5.4.2012

Louboutinit suutarilla

Käytin juuri rakkaat Christian Louboutin Decollet kenkäni suutarilla ensimmäistä kertaa. Vaihdatin niihin nyt hyvissä ajoin korkolaput sekä pyysin suutaria lisäämään myös kumipohjat, jotta kengät kestäisivät mahdollisimman hyvin kulutusta. Kumipohjat lisäävätkin hurjasti kenkien käyttöikää. Kannattaa ehdottomasti sellaiset laitattaa ainakin parempiin kenkiin.
Taidan olla aika pikkutarkka, kun kyse on lempparikengistäni, enkä valitettavasti ollut ihan täysin tyytyväinen lopputulokseen. 

Laitatin ensimmäisiin cl:n kenkiini eri suutarilla pohjat. Tuolloin suutari laittoi kumipohjan “yli” päkijän ja se näkyykin mielestäni vähän ikävästi tuossa nousevassa osassa.  Mainitsin tästä nyt suutarille ja pyysin, että pohja tulisi vain tuon päkijän kohdalle. Sen suhteen olinkin paljon tyytyväisempi kuin viimeksi, mutta nyt tuo reuna on ihan oranssi ja likaisen näköinen.. Mustaa väriä oli mennyt vähän sinne ja tänne. Kyllähän nuo nyt ihan hyvät periaatteessa ovat ja yleisilme on siisti, mutta jotenkin pohjista sai sen käsityksen että ne oli tehty kiireessä.
Mitä mieltä te olette? Yllä oleva kuva on juuri laitetuista Decolleteista ja alla vanha kuva Biancoista.

You Might Also Like

31 Comments

  • Reply
    Anonymous
    5.4.2012 at 06:03

    oikeassa olet, todella tökeröä jälkeä. ai että ottais päähän!

    • Reply
      Mona
      5.4.2012 at 06:14

      Hih, ei mua niinkään päähän ota, kun ei nuo pohjat onneksi käytössä näy;) Mutta joo olis ne voinut ehkä tehdä siistimminkin:/

  • Reply
    lili
    5.4.2012 at 07:33

    Voi ei, on kyllä vähän suttuista jälkeä!:/ Mä oon kanssa tollasissa asioissa kyllä tosi pikkutarkka, kyllä tuollainen harmittais vaikka pohja ei näykään:(

    • Reply
      Mona
      5.4.2012 at 15:38

      No näinpä. Harmillista, mutta onneksi tosiaan tuo on vain pohja ja kuluu joka tapauksessa käytössä!

  • Reply
    Nora
    5.4.2012 at 07:56

    Oikein Vibramia CL:n pohjassa, wau! Ei ainakaan liukastu ja voisi vaikka kiipeä seinää ja pito olisi hyvä. :)

    Mutta tosiaan, on vähän tökerö. Olisi siistimminkin voinut tehdä. Ehkä suutari ei ymmärtänyt kenkien arvoa, ei rahallista, eikä myöskään henkistä sinulle…

    • Reply
      Mona
      5.4.2012 at 15:40

      Jeps, kyllä nyt pitäis pysyä pystyssä;)

  • Reply
    RagDoll
    5.4.2012 at 08:08

    Aika hurjasti siistimmät nuo toiset! Luulisi, että tekisi tarkkaa työtä, kun kyseessä on kuitenkin kalliit kengät. =((

    • Reply
      Mona
      5.4.2012 at 15:42

      Totta vaikka olishan se kiva että olis siistiä jälkeä oli kengät millaset hyvänsä.. Mut onneks nyt on vaan kyse pohjista ja kyllähän ne tosta kuluu käytössä..

  • Reply
    Anonymous
    5.4.2012 at 08:49

    Siis Suomessa saa suutarilta punaiset kumipohjat louboutineihin? Kun mun mielestä joka paikassa ollaan puhuttu, että on pitänyt mustat laittaa, kun suutari on nauranut päin naamaa kun on kysynyt punaisia pohjia, että ei semmoisia kuulemma saa mistään? :O Mutta näköjään saa :)

  • Reply
    Anonymous
    5.4.2012 at 09:10

    Jumaleisson nyt järki käteen!!! :o Tuo minimaalinen väri reunoissa KULUU pois varmasti ensimmäisillä kävelykerroilla. Vaikka tänä päivänä jotkut naiset suhtautuu hullun lailla kenkiin ja maksaa niistä myös hulluja summia, suutarit ovat upea käsityöläisryhmä jolla on järki päässä ja jalat maassa: ne on hei vaan KENGÄT jotka on tehty kävelemistä varten!!

    Eka järjetön postaus sinulta, muuten superihana vaikkakin kaupallisuuden läpitunkema blogi. :)

    • Reply
      Mona
      5.4.2012 at 15:49

      Näinpä, onneksi ne ovatkin vain kengät;) Tosin en mielestäni tässä suutareita käsityöläisryhmänä kritisoinut…. Tai ainakaan ei ollut tarkoitus jos niin rivienvälistä ymmärsit.

  • Reply
    Jänis Joplin
    5.4.2012 at 10:13

    Jos et ole tyytyväinen tulokseen, kerro se suutarillesi. Kysy häneltä onko pohjat millään siistittävissä vai kuluvatko paremmiksi. Sama juttu kuin ihmiset jotka käyvät kampaajalla ja ovesta päästyään pillahtavat itkuun, mutta eivät voi sanoa kampaajalleen, mikä meni vikaan. Ärsyttävää… Mietipä jos tämä suutari lukisi blogikirjoituksesi? Hän varmasti närkästyisi, ja toivoisi sinun esittäneen asiasi suoraan hänelle eikä valittamalla koko kansalle blogissasi.

    Mutta pakko sanoa, ettei nuo mielestäni pahalta näytä. Eivät näy, en usko että kävellessäsi kukaan mitään edes huomaa.

    • Reply
      Mona
      5.4.2012 at 16:09

      En kokenut tarpeelliseksi vaatia pohjien uusimista koska niin kuin sanoit, niin eihän niitä huomaa kävellessä.
      Se, että lisäsin blogiin kuvat noista niin ei mielestäni ole mitenkään epäoikeudenmukaista… Enhän edes kirjoittanut missä suutarilla olen kengät käyttänyt.. Ja jos tämä kyseinen erittäin mukava mies suutari eksyy blogiini niin en usko että olen niin mieleenpainuva että hän muistaa että juuri minä olen käyttänyt juuri hänellä kenkäni korjauttamassa;)

  • Reply
    Anonymous
    5.4.2012 at 11:16

    Olen RagDoll:n kanssa samaa mieltä, toiset ovat todella paljon siistimmät! Mustat värjäymät kyllä luulisi kuluvan pois, mutta eihän kenkien ole tarkoitus kotiutua suutarista “kärsineenä”. Itse olen kyllä niinkin pikkutarkka, että pyytäisin korjaamaan virheensä, mikäli mahdollista. Vähintään huomauttaisin kenkien arvosta ja työn jäljestä. Pääasia kuitenkin on, että itse käyttäjä on kenkiinsä tyytyväinen :)

    Erika

    • Reply
      Mona
      5.4.2012 at 16:11

      Jeps, juuri näin!:)
      En kokenut kuitenkaan tarpeelliseksi vaatia uudestaan laitattamista, koska on vaan pohjat kyseessä. Mutta kyllähän tuosta huomaa että ne olisi voinut siistimminkin tehdä..

  • Reply
    Anonymous
    5.4.2012 at 11:17

    :D Kyllä nauroin tuolle 12:10 kommentille. Oikeasti, jos maksaa hyvistä korkkareista tai mistä tahansa kengistä pienen omaisuuden niin voi luoja, eihän niihin nyt halua mitään ulkonäkövirheitä. Kyllä mua esteetikkona ainakin harmittaa, jos vien kalliin laukun korjattavaksi ja sen jälkeen korjausjäljet näkyy selvästi. Eivät ne ole mitkä tahansa kengät, joilla kävellään. Kyllä hyvä suutari osaa tehdä siistiä jälkeä, tässä tapauksessa lopputulos ei todellakaan anna ymmärtää kyseessä olevan mikään superammattitaitoinen käsityöläinen. Onneksi pohja ei kuitenkaan yleensä kengistä näy, paitsi kun nostaa jalan toisen päälle istuessa tms.

    • Reply
      Mona
      5.4.2012 at 16:16

      Hih, meitä on moneen:) Toisaalta ymmärrän hyvin että jonkun mielestä on ihan hövelö laittaa isoja summia vain kenkiin, mutta onneksi meillä jokaisella on oikeus itse valita;)
      Onneksi tosiaan tuo ei pohjasta näy ja käytössä kuluvatkin…:) Myönnän, että olisin toivonut siistimpää lopputulosta, mutta en tosiaan kokenut tarpeelliseksi vaatia korjauksen uusintaa koska kyseessä on onneksi vain nuo pohjat.

  • Reply
    Anonymous
    5.4.2012 at 12:42

    Ei se ole suutarin vika eikä asia tietää jos joku hölmöyttään maksaa kymmenkertaisen hinnan joidenkin kävelimien arvosta! :D :D kuvaamasi kaltainen työnjälki on aivan täysin hyväksyttävän rajoissa ja totta on sekin että reklamaatiot hoidellaan suoraselkäisesti kasvotusten, ei julkisessa blogissa tekijän selän takana. :(

    • Reply
      Mona
      5.4.2012 at 16:22

      Ovat ehdottomasti hyväksyttävät, siksi en vaatinutkaan korvausta tai työn uusimista. Mielestäni kuitenkin saa olla yleinen mielipide lopputuloksesta.

  • Reply
    Tiia
    5.4.2012 at 13:10

    Kyllähän tuommoinen jälki varmasti harmittaa :/ Kyllähän tuollaisiin kenkiin pitäisi saada hyvää jälkeä ja ihan mihin tahansa muihinkin kenkiin kun kerta palvelusta maksaa.

    • Reply
      Mona
      5.4.2012 at 16:23

      Olen samaa mieltä, että eihän se edes tarvitse olla riippuvaista millaiset kengät ovat.. Mutta onneksi nuo ovat tosiaan vain pohjat ja vielä kuluvat..:)

  • Reply
    Anonymous
    5.4.2012 at 13:41

    Voi harmin harmi…pääsiäinen varmaan pilalla.

    • Reply
      Mona
      5.4.2012 at 16:24

      Voi ei sentään kengänpohjien takia:D

  • Reply
    Anonymous
    5.4.2012 at 18:11

    No voihan kiesus… onneks nyt kuitenkin on kenkien pohjat. Mutta hei tottakai käsityöläisen(kin) työn jälkeä saa arvioida, ja sinä kyllä arvioit hyvin ystävälliseen sävyyn! Taitaa olla joku kämmi-suutari täällä kommenttilinjoilla ;D

  • Reply
    Sini
    5.4.2012 at 19:20

    No onhan nuo nyt paljon kauniimmat noin, vaikka pieni reuna jäikin, kuin että olisit jättänyt nahkapohjan ja ne kävellyt puhki, se vasta rumalta näyttääkin kun on se nahkapohja riekaleina! :)

  • Reply
    Anonymous
    5.4.2012 at 21:24

    Tämä on kyllä niiiin suomalaista, maksetaan palvelusta ja kun jälki on huonoa, vaikka kyse on kengän pohjista!, niin EI saisi kritisoida. Käsittämätöntä! Tämä on siis kritiikkiä niille täällä jotka ovat sitä mieltä että valittaa ei saisi, koska kyse on kengänPOHJISTA. Kun käsityöläisestä on kyse, niin eikös se ammattiylpeys pitäisi näkyä työssä kuin työsä?
    Toki olisi ollut parempi ensin antaa palautetta suutarille, mutta summa summarum, jälki on tökeröä!!!!

  • Reply
    Anonymous
    5.4.2012 at 21:47

    Täysin samaa mieltä kuin edellinen!

  • Reply
    Jaana
    6.4.2012 at 21:04

    Joo, samaa mieltä, että ei ole ihan asialista tämä työn jälki Decollete -kengissäsi. :( Mun pitäis kans laitattaa kumipohjat omiin Louboutineihin. En ole tosin kysellyt punaisia pohjia vielä Oulun suutareilta – oletan, ettei täällä sellaisia ole, niin tilaan ne pohjat ebay:sta valmiiksi. Saa nähdä miten käy. Mulla on kyllä luottosuutari, jolla olen käynyt monta vuotta laittamassa kaikki korkolaput ja muut kenkäkorjaukset. Uskoisin, että hoitaa myös tuon pohja-asian kunnolla.

  • Reply
    Irini
    7.4.2012 at 10:36

    Kuten aika moni jo edelläkin on todennut, ei ole mitään hyvää jälkeä tuo!

    Luulisi, että ammattilainen tekisi työnsä kunnolla riippumatta siitä, onko kyseessä näkyvä vai ei-näkyvä paikka!

    Kivaa pääsiäistä! :)

    – Irini

  • Reply
    Anonymous
    7.4.2012 at 21:09

    Itse olen myös tarkka kenkieni suhteen.Käyn laitattamassa suutarilla uusia korkolappuja,kärkivahvikkeita jne.tarvittaesa.Olen mm.äänestänyt jaloillani(vaihtanut suutaria toiseen)tylyn palvelun takia.
    Nykyiseen olen tyytyväinen.Ystävällinen palvelu,hyvä työn jälki ja kohtuulliset hinnat.Mielestäni sinulla on oikeus saada kenkiisi sinua tyydyttävä työn jälki.Lapsellista kommentteja joiltakin tämän asian suhteen.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *