19.1.2018

Meikki kokonaan luonnonkosmetiikalla

Meikki luonnonkosmetiikalla @monasdailystyle

Meikkijuttuja taas pitkästä aikaa! Testissä on ollut niin monta ihanaa uutuutta, että niistä saisi postauksen kuukauden jokaiselle päivälle. Tällä hetkellä tuntuukin, että olisi ideoita ja inspiraatiota vaikka mihin, mutta kuvien ja tekstin organisointi onkin sitten ihan toista luokkaa. :D Olenkin monelle maininnut alkuvuodesta, että tämän vuoden tavoitteeni on harjoitella mahdollisimman järjestelmälliseksi. Helpommin kuitenkin sanottu, kuin tehty nyt vauva-arjen kiireiden (lue väsymyksen) keskellä. Mikäli teillä on hyviä kirjavinkkejä aiheeseen liittyen laittakaahan ihmeessä tulemaan.

Tällä hetkellä en meikkaa läheskään joka päivä, mutta silloin kun jaksaa vähän nähdä vaivaa laittautumiseen, tulee aina poikkeuksellisesti parempi fiilis. Tein tänään meikin täysin luonnonkosmetiikan tuotteilla ja päätin kuvata sen teillekin. Mielestäni kokonaisuudesta tuli ihanan raikas ja keväinen.

Pohjalla on toinen luonnonkosmetiikan meikkivoide johon olen aivan rakastunut. Ensimmäisestä mainitsinkin jo Peittävä luonnonkosmetiikan meikkivoide– postauksessa. Nyt kasvoilla oleva Juice Beautyn Naturellelta saamani meikkivoide on samalla myös hoitava seerumi. Se jättää ihon sileäksi ja ennen kaikkea peittää ihan hurjan hyvin luonnonkosmetiikan meikkivoiteeksi! Meikkivoiteesta löytyy myös monta eri sävyä. Itselleni paras sävy on 14 sand. Ainut miinus, jonka tästä meikkivoiteesta keksin on sen todella nestemäinen koostumus. Sillä saa helposti tahrattua vaatteet tai esimerkiksi maton (tuli ravisteltua purkkia vähän turhan tehokkaasti). Koostumuksen vuoksi suosittelen levittämään tämän meikkivoiteen sormilla vaikka normaalisti suosin meikkisieniä (esim Ecotools tai beautyblender).

Huulille käytin tällä kertaa i-h-a-n-a-a Dr.Hauschkan uutta huulipunaa, joka on todella hoitava ja sävy 01 mielettömän kaunis. Ihanaakin ihanampi Juliette sanoi tämän olevan hänen luottopuna tällä hetkellä, enkä yhtään ihmettele! Olin tällä viikolla Dr.Hauschkan kevään ihanien Purple Light Look meikkien lanseeraustilaisuudessa meikkimallina ja Juliette taikoi kauniin lilahtavan arkimeikin minulle ja Riia Koivisto puolestaan Minttu Mustakalliolle vähän räväkämmän juhlalookin. Lilahtavien uutuuksien lisäksi ihastuin erityisesti juuri tähän huulipunaan.

Luomille sipaisin tämän hetken lemppariani Kjaer Weis Cloud Nine sävyä, joka sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Ehdoton luonnonkosmetiikan kulmakivi. Häivytykseen lisäsin myös aavistuksen tummempaa sävyä.

Ripsilläkin on tällä kertaa luonnonkosmetiikan ripsiväriä, mutta kahta sellaista! Edelleenkään en sano, että luonnonkosmetiikan ripsarit olisivat omia lemppareitani, mutta kahden eri merkin ripsivärin yhdistelyllä olen löytänyt suht hyvän lopputuloksen! :) Olen aina ollut ripsivärin kanssa enemmän on enemmän tyyppiä ja siksi taitaa olla vaikea löytää luonnonkosmetiikan puolelta sitä täydellistä yksilöä.

Mitäs mieltä olette tästä kevyestä arkimeikistä pelkästään luonnonkosmetiikalla tehtynä? Huomaatteko suurta eroa “tavalliseen” meikkiin? :) Listasin alle vielä kaikki meikissä käytetyt tuotteet. ♥

Meikki luonnonkosmetiikalla @monasdailystyle

Meikki luonnonkosmetiikalla @monasdailystyle

Meikki luonnonkosmetiikalla @monasdailystyle

Meikki luonnonkosmetiikalla @monasdailystyle

Meikki luonnonkosmetiikalla @monasdailystyle

(commercial links/kaupallisia linkkejä*)
Meikkivoide, Juice Beauty Flawless Serum Foundation täällä*

Poskipuna&Higligter, Juice Beauty Flas Luminizer 03 Cream – 04 Marigold täällä*

Ripsivärit, Juice Beauty Ultra natural mascara täällä*  + Alima Pure natural definition mascara täällä*

Luomivärit, Kjaer Weis Eye Shadow -Luomiväri Cloud Nine täällä*  & Kjaer Weis Eye Shadow -Luomiväri Magnetic täällä*

Huulipuna, Dr.Hauschka Liquid Lip Colours 01 (tulossa myyntiin helmikuussa!)

Kulmaväri, Zuii eyebrow definer taupa täällä*

 

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Jaana
    19.1.2018 at 13:43

    On kyllä eroa. Ihanan raikas tuo sinun meikki, jossa ei ole mitään liikaa! Ei sillä, että sulla koskaan olisi mitenkään liikaa, mutta jotenkin tässä on sellainen raikkaan meikkaamaton fiilis. Tykkään kovasti lookista! Itselläni lasten myötä karsiutui kuin itsestään iso kasa meikkejä meikkipussista kokonaan pois. Sitä on jotenkin kehittynyt hurjasti tässä 8 vuoden aikana siihen suuntaan, että mahdollisimman vähän erilaisia tuotteita- pääsee nopeampaa liikkeelle ja ne vie kaapissa vähemmän tilaa Oon myös oppinut tykkäämään ulkonäöstäni myös ilman meikkiä, mikä on mulle ollut iso juttu. Nyt oon puolisen vuotta sitten jättänyt myös meikkivoiteen pois ja ihmettelenkin tässä, että miksi olen sellaista koskaan käyttänyt….kun ei sille ole tarvetta….

    • Reply
      Mona
      19.1.2018 at 13:46

      Kiitos ihana Jaana <3 :) Ja wauuuu! Ihan huikeeta, että meet ilman meikkivoidetta. Mulle se on ihan MUST. Oma ihoni on sen verran läikikäs ja punoittaa tosi helposti joten näyttäisin äkkiä "itkeneeltä" ja suttuiselle ilman pohjaa. Paljon toki oon ilman meikkiäkin, mutta kyllä mulle vaan meikki on edelleen se piristävä juttu. Mutta jättäisin kyllä minäkin meikkivoiteen käytön jos oma iho sen sallisi <3 :)

  • Reply
    Tiina/Fit Fat Mama
    19.1.2018 at 17:58

    Oi miten fressi mamma <3. Iteki meikkailen vaikka mammavuotta viettääki,tulee nii pirteempi olo :)

    • Reply
      Mona
      19.1.2018 at 18:02

      Kiitos ihana :* Kyllä meikki piristää kyllä kummasti!! :) Ilman on hyvä olla välillä että iho saa levätä, mutta kultainen keskitie aina kaikessa;)

  • Reply
    Keskitynolennaiseen
    19.1.2018 at 21:54

    Asian vierestä, mutta mistä toi paita on? :D

    • Reply
      Mona
      20.1.2018 at 08:58

      Se on H&M:ltä! :)

  • Reply
    Nimetön
    20.1.2018 at 09:57

    Itse olen lopettanut kokonaan meikkien käytön, sillä koitan vältellä turhan muoviroskan tuottamista. Mutta tää sun tekemä meikki on aivan i h a n a!! :) Tosi raikas ja nätti!! :)

    • Reply
      Mona
      20.1.2018 at 10:30

      Kiitos paljon <3 :*

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *