30.5.2018

Päivitetyt unikuulumiset

Kuvien petivaatteet saatu, Familon

Unikuulumisien vuoro jälleen kerran. Kyllä on mahtunut unesta asiaa kuluneeseen 10 kuukauteen… ;) En muuten ehkä kestä tämän marraskuisen postauksen kuvia… Mun pikkuinen. <3

Nyt vihdoin voin kirjoittaa, että täällä oikeasti ollaan alettu nukkua yöt! Illalla mennään nukkumaan 19.00 ja aamulla herätään 6.00. Tosin nyt viimeiset pari viikkoa on ollut kuuluisa “aamulla ylös viideltä”- vaihe.

Unijutut kärjistyi tosi paljon puolen vuoden iän jälkeen, kun Salama oppi paljon uutta. Ylös tukea vasten nouseminen varsinkin teki öistä levottomia. Alkuun pidin jäljellä yhtä yösyöttöä, joka varmaan osaltaan myös sekoitti pakkaa. Jälkeen päin ajateltuna (jälkiviisaushan on aina se paras;) ) olisi mielestäni kannattanut lopettaa kerrasta yösyötöt. Tosin tuskin olisin lopettanut, vaikka kuinka moni olisi minulle siitä sanonut! :D Äitiys ja ne ristiriitaiset tunteet..;)

Nyt noin kuukausi sitten vapun tienoolla aloitettiin siis ensimmäistä kertaa “kunnon” unikoulu. Yösöytöt oltiin jätetty jo hieman aikaisemmin (myös se yksi aamuyön syöttö), mutta tassuttelua, hyssyttelyä, heijaamista, tuttia ja vaikka mitä jatkettiin. Väsymys alkoi itselläni mennä tunnin ja kahden tunnin heräilyjen johdosta aivan sietämättömäksi ja kävin (taas) ihan ylikierroksilla ja nukkumisesta ei tullut kertakaikkiaan mitään.

Näin ollen päädyttiinkin aika radikaaleihin ratkaisuihin. ONNEKSI päädyttiin. Viimeinen kuukausi on nimittäin ollut ihan käsittämättömän erilaista, kun ollaan saatu kaikki levätä enemmän.

Ensinnäkin teimme kodin uudelleen järjestelyn. Siirsimme meidän oman sängyn makuuhuoneesta olohuoneeseen. Salama sai siis oman huoneen! :D

Unikoulun tavoitteena oli ensisijaisesti se, että Salama oppii nukahtamaan itse. Kaikki ylimääräinen höösääminen otettiin siis pois sekä päiväunille menosta että illalla nukuttamisesta. Päiväunet nukuttiin unikouluun asti rattaissa, mutta nyt unikoulun yhteydessä myös päikkärit siirtyi omaan pinnasänkyyn.

Päiväunien osalta en olisi osannut kuvitella miten helpolla päästiin. Tehtiin vain “unirutiinit” ja vein Salaman sänkyyn nukkumaan oikeaan aikaan ja hän nukahti ihan hetkessä. Ihan pientä itkua tai pöhinää kuului muutaman kerran, mutta todella vähän. Unirutiineihin päivisin kuuluu ihan vain vaipan vaihto ja pyjaman päälle laittaminen.

Ensimmäisen illan kanssa olikin sitten enemmän haastetta unikoulussa. Illan rutiinit tehtiin normaalisti ja sen jälkeen Eetu vei Salaman nukkumaan ja lähti itse pois. Kellosta katottiin aina etukäteen sovittu aika ja sitten käytiin pistäytymässä huoneessa mikäli Salama itki. Eetu hoiti myös nämä pistäytymiset. Ensimmäisen illan aikana nukahtaminen kesti noin 35 minuuttia ja tuntui kyllä ikuisuudelta. Minun on ollut alusta asti tosi vaikea kestää lainkaan vauvan itkua, vaikka sehän on ihan normaali vauvan tapa ilmaista tunteita. Unikoulun pitäminen ei siis todellakaan ollut helppoa, mutta taas jälkiviisaana ajattelen, että miksi ihmeessä emme tehneet sitä aikaisemmin.

Moni on kysellyt juuri unikoulusta ja siitä miten sen toteutimme ja mistä saa vinkkejä. Meille oli aluksi 5kk iässä iso apu Unijunan Liisasta, jota suosittelen lämpimästi. Sen lisäksi katsoin itse varmaankin miljoona erilaista videota unikouluun liittyen. Tämä oli yksi tosi hyvä mielestäni, joka kannattaa kurkata jos kiinnostaa.

Eihän se vauva-ajan väsymys ihan hetkessä katoa vaikka yöt saa nukkua, mutta täytyy todeta, että tuntuu kuin olisin taas vähän enemmän se sama Mona joka ennen olin. Unella on valtava merkitys hyvinvointiin! Olen niin tyytyväinen, että saadaan nyt kaikki nukkua paremmin ja huomaan, että myös Salama on paaaaljon paremman tuulinen, kun hänkin nukkuu yhtäjaksoisesti laadukasta unta eikä heräile pitkin yötä koko ajan. Ihan käsittämätöntä myös miten päiväunet ovat nyt aivan eri luokkaa mitä ennen unikoulua.

Oma nukkuminen on myös tämän kuukauden aikana muuttunut paljon. Ihan ykkös juttu on tietysti laadukkaat petivaatteet. Meillä on aina ollut muhkea laadukas peitto ja tukevat tyynyt. Saatiin talvella Familonin untuvapeite käyttöön ja voi miten olen rakastanut sitä! En itse osaa nukkua ilman peittoa vaikka olisi miten kuuma. Näiden Familon untuvapeitteiden hyvä puoli on siinä, että vaikka tämäkin on tosi lämmin se hengittää silti hyvin. Haluan myös peiton olevan kunnon kahiseva ja muhkea. Mitä muhkeampi sen parempi. Oma painajaiseni on hotellit, joissa on pelkät lakanat :D Suosittelenkin näitä untuvapeittoja kaikille, jotka haluaa kunnon pilviunifiiliksen. Tiedättekö sellaisen, että oikein uppoutuu sinne peiton sisälle ja kun vähän kääntää kylkeä tulee ihana pieni kahina ääni.

Peiton lisäksi pussilakanan täytyy olla pehmoinen! Itse rakastan myös väriltään valkoisia lakanoita. Eihän ne käytännössä vaikuta uniin, mutta oma mieleni lepää valkoisessa hotellimaisessa petauksessa parhaiten;) Atooppisen ihon ja vauvan kanssa super tärkeää on myös patjasuojus, jollainen myös saatiin Familonilta. Lakanat on helppo pestä, mutta petaria puolestaan ei viitsi viikottain survoa koneeseen. Salama ei enää nuku meidän välissä, mutta päivisin köllii kyllä maman kainalossa useinkin, joten pukluvahinkoja sattuu tämän tästä. Iso kiitos siis Familonille siitä, että meidän unet on asteen verran parempia tämän ihanan peiton alla ja sänky puolestaan pysyy turvassa patjasuojuksella.

Petivaatteiden lisäksi tietysti oikeanlainen sänky on tärkeä. Itse inhoan ylikaiken liian pehmeitä sänkyjä. Olen tosin kokeillut liian kovankin patjan, eikä sekään hääviä ole.:D Tällä hetkellä meillä on Ikean Sultan sänky, johon ollaan oltu tosi tosi tyytyväisiä. Vajaa vuosi ollaan siinä nyt nukuttu, eikä ole mitään huonoa sanottavaa.

Nukkumisessa on monta aspektia ja nyt vasta todella ymmärrän, että hyvien yöunien eteen saa (ja kannattaa) tehdä töitä. Vielä on varmasti edessä monta vaihetta, jotka vaikuttaa meidän perheen uniin, mutta nyt nautin täysillä pitkistä yöunista ja muhkeista peitoista.

Hyvää yötä kaikille ♥ Jos teillä tulee vielä mieleen jotain erityisiä postaustoiveita unien suhteen niin laittakaa vaan kommenttia tulemaan!

 

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply
    Erika
    30.5.2018 at 19:55

    Ai että kokonaiset yöunet! Niitä ei ookkaan tällä mamalla ollu puoleen vuoteen, nippanappa neljätuntia putkeen unta joskus harvoin! täytyis opettaa neiti nukahtamaan ite ja lopettaa yösyötöt kyllä pian! Oon vaan kuullu että se ei välttämättä tuo helpotusta.. Vähän pitää psyykata itteä vielä että on valmis opetustouhuun! Montas tuntia/ monet unet Lionel nukkuu päivällä?

    • Reply
      Mona
      30.5.2018 at 19:56

      Tsemppiä, vielä on täälläkin tuoreessa muistissa heräämiset…
      Nyt Lionel nukkuu päivällä 2 päikkärit. Yleensä 1h aamulla ja 1.5-2h päivällä. Siirryttiin unikoulun kohdalla kolmista päikkäreistä kaksiin päikkäreihin.

  • Reply
    maria
    30.5.2018 at 21:30

    Moi, mitä teidän rutiineihin kuuluu? Entä kauanko annoitte itkeä ennen ku menitte Salaman luokse? Silloin kun itki nii seisoiko sängyssä vai itkeskeli selällään? Otitteko syliin ja rauhoittelitte? Meillä ei osata nukahtamaan itse lainkaan ja mietin että pitäiskö vihdoin tehä muutoksia!

    • Reply
      Mona
      31.5.2018 at 08:28

      Moikka Maria<3 Voisin tehdä rutiineista ihan oman postauksensa, kun ne on taas sen verran muuttuneet aiemmista rutiineista...
      Alkuun muuutama minuutti itkua, sit seuraavalla kerralla enemmän ja sit jo 10 ja sit nukahtikin. Ja seisoi pinna sängyssä. Ei otettu syliin vaan puheella rauhoteltiin (tai siis Eetu rauhoitteli). Musta ei tähän hommaan valitettavasti olisi ensimmäisinä iltoina ollut. Eetu pysyi super rauhallisena itse mikä taitaa olla tosi tärkeetä.. Mä itse tihrustin kyyneliä olkkarin puolella, kun oli niin ristiriitainen fiilis. Mutta jälkeenpäin ajateltuna ei ne illatkaan olleet lainkaan pahoja. Se tunne vaan oli kurja, kun oli tottunut toimimaan niin eri tavoin.

  • Reply
    Emma
    31.5.2018 at 05:44

    Kiitos postauksesta! <3 Ihanaa että saatte nukkua :) Meidän pian 5kk vauva nukkuu aika huonosti ja tarkoitus onkin pitää unikoulu heinäkuussa, kun mies on lomalla. Ollaan puhuttu, että vähennettäisiin yösyönti ensin yhteen kertaan, mutta olisikohan samantien järkevää lopettaa kokonaan… Hmm..

    Vielä jäi kiinnostamaan miten olette toimineet tutin kanssa unikoulussa? Jätittekö pois vai miten?

    • Reply
      Mona
      31.5.2018 at 08:22

      Jos itse palaisin 6kk kohtaan niin jättäisin kokonaan yösyötöt kerralla. Mutta, tämänkin jos joku olisi mulle sanonut että kannattaa jättää niin tuskin olisin jättänyt :D Ja vauvatkin on niin erilaisia, että tiedä sitten olisiko se silloin ollut edes oikea ratkaisu ja olisiko meistä kumpikaan ollut siihen vielä valmis. Tuttia annetaan Lionelin käyttää niin paljon kuin haluaa. Hän ei ole ollut mitenkään suuri tuttifani. Yöksi kylvän pojun sänkyyn lähemmäs 10 tuttia, jotta sieltä löytyy tarpeen vaatiessa aina uusi :D

      • Reply
        Kissis
        31.5.2018 at 11:48

        Kiinteitä pitäis kyl mennä jo hyvin jos aikoo yösyötöistä luopuu kokonaan (6 kk->). Eli pienellä vauvalla voi olla oikeestiki nälkä ja se voi tehdä kipeetä jos ei maitoa saa.

        • Reply
          Mona
          31.5.2018 at 13:07

          Meille sanottiin ihan neuvolassakin, että hyvin voi jättää kokonaan yösyötöt pois 6kk kohdalla.. Mutta näissäkin varmaan eroja niin näkemyksissä, kuin sitten tietty tärkeimpänä – vauvoissa.

          • Walssy
            1.6.2018 at 09:25

            Meillä esikoinen nukkui ensimmäisen kerran koko yön parin viikon ikäisenä. Olin paniikissa nukkuuko lapsi sikeästi sen takia, että on niin nälissään ja ei jaksa herätä. Laitoin jopa herätyskelloa herättämään. Kysyin asiaa neuvolasta saako noin pieni nukkua koko yön syömättä. Minulla naurahdettiin, että anna lapsen nukkua, jos lapsi nukkuu! Tietysti he tekivät tarkentavia kysymyksiä kuten oliko lapsi syntynyt täysiaikaisena ja normipainoisena. Jos tässä olisi ollut poikkeavuutta, niin tilanne olisi ollut eri. Eli ei se lapsi tarvitse yösyöttöjä, jos lapsi ei itse sitä kaipaa. Se ei ole mikään pakko.

            Mutta hienoa Mona, että olette saaneet yöt rauhoitettua ja kaikki nukuttua paremmin. Uni on niin tärkeä asia niin lapselle kuin vanhemmille. <3

          • Mona
            1.6.2018 at 10:53

            Olen niin samaa mieltä, että uni on tärkeää koko perheelle <3 :)
            Ja ah täydellisyyttä, että teidän esikoinen omasi noin huikeat unenlahjat!!!!! <3 :)

  • Reply
    Kissis
    31.5.2018 at 11:47

    Huoh, kunpa meillä tutti toimis… mut ei. Päikkäritkin menneet 7 kk tytön kanssa vaunujen heilutteluun, joten ei päivisin mitään omaa aikaa ja nukkuu puol tuntia muutenkin. Nooooh, ehkä tää on vaan vaihe tämäkin. :D Öisin meillä herätään tunnin välein, jo piiitkään, mikä rankkaa, etenkin kun vaan tissi toimii. Mut koska flunssan ja korvatulehduksen takia itkettiin kaks yötä ja päivää putkeen niin paluu näihin perusöihin tuntuu luxukselta. :D Mutta joo, ei enempää vauvoja meille, oon liian vanha tähän. :D

    • Reply
      Mona
      31.5.2018 at 13:06

      Huh, tsemppiä sinne tosi paljon!! :/ Toivottavasti saat välillä öihin valvomisapua, että pääset itse välillä nukkumaan. Vaikka eipä sekään helppoa ole kun on tottunut jatkuvaan heräilyyn ja noh – hormoonit..:D Ja varmasti teilläkin nukutaan vielä pian paremmin<3

  • Reply
    Familon
    9.6.2018 at 08:26

    Mun vauva nukkui täydet yöt 4 kk alkaen. Ja sitä ennenkin heräsi vain syömään, päivisin nukkui myös tuntikausia.
    Taidetaan olla aika onnekkaita, kun on niin hyvä nukkuja?
    Kaverilla on 5-vuotias joka edelleen heräilee öisin. Mutta luulen että hänellä on joku kehityshäiriö tms, kun ei esim puhu kunnolla ja on muutenkin ei ihan normaali.
    Tuli mieleen että jos aamuheräämisiä haluaa siirtää myöhemmäksi, eikä illalla inukkumaanmenoa voi siirtää myöhemmäksi? Vai onko tämä kaikille paras rytmi?

    • Reply
      Mona
      9.6.2018 at 15:59

      Toistaiseksi tää on kaikille paras rytmi ja illalla tää minimies on jo aivan valmista kauraa seitsämältä. Toki päiväkotien aloituksen ja iän myötä varmasti illat menee myöhemmiksi, mutta toistaiseksi tämä on ollut toimivin. Myöhempi nukkumaan menoa on vain tehnyt yliväsyneeksi.

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *