11.3.2012

Rooma Rooma Rooma

Sain vihdoin muutaman kuvan ladattua Rooman matkasta tänne blogin puolelle. Tulee ikävä Italiaan kyllä näitä uudelleen katsoessa..:)
Rooma oli todella ihana ja ihastuimme siihen molemmat. Paljon nähtävää ja ihana tunnelma. Meillä kävi myös ilmojen suhteen ihan äärimmäisen hyvä tuuri. Päivisin lämpöä oli jopa 23 astetta! Saimme siis lomalla pienen varaslähdön kevääseen.
Meillä oli reissussa mukana Canonilta lainassa PowerShot G12. Kamera oli aivan ihana matkalla ja olimme siihen molemmat tyytyväisiä! Jopa siis Eetukin vaikkei juurikaan kuvaamisesta välitä:D Teen kamerasta erillistä postausta myöhemmin.
Tässä siis muutamia kuvia reissusta..

Arkkitehtuuri oli ehkä kaikkein eniten mieleeni. Toinen toistaan upeampia taloja ja pelkästään rappukäytävät olivat upeita. Ainut miinus näissä oli, että upeista rakennuksista ei oltu pidetty kovinkaan hyvin huolta.

Kaikki tunnetut historialliset nähtävyydet olivat ihan uskomattoman hienoja. Miten ihmiset ovatkaan niin taitavia olleet aina kautta aikojen.
Me ainoastaan kiersimme katsomassa pikaisesti nähtävyydet ja opastetut kierrokset jätimme toiseen kertaan. Onneksi Eetu muisti heittää kolikon Trevin suihkulähteeseen jotta varmasti pääsemme Roomaan vielä uudelleen;)
Kolme kokonaista päivää muuten riitti todella hyvin siihen, että ehti kävellen kiertää kaikki paikat, mutta jos haluaa käydä museot ym läpi niin pidempi aika olisi todellakin kelvannut.

Espanjalaisilla portailla oli  ihana istuskella auringon paistaessa täydeltä taivaalta. Oli myös mukava hetki lepuuttaa ihan järkyttävän kipeitä ja turvonneita jalkoja:D

Roomassa ehdottomasti yksi parhaimpia puolia oli katukahvilat ja ravintolat!:) Menimme myös muuten Coco Wine Barin ohi:) Heti tuli nimestä mieleen eräs ihana bloggaaja täältä Turusta…. ;) <3

Pienet kadut joilla ei ollut liikennettä olivat ehdotonta parhautta <3 Rauhallinen kävely näillä kaduilla oli mitä parhainta loman viettoa:)

Voi ei… Nyt kyllä haluan uudelleen lomalle.. Italia oli niin ihana ja todellakin sinne haluan uudelleen.
Tässä oli nyt vain pienen pieni murto-osa kuvista. Koitan saada aikaiseksi ladattua vielä lisää reissukuvia. Hotellista teen myös myöhemmin postausta.
Oliko monelle tuttuja maisemia?:)

You Might Also Like

21 Comments

  • Reply
    Cherry
    11.3.2012 at 08:57

    Ihanan näköistä! Kaikki vanhat rakennukset ja rappukäytävät koristeineen <3 Rooma kyllä kutsuu jossain vaiheessa :) Olis kyllä mahtava osata myös Italian alkeet..

    • Reply
      Mona
      11.3.2012 at 15:28

      Totta, olis niin ihana osata Italiaa:) Mä vaan oon niin turkasen huono kaikissa kielissä että uuden kielen opettelu on aivan järkyttävän työn ja tuskan takana meikäläiselle:D
      Ehdottomasti kannattaa suunnata Roomaan:)) Itse haluan myös joskus uudelleen:) Veikkaan että seuraava kohde Italiassa on kuitenkin Venetsia..:) Toivottavasti mahdollisimman pian…

  • Reply
    Anonymous
    11.3.2012 at 09:00

    Heiii :) ei tällaisia kuvia saa laittaa blogiin! Mulla on ihan kauhea matkakuume ja töissä on niin kiire, ettei työpäivä riitä! Voi miten ihana sää teille osuikaan reissun ajaksi, kyllä kelpas kävellä ympäri Roomaa ja nauttia kauniista kaupungista. Mä olen menossa pääsiäisen aikaan viikoksi Unkariin, Budabestiin. Sitten unohdan työkiireet ja rentoudun :) Ihanaa sunnuntaita!

    PS Toi sun jakku on täydellinen! Mistä se on ostettu?

    Kukka :)

    • Reply
      Mona
      11.3.2012 at 15:32

      Hih:D Voi ihanaa, että sulla on matka tiedossa!! Matkan odottaminen on jo ehdottomasti puoli matkaa;)
      Meillä ei oo ekaan kertaan mitään reissua tiedossa..:/ Pitäis äkkiä laittaa matka varaukseen :D
      Budabestia ollaan mekin mietitty, varmasti ihana kaupunki!:)
      Muista murunen, että ne työt kyllä odottaa;) Välillä saa ja pitää muistaa rentoutua töidenkin ohella:) Sitten sitä jaksaa taas tehdä töitä ihan eri vaihteella. Pitää muistaa pitää itsestään huolta <3 Jos ootkin työstressin ja kiireiden vuoksi ollu paljon flunssassa?:/ Nyt annat luvan hiukan hengähtää jo ennen reissua ja pidät huolta itsestäsi;)
      Takki on ostettu iät ja ajat sitten stockalta, mexxin :)
      Haleja muruselle <3

  • Reply
    Laapa
    11.3.2012 at 09:11

    Itse voin suositella Venetsiaa, jos Italia miellytti! Aivan mieletön paikka, uppoava kaupunki…
    Rooma näyttää kyllä siltä, että sinne on _ihan pakko_ vielä päästä!!! Haaveissa ois joskus tehdä Eurooppa-turnee matkailuautolla, mut saas nähdä miten käy ;)

    • Reply
      Mona
      11.3.2012 at 15:38

      Oi Venetsiaan haluan ehdottomasti seuraaavalla kerralla kun Italiaan on suunta!!!:)
      Kelpais tosiaan tuollainen Euroopan kiertely mullekkin:))

  • Reply
    Petra Pauliina
    11.3.2012 at 09:42

    Joooo oli paljon tuttuja maisemia ja oon jopa käynyt syömässä ihanaa risottoa tuolla Mimi e Cocó-paikassa. Rooma!! <3

    Hyvä muuten, että muistitte heittää kolikon Treviin. Ihania kuvia, kiitos Mona pienestä synttäripiristyksestä! Tuli mieleen matka, jolla olin tasan 2 vuotta sitten :))

    Ainiin, sanoinko jo, että Rooma on Ihana!? ;)

    • Reply
      Mona
      11.3.2012 at 15:45

      Oi, sinulla on synttärit!:)) Paljon onnea ja iso synttärihali muruselle <3 :)
      Hih, Rooma todella on ihana:) Tuo Coco paikka oli siinä meidän matkaoppaassakin. Ens kerralla pitääkin käydä sitten siellä maistamassa risottoa;) Kiva kun linkkasit tuon sivunkin!!:)

  • Reply
    Anonymous
    11.3.2012 at 10:09

    Ihana Rooma <3 Reilun viikon odotus enää, niin pääsen taas matkustamaan yhteen lempparikaupunkiini, taitaa olla kymmenes kerta kyseessä (olen asunut Italiassa joten se vähän selittää :D). Suosittelen kyllä ehdottomasti matkustelemaan muuallakin päin Italiaa, koko maa on täynnä ihania paikkoja. Itse pidän Rooman lisäksi eniten Pohjois-Italiasta, toki sen tunnenkin parhaiten. Suosittelen erityisesti Milanoa ja Como-järveä (Milanossa mahtavat shoppailumahdollisuudet, maailman tyylikkäimmät ihmiset ja ihana aperitivokulttuuri, Como-järvellä kuvankauniita maisemia ja ihastuttavia pikkukyliä) sekä Venetsiaa ja koko Veneton maakuntaa (Verona ja Treviso erityisesti), myös Dolomiitit huikeine maisemineen siinä lähellä.

    Vera

    • Reply
      Mona
      11.3.2012 at 15:49

      Voi kiitos Vera vinkeistä!!:) Kyllä Italiaan on ihan pakko vielä uudelleen päästä:) Toivottavasti vaan mahdollisimman pian:) Ja voi että voisin kyllä myös lähteä viikon päästä vaikka heti uudelleen Roomaan!;)

  • Reply
    Lavli
    11.3.2012 at 12:08

    Niin ihana seurata näitä Rooma- postauksia! Tiedossa on nimittäin viikon visiitti siellä häämatkan merkeissä, vielä vaan pitäisi malttaa odottaa vähän yli nelisen kuukautta. Onneksi ainakin pakkausmietinnöille on vielä aikaa ;).

    • Reply
      Mona
      11.3.2012 at 15:50

      Oi ihan mahtavaa!! Varmasti tulette pitämään Roomasta:) Niin ihana ja romanttinen kaupunki;)
      Ja matkan odottaminenhan on jo ehdottomasti puoli matkaa;)

  • Reply
    Lisa Hakola
    11.3.2012 at 12:42

    Hey Mona! I've been reading your blog for a while and whilst I didn't have my own blog (that is until now), I have been thoroughly enjoying your posts! It's also refreshing reading Finnish (I live in Australia and come from a Finnish family) so I'd just like to commend your efforts. :)

    I should add many of your photos make me want to jump on a plane and fly over to Europe asap! You seem like a wonderful person, so keep on blogging!

    Lisa.

    • Reply
      Mona
      11.3.2012 at 15:56

      Oi kiiiiitos Lisa ihanasta kommentistasi!!:) Kiitos, että jaat aikaasi kanssani:) Uskaltauduin vastaamaan sinulle suomeksi, kun olet täältä;) Minun englantini on ihan surkeaa… Koitan silloin tällöin kirjoitella myös lyhyitä tekstejä tänne englanniksi, mutta laiskuus usein antaa periksi..;)
      Tulen ehdottomasti vierailemaan uudessa blogissasi!:) Voi kun itsekin pääsisin jonain päivänä matkustamaan Australiaan! <3 :)
      Mukavia bloggailu hetkiä ja kiitos vielä piristävästä kommentistasi!!:) Ihanaa sunnuntai päivää :)

    • Reply
      Lisa Hakola
      12.3.2012 at 09:45

      Haha, of course! The more practise for me, the better ;D I'm not particularly confident writing in Finnish myself, so I think you're doing better than me with your English (when compared to my Finnish)!

      Oh thank you! It would be much appreciated as a newcomer :) And I'm sure Australia would welcome you anytime ;) If you ever do decide to fly over, let me know and I'll give you a few tips on where to go!

      Enjoy the rest of your week!

  • Reply
    Nanna
    11.3.2012 at 13:05

    Ei ollut tuttuja maisemia mutta ihanalta näyttää :) Pakko jos päästä käymään Roomassa! Miksei Suomessakin voi olla jo noin keväistä??

    • Reply
      Mona
      11.3.2012 at 15:57

      Tänään onneksi aurinko on paistanut ja ulkona alkaa olla jo lämminkin!:) Kyllä se kevät on nyt ihan ovella;)
      Ehdottomasti suosittelen Rooman reissua, on se niin ihana kaupunki <3

  • Reply
    Anonymous
    11.3.2012 at 14:11

    olipa hyvinkin paljon tuttuja maisemia, itse olin roomassa vuosi sitten tähän aikaan just :)

    • Reply
      Mona
      11.3.2012 at 15:57

      Hih, ihanaa!:) Itse voisin lähteä vaikkapa samantein uudestaan…;)

  • Reply
    Maija
    12.3.2012 at 19:53

    kyllä hyvinkin tuttuja maisemia! Olin juuri kuukausi sitten viikon Roomassa :) Juuri tuo arkkitehtuuri oli todella vaikuttavaa, hiljaiseksi veti kyllä esim. colosseumin nähdessä :)

    • Reply
      Mona
      12.3.2012 at 21:25

      OIh, sinäkin olet päässyt nauttimaan Roomasta juuri!:) Ihanaa:) Oli kyllä niin mahtava kaupunki:) <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *