18.11.2012

Esprit LBD + arvonta

Kaikki naiset varmasti tietävät, että yksi vaatekaapin kulmakivistä on pikkumusta. Se pelastaa lähes tilanteen kuin tilanteen!:) Kävin viime viikolla vierailulla Turun Hansan Esprit’n liikkeessä. Haussa oli yhteistyön merkeissä se täydellinen LBD. Kokeilin useampaa ihanaa yksilöä, mutta yksi oli ehdottomasti ylitse muiden. Hyvin yksinkertainen leikkaus, mutta kankaassa oli kuitenkin sitä jotain. Aivan täydellinen juuri syksyn ja talven juhliin esimerkiksi!
Koska LBD taipuu lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen, kokosin tähän postaukseen viisi erilaista kokonaisuutta, miten pikkumustan voisi asustaa. 
Ensimmäisenä rockimpi asu, johon lisäsin nahkatakin tuomaan särmää sekä tämän vuoden aikana rakkauden kohteeksi pinttyneet leokuosiset kengät ja huivi. Ne tuovat mielestäni pienenä ripauksena asuun kuin asuun hurjasti extraa.

Toisena rento, mutta naisellinen asu kaupungille. Korkeiden korkkareiden sijaan jalkaan voi sujauttaa mukavat ballerinat, jolloin kokonaisuus on huomattavasti arkisempi.

Iltamenoihin LBD ei kaipaa paljoakaan rinnalleen. Syksyllä ja talvella pitkät saapikkaat lämmittävät jalkoja, mutta tuovat myös kokonaisuuteen mukavasti lisää särmää. Pieni laukku olalle ja ravintola-asu on avot:)

Juhlavampaan tilaisuuteen jättäisin myös itse mekon loistamaan. Helmikoruilla saa luotua klassisuutta ja  samoin klassiset kengät tuovat kokonaisuuteen sitä jotain.  

Viimeisenä vielä asu toimistolle. Pikkumustaan yhdistettynä bleiseri tuo jo hurjasti muodollisuutta kokonaisuuteen. Olkapäät peittyvät ja kokonaisuus on huoliteltu. Talvella voisi vielä laittaa alle mustat sukkahousut, jottei olisi niin paljaan näköinen kylmillä ilmoilla. Klassiset korkkarit, joissa ei ole liikaa korkoa tekee vielä pisteen iin päälle asussa.

Siinäpä siis minun versioitani siitä miten LBD:n voi muuttaa moneen eri tilanteeseen. Itselleni pikkumusta on hyvin usein juuri juhlissa se pelastus. Ei tarvitse tuskailla vaatekriisin kanssa, kun tietää, että pikkumustalla saa takuulla tyylikkään kokonaisuuden aikaiseksi.
Sitten otsikossakin jo näkyvään arvontaan…

Olivian ja Espritin lukijailta Turun Hansan Esprit’n liikkeessä lähenee ja nyt olisi aika pistää käyntiin tähän yhteistyöhön liittyvä arvonta!:) 

Palkintona on Esprit’n mukava 150 euron lahjakortti Hansan myymälään. Arvontaan voit osallistua helposti kommentoimalla tähän postaukseen ja kertomalla mikä asuista mielestäsi on paras?
Kannattaa kommentoida taas pikaisesti, sillä arvonta päättyy jo 20.11 kello 12.00 päivällä. Onnea paljon arvontaan ja toivottavasti tapaan torstai-illalla teitä lukijoita paikan päällä!:)
PS. Muistattehan lisätä vielä spostiosoitteen, jotta saan voittajaan yhteytttä!!:)

You Might Also Like

105 Comments

  • Reply
    Surya
    18.11.2012 at 07:50

    Ehdottomasti tuo ensimmäinen rock-asu. Ihana! :)

  • Reply
    Raparperi
    18.11.2012 at 08:20

    Osallistun arvontaan. Mielestäni asu nro 2 oli eniten mieleeni. City outfit. Todella kauniita asukokonaisuuksia muutkin.

    raparperisydan@gmail.com

  • Reply
    Mape
    18.11.2012 at 08:45

    Tuo asu n:o 2 on eniten mieleeni =)

  • Reply
    Nella
    18.11.2012 at 09:15

    Tykkäsin eniten nelosesta.

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 09:29

    Moi!

    Kaikki ovat kauniita! Parhaat ovat 1. 2. ja 5. Ehkä parhaaksi valikoituisi tuo 1. vaikea valinta, kun ovat kaikki niin hyviä.

    Terv. Kati
    katih669@gmail.com

  • Reply
    aadis
    18.11.2012 at 09:33

    Osallistun arvontaan myös. :) Minusta kaunein asu on numero 2 elikkä city-outfit, vaikka kaikki kyllä miellyttävät silmääni. :)

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 09:36

    Numero 5 on suosikkini! Rakastan pelkistettyä ja kokomustaa!

    rms@luukku.com

  • Reply
    Amita
    18.11.2012 at 09:36

    2. City outfit on mielestäni paras. LBD:n ja valkoisen pitkä bleiserin yhdistelmä on fiksu ja raikas :-)

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 09:51

    Numero 4 on kaikessa klassisuudessaan mielestäni paras =).

    Ilmoitan sähköpostiosoitteeni, jos voitto sattuisi kohdalle.

    Terveisin Ellu

  • Reply
    Jennu
    18.11.2012 at 09:57

    Kaikki on ihania asuja, mutta numero 2 on suosikkikokonaisuus :) ja ehdottomasti osallistun upeaan arvontaan.

    kauppi.jenni@gmail.com

  • Reply
    muffinssi
    18.11.2012 at 10:32

    Numero 5 ehdottomasti, klassinen ja tyylikäs asua töihin. Täydellinen yhdistelmä. :)

  • Reply
    muffinssi
    18.11.2012 at 10:34

    Numero 5 on ehdottomasti viehättävin. Asu on klassinen ja tyylikäs eli täydellinen juuri toimistolle. :)

  • Reply
    Marjukka
    18.11.2012 at 10:52

    Kauniita kaikki, ehkä cocktail outfit näyttää nyt näteimmältä.

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 10:53

    Osallistun arvontaan. Pidin eniten cocktail-asusta. Se oli tyylikäs kaikessa yksinkertaisuudessaan. Työni puolesta en halua ilmoittaa sähköpostiani julkisesti ja kerron sen, jos voitto osuu kohdalle.

    T: Hanni

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 10:57

    Office outfit oli ehdottomasti ihanin, tosin pidin myös coctail outfitin yksinkertaisuudesta :)

    lauraa.lin@hotmail.com

  • Reply
    maisamiisa
    18.11.2012 at 11:07

    Ihana mekko! Suosikki asu näistä on tuo Cokctail outfit.

    maisamiisa@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 11:08

    Täysi vitonen! :) Ehdottamasti puettavin ja viehättävin asu! Terkuin, tuleva konttorirotta

    harmuuniaäthotmailpistecom

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 11:10

    Numero 5 on ihanin!

    sonja.lehtinen(at)hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 11:12

    Numero 5 on mielestäni paras. Klassinen ja tyylikäs kokonaisuus!

    jenlindm@abo.fi

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 11:19

    Office outfit on minun mieleeni. Ihana arvonta, toivottavasti onnetar suosii.

    naantalinaurinko@gmail.com

  • Reply
    Niina
    18.11.2012 at 11:20

    3. eli Party outfit on mun makuun :) adorable.n.affordable@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 11:31

    Nelonen ja vitonen on mun suosikit! Jos on pakko valita vaan toinen, niin numero 4 kaikessa yksinkertaisuudessaan :)

    Heidi
    isadorev@suomi24.fi

  • Reply
    maidelin
    18.11.2012 at 11:32

    Numero 5! Sulle jotenkin muutenkin sopii nuo office outfitit ;)

    maijapyl@paju.oulu.fi

    http://www.maidelin.blogspot.fi

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 11:37

    Numero 2 eli kaupunkiasu, ihana raikas kokonaisuus! :) hennie1(a)hotmail.fi

  • Reply
    janni
    18.11.2012 at 11:39

    Cokctail outfit on mun lemppari :) toisaalta jäin kyllä ihastelemaan noita leokorkkareita, ihanat! :)

    janniii@wippies.fi

  • Reply
    tuijaf
    18.11.2012 at 11:54

    office outfit on tyylikkäin t: tumf (ilmoitan meiliosoitteen, josko sattuisinkin voittamaan)

  • Reply
    tuijaf
    18.11.2012 at 11:54

    Office outfit voittaa!

  • Reply
    Veronica
    18.11.2012 at 12:12

    kaikki on niin ihania! Itse ehkä valitsisin viimeisen eli toimistotyylin, koska tuollaiseen voisin hyvin itsekkin toteuttaa töihin asuksi :) Oma LBD ei vain ole noin tyylikäs, joten täytyykin katsastaa Espritin valikoima lähiaikoina;)

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 12:17

    4 on mun makuun:)

    pilvi.vikberg@turku.fi

  • Reply
    sandella
    18.11.2012 at 12:29

    Nro. 4 on suosikki! :)
    Esprit on mun lempparimerkki, ajattomia, laadukkaita ja sopivan hintaisia vaatteita!

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 12:41

    Voi! Niin monta ihanaa, mutta 4. on mun mielestä kaikkein paras.
    annmann@utu.fi

  • Reply
    Peikkotytön äiti
    18.11.2012 at 12:53

    4. on minun suosikki!
    Osallistun arvontaan pienipeikkotytto@hotmail.com

  • Reply
    Petra Pauliina
    18.11.2012 at 13:10

    Cocktail-asu on ihanin! :)

    Tähän arvontaan oli kyllä ihan pakko osallistua, kun etsinnässä on juuri tällä hetkellä pikkujoulumekko! Esprit'n myymälässä en ole vielä ehtinyt käymään, pitäisikin pyörähtää Hansassa tässä joku päivä… :)

    Ja e-mail: petrapauliinanblogi (at) gmail . com

  • Reply
    RagDoll
    18.11.2012 at 13:10

    Ei varmaan tule yllärinä, että valitsen ykkösen, eli nahkatakin kera. ;) Upea!

  • Reply
    Diva
    18.11.2012 at 13:14

    Mä äänestän nelosta! Ehkä olen tylsä, mutta tällainen perinteinen tapa asustaa pikkumusta on eniten mun mieleeni! Cocktail dress kunniaan!

  • Reply
    Sininen
    18.11.2012 at 13:33

    Ihanaa, että täällä Turussakin joskus tapahtuu! :) Suosikiksi nousi ykkönen, koska itselle ei olisi tullut mieleen yhdistää noin klassista pikkumustaa nahkatakin kanssa, mutta toimii!! Ja huivi, kengät ja laukku toimii myös kokonaisuutena tosi hyvin.

  • Reply
    Sininen
    18.11.2012 at 13:34

    Noniin ja se maili tietty sit jäi :D eli sini_tj@hotmail.com

  • Reply
    Jen
    18.11.2012 at 14:11

    Mun suosikkini on 2.! :)

    jen123[at]jippii.fi

  • Reply
    Kati
    18.11.2012 at 14:18

    Kaikki asut ovat mielestäni hienoja mutta ehdoton suosikkini on nro. 2 city outfit. Kokonaisuus on vaan ihan mielettömän kaunis ja tuo valkoinen takki tekee siitä vielä todella elegantin. Ehdottomasti arvontaan mukaan: kati.peippo@hotmail.com

  • Reply
    josku
    18.11.2012 at 14:20

    Nelonen on mun lemppari! Upea, yksinkertainen, huoliteltu kokonaisuus!

    joskuuu@hotmail.com

  • Reply
    Tiia
    18.11.2012 at 14:29

    Asu numero 1 on eniten mieleeni :)

    doriss.blog@gmail.com

  • Reply
    Little M
    18.11.2012 at 14:39

    Voi sinä upeus! Etsiskelin itse tämän talven juhliin täydellistä pikkumustaa, mutten onnistuntu sitä vielä löytämään. Sen sijaan löytyi kaunis LRD eli little red dress, jota ajattelin käyttää joulun juhlissa. Se menee varmatsi myös kesällä erilaisten asusteiden (beige / nude?) kanssa.

    Itse tykkään kovin tuosta citylookista (nro 2), takki on uskomaton ja muutoinkin kokonaisuus upea.

  • Reply
    Katja
    18.11.2012 at 15:10

    Nro 4 on suosikkini. Kaikki muutkin kyllä oikein kauniita ja voisin kernaasti pukea ylleni :)

    katja_k@netti.fi

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 15:13

    2 miellyttää minuakin! :)

    marita.liimatainen[@]luukku.com

  • Reply
    Manile
    18.11.2012 at 15:16

    Suosikkini on nro 3. Siinä mekko pääsee hyvin oikeuksiinsa ja saapikkaat ovat särmikkäät.
    elimakinen (at) gmail.com

  • Reply
    StyleC
    18.11.2012 at 15:19

    Mä tykkään tosta ekasta rokkiasusta eniten :)

  • Reply
    Lempi
    18.11.2012 at 16:08

    4. asu on todella kaunis, mekko näyttää ihanalta päälläsi! :) lemp1_@hotmail.com

  • Reply
    Emmi
    18.11.2012 at 16:29

    Kyllä asu 4. oli mun suosikki. emmi.savolainen@luukku.com

  • Reply
    Lotta
    18.11.2012 at 17:16

    Cocktail-asu oli mielestäni paras! livien@utu.fi

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 18:16

    LBD on minun mielestäni parhaimmillaan 4. kokonaisuudessa eli cocktail-asuna – yksinkertaisen tyylikästä. :)

    annavilhelmiinap@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 19:27

    Office outfit, eli asu 5 on täydellinen :) julia.virkkunen@gmail.com

  • Reply
    Kinuski
    18.11.2012 at 19:33

    Asu nro 4 :) nanna_(at)luukku.con

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 19:46

    Kaikki on upeita kokonaisuuksia, mutta kyllä vitonen taitaa olla lemppari! Näyttää aivan mielettömän upealta! :)

    reetta_87@luukku.com

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 19:49

    Asu nro 5 on eniten makuuni. :) sanni03@luukku.com / sanni

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 19:51

    Asu nro 5 oli paras :)
    a396578@uta.fi

  • Reply
    Henna73
    18.11.2012 at 20:07

    Asu numero 5 on paras :D

    lof73(at)mbnet.fi

  • Reply
    Essi
    18.11.2012 at 20:08

    Asu nro 2 on ehkä eniten mieleeni :)

    essi.myllykoski@jippii.fi

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 20:22

    Asu numero 1 oli paras! Siinä on kivasti särmää ja asennetta :)
    camilla.kolu@hotmail.com

  • Reply
    Julia
    18.11.2012 at 20:50

    4. on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan upea!!

    julialahti@live.fi

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 20:50

    Asu nro 2 ehdottomasti paras :)
    laura.saa@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 20:50

    Eniten mieleen oli coctail asu eli 4, yksinkertaisen kaunis!
    sini.sorsa@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 21:08

    Cokctail asu (4) olisi minun mieleeni. :)
    wiiwi–v@hotmail.com

  • Reply
    Tawunen
    18.11.2012 at 21:15

    Pidän eniten asukokonaisuudesta nro 4! :)

    pinkzalmiac@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 21:24

    Coctailmekko oli paras, asussa mekko saa parhaiten oikeutensa :)
    -Johanna
    jossukka3@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    18.11.2012 at 21:38

    Asu nro 2 on mielestäni paras, tyylikäs ja leikkisä!
    ansku_66@hotmail.com

  • Reply
    Pilvi
    18.11.2012 at 22:19

    Kaikki asut on ihania, mutta suosikkini on city outfit. Ihanan raikas valkoisella takilla ja kaulahuivi tuo asuun muakvasti väriä :).
    pilviajapumpulia@gmail.com

  • Reply
    Johanna
    18.11.2012 at 22:40

    Cocktail-asu oli mun lemppari!
    jozunuzu@hotmail.com

  • Reply
    Iina-Maria
    18.11.2012 at 22:46

    Ehdottomasti asu numero 4. Ihanan klassinen, sopii sinulle todella hyvin :)
    imavak@utu.fi

  • Reply
    Anonymous
    19.11.2012 at 08:32

    Kaikki asut olivat mieleeni, mutta ehkä asu 1 ei ollut kaikkein eniten sinun tyyliäsi. Mutta oikeassa olet pikkumustan suhteen noin ylipäänsä, se käy vähän joka tilaisuuteen

    -Anette-

    a_nette@luukku.com

  • Reply
    Anonymous
    19.11.2012 at 09:40

    Elämässä pitää olla asennetta eli nro 1 :)

    Veera

    veera-s@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    19.11.2012 at 10:06

    On vaikea valita kahden täydellisen väliltä, nimittäin näytät upealta sekä vitosessa että kutosessa! Kallistutaan nyt kuitenkin tuohon toimistoasuun..

    emmis @ live . fi

  • Reply
    Anonymous
    19.11.2012 at 10:58

    4. mielestäni paras, “Less is more” :)

    susanna.m.s@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    19.11.2012 at 11:18

    City outfitissä tykkään tosta valkosesta takista, sopii tosi hyvin pikkumustan kanssa! Eli nro 2 on paras.

    jennu3@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    19.11.2012 at 11:27

    Eniten tykkään nelosesta ja vitosesta. Niin ihana toi sun pikkumusta!
    anniina_si_afferma[at]hotmail.com

  • Reply
    NoobaX
    19.11.2012 at 11:34

    Nro 5 on huipputyylikäs asu! :)

    evejaron@gmail.com

  • Reply
    Malva
    19.11.2012 at 11:46

    Ehdottomasti rock-outfit ;)

  • Reply
    Heidi
    19.11.2012 at 12:10

    numero 4 on ihana ja simppeli!

    heidiketola1@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    19.11.2012 at 12:27

    Asu numero 5 on lempparini :) Ihanan tyylikäs!

    siniainasoja@luukku.com

  • Reply
    Anonymous
    19.11.2012 at 12:27

    mä pidän eniten cocktail asusta! :)

    kirppuiita@hotmail.com

  • Reply
    Tuija
    19.11.2012 at 12:36

    Asu nro 4 :)

  • Reply
    Laapa
    19.11.2012 at 12:36

    Toi ykkönen on tosi rock!:) tykkään eniten!

    Laapalaura(a)gmail.com
    Laapalaura.blogspot.fi

  • Reply
    zeepra
    19.11.2012 at 12:42

    numero 4 on suosikki.

    x_unrated at hotmail.com

  • Reply
    maruska
    19.11.2012 at 12:42

    rock-outfit ;)

    mariestrange(at)hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    19.11.2012 at 12:54

    Asu nro 1. eli rokimpi asu on eniten omaan mieleeni! :)

    piia88@jippii.fi

  • Reply
    Iitu
    19.11.2012 at 13:20

    Mulla ehdottomasti coctail-asu ja viimeinen toimisto-asu pisti eniten silmään. Kivoja ovat kyllä kaikki.

    iitu.aari(at)netti.fi
    – Iitu

  • Reply
    elenina
    19.11.2012 at 13:20

    Itse tykkään ihan ensimmäisestä asusta! Myös viimeinen on ihanan klassinen, mutta rock.outfit vie voiton!

    eveeee_@hotmail.com

  • Reply
    Iitu
    19.11.2012 at 13:20

    Mulla ehdottomasti coctail-asu ja viimeinen toimisto-asu pisti eniten silmään. Kivoja ovat kyllä kaikki.

    iitu.aari(at)netti.fi
    – Iitu

  • Reply
    elenina
    19.11.2012 at 13:22

    Rock-outfit on eniten mieleeni, mutta myös asu numero 4. on ihanan klassinen!

    eveeee_@hotmail.com

  • Reply
    Nora
    19.11.2012 at 13:24

    Ihania kokonaisuuksia kaiken kaikkiaan. Kyllä pikkumusta on todella monipuolinen käytöasu, siihen on hyvä satsata. :)

    Paras kokonaisuus on Cocktail Outfit, jossa on ihanan yksinkertainen, mutta tyylikäs kokonaisuus.

    nora @ wippies . com

  • Reply
    Anonymous
    19.11.2012 at 14:47

    viimeinen asu on mielestäni paras, sillä se on yksinkertaisen tyylikäs!
    marsku_89_@hotmail.com

  • Reply
    Anu
    19.11.2012 at 15:06

    numero 4:)

  • Reply
    Sofia
    19.11.2012 at 16:44

    City outfit on ihan paras! :)

    Sofie.auronen@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    19.11.2012 at 17:11

    Vika on oma suosikkini.

    salminen.lotta@gmail.com

  • Reply
    Onski
    19.11.2012 at 17:19

    Ehdottomasti asu numero 2, aivan mielettömän upealta näytät :) Ja täältä ollaan tulossa torstaina Espritille paikanpäälle, hauskaa kun vaihteeksi Turussakin jotain tapahtumaa järjestetään !

    oona.eskola@luukku.com

  • Reply
    Anonymous
    19.11.2012 at 18:11

    Asu numero 3 on aivan ihastuttava! :)

    hakamaki.johanna@gmail.com

  • Reply
    minnajii
    19.11.2012 at 19:30

    Asu numero 5 on minun suosikki, sopisi myös parhaiten omaan käyttöön ;)

    mintsu29@hotmail.com

  • Reply
    Krisu
    19.11.2012 at 19:58

    No 1 on number 1

    kristiina.hautamaki(at)gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    19.11.2012 at 20:19

    Oma suosikkini nelonen, tosin kivoja ovat kaikki!
    Lispe

  • Reply
    Anonymous
    19.11.2012 at 20:40

    4 tyyli oli paras! iida.s.makinen@hotmail.fi

  • Reply
    Kukka
    19.11.2012 at 20:59

    Mun suosikki on 4, kaunis, tyylikäs, klassinen. Beautiful.

    kristiinaaro@luukku.com

  • Reply
    llaurau
    19.11.2012 at 22:46

    mielestäni paras näistä on tuo 4. asu!
    laura.ttt@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    20.11.2012 at 09:44

    Kaikki asut ovat ihania, mutta jotenkin erilaisuuden vuoksi eka miellytti silmää eniten :) -mami-

  • Reply
    Anonymous
    20.11.2012 at 11:05

    Kakkonen oli paras :)! -E

  • Reply
    Viola Sundvik
    20.11.2012 at 11:34

    Vielä ehdin osallistua! Suosikkini on kakkonen, muttei ollut helppo valinta!

    violennia@gmail.com

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *