16.12.2012

Tehokas hampaiden valkaisu + tarjous lukijoille!

Viime torstaina lähdin aikaisin aamulla Turusta junalla kohti Espoota. Espoon asemalla vaihdoin lähijunaan ja suuntasin Leppävaaran Selloon. Siellä minua odotti ihastuttava  Medismilen suuhygienisti Anni Salmela. Pääsin yhteistyössä Medismilen kanssa kokeilemaan hampaiden tehovalkaisua. Olin erittäin innoissani tästä yhteistyöstä sillä hampaani taitavat olla itsessäni se vähiten tykkäämäni osa. En ole koskaan pitänyt hampaistani. Ne ovat vinot kuin mitkä, sojottaa nimittäin ihan mihin sattuu:D Nyt valkaisulla sain niistä huomattavasti miellyttävämmän näköiset omaan silmääni!:)

Medismilen toinen toimipiste on tosiaan Sellossa ihan Prisman vieressä toisessa kerroksessa. Paikka on helppo löytää näin ulkopaikkakuntalaisenakin ja junalla tosiaan pääsee ihan Sellon viereen;)

Anni kertoi ennen valkaisun aloittamista tarkkaan mitä tuleman pitää. Medismilessa käytetään vain ammattilaiskäyttöön tarkoitettuja aineita ja toimenpiteitä tehdään ainoastaan hammaslääkäreissä ja -hoitoloissa, jotka ovat Valviran valvonnassa. Senkin puoleen oli siis luottavainen olo antaa omat hampaansa valkaistavaksi Medismilessa. Tarkemmin valkaisusta löytyy tietoa täältä klik.
Nappasin puhelimella kuvan ennen ja jälkeen, joista saa hiukan kuvaa miten valkaisu onnistui.
Anni näytti minulle myös sävyistä miten hampaat vaalenivat.  Näistä näkyy myös melkoisen hyvin tuo ero!:)
Itse toimenpide oli todella leppoisa. Jännitin hieman vihlontaa, mutta sitä ei juuri ilmennyt vasta, kuin valkaisun jälkeen ja iltaan mennessä vihlonta oli loppunut kokonaan. Alkuun otettiin suurimmat hammaskivet pois. Seuraavaksi suuhun asennettiin muovinen härpäke ja ikenet suojattiin hyvin, jonka jälkeen levitettiin valkaisugeeli hampaisiin. Geeli annettiin vaikuttaa 15 minuuttia, jonka aikana hampaisiin kohdistettiin led-valoa. Tuo led-valo ei itsessään valkaise hampaita vaan kiihdyttää valkaisua. Kolme vartin mittaista satsia ja valkaisu oli jo valmis!:) Kaiken kaikkiaan taisin istuskella tuolissa ihan hiukan reilu tunnin. Taustalla soi vielä rentouttava musiikki, joten homma oli todella leppoisaa.
Sitten siihen lopputulokseen!:) Ylemmässä kuvassa irvistän kameralle heti valkaisun jälkeen ja olihan ne huomattavasti kirkaammat ja vaaleammat.

Lopullinen lopputulos kuitenkin näkyi vasta seuraavana päivänä, jolloin hampaat ovat valkoisimmillaan. Olen ihan hurjan tyytyväinen uuteen valkoisempaan hymyyni! Kannatti todellakin ja teki ilmeestä paljon raikkaamman. Vielä kun saisi nuo vinot etuhampaat suoriksi olisin täysin tyytyväinen purukalustooni;)

Kyllä se vaan niin on, että valkoisilla leegoilla hymyily on niin paljon helpompaa!!:) Voin todella lämpimästi suosittella niin valkaisua kuin Medismilea.

Sitten siihen lukijoille suunnattuun todella hyvään tarjoukseen!:) Nimittän Medismile tarjoaa tammikuun loppuun asti yhteistössä Mona’s Daily Style kanssa blogin lukijoille suuhygienistin tekemän  tehovalkaisun 139€:n hintaan (normaali hinta 295€). Tehovalkaisu sisältää myös hampaiden tarkistuksen.

Aikaa varatessa tulee vain mainita, että on Mona’s Daily Style blogin lukija niin saa tuon tarjouksen. Tässä on myös ihan loistava joululahjavinkki!!:) Ajan voi varata numerosta 010 3200 801.

Mikäli tulee mitään kysyttävää niin vastailen noin kokemuksen kannalta niihin mielelläni kommenttiboksin puolella!:)

Lisää Medismilen palveluista löydät täältä: http://www.medismile.fi/

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply
    Niina
    16.12.2012 at 14:28

    Oih mikä hymy <3 Itsekään en ole koskaan pitänyt hampaistani, mutta kyllä näiden kanssa on oppinut elämään. :D Valkaisusta kyllä kieltämättä haaveilen. Joskus olen käyttänyt valkaisuliuskoja, jotka ovat kyllä kirkastaneet väriä, mutta tulokset eivät ole kovinkaan pysyviä. Jospa joskus tuollaiseen "oikeaan" valkaisuun vaikka menisi. :)

    • Reply
      Mona
      16.12.2012 at 15:12

      Juu sama homma, kyllähän näiden kanssa on tottunut porskuttelemaan;) Mutta olis se vaan niin hienoa joskus saada suora hammasrivi..:)

  • Reply
    Anonymous
    16.12.2012 at 14:57

    Hei hyvä tarjous!
    Vähän kutkuttelis kokeilla, kun on noinkin edullinen nyt ja medismilen tarjontaa oon tsekkaillut ennenkin… Ehkä nyt sitten…! Ps. hyvät naurut sain myös “Läppävaaran” Sellosta :D

    • Reply
      Mona
      16.12.2012 at 15:11

      Hahahahah :DD Ihan paras ja muka vielä oikoluin tekstin;D Kiitti huomautuksesta;D
      Todellakin tarjous on melko hyvä ja tosiaan monet ovat jo paikkaa kehuneet eivätkö turhaan:) On tullut luettua myös karseita kokemuksia valkaisusta..:/

  • Reply
    Hanilo
    16.12.2012 at 18:19

    Viimeisestä kuvasta erottaa kyllä selvästi, että jotain muutosta on tullut! Ite en ole koskaan valkaissut hampaita edes niillä kotikäyttöisillä liuskoilla.

  • Reply
    Mi Mi Mendine
    16.12.2012 at 18:55

    Ihana hymy (: Itsekin on pitänyt jo vähän aikaa mennä valkaisuttamaan hampaat mutta en ole uskaltanut…..

    xx
    MI MI MENDINE

  • Reply
    Anonymous
    16.12.2012 at 21:28

    Täälläkin yx valkaisusta haaveileva. :)
    Hämääkö lähikuva jotenkin, kun kuvassa näyttäisi hieman kirjavalle tuo lopputulos…eli hieman vaaleampia kohtia näkyy hampaissa tuossa yhdessä kuvassa. Voin olla väärässäkin, tosi kaunis hymy jokatapauksessa sinulla. :)

  • Reply
    Mööbeli
    19.12.2012 at 09:14

    Hieno lopputulos, pitäisi itsekin käydä valkaisussa. Minusta sinulla on nätit hampaat, mutta jos et itse ole tyytyväinen niin suosittelen tutustumaan Inman Aligneriin. MInulla oli todella vinot ja ristiin menevät etuhampaat, kunnes löysin netistä kyseisen oikaisumuodon. Muutamat hammaslääkärit Suomessa tekevät näitä oikaisuja ja en voi kuin suositella todella paljon. Minäkin hymyilen nykyään mielelläni, kun hampaani ovat vihdoin suorat.

  • Reply
    Anonymous
    20.12.2012 at 20:03

    Kaikille teille valkaisusta haaveileville tiedoksi! Hammaskivenpoisto = terveet kiinnityskudokset ovat edellytys hyvälle valkaisutulokselle. Valkaisuaine ei tehoa kruunuihin eikä paikkoihin.Läikät hampaissa saattavat olla oikomisen tai kehitysvaiheen vaurioita. Yleensä läikät vaalenevat enemmän kuin “terve”alue hampaasta. Läikikkyys kyllä tasoittuu hieman muutaman viikon kuluessa.Hieno lopputulos tässä tapauksessa =)
    Kiinnostaisi vielä millä menetelmällä valkaisu on tehty?

  • Reply
    Anonymous
    10.2.2013 at 20:01

    Hei! Olen itsekkin ajatellut valkaisevani hampaani, niin onko tulos pysyvä vai vaatiiko se montakin toimenpidettä vuodessa? Ja myös sitä kysyisin että kuinka pitkään tarjous on voimassa? p.s ihana blogi sinulla :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *