27.5.2018

Äitiys ja oma aika. Mitä teen, kun saan olla hetken yksin?

Äitiys ja oma aika. Mitä teen, kun saan olla hetken yksin?

Kaupallinen yhteistyö, Lohilo

Monet kyselevät miten saan vietettyä omaa aikaa vauva-arjessa ja mitä silloin teen. Myönnän heti alkuun, että unenpuutteen jälkeen oman ajan puute on ollut yksi vaikeimmista asioista lapsen saatua. Sitä kun on niin tottunut olemaan riippumaton muiden menoista ja yhtäkkiä onkin aina sidottu jonkun toisen toiveisiin ja tarpeisiin 110%:sti. Jokainen varmasti ymmärtää, että meille lapsen saaminen on ollut parasta mitä on tapahtunut, mutta silti muutos entiseen elämään on iso ja totta kai lapsen saamisessakin on asioita, jotka eivät tunnu heti helpoilta.

Äitiys ja ristiriitaiset tunteet– postauksessa kirjoitin siitä miten paljon koen tunteita laidasta laitaan. Yksin olo varsinkin herättää sekä negatiivisia että positiivisia tunteita. Tunnen oman ajan kaipuuta lähes joka päivä.  Silti, kun saan hetken olla yksin, huomaan äkkiä ikävöiväni pientä rakasta palleroa.

Toistaiseksi olen melko sympioosissa Salaman kanssa, joten omaa aikaa on markinaalisesti. Varastankin itselleni aina mahdollisuuden tullen ajan sieltä täältä ja pyrin tekemään pienistä jutuista itsekseni mahdollisimman ihania ja nautinnollisia. Nämä pienet hetket ovatkin nyt entistä tärkeämpiä ja osaan arvostaa niitä moninkertaisesti aikaisempaan verrattuna. Tällä hetkellä arvostan eniten tosi yksinkertaisia ja pieniä juttuja. En kaipaa pitkää ulkomaanmatkaa ilman Salamaa (kahden yön Barcelonan reissua tosin odotan kuin kuuta nousevaa;) ), mutta sen sijaan lyhyitä hetkiä yksin kotona kaipaan.

Kokosin tähän ne jutut, jotka ovat minulle parasta omaa aikaa juuri nyt ja joista saan arkeen energiaa.

♥ TÖIDEN TEKEMINEN 

Niin hassulta, kuin se kuulostaakin työ on aina itselleni omaa aikaa ja rakastan töiden tekemistä. Välillä ehkä vähän liikaakin, kun se voi rajoittaa myös muuta elämää ympärillä. Elän ja hengitän yrittäjyyttä. Kun olen hetken yksin, teen yleensä poikkeuksetta jotain töihin liittyvää. Salaman päiväunien aikana olen yleensä aina tietokoneella, ellen sitten ole todella väsynyt ja nukahda itsekin.

♥ HERKKUJEN SYÖMINEN JA NETFLIXIN/YOUTUBEN KATSOMINEN

Ihanaa omaa aikaa on myös täydellinen relaaminen herkkujen ja hyvän leffan tai youtube-videoiden parissa. Myös naisten lehtien lukeminen ilman mitään kiirettä on parhautta. Näitä hetkiä ei joka päivä ole, mutta esimerkiksi viikonloppuisin, kun pojat lähtee pitkälle vaunulenkille jään minä pyjamassa sängyn pohjalle herkkujen kanssa.

Olen aina ollut herkkupylly. Erityisesti jäätelön rakastaja. Jäätelö kuuluu herkkupäiviini kesät ja talvet. Pääsin nyt testaamaan Lohilon uusia herkullisia makuja, eikä todella tarvinnut pettyä. Lohilon jäätelöt ovat jo entuudestaan tuttuja ja Salted caramel on löytänyt tiensä herkkupäiviin kerran jos toisenkin. Mikäli ette vielä ole testanneet Lohilon proteiinijäätelöä, niin nyt on aika kokeilla!

Mikä tekee Lohilosta poikkeavan verrattuna esimerkiksi Benkkujenkkuun? Eipä oikeastaan mikään muu, kuin fiksumpi ravintosisältä. Maku on ihana ja itse en huomaa mitään eroa “tavalliseen” jäätelöön. Olen kysellyt myös muiden mielipidettä ja ainakin 9/10 omista tutuistani on ollut samaa mieltä. Joku ihme vähemmistö sanoo että maussa olisi muka havaittavissa eroa ja Lohilon erottaisi tavan jäätelöstä.:D Itse väitän etten huomaisi sokkotestissä mitään eroa. Tosin jäätelön syönnin jälkeen eron huomaa. Lohilosta ei jää lainkaan niin äklötäysinäistä oloa mitä tavallisesta jäätelöstä. Minulle herkutteluhetkissä jäätelön osalta tärkeintä on maku, mutta jos samalla voin saada extrana 10g protskua en pistä pahitteekseni;)

Lohilon uutuksista mansikka valkosuklaa on oma lempparini. Ihan liian hyvää! Täydellinen kesäjäde. Kannattaa kokeilla.

Yhteistyön puitteissa pääsin testaamaan kaikki Lohilon maut läpi. Aikaisemmin olen päätynyt aina ostamaan Salted Caramelin, koska noh – miksi vaihtamaan hyväksi todettua.. :D Onneksi nyt pääsin kuitenkin fiilistelemään muita makuja, sillä samalla löytyi monta uutta lempparia.

Makuja Lohilolta löytyy jo huimat 12.  Alleviivasin oman top 3:sen. Oli vaikea valita vain kolme, koska kaikki nuo makeat ihanuudet taisteli kolmossijasta. :D

Raspberry Dark , Salted Caramel Almond , Strawberry White, Caramel & peanut , Chocolate Brownie, Caramel Chocolate, Salted caramel, Cookie Dough, Banana Split, Chocolate Peanut, Double Chocolate, Cinnamon Bun

Uutuuksista Raspberry Dark ja Salted Caramel Almond ovat tulossa nyt kesän aikana kauppoihin, mutta Strawberry White löytyy jo jätskihyllyltä!

Instan puolella on nyt Lohilon kisa menossa, käykää osallistumassa. Lohilot löytyy hyvinvarustelluista ruokakaupoista, esim S-marketeista, Stockmannin Herkusta sekä isoimmista K-marketeista, Cittareista sekä Prismasta.

♥ SUIHKU/ KOTI SPA

Olenkohan maininnut koti span jo aiemminkin? Jos pienestä asiasta voi olla onnellinen, niin minä olen suihkusta ja koti spasta. Aina ja ikuisesti. Suihku on minulle meditaatio ja paras tapa rentoutua ja huuhtoa päivän stressi pois harteilta. Vesi on ihana elementti. Pyrin myös vähintään muutaman kerran viikossa järkkäämään pienen koti span. Manikyyri, kasvohoito, hiusnaamio tms. Hemmottelupäivän voi aina myös yhdistää herkkupäivän ja netflixin kanssa. Triplana hemmottelua.

♥ ÄÄNIKIRJAT

Miten olen selvinnyt ennen ilman äänikirjoja? Kirjat ylipäänsä ovat yksi onnen aihe ja äänikirjat erityisesti nyt kiireisessä vauva-arjessa. Äänikirjaa voi kuunnella helposti vaikka paikasta toiseen siirtyessä. Viimeisimmäksi kuuntelin Maria Veitolan, Veitola kirjan. Ihan heittämällä 5/5. Kannattaa kuunnella tai lukea! Kuuntelen äänikirjoja paljon pitkin päivää myös Salaman kanssa, mutta voi miten nautin niistä rauhallisista hetkistä, kun voin yksin uppoutua äänikirjan pariin. Suosittelen äänikirjoja ihan kaikille äideille. Kannattaa ainakin kokeilla. Ne eivät tietenkään korvaa tavallisia kirjoja. Äänikirjoille on ihan oma paikkansa hektisessä arjessa. Vaikka äänikirjojen parissa tulee helposti tehtyä monta asiaa yhtä aikaa, ne auttavat myös omalla tavallaan rauhoittumaan ja hidastamaan tahtia.

Mitkä teille muille äideille on arjessa tärkeitä juttuja, kun saatte hetken omaa aikaa? Vai onko oma aika lainkaan tärkeä asia?

Oman ajan lisäksi ollaan paljon toivottu myös ajatuksia parisuhteesta vauva-arjessa, joten siitä tulossa vielä erillistä postausta! :)

Nyt toivotan ihanaa sunnuntaita ja muistakaahan käydä osallistumassa herkkuarvontaan. <3

Äitiys ja oma aika. Mitä teen, kun saan olla hetken yksin?

Äitiys ja oma aika. Mitä teen, kun saan olla hetken yksin?

Äitiys ja oma aika. Mitä teen, kun saan olla hetken yksin?

Äitiys ja oma aika. Mitä teen, kun saan olla hetken yksin?

Äitiys ja oma aika. Mitä teen, kun saan olla hetken yksin?

Äitiys ja oma aika. Mitä teen, kun saan olla hetken yksin?

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply
    Johanna
    27.5.2018 at 22:05

    Mä tykkään olla itekseni aika paljo. Välillä lähden ajamaan pyörällä itekseni tai olen kotona ihan vaan olen itekseen tekemättä mitään ihmeempää ilman et laitan radiota tai tv päälle. Itelläni ei lapsia. Kiitos et teet blogia kiva lukea sun ajatuksiasi.

    • Reply
      Mona
      28.5.2018 at 06:46

      Ihan sama juttu. Myös ennen Salamaa olin tosi paljon yksin ja kaipasin jo silloin yksin oloa. Ja kiitos paljon <3 <3 Ihana kuulla Johanna <3

  • Reply
    Minttu
    27.5.2018 at 22:54

    Moikka. Täällä kirjottelee puolivuotiaan tytön yksinhuoltaja. En oikeen vielä kaipaa omaa aikaa :D Tyttö ollut muutaman kerran hoidossa pienen ajan ja kaksi kertaa n. 2h, kun oon käynyt leffassa ja kasvohoidossa. Mulla on aina kiire takas sinne missä tyttö hoidossa ja mietin et miten pärjää enkä kauheesti nauti siitä ajasta. Toinen syy on kun kukaan muu ei pysty imettämään tyttöä niin ei kauaa voi olla erossa hänestä ;) Korviketta en halua antaa, ei huoli pulloa enkä heru pumpulle. Juuri nyt haluan olla tytölleni äiti ja ottaa vauva-ajasta kaiken ilon irti. Omaa aikaa ehtii ottamaan koko loppuelämän, mutta lapset on pieniä vaan kerran! Kun aika on oikea niin aion käyttää oman ajan ratsastamalla/ tallilla hevosten kanssa :)

    • Reply
      Mona
      28.5.2018 at 06:43

      Siinä sen näkee miten erilaisia kaikki ollaan! :) Toiset ei kaipaa juuri lainkaan omaa aikaa ja toiset taas paljon. Ja yksinolemisellakin on monelle erilainen merkitys oli sitten lapsia tai ei.

    • Reply
      Mona
      28.5.2018 at 06:45

      Ai niin ja piti vielä sanoa, että tuokin voidaan kokea monin tavoin “Omaa aikaa ehtii ottamaan koko loppuelämän, mutta lapset on pieniä vaan kerran! “. Itse uskon, että minä henkilökohtaisesti olen paljon parempi äiti, myös pikkuvauva ajassa, kun saan myös omaa aikaa ja välillä olla yksin.
      Ja hei siis apua miten kova ikävä mulla on ratsastusta!!!! Pakko selvitellä missä täällä pääkaupunkiseudulla voisi mennä heppastelemaan:) Tulipas kaipuu nyt halailemaan hevosia :D

  • Reply
    Heidi
    28.5.2018 at 14:31

    Meillä on kohta 4 kk ikäinen poika, joka on nukkunut alusta asti tosi hyvin. Tällä hetkellä nukun lähes yhtä hyvin kuin ennen lasta. Lukuunottamatta sitä, että vauva nukkuu kainalossa ja nukun sen vuoksi usein ihme asennoissa ja aivan sängyn reunalla, vartalo saattaa aamulla olla hieman jumissa . Illalla vauva tankkaa itsensä täyteen, eikä välttämättä herää yöllä syömään kuin vasta 5-6 aikaan. Sitten jatketaan vielä hetki unia. Päivälläkin menee parit useamman tunnin päikkärit. Koen, että tämä on mun omaa aikaa. Usein siivoan/järjestelen uutta kotia, lenkkeilen vauva vaunuissa tai käyn esim syömässä/kaupungilla. Kolme kertaa viikossa käyn salilla, jolloin poika on isänsä kanssa. Kerran olen käynyt keikalla ja olin poissa 4 tuntia. Kavereitakin tapaan melkein aina vauvan kanssa. Tämä riittää tällä hetkellä hyvin. Sen verran kuitenkin elämä on muuttunut, että ulos ei enää noin vain lähdetä vaan valmistautumiseen menee enemmän aikaa sekä vauvan ruoka/uniaikataulujen mukaan lähdetään liikkeelle

    • Reply
      Mona
      28.5.2018 at 19:29

      Oii niin ihanaa, että teidän poju on ymmärtänyt nukkumisen ihanuuden alusta asti!! :) <3 Ja wau, ihan huikeaa että jaksat jo nyt käydä kolmesti salilla! Olin itse aivan puhki vielä 4kk kohdalla.. :D

  • Reply
    Mari
    28.5.2018 at 21:41

    Mulle parasta omaa aikaa on salilla käynti. Saan olla yksin ja keskittyä vain yhteen asiaan (jopa niin hyvin, etten nää ees tuttuja ympärillä :D). Ja bonuksena vielä hiki ja parempi ryhti!

  • Reply
    Katsu
    28.5.2018 at 23:23

    Täälä yksi kolme- ja puolitoistavuotiaiden lasten äiti, jonka puoliso on töissä viikon jokaisena päivänä aamusta ihan iltaan asti. Minulla ei ole täälä yhtäkään ihmistä joka voisi lapsia hoitaa edes silloin tälläin, eli omaa aikaa ei ole. Tai on, silloin kun lapset ovat yöunilla. Eli vaihtoehtoina on katsella telkkua tai mennä ajoissa nukkumaan, jotta jaksan valvoa nuoremman lapsen kanssa. Jos mulla olisi omaa aikaa niin tekisin käsitöitä, askartelisin, suunnittelisin tulevan kotimme remonttia ja sisustusta, kävisin lenkillä kuunnellen äänikirjoja, kävisin suihkussa ilman, että vahdin samalla kahta kylpevää lasta ja kaupassakin olisi varmaan hauskaa käydä joskus yksin.

    • Reply
      Katsu
      28.5.2018 at 23:40

      Täälä-sanalla, tarkoitan siis asuinpaikkakuntaamme. Oma perheeni asuu 150km päässä.

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *