3.6.2013

Dress from Le Follie

Arkeen on taas palattua ja aika mukavissa merkeissä, kun täällä Turussa jatkuu helteet ja aurinko paistaa heti aamusta täydeltä taivaalta. Täydellistä sanon minä. Eilen istuimmekin illalla vielä muutaman tunnin Uittamon rannalla ja tänään olisi tarkoitus tehdä sama uudelleen. Kyllä kesä on ihanaa. 
Nyt kuitenkin viikonlopun asuun ja juhlamekkoon, josta jo puhuin aikaisemmin täällä. Kiitos teidän ihanien sain hyviä vinkkejä asustamiseen ja päädyin muuten myös rentoon mukavaan nutturakampaukseen. Kuumalla kelillä oli erittäin mukavaa, että hiukset olivat kiinni.

Le Folliesta yhteistyön kautta saatu Koccan mekko on aivan täydellinen kesän juhliin. Se on mukavan vilpoinen päällä ja istui myös mielestäni loistavasti. Alun perin mekko oli  liian iso rinnan ympäriltä, mutta se käytettiin ompelijalla korjauksessa, jonka jälkeen mekko istui päälle aivan täydellisesti! Olin muuten todella tyytyväinen ompelijan kädenjälkeen. Kavennus oli tehty todella siististi ja mitään korjauksen jälkiä ei edes huomannut. Voin siis lämpimästi suositella ihan Turun keskustassa sijaitsevaa Liisan Ommelta. 
Koruissa päädyin periaatteella vähemmän on enemmän. Näyttävät korvikset eivät mielestäni vaatineen muuta. Hiusten ollessa kiinni korvikset myös tulivat hyvin esiin.

Huulet punasin pirteän pinkeiksi. Tuo pinkki sävy onkin muodostunut ihan yhdeksi lemppari punakseni ja sitä löytyy harva se päivä huulilta.

Pidin kaikin puolin maximekosta todella paljon ja nyt mieli halajaakin lisää erilaisia variaatioita niin juhliin kuin arkeenkin. Tämä ihana Koccan upeus tulee kyllä päätymään vielä moneen moneen kertaan päälle, olen nimittäin todella tykästynyt siihen. Sen hento persikkainen väri toi myös ihon päivettynyttä sävyä kauniisti esille. 

Kuvat: Juha Pesonen

Maximekko: Kocca / Le Follie give away
Kello: Guess / Fashionstore give away
Korvikset: Serafiina
Mitäs mieltä te olette maximekoista juhlamekkona?:)
Follow me on FACEBOOK // BLOGILISTA

You Might Also Like

46 Comments

  • Reply
    Elisabete
    3.6.2013 at 09:47

    Voi että mitenkä kauniita kuvia! Ihan liikutuin, olet kyllä mielettömän kaunis. Maxi sopii sulle kuin nenä päähän ja raikas yksinkertainen meikki viimeistelee kokonaisuuden,aaw mä sanon. :´)

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:01

      Voi että, kiitos ihan hurjasti Elisabete niin kivasta kommentista <3 :)

  • Reply
    Anonymous
    3.6.2013 at 10:15

    Oot niin kaunis Mona! :)

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:03

      Voi kiitos paljon <3 :)

  • Reply
    Noora
    3.6.2013 at 11:17

    Oooi mikä kaunotar! Ihan mielettömän kauniit kuvat ♥

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:03

      Kiitos paljon ihana Noora <3 :) Oli hyvä kuvaaja käytössä;)

  • Reply
    Siiri
    3.6.2013 at 12:12

    Tyrmäävän upea! En osaa sanoo muuta <3

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:04

      Muruu <3 Kiitos paljon!!:) Huomen nähdään!:) <3

  • Reply
    Kelli
    3.6.2013 at 12:33

    Voi miten kaunis mekko! Ja vitsi miten ihania kuvia :)

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:04

      Kiitos Kelli!!:) Oli tosiaan hyvä kuvaaja ;)

  • Reply
    Anonymous
    3.6.2013 at 12:42

    Kello ei kuulu juhla-asuihin ;)

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:05

      No juu se itseasiassa jäi vähän vahingossa “pienessä” härdellissä aamulla ja mietein itekin kuvien jälkeen et no olis sen voinu jättää poiskin:D

  • Reply
    Anonymous
    3.6.2013 at 13:09

    Wow, Mona! Ihan mieletön kaunotar! :)

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:05

      Hih, kiitos paljon!!:) Oon ihan posket punasena teiän super kilteistä kommenteista <3 :)

  • Reply
    Eveliina veteläinen
    3.6.2013 at 13:39

    wou! mikä kaunotar

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:05

      Kiitos paljon!!!:) <3 Mekko oli kyllä ihan nappi:)

  • Reply
    Anonymous
    3.6.2013 at 13:40

    Upea ilmestys ja ihana kuvauspaikka!!!

    -hanna

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:06

      Kiitos ihana hanna <3 :) Joo eikös ookkin kiva kuvauspaikka!! Kun nähtiin toi pelto Juhan kanssa ni molemmat oli heti että tonne!!:D

  • Reply
    Elisa
    3.6.2013 at 14:06

    Oooh miten upea mekko! Ja olet kyllä mielettömän kauniina näissä kuvissa. :)

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:06

      Kiitos paljon Elisa <3 :)

  • Reply
    Jossu
    3.6.2013 at 14:20

    Voi miten kaunis olet ja mekko on todella upea! :)

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:07

      Kiitos Jossu hurjasti <3:)

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:08

      Thanks honey <3 You are so kind <3 :)

  • Reply
    Anonymous
    3.6.2013 at 15:43

    Uuh, iihhana somelainen muija! :D<3

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:08

      Hihihhi:D Kiitos <3 <3 :)

  • Reply
    Laapa
    3.6.2013 at 16:01

    Olet upea! Ja mekko – ihan täydellinen, mallia ja väriä myöten!

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:09

      Kiitos paljon aurinkoinen Laapa <3 :))

  • Reply
    Jaana
    3.6.2013 at 18:27

    Wau, miten upealta näytät! Ihana tuo nutturakampaus. Instagramkuvissa näytit tosi ihanalta myös kiharoidesi kanssa. Itselläni tulee liian usein jätettyä hiukset auki ja kiharalle juhlissa….vaikka kiinni laitettuna monesti paremmin pitäisivät “kuosinsa”.

    Pakko sanoa vielä uudestaan, että ihan henkeä salpaavan kauniina olet näissä kuvissa :)

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:09

      Jaana <3 Ihana kuulla susta <3 :) Ja kiiiitos paljon, oot ihana <3 Pus ja haleja !!:)

  • Reply
    Anonymous
    3.6.2013 at 18:48

    Täällä kans tykätään mekosta ja varsinkin kampauksesta. Saisiko tänne vinkkejä miten kampuksen olet tehnyt? :)

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:11

      Kiitos!!:) joo koitan ehdottomasti tehdä jotain pientä tutorial postausta tuosta kampauksesta!!:)

  • Reply
    maidelin
    3.6.2013 at 18:53

    Aivan ihania kuvia! :]

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:11

      Kiitos maidelin!!:) Oli hyvä kuvaaja ;)

  • Reply
    Tiiaaiit
    3.6.2013 at 22:28

    Oi että! Upeita kuvia:)

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:12

      Kiitos paljon <3 :)

  • Reply
    Anonymous
    4.6.2013 at 09:45

    Olet upea! Mekko on ihan täydellinen, täytyy myös käydä kurkkaamassa Le Follien tarjonta. Hakusessa on täydellinen mekko häihin, kovasti haluaisin maxin, mutta mahtaakohan sopia häävieraan päälle? Ainakin juuri tuo mekko taitaa olla liian vaalea pitkäksi mekoksi, mahtaako olla liian “hääpukumainen” ? :/

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:29

      Voi kiitos paljon <3 :) Tuo mekko näyttää kuvissa vaaleammalta mitä luonnossa. Itse ainakin voisin laittaa tuon häihinkin. Väri on persikkainen. Taitaa olla juuri nämä mekot jo loppu, mutta kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa muita ihania yksilöitä!!:)

  • Reply
    Ulla
    4.6.2013 at 10:25

    Voi miten ihana <3

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:29

      Kiitos ihana Ulla <3 <3 :)

  • Reply
    Kukka
    4.6.2013 at 12:48

    Wow, upea! Aivan valtavan kaunis Mona, upeita kuvia ja ah mikä maisema. Halit <3 pus

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:31

      Kiitos murunen ja superisti onnea uusista tuulista sinne!!! <3 <3 :)

  • Reply
    Marjukka
    4.6.2013 at 13:46

    Ihana mekko, olet kuin itse neiti kesäheinä!

    • Reply
      Mona
      4.6.2013 at 19:31

      Kiitos ihana ihana Marjukka!! <3 <3 :)

  • Reply
    M
    5.6.2013 at 21:18

    Kuvat ihan kuin jostain Voguen sivuilta! Olet kaunis <3 Niin ja on jo jonkun aikaa pitänyt tulla sanomaan että ostin MeNaiset Sport lehden ihan sen takia että sä olet siellä. Täältä blogista olen kuitenkin bonggannut mm. spirulinan ja macan käyttöön! Kiitos siitä ;)

    http://1dayiwillfly.blogspot.fi/2013/05/menaiset-sport.html

    Tossa vielä oma mielipide jutusta ja lehdestä

  • Reply
    Sarkka_H
    24.6.2013 at 13:42

    Hyvä luoja miten kaunis olet!!!
    Asu ja miljöö ovat ihan nappiin!
    Kuvat ovat niiiiin onnistuneita! :)
    Wau WAU Wau!!! :)

    <3:llä Kaunis mieli blogin Sarianna

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *