22.8.2013

Bell-Linéa Patyka kasvohoito

Vietin tiistaina aamupäivän unen ja valveen rajamailla, täydellisessä rentoutuneessa tilassa Bell-Linéassa kosmetologi Maaretin käsittelyssä. Pääsin yhteistyössä testaamaan hoitolan uutta mielettömän ihanaa Patyka luksuskasvohoitoa. Patyka on entuudestaan minulle tuttu, sillä olen päässyt testailemaan sarjan muutamia tuotteita blogin kautta. Patyka on Pariisilainen luksusmerkki ja sen tuotteet ovat todellakin vailla vertaansa. Ne ovat niin tuoksuiltaan kuin ainesosiltaan todellisia laatupommeja! Sopi hyvin teemaan suunnata suoraan Pariisin matkalta Pariisilaisen merkin hemmotteluun;)

Hoito alkoi kolmivaiheisella puhdistusrituaalilla. Puhdistuksen jälkeen seurasi kuorintanaamio. Tehokas, mutta hellävarainen kuorinta sai ihon tuntumaan ihanan puhtaalta ja raikkaalta. Kuorintanaamio jätettiin hetkeksi kasvoille lämpimän pyyhkeen sisään. Maaret kertoi puhdistuksen aikana mitä tuotteita hän käyttää ja analysoi myös ihoni kuntoa. Olikin mielenkiintoinen kuulla pitkästä aikaa missä kunnossa se hipiä onkaan. Viimeisestä kosmetologilla käynnistä on nimittäin jo tovi aikaa.

Kuorintanaamion jälkeen alkoi sitten todellinen rentoutuminen. Rauhallinen musiikki taustalla viimeisteli fiiliksen ja olin täysin valmis pitkälle hieronnalle. Hieronta alkoi kasvoista ihanalla Repair night serumilla. Tätä tuotetta haluan ehdottomasti testailla vielä pidemmässä käytössä. Tuntui nimittäin huikean ihanalta ja ylelliseltä. Kasvojen lisäksi hoidossa hierottiin myös decoltee, niska- hartiaseutu ja päänahka. Ihan kuin tässä ei olisi jo ollut tarpeeksi niin vielä pisteenä ii:n päälle hierontaan kuului käsienkin hieronta! Huh, rentoutuminen oli todella taattua ja olo ihan taivaallisen hyvä.

Hieronnan jälkeen kasvot saivat vielä kosteuttavan tehonaamion. Koko hoidon lopuksi iholle levitettiin tea tree face cream voidetta, joka jätti raikkaan ja puhtaan olon. Todellista laatua ja ihanaa rentoutumista kaiken arjen kiireen keskellä. Pitkän matkustuspäivän jälkeen tällainen hoito oli enemmän kuin täydellinen. 

Bell-Linéa sijaitsee ihan Aurajoen rannan kupeessa hämeenkadun varrella. Kasvohoitojen lisäksi hoitolasta löytyy paljon muita palveluja. Kannattaa käydä kurkkimassa tarkemmin täältä. Itse innostuin ainakin kuumakivihieronnasta, jossa en ole koskaan vielä tullut käyneeksi. Onko muilla kokemusta kyseisestä hoidosta?:)

Patykan tuotteiden lisäksi Bell-Linéasta löytyy minulle entuudestaan tuntematon Saksalainen Rosa Graf sarja. Tämä sarja vaikutti myös erittäin mielenkiintoiselta ja erityisesti laaja tuotevalikoima pisti silmään. 

Täydellisen kasvohoidon jälkeen sain vielä kasvoille kevyen meikin, joka tehtiin bareMinerals mineraalimeikeillä. Olisin voinut jäädä höpöttämään Maaretin kanssa vielä vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Oli todella ilo päästä testaamaan heidän Patyka kasvohoitoaan ja päästä hetkeksi täydellisen rentoutumisen tilaan:)

Bell-Linéa tarjoaa nyt teille blogin lukijoille kaikista elokuun aikana varatuista hoidoista 15% alennuksen. Mikäli kaipaa syksyn kiireiden keskellä pientä itsensä hemmottelua kannattaakin nyt siis ehdottomasti varailla aikaa.  Luksuskasvohoidot ovat myös mitä parhain lahjaidea lähes kenelle vain. 
Hoitojen lisäksi myös heidän kaikista tuotteistaan saa 10% alennuksen syyskuun loppuun asti. Kannattaakin käydä siis tutustumassa nyt viimeistään Patykan valikoimaan, jos niitä on harkinnut testaavansa. Muistakaa vain mainita Mona’s Daily Style blogi, niin saatte alennukset!:) Bell-Linéan sivut löytyy täältä.
Kiitos vielä Bell-Linéalle rentouttavasta viikon aloituksesta!:)
(Patyka kasvohoito saatu)

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    elviirainen
    22.8.2013 at 08:55

    Itse kävin juuri eilen 90min kuumakivihieronnassa. On Se vaan aina yhtä ihana, kun pääsee hetkeksi pois arjesta. :)

    • Reply
      Mona
      22.8.2013 at 14:46

      Oih ihanaa!! :) Pitää kyllä testata joskus tuota kuumakivihierontaa:)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *