9.8.2013

Food Friday: Rafla

Uusissa ravintoloissa vierailu on yksi lempipuuhistani, vaikkakin nykyään se tuottaa normaalia enemmän päänvaivaa rajoittuneemmasta ruokavaliostani johtuen. Käväisin taannoin pikaisella yhdistetyllä lounas/päivällisellä ravintola Raflassa Helsingissä ja ajattelin laittaa muutaman kuvan herkullisesta salaattiannoksesta tänne.

Valitsin “kesälistalta” lohi&avokado salaatin. Salaatissa oli jännä wasabikastike, joka oli kyllä todella herkullista. Raaka-aineet olivat tuoreita ja salaatissa ei ollut laisinkaan valittamista. Eetu tosin tekee kotona niin hyviä salaatteja, ettei tämä aivan lemppareiden joukkoon yltänyt;)

Asiakaspalvelu oli ravintolassa oikein ystävällistä, mukavaa ja nopeaa. Pöytäkin löytyi helposti vaikka ravintola muuten olikin melko täynnä. Ravintolan sisustus oli viihtyisä, mutta pienenä miinuksena mainitsisin huonon ilman. Voi toki johtua hiostavasta kelistäkin, mutta sisällä oli kyllä lähes tuskaisen kuuma.

Onneksi söin juuri treenin jälkeisen palauttavan suuren pirtelön niin ei tule huutava nälkä tätä postausta kirjoittaessa;)

Kaiken kaikkiaan todella mukava paikka ja ehdottomasti voisin mennä uudelleenkin. Onko Rafla muille tuttu ravintola?:)
Taisikin olla muuten ensimmäinen Helsingin ravintola, josta kirjoitan!!:) Turkuun on muuten tullut nyt muuta uusi paikka, joissa olisi tarkoitus käydä testailemassa herkkuja. Niistä siis mahdollisesti pian lisää:)
Follow me on FACEBOOK // BLOGILISTA // BLOGLOVIN

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply
    Emmi L.
    9.8.2013 at 23:43

    Namskis mitä ruokakuvia taas :) Jos teillä jää kotona salaatteja syömättä niin mulle saa lähettää :D

    Emmi L.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *