26.4.2018

IBA 2018 Gaala asu

commercial links/kaupallisia linkkejä*

IBA 2018 Gaala asu @monavisuri

Täällä ollaan flunssan ja tukkoisen olon kourissa. Juuri ehdin hehkuttaa, kun ollaan pysytty suhteellisen terveinä.. Meidän homeopaatti epäili, että olisi ihan RS virusta. Katupöly ja siitepölykauden alkaminen myös siihen samaan syssyyn niin avot. Olo on ollut nyt toista viikkoa toooodella homeinen. Tietokonetta en ole avannut melkein lainkaan ja hommat alkaa kasaantua. Jos joku hyvä puoli tässä on, niin onneksi flunssa iski juuri Mumman lomaviikolle. Ollaan saatu nimittäin koko viikko Mummalta hoitoapua. Olen siis saanut levätä myös öisin. Toivottavasti tämä tukkoisuus olisi pian taputeltu.

Nyt kuitenkin tämän vuoden lemppariasukuvat uunista ulos! Kiitos ihanan Vilman, joka nämä taltioi. Olen tainnut ennenkin päivitellä sitä miten rakastan Vilman tapaa kuvata. Hän on yksi lahjakkaimmista kuvaajista joita tiedän ja olen saanut Vilmalta monen monta hyvää vinkkiä omaan kuvaamiseen. Vilma osaa paljon sellaisia juttuja, joita on tavallaan vaikea oppia. Hänellä on kyky nähdä nopeasti mikä voisi kuvassa näyttää hyvälle.

Asu oli päällä toissa viikonloppuna Inspiration Blog Awardsissa. Ilta oli järjestetty jälleen tosi upeasti. Tästä päivästä tulossa vielä vlogiakin, sillä kuvattiin aamusta iltaan matskua! :)

Asusta tykkäsin itse tosi paljon ja tämä klassinen asu nousikin melkein omaksi lempparikseni pitkästä aikaa. Leveälahkeiset housut on nyt ihan ykkös juttu ja tämä Ellokselta saamani musta jakku* on niiiiin kaunis. Sopii täydellisesti arkeen ja juhlaan. Värien puolesta olen tosin enemmän vaaleiden sävyjen puoleen kallistuva erityisesti näin keväällä, mutta all black on kuitenkin aina hyvä vaihtoehto;)

Nyt toivottelen ihanaa torstaita kaikille. ♥ Toivottavasti olette pysyneet terveinä!

 

 

IBA 2018 Gaala asu @monavisuri

IBA 2018 Gaala asu @monavisuri

IBA 2018 Gaala asu @monavisuri

IBA 2018 Gaala asu @monavisuri

IBA 2018 Gaala asu @monavisuri

IBA 2018 Gaala asu @monavisuri

IBA 2018 Gaala asu @monavisuri

IBA 2018 Gaala asu @monavisuri

IBA 2018 Gaala asu @monavisuri

IBA 2018 Gaala asu @monavisuri

IBA 2018 Gaala asu @monavisuri

IBA 2018 Gaala asu @monavisuri

Pictures, Vilma P/ edited by me

Shoes, Jimmy Choo
Pants, Zara
Top, Samsoe Samsoe* here
Jacket, Ellos* here
Watch, Daniel Wellington

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Char and the city
    26.4.2018 at 19:30

    Upein Monanen <3 Alkoi tekemään mieli noita housuja!

    • Reply
      Mona
      26.4.2018 at 20:11

      Ihana sinä maailman matkaaja <3

  • Reply
    Pinja
    26.4.2018 at 22:27

    Ihailin tätä lookia jo Instan puolella, mutta siis vitsi kun näytät hyvältä!! Ja upeita kuvia tosiaan ♥︎

    • Reply
      Mona
      27.4.2018 at 06:52

      Ihana Pinja <3 Kiitos :*

  • Reply
    Krista
    27.4.2018 at 16:16

    Siis wau mikä look! Ihan täydellinen kokonaisuus asusteita, hiuksia ja meikkiä myöden. Viihdyt itse ilmeisesti asussa myös tosi hyvin, sillä poseerauskin hipoo tällä kertaa omaan makuuni lähes täydellisyyttä. En ikinä kommentoi blogiisi mitään, mutta nämä upeat kuvat pakottivat kommentoimaan :)

    • Reply
      Mona
      27.4.2018 at 19:40

      Voi kiitos paljon ihanasta kommentistasi<3:’)
      Sait ison hymyn täällä päässä<3 kiitos illan piristämisestä:*

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *