13.1.2018

Imetysdieetti

Moni on toivonut postausta imetysajan ruokavaliosta ja päätin nyt tarttua aiheeseen tarkemmin. Aloitin nimittäin hiljattain imetysdieetin, jonka myötä karsin ruokavaliotani hieman normaalia tarkemmaksi.

Salama on perustyytyväinen niin kuin olen täällä monesti maininnut, mutta vatsa on ollut alusta asti herkkä. Olen huomannut, että erityisen levottomat yöt pöhinöineen ja ähinöineen yhdistyy usein juuri niihin päiviin, kun olen itse syönyt jotain tiettyä, esimerkiksi voimakkaasti mausteista ruokaa. Myös korvikkeen antaminen on tuntunut tekevän enemmän ilmaa vatsaan. Korvikkeista ja imetyksen yhdistämisestä kirjoittelen vielä erikseen. Korvikkeita ollaan käytetty lähinnä silloin, kun olen itse poissa, enkä ole ehtinyt tai jaksanut pumpata maitoa.

Imetysdieetti @monasdailystyle

Poika on kyllä todella reipas eikä vatsan väänteet aiheuta tuntikausien itkua, mutta pidän silti hyvänä vaihtoehtona kokeilla jos ruokavalion tarkennuksella saa pikkuiselle paremman olon ja vähennettyä vatsavaivoja.

Aikaisemmin kehuin miten hyvä Salaman iho on ollut, mutta siihen tuli nyt joulun jälkeen muutos. Nimittäin posket helahtaa nyt (etenkin imetyksen jälkeen, kun olen syönyt jotain erilaista) helposti punaisiksi ja jalkoihin on tullut kuivia kohtia. Eetullahan on atooppinen iho, joten tämä oli aikalailla odotettavissa. Poskien ihon punoitus osoittaa mielestäni, että Salama reagoi joihinkin ruoka-aineisiin, koska jatkuvasti tuota punoitusta ei ole. Vauvojen posket punottavat kyllä helposti ja pieni punoitus silloin tällöin ei välttämättä suoraan tarkoita mitään yliherkkyyttä, mutta uskon että tässäkin kannattaa kuunnella meidän äitien oma vaistoa onko punoitus ihan normaalia ohimenevää vai selvästi yhdistyy johonkin ruoka-aineeseen.

Nämä yhdessä erittäin katkonaisten unien kanssa sai nyt ottamaan ihan asiaksi tuon imetysdieetin. Ei siitä kuitenkaan haittaakaan ole, päinvastoin saatanpa itsekin saada vähän enemmän energiaa tarkemmasta ruokavaliosta ja etenkin kahvin pois jättäminen oli paikallaan.

Imetysdieetti @monasdailystyle

Sanottakoon, että olen kyllä syönyt todella monipuolisesti ja terveellisesti nämä ensimmäiset viisi kuukautta. Ensimmäiseen kolmeen kuukauteen en tainnut koskeakaan herkkuihin tms. Maitotuotteita olen vähentänyt ja viljaa syönyt maltilla. Jouluna kuitenkin tuli syötyä esimerkiksi suklaata, mitä en muuten juuri ole syönyt (paitsi raakasuklaata) ja mietinkin voiko noilla olla näin nopeasti tuohon ihoon vaikutusta.

Niin tai näin nyt mennään hetki tarkalla ruokavaliolla ja otetaan sitten pikkuhiljaa ruoka-aineita takaisin käyttöön.

Sain paljon hyviä vinkkejä Piia Heinosen & Tuulia Järvisen Meidän perheen parhaaksi kirjasta, jota voin todella lämmöllä suositella kaikille, jotka pohtivat imetysdieetin aloittamista. Kirjasta saa paljon käytännön tietoa. Reseptejä en ole vielä kokeillut, mutta hyviltä ne vaikuttavat.

Ihan omin päin ei kannata lähteä karsimaan ruokavaliota liikaa, jottei oma jaksaminen kärsi. Itse olen siinä suhteessa hyvässä tilanteessa, että äitini on ravintovalmentaja. Myös oma sekä Eetun ruokavaliotietämys on sen verran laajaa, että osaan koostaa päivän ravinnonsaannin karsimisesta huolimatta monipuolisesti. Uskonkin, että vähän vaivaa näkemällä imetysdieetillä äitikin saattaa voida paljon paremmin, varsinkin jos on tullut syötyä paljon sokeria ja valmista pikaruokaa väsymykseen.

Alkuun olen nyt karsinut paljon eri juttuja. Keräsin tähän listaa ruoka-aineista, jotka jäävät nyt hetkeksi pois.

Maitotuotteet
Kananmuna
Gluteeni
Soija
Pähkinät
Kala
Palkokasvit
Naudanliha
Tomaatti
Kaalit
Sipuli
Mausteet
Peruna
Sitrushedelmät
Kahvi
Kaakao
Sokeri

Kun ruoka-aineita jää pois kannattaa huomioida, että on tärkeää korvata keskeiset ruoka-aineet ravitsemuksellisesti vastaavilla.

Itselläni ei ole tarkoitus karsia näin paljon pitkään. Kolmen tai neljän viikon jälkeen lisään ruoka-aineita kerrallaan takaisin, jolloin on helpompi nähdä reagoiko vatsa tai iho johonkin tiettyyn.

Haastavinta tässä itselleni on tuo kahvista luopuminen. Sitä tuli juotua loppuvuodesta jo liiaksi. Väsyneenä kahvin juomiseen tulee aikamoinen kierrä, eikä liiallinen kahvin juonti ole hyväksi kenellekään.

Raportoin varmasti myöhemmin vielä täällä blogissakin miten homma sujuu. Mikäli teillä on toiveita ruokapäiväkirja- postauksille nyt imetysdiietin aikana, niin jättäkää ihmeessä kommenttia! Onko siellä imettäviä äitejä, jotka ovat imetysdieetillä saaneet helpostusta vauvan vatsavaivoihin tai iho-ongelmiin?

Edit: Iso kiitos kaikille kommentteihin, tsemppeihin, vinkkeihin ja kokemuksien jakoihin. ♥


Meidän perheen parhaaksi- kirja on nyt todella edullisesti (4,90€) Adlibriksessä, joten jos yhtään kiinnostaa asia imetysdietistä ja kaipaa hyviä reseptejä niin kannattaa laittaa tilaukseen! :) Kirja löyty täältä*/mainoslinkki.

Lue myös:

IMETYSOHJAAJAN KOTIKÄYNNILLÄ

AJATUKSIA IMETYKSEN ALKUTAIPALEELTA

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply
    Joh
    13.1.2018 at 13:55

    Äidin rakkaus ja huolehtiminen on ihanaa ja tärkeää, mutta myös liika analysointi voi tehdä lapselle hallaa. Vauvoilla noin 4-6kk iässä posket alkavat punoittaa paljon ja se ei tarkoita että jotain ruokaa pitäisi välttää jos tuo on ainoa oire. Lapsi on hyvä totuttaa pienestä pitäen eri ruokaaineisiin, jotta allergiat eivät synny myöhemmin kun kroppa ei ole näihin tottunut. Olet karsinut todella paljon ruokia jo tässä vaiheessa vaikka isoja poikkeavia oireita lapsellasi ei ole. Vinkkinä vain olisi välttää liikaa analysointia ja mietintää mikä vain monesti sekoittaa turhaan arkea ja herkistää lasta tulevaisuudessa juurikin reagoimaan näihin ruokaaineisiin. Olet todella rakastava ja ihana äiti ja ymmärrän huolesi ja pohdintasi kyllä, mutta kannattaa miettiä mikä ihan oikeasti on tarpeen ja hyväksi lapselle ja sinulle. :)

    • Reply
      Marie
      13.1.2018 at 21:31

      Komppaan tätä täysin. Muistathan myös, että noin nelikuisena alkaa vauvan yöhulinat, jotka johtuu moninaisista syistä kuten hermoston kehittymisestä, liikkumisen opettelusta, hampaista jne.

      Suoliston kautta reagoiva allerginen vauva sen sijaan voi yleensä todella huonosti. Heräily on luokkaa 1-100 kertaa yössä ja iho on ollut usein huono alusta asti. Ei kannata korjata jotain, mikä ei ehkä ole rikki. Imetysdieetillä voi tulla aiheuttaneeksi enemmän haittaa kuin hyötyä vauvalleen ts. kostautuu kiinteitä syödessä allergioina ja yliherkkyyksinä. Parempi olisi syödä monipuolisesti ja altistaa vauva mahdollisimman monelle ruoka-aineelle äidinmaidon kautta. Toki voi huomattavasti vähentää refluksivaivoja selvästi aiheuttavia, mutta perusruoka-aineista ei kannattaisi jättää mitään kokonaan pois.

    • Reply
      -L-
      14.1.2018 at 20:07

      Tämä teema onkin erittäin tuttu sillä esikoisellani on henkeä uhkaavat allergiat, anafylaksia. Jos vahinkoaltistus sattuu hänen on saatava välittömästi adrenaliinipiikki reiteen ja ambulanssikyyti jatkohoitoon. Taustalla tietenkin myös atopia ja astma. Ensioireet näkyivät jo aivan vauvana, alkaen viattoman oloisista punoituksista 5kk iässä.

      Nyt miten tämän asian tiivistäisin kun voisin pitää aiheesta luennon.. Sanon vain miltä se minusta teidän kohdalla vaikuttaa, tai siis ei vaikuta, allergialta :) Punoitus ei olisi vain paikallista, sitä ilmestyisi todennäköisesti muuallekin taipeisiin, vatsaan. Ette luultavasti selviäisi päivistä/öistä pikkupöhinöillä vaan itkua, levottomuutta ja tiivistä sylinkaipuuta riittäisi aamusta seuraavaan.

      Atooppisen iho reagoi herkästi mekaaniseen ärsytykseen, jollaiseksi imetyksen voi laskea. Meillä atoopikko on ottanut vauvasta asti rasvakylpyjä joka ilta, eli pesuveteen laitetaan luraus esim Aqualan L ja kylvyn jälkeen rasvataan näin talvisin paksulla rasvalla kuten Dermalog, ihan päästä varpaisiin ns lumiukkorasvaus. Rasvaa on siis niin paljon että sitä on ihan valkoinen kerros iholla. Ja etenkin posket kannattaa muistaa sillä ne kuivahtavat helposti viiman vuoksi. Atopian hoidosta teillä on varmasti kokemusta, eli säännöllinen pesu ja hyvä kosteutus kaiken A ja O. Silloin kun iho on rikki pienikin ärsytys ja kontakti, allergiaa tarkoittamatta, aiheuttaa siinä punoitusta ja pahimmillaan märkivää tulehdusta joka voi johtaa kortisonivoiteiden kierteeseen. Ei kiva.

      Allergiassa kaikkein tärkeintä on huolehtia käsien puhtaudesta ruokailun jälkeen jotta ihoaltistusta mahdollisen allergeenin kanssa ei tapahdu. Siedätys tapahtuu nimittäin vain suolistossa, ei ihon kautta. Päinvastoin, ihoaltistus voi nostaa allergiavasta-aineiden muodostumista. Tätä eivät monet tiedäkään kun puhuvat liian kliinisestä kotiympäristöstä allergian aiheuttajana..

      Iso tsemppi! Olet hyvä äiti kun olet herkällä kuulolla ja valveutunut. Palaathan asiaan mihin suuntaan tilanne elää.

  • Reply
    Saana
    13.1.2018 at 14:28

    Voisitko tehdä jotain postausta mitä sitten syöt kun oot imetysdieetillä? :) Esim. Aamupaloja jne :)

  • Reply
    Tiina
    13.1.2018 at 14:51

    Kuulostaa hyvältä ja tutulta!
    Esikoisen allergiat aikoinaan pakottivat tiukalle imetysdieetille, pelkällä äidinmaidolla mentiin kun ei sopivia korvikkeita ollut (enkä kyllä kokenut tarpeelliseksikaan,kun jaksoin hyvin imettää). Lääkäreiltä ei saatu minkäänlaista tukea tai apua, mutta onneksi luotin äidinvaistooni ja kipuitkut saatiin loppumaan.
    Nyt toisen lapsen kanssa samankaltaisia oireita, mutta ei onneksi niin pahana Mutta niinkuin sanoit, eipä siitä ruokavalion tarkentamisesta haittaakaan ole.
    Meidän juniori on melkein samanikäinen kuin teillä (syntyi 28.7), niin kiva seurata blogista tuttuja vaiheita☺️

  • Reply
    heli
    13.1.2018 at 16:00

    Syökö Salama vielä soseita? Meillä saman ikäinen tyttö ja kun aloitettiin soseita niin alkoi posket välillä lehahtamaan punaisiksi ja kuivia länttejä iholla siellä täällä.

  • Reply
    Kissis
    13.1.2018 at 17:11

    Arggghhh…meillä on hirveesti vatsavaivoja ja itkua päivät täynnä, jonkinlainen koliikki-arpa tänne siis napsahti. Onneksi yöt on nukuttu alusta asti (KOPUTAN PUUTA) ja nyt vähän pidempiä päiväuniakin… mutta jatkuvasti mietin, pitäiskö dieetata jotenkin ja kokeilla, onko tää sit jotain suolistoperäistä allergiaa. Muita oireita tosin ei ole, eli onko ihan vaan kehittymättömyyttä. Maidottoman testasinkin joulukuussa, ei apua. Mietin myös, että onko diettaamisessa järkeä, koska juurikin tuo mitä yllä kommentoitu, olisko parempi vaan tottua/siedättyä kaikkeen?

  • Reply
    Toffeetiikeri
    13.1.2018 at 18:22

    Mielestäni ja oman kokemuksen mukaan liikaa ruoka-aineita ei kannata äidin vältellä imetysaikana jos ei oikeasti ole todettuja allergioita. Toki lapsi on jo raskausaikana totutellut äidin ruokavalioon ja terveellinen syöminen on järkevää, mutta liian herkästi en alkaisi karsimaan ruoka-aineita ruokavaliosta. Näin lapsi tottuu jatkossakin monipuoliseen ruokavalioon, imetyksen ja aikanaan soseiden maistelun kautta. :)

  • Reply
    Jenni S. | big mamas home
    13.1.2018 at 18:24

    Hei, meillä atoopikkotaaperon iho reagoi voimakkaasti paprikaan, joka on ihotautolääkärin mukaan aika yleinen ihon ärsyttäjä. En tiedä vaikuttaako se samalla tavalla Imettäessä.
    Ja toinen vinkki. Meidän vauvojen vatsavaivoja hellitti NAN H.A korvike, jossa maitoproteiini on pilkottu vauvan suolistolle sopivammaksi. Se auttoi vähän myös esikoisen iho-ongelmia. :)
    Halusin vinkata näistä silläkin uhalla, että tiesit jo, koska ero on ollut ihan selkeä kun jätettiin paprika pois ruokavaliosta ja vaihdettiin maitoa esikoisen kanssa. Mutta toivottavasti Salaman vaivat helpottavat tavalla tai toisella.

  • Reply
    Kaisa
    13.1.2018 at 21:22

    Hep, täällä on soijaton ID menossa. Meidän vauva joutui juomaan 1-3,5 kk iässä erikoiskorviketta, jolle oireili koko ajan. Siitä päästiin onneksi eroon ja vikatkin oireet helpottivat, kun jätin soijan omasta ruokavaliostani pois, korvike kun sisälsi soijaa. Onko jokin erityinen syy miksi menet tiukalla dieetillä noin pitkään, yleensähän pari viikkoa riittää? Toivottavasti teidän vauva alkaa voimaan paremmin <3

  • Reply
    Niia
    13.1.2018 at 21:56

    Meilläkin lapsi lehahti punaiseksi jokaisen sosekokeilun perään, mutta siedättäminenhän on tänä päivänänä se juttu eikä ruokien välttäminen. Lapsen suolisto ja kehohan ovat vielä tuossa vaiheessa niin kehittymättömiä. Aika tekee tehtävänsä, ellei lapsi ole todellakin allerginen jollekin. Silloin asia on tietysty toisin.

  • Reply
    Noora
    13.1.2018 at 22:06

    Meillä vatsavaivoja lisäsi Rela – tipat. Kyseiset tipat aiheuttaa ilmeisesti aika usein vatsavaivoja. Jätin Rela tipat pois ja syön itse ison annoksen probiootteja, jotta vauva saa niitä rintamaidon kautta. Tsemppiä! Toivottavasti ruokapahikset löytyy, jotta voit taas laajentaa ruokavaliota.

  • Reply
    Eve
    13.1.2018 at 23:23

    Tämä ei nyt liity aiheeseen mitenkään mutta kotisi sisustuskuvissa näkyy aina ajoittain pallomainen koristeellinen lasimaljakko. Mistä sillaisen ihanuuden saa hankittua? Olisin kiitollinen vinkistä

  • Reply
    Mixu
    13.1.2018 at 23:30

    Meillä on melkein samanikäiset poikavauvat ja mielenkiinnosta kysyn, eikö salama syö jo tai ainakin pian syö itsekin suurinta osaa noista esim. kalaa, lihaa, perunaa ja hedelmiä? Näkisikö siitä parhaiten, että altistaa vauvan jollekin suoraan ,vaikuttaako ruuat vatsavaivoihin? Eikö monipuolista altistamista uusille raaka-aineille suositella nimenomaan allergiariskin pienentämiseen vauvoilla? Eikä mitään raaka-aineita tulisi jättää pois vauvan ruokavaliosta kiinteitä maistellessa? Näin ainakin itse olen lukenut ja saanut ohjeet.

  • Reply
    O
    13.1.2018 at 23:36

    Meillä tytöllä vauvana reagoi suklaaseen iho niin että tuli ihottumaa nopeasti sekä juuri tuo poskienpunoitus. Nyt ei enää mitään vaan saattaa itsekin jo pyytää palasen <3

  • Reply
    Hanna
    13.1.2018 at 23:49

    Nykyisin tosiaan suositellaan äidinmaidon välityksellä siedättämistä, mutta hyvin herkkävatsaisen vauvan kohdalla se voi tarkoittaa lusikallista jugurttia päivittäin tai pientä määrää kalaa kerran viikossa. Sellaiset määrät eivät vie nälkää eivätkä ratkaise arjen ruokapulmia (=mitä söisin). Eli vaikka pyrkisi siedätykseen, saattaa silti tarvita jonkinlaista imetysdieettiä. Aika suuri osa ihmisten syömistä asioista sisältää maitoa, munaa tai viljoja.

    Itse olen joutunut olemaan herkkävatsaisen/suolioireisen vauvan takia imetysdieetillä lähes koko ajan. Se on ollut pelastus, koska vauva oli varsinkin pienenä kovin itkuinen ja kipeä. Meillä taustalla vaikuttaisi olevan myös mm. maitoallergiaa. Olen pyrkinyt silti koko ajan siedättämään pienillä määrillä pahimman alun jälkeen ja laajentamaan omaa ruokavaliota koko ajan. Imetysdieetti voi olla henkisesti aika raskas ja siksi en olisi itse pystynyt olemaan pitkään kovin tiukalla ruokavaliolla. Onkin ollut helpottavaa kuulla, että kaikki vauvan oireilu ei aina liity syömisiini, vaan suoliston bakteeriston epätasapainoon.

    Atooppisen ihottuman pahenemisessa kylmä vuodenaika voi olla osasyy iho-oireisiin. Meillä ainakin aina kesällä parempi.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *