudesta, näiden kuvien perusteella siis <3 itselläkin oli unettomuutta stressin takia puolisen vuotta ja unet palautuivat pikkuhiljaa, aluksi nukuin pari kuukautta 5-6 tuntia ja sillä mentiin koko päivä. Kehollekin täytyy vain antaa aikaa palautua kuormituksista, oli se sitten synnytys, stressi, sairaus tai mikä tahansa. Ihanaa Joulua perheellesi Mona!

    • Reply
      Mona
      21.12.2017 at 10:13

      Kiitos kauniista sanoistasi Krista <3 <3 Samoin mitä ihaninta Joulua sinne <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *