22.3.2013

Luontainen hyvinvointi

Kävin keskiviikkona pitkästä aikaa urheiluhierojalla. Olen tehnyt pidempään jo todella antoisaa yhteistyötä Vauhtisammakon kanssa ja nyt Mikko tutustutti minut heidän hierojaan ja ravintoasiantuntijaan Tommi Sundqvistiin. Pääsin yhteistyön kautta tunnin selkä- ja niskahierontaan. Voi jukra, että tekikin hyvää näille pökkelöille hartioille. Istun ihan hurjan paljon tietokoneella ja sen kyllä huomaa niska- ja hartiaseudulla. Hieronnassa ja hieronnan jälkeen käytettiin kunnon hevoslinimenttiä ja voin kertoa, että toimii!:) Hieronta yhdessä Galileon kanssa onkin melko tehokas paketti lihashuoltoa ajatellen!:)
Hieronnan lisäksi keskustelimme Tommin kanssa pitkän tovin terveydestä ja puhtaasta ruokavaliosta. Tommilla oli asenne todellakin kohdallaan ja meidän aatteet ruokavalion ja terveyden suhteen kohtasivat täysin. Hän on itse nuorena sairastunut pahasti ja sitä kautta kiinnostunut puhtaan ruuan merkityksestä terveyteen. Hyvinvointi lähtee sisältä ja ruokavalio on avainsana siinä. Tommi on pitänyt Naturanetti.fi nettikauppaa jo vuodesta 2007 asti. Suosittelen vierailemaan sivuilla, sillä siellä on todella paljon valikoimaa vitamiinien ja luontaistuotteiden saralla. Niiden merkitys terveellisen ruokavalion ohella on kuitenkin suuri. Itse koen, että nykyinen ruoka on niin prosessoitua, että siitä on lähes mahdoton saada kaikkia tarvittavia ravinteita. Suomessa etenkin D-vitamiinin saanti on todella surkuhupaisaa ja suositukset lähes naurettavia. Paras olisi, kun mittauttaisi säännöllisin väliajoin oman D-vitamiini pitoisuuden ja sitä kautta voisi määrittää itselleen sopivan annostuksen purkista otettuna.

Oli ilo tutustua Tommiin ja päästä vaihtamaan ajatuksia niin lihahuollosta, kuin terveellisestä elämästä noin laajemmalti katsottuna. Loistavaa myös, että samalla löytyi ammattitaitoinen hieroja! Se ei ainakaan omalla kohdallani ole nimittäin ollut itsestäänselvyys. Minusta hieronnan kuuluu tehota, mutta hierojan tulee kuitenkin ottaa hyvin huomioon asiakkaan tuntemukset ja muun muassa kysyä milloin sattuu liikaa. Tommin parinkymmenen vuoden hierojan kokemuksella oli selvästi osuutta siihen, että missään vaiheessa ei tarvinnut alkaa itkemään, mutta hieronta kuitenkin tuntui ja auttoi jumissa oleviin lihaksiin! Voin siis ehdottomasti suositella Tommia, mikäli jollakin on hyvä hieroja hakusessa täällä Turussa.

Naturanetin kotisivu löytyy täältä ja facebook täältä.

Tommin saa kiinni puhelimitse numerosta 0400 1600 25 ja sähköpostitse osoitteesta info@naturanetti.fi




You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Anonymous
    22.3.2013 at 19:26

    Ensiksikin ihana blogi sinulla. Olen jo pitkään seurannut, mutta nyt vasta kommentoin. Oletko tutustunut Kaisa Jaakkolan kirjoihin? Niitä lukiessani tulit mieleeni, koska olet kirjoittanut että sinua vaivaa vatsaoireet (niinkuin itsellänikin) ja olet muutenkin ravintoasioista kiinnostunut. Suosittelen, ellet ole jo tutustunut. Mukavaa viikonloppua :)

    • Reply
      Mona
      24.3.2013 at 10:26

      Voi kiitos paljon, niin kiva kuulla!!:) Ja juu Kaisan kirjat on huippuja!! :) Toinen kotoa jo löytyykin:)
      Ihanaa viikonloppua sinullekkin<3

  • Reply
    Satu Uoti
    22.3.2013 at 20:56

    Ah ja voih, rankka treeniviikko takana… ja koko kropan urheiluhieronta odottaa vasta tiistaina ;)

    Meidän porukalla onneksi myös pätevä hieroja ja se, jos mikä nostaa elämänlaatua!

    • Reply
      Mona
      24.3.2013 at 10:26

      Oi oi, koko kropan hieronta kuulostaa loistolta!!:)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *