28.6.2012

Poimintoja Spartoolta

Kävin jälleen läpi yhteistyökumppani Spartoon valikoimaa ja tällä kertaa selasin tarkemmin Neosens merkin kenkiä. Merkin kengät ovat super suloisia ja aivan älyttömän hyviä jalassa. Neosensin kengät ovat todella pehmeät ja niissä onkin erinomainen hinta-laatusuhde. Itselläni ei ole Neosensin kenkiä, mutta yhden laukun merkiltä omistan. Äidiltäni kuitenkin löytyy yhdet saappaat ja hän on ollut todella tyytyväinen niihin.

Itse ihastuin kesäisiin malleihin. Ne ovat hieman romanttisia ja koska tiedän niiden olevan ihan äärimmäisen hyviä jaloissa menisivät ne ihan arkikäytössä etenkin silloin, kun pitää kävellä enemmän.

Spartoolta löytyi myös yhdet Neosensin saappaat, jotka olivat todella mieleeni. Nämä ruskeat olisivat aivan täydelliset syksyllä. Pieni korko on hyvä olla ja pohjakin sopii vähän liukkaammille keleille. Käytännölliset siis, mutta samalla kuitenkin tyylikkäät. Tykkään!:) Väri sopisi myös täydellisesti LV:n laukkujeni kanssa. Mitäs mieltä muut ovat Neosensin kengistä? Jakaako paljon mielipiteitä?:)



Kaikki kuvien kengät Spartoo!

Loppuun vielä Eetun asukuvaa kera uusien kenkien, jotka tulivat spartoolta jo viime viikolla. Postitus oli nopea ja paketin sai noutaa matkahuollosta. Ei siis mitään moitittavaa tilauksen teossa. Helppoa ja nopeaa. Tosin palautuksesta en osaa sanoa tarkemmin, koska nämä olivat juuri sopivat ja syytä palauttamiselle ei ollut.
(ps. En pyytänyt lupaa Eetulta julkaista näitä kuvia;) ) 

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply
    Anonymous
    29.6.2012 at 17:28

    Oi, nuo Neosensin kengät on ihan parhaat jalkaan ja kauniitkin vielä :) Pitääkin tarkastella aleita niiden suhteen! Kivat on Eetunkin popot :) -mami-

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *