17.7.2018

Vlog: Meidän juhannus 2018

Hertz brändilähettiläs / Kaupallinen yhteistyö

Tänä vuonna saatiin viettää meidän pikkumiehen ensimmäistä juhannusta. Suuntasimme Huittisiin Eetun isän perheen mökille. Alla tuttuun tapaan vuokra-auto yhteistyökumppani Hertzilta.

Koolla mökillä oli iso joukko perhettä, vaikka tällä kertaa ihan kaikkia ei saatukkaan mukaan. Vilinää ja vilskettä silti riitti, kun kaikki serkukset olivat paikalla. Saunomista, paljon hyvää ruokaa ja rentoa yhdessä olemista. Niistä oli meidän juhannus tehty. Räpsin kerrankin paljon kuvia myös kauniista mökistä ja mökkipihasta. Eetun isän vaimo on laittanut kaiken niin älyttömän kauniiksi ja tunnelmalliseksi mökillä, ettei tosikaan. Tänne kelpaa aina mennä nauttimaan luonnosta ja rauhallisesta tunnelmasta.

Salama nauttii myös valtavasti mökillä olosta ja erityisesti siitä, kun on paljon ihmisiä ympärillä. Herkkäuninen poju nukkuukin ihmeen hyvin mökillä vaikka, kyllä aamut alkoi ihan yhtä ajoissa, kuin kotonakin;)

Tervetuloa siis kurkistamaan meidän juhannuksen puuhia uusimmalta Youtube videolta. ♥ Videoita luvassa taas pian lisää!

Vlog: Meidän juhannus 2018

Punainen tupa ja perunamaa.

Vlog: Meidän juhannus 2018

Vlog: Meidän juhannus 2018

Yksityskohdat tuo tunnelmaa.

Vlog: Meidän juhannus 2018

Rakkain murumaakari.

Vlog: Meidän juhannus 2018

Tulee nälkä kuvia katsellessa.

Helpoin ja nopein äitinuttura1 ;)

Vlog: Meidän juhannus 2018

Ilman sinua en ole kokonainen. ♥

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    julia
    18.7.2018 at 13:42

    Vuokra-autoilu kiinnostaa :-) Oliko teillä jossain vaiheessa oma auto, vai miten olette saaneet ajovarmuutta kerättyä tarpeeksi? :-)

    • Reply
      Mona
      18.7.2018 at 19:42

      Kannattaa kurkata meidän Oma auto vs vuokra-auto postaus, siellä on paljon lisää ajatuksia miksi ollaan päädytty vuokraamaan autoa! :) https://www.youtube.com/watch?v=43McbM0__r8&t=1s
      Meillä oli pitkään auto aikaisemmin, joten kokemus on tullut sitä kautta. :)

  • Reply
    Elina
    21.7.2018 at 11:26

    Hei muistelin, että teit joku päivä salaatin missä oli ainakin lehtikaalia.. jäi resepti silloin nappaamatta, voisitko vielä kertoa mitä siinä oli?

    • Reply
      Mona
      22.7.2018 at 14:42

      Moikka <3 Voi vitsit en oo ihan varma mitä tarkoitat. Laitan kuitenkin usein esim lehtikaalia, kurkkua, tomaattia, kananmunaa, öljyjä, siemeniä, pähkinöitä, fetajuusto yms <3:*

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *