28.4.2013

Smoothie time

Sunnuntaisen treenin päätteeksi vatsaan hujahti herkullinen pirtelö ja pala vähemmän herkullista suklaata. Testasin ensimmäistä kertaa 99% suklaata ja huh hei se ei todellakaan ollut enää hyvää. Tumma suklaa on kyllä suurta herkkuani, mutta tämä 99%:nen ei enää uponnut minun makunystyröilleni. Jatkossa tyydyn siis hieman vähemmän terveellisiin yli 70% suklaisiin. Poikkeuksena raakakaakaojauhe ja kaakao nibsit, jotka ovat suurta herkkua. Ne ovat todella hyviä ja puuro esimerkiksi ei ole ilman nibsejä mitään. Jauhetta lisään lähes aina pirtelöihin. Niistä saa kivasti antioksidantteja pitämään terveyttä yllä. Pirtelöt onkin siitä kaikkein parhaimpia, kun niihin on aina todella helppo lisätä terveellisiä juttuja, joita muuten on hankala syödä. Pellavasiemenöljy on esimerkiksi niin pahaa, että se aiheuttaa allekirjoittaneelle lähes yökkäysrefleksin, mutta pirtelössä en sitä edes huomaa. Suosittelen testailemaan. Se on super terveellistä. Siitä saa paljon terveydelle ja keholle välttämättömiä rasvahappoja ja se on kasviöljyistä paras omega-3 lähde. Eli kaikki kynnelle kykenevät lisäämään pellavasiemenöljyä viikottaiseen ruokavalioon!

Smoothie sisälsi seuraavaa:

 Tyrnimarjoja
 Mustikoita
♥ Raakakaakaojauhe 1tl
 Macaa 1 tl
 Pellavansiemeniä
 Pellavasiemenöljyä
 Kaurajuomaa
 Raejuustoa
 Banaania

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply
    Veera Einola
    28.4.2013 at 17:22

    Pellavansiemenöljy on täälläkin lähes joka päiväisessä käytössä ! ;)

    t. Veera

    veeraeinolanelamaa.blogspot.com

  • Reply
    Lola
    28.4.2013 at 21:25

    Hih, tuo 99% suklaa on kyllä tyrmäävää! Olen todellinen suklaa-addikti, mutta kun maistoin tota eka kerran niin en saanut varmaan muruakaan niellyksi ;) En tiedä voiko mikään niin myrkylle maistuva olla terveellistä :D

    Ps, kiitos ihanan energisestä blogista!

  • Reply
    Kukka
    29.4.2013 at 09:05

    Pellavansiemenöljy kuuluu mun aamuihin :) tykkään siitä, että se on kotimaista ja tuotettu tässä ihan lähipitäjässä. Alkuun maku oli jotain niin karmivaa, mutta nyt ei sitä enää edes huomaa, kaikkeen ilmeisesti tottuu :)

  • Reply
    Elle-Marie
    29.4.2013 at 20:57

    Todella herkullisen näköinen smoothie!:) Hui, näyttää pelottavan mustalle tuo suklaa!:D En olekaan aikaisemmin tainnut huomata, että Lindtiltä saa 99%!

  • Reply
    Papyli
    27.9.2013 at 20:35

    Kiinnostaa kokeilla tuota pellavansiemenöljyä :) minkä verran laitat sitä pirtelöön?

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *