6.11.2013

Kotia kohti

Budapestin matka meni nopeammin, kuin osasin odottaa. Vaikka ilmat eivät hellineet meitä (sadetakki oli reissun suosituin vaate) onnistui matka kokonaisuudessaan hyvin. Hyvää seuraa ja kaunista kaupunkia eivät “pienet” sateet onnistuneet nujertamaan. Seuraavaksi suuntaamme Tukholman kautta Helsinkiin. Olisi varmasti ollut fiksumpaa valita suora lento, tämän kuuden tunnin matkan sijaan… Aina ei voi voittaa. Onneksi laukussa on hyvä kirja ja illan pelasti ihana tuttu, jonka kyydissä pääsemme Helsinki-Vantaalta samaa matkaa takaisin kotiin. Kaiken kukkuraksi ehdimme vielä pyrähtämään pienellä vierailulla äidin luona. Loistava päätös reissulle ja huomenna voi aloittaa taas uudella energialla töiden ja koulun parissa.

Kuvasaldo matkasta jäi tällä kertaa normaalia pienemmäksi säiden takia, mutta kyllä niistä ainakin muutaman postauksen verran riittää mainittavaa. Niitä ja muuta mukavaa tulossa siis loppuviikosta. Nyt ihanaa keskiviikkoa kaikille ja käykäähän osallistumassa voimassa oleviin blogiarvontoihin täällä ja täällä.

Ps. Koitan kehittää pienin askelin itseäni.. Huomasitteko, ettei tässä postauksessa ollut yhtäkään hymyiötä? Voinette vain arvailla miten vaikeaa on jättää laittamatta sitä tähän viimeiseenkään lauseeseen. Huh, juuri ja juuri pystyin tähän. Seuraavan postauksen kompensoin varmaan sadalla hymiöllä.

You Might Also Like

22 Comments

  • Reply
    T
    6.11.2013 at 13:47

    Budapest on yksi lempikaupungeistani ja olen käynyt siellä useita kertoja. Viimeisin reissu sijoittui marraskuun alkuun ja sateessa kierreltiin ystävän kanssa nähtävyyksiä. Nyt tekisi mieli lähteä uudelleen sinne :)

    • Reply
      Mona
      7.11.2013 at 09:42

      Sama juttu meillä, kiertely meni sateessa, mutta ei se haitannut! :) Ihana kaupunki tosiaan ja täynnä kaikkea mielenkiintoista. Ei tuollainen muutama päivä riitä millään koko kaupungin näkemiseen..Ehdottomasti joskus kesällä uudestaan visiitille.

  • Reply
    Jonttu
    6.11.2013 at 13:50

    Voi Mona, älä luovu niistä hymiöistä – ne kun on muodostunu sinun tavaramerkiksi! Videot ja kuvat todistavat, että todellakin olet oikeastikin hymiöitä viljelevä ihminen. Minulla tuli ihan paha mieli, kun luin hymiöiden käyttöä vastustavan kommentin blogisi kommenttilaatikosta. Sanoisin, että älä luovu niistä. :)

    • Reply
      Mona
      7.11.2013 at 09:46

      Hih, ihana Jonttu <3 :) Mä tavallaan ymmärrän tosi hyvin kriittisen palautteen niiden liiallisesta viljelemisestä. Onhan se tosi paljon parempaa kirjallista ilmaisua, jos osaa ilman niitä luoda mielenkiintoista ja tunteita herättävää tekstiä. Mutta niin kuin sanoit, ne ovat kuitenkin tosi iso omaa kirjoitus persoonaani :D :D Mä lähes tulkoon ilmehdin täällä aina kirjoittaessa, kun koitan saada sen omaan teksiin mukaan. Paras olisi ehkäpä löytää hyvä kultainen keskitie. Vähentää hiukan, muttei missään nimessä jättää kokonaan pois. Siinä on hyvä kehittämisen paikka itselleen. Kirjoittaminen ylipäänsä on mulle super vaikeeta (ja lukeminen vielä vaikeampaa), mutta ainahan pitääkin olla haasteita:) Jotta voi kehittyä, pitää mennä hiukan sinne epämukavuusalueellekkin;)

      • Reply
        Jonttu
        7.11.2013 at 11:36

        Tämän blogin kohdalla näkisin, ettei sinun tarvitse kirjoittaa mitään sanomalehtityyliä, vaan pikemminkin sinun itsesi näköistä, positiivista tekstiä, jossa kieli on astetta rennompaa. Liputtaisin edelleenkin entisenlaisen hymiöiden käytön puolesta. Positiivisuus on nimittäin juurikin se, miksi tänne blogiin tulen aina kurkistelemaan. :)

        • Reply
          Milla
          7.11.2013 at 15:45

          mä olen 100% samoilla linjoilla! tuolla alempana kun on tuo vertaus mrs. v:hen niin se on aika turha mun mielestä. vaikka hän ja hänen bloginsa ovat upeita, ei kaikkien tarvitse samanlaisia olla.. seuraavaksi sulle tullaan mussuttamaan että miks tää blogi on muuttunut strictly style kopioksi! :D on niiiin paljon blogeja joten persoonallisuus on niin tärkeää. sun teksti ja hymiö ilmaisut luo niiin suurta persoonallisuutta sun blogille. ja mulle myös tää blogi on sellainen paikka joka tuo positiivisuutta elämään! ja ihan btw myös, hymiöillä tai ilman, sun blogi on mulle 1000000000000000000 kertaa parempi kun muut suomalaiset… :)

          • Mona
            9.11.2013 at 10:23

            Ihanaa, kun on tällaisia kannustajia täällä:’) Niin iso kiitos kun jaksatte tsempata ja olla aina niin ystävällisiä <3<3 :)

  • Reply
    -H
    6.11.2013 at 14:38

    Viimeinen kuva on aivan ihana :)

    • Reply
      Mona
      7.11.2013 at 09:46

      Kiitos ihana <3 <3 :)

  • Reply
    Milla
    6.11.2013 at 15:07

    Hitsit mä mietin koko ajan että mikä tässä tekstissä on vikana! Mietin että eikö reissu ehkä mennytkään niin hyvin tai että et oo yhtä onnellinen kuin ennen. Lopussa sit tajusin :D ymmärrän että tää on more professional tekstiä mutta ne hymiöt toivat sun persoona ja mielialaa esiin niin paljon. Älä vain luovu niistä :( onko sulle siis joku antanut negatiivistä palautetta niistä, on menny ihan ohi!?!? Sä oot uniikki, ihana persoona ja bloggaaja ja nuo hymiöt “kuuluvat” suhin ja sun tekstiin <3

    • Reply
      Jonttu
      6.11.2013 at 18:38

      Joo, itsekin mietin, että onko Mona surullinen tai onko jotakin ikävää sattunut. :( Hymiöitä kaivataan siis!

      • Reply
        Mona
        7.11.2013 at 09:50

        Milla,
        Voih! :D Mä arvasin, että kyllä osa huomaa eron jo ennen tuota ps kohtaa;) Palautetta hymiöstä oon tosiaan saanut useampaan kertaan ja juuri pari päivää sitten viimeksi. Ihan asiallista ja rakentavaa palautetta kylläkin, joten niistä olen aina vaan tosi iloinen. Tavoite on kuitenkin aina kehittyä ja kirjoittaminen on itselleni iso akilleen kantapää. Parasta olisi, kun löytäisi sen kultaisen keskitien. Hiukan vähemmän siis hymiöitä ja enemmän keskittymistä kirjoittamiseen. On vaan niin järettömän vaikeeta, kun tekis mieli pistää joku hymiö jokaisen sanan väliin :D Ehkä pitäisi siirtyä kokonaan videoihin ja kuviin;)

  • Reply
    Jonttu
    6.11.2013 at 15:59

    Kävin tuossa viikko sitten hypistelemässä eräässä liikkeessä Lumenen uusia liukuvärimascaroita. Voisiko tänne saada sellaisen postauksen, jossa testailisit noita ainakin pakkauksen puolesta hyvin herkullisen näköisiä uutuuksia?

    • Reply
      Mona
      7.11.2013 at 09:56

      Juuri sainkin noita testiin, joten ehdottomasti laitan tekolistalle!:) Vielä en tiedä lainkaan millaisia ovat, kun en ole ehtinyt kertaakaan testaamaan.

  • Reply
    Camilla
    6.11.2013 at 17:23

    Hei älä vaan missään nimessä luovu hymiöistä! Ne sopii niin sun kirjotustyyliin, nyt tuntui, että tästä tekstistä puuttui jotain.

    http://camillan-live-love-learn.blogspot.fi/

    • Reply
      Mona
      7.11.2013 at 09:56

      Hih, samalainen olo oli mulla, että nyt puuttuu jotain ja pahasti :D Pitää koittaa löytää jokin kultainen keskitie. Ei vaan ole ihan helppoa, mutta siinäpä onkin itselle haastetta ja kehitettävää miten saada tekstistä elävää ilman hymiöitä….

  • Reply
    ellu
    6.11.2013 at 18:30

    Tuohon hymiöasiaan on pakko kommentoida, että mun mielestä sun positiivisuus ja aurinkoisuus paistaa tekstistä ilman hymiöitäkin. Varsinkin kun kuvissa ja videoissa hymyilet vielä niin kauniisti!

    • Reply
      Mona
      7.11.2013 at 09:58

      Voi kiitos ellu <3 Kiva kuulla, että jo niistä tulee hyvä fiilis. Hymiöiden jättämättä laittaminen on tooooosi vaikeeta mulle, mutta koitan ehdottomasti löytää kultaisen keskitien ja saada omaa kirjallista ilmaisuani parannettua. Pienin askelin eteenpäin ;)

  • Reply
    Kristiina
    6.11.2013 at 22:03

    Siis mitä, mitä, mitä? Joko teidän loma on loppunu? Huiii noin lyhyet lomat pitäis lailla kieltää :) Harmillinen myös tuo paluulento, eihän lyhyellä lennolla voi edes tehdä välilaskua :D

    Postaus oli erilainen kun hymiöt puuttuivat, ihmettelinkin alkuun, että jättikö Budapest sut kylmäksi :) mutta sitten selvisi syy. Hyvää loman jälkeistä aikaa, seuraavaa lomaa suunnitellen. Pus <3

    • Reply
      Mona
      7.11.2013 at 09:59

      No niinpä, IHAN liian lyhyt reissu!! Kiitos vielä murunen vinkeistä<3 Tehtiin karttaan reitti sun listan avulla ja ehdittiin melkein kaikki paikat läpi kahden päivän aikana:) Tosin vielä jäi paljon paljon nähtävää, joten joskus kesällä pitää päästä uudelleen! Pus <3

  • Reply
    Riikka
    7.11.2013 at 00:51

    Moi Mona,

    Mahtava muutos, olipa miellyttävä lukea tätä tekstiä! Mielestäni hymiötön tyyli on paljon ammattimaisempi ja kuten yllä sanottiin, niin sun aurinkoisuus kyllä välittyy ilman hymiötäkin! Lisäksi siinähän on yksi itsensä haastamiskeino lisää; pyrkiä kirjoittamaan niin että tunnetila kuvastuu ilman hymiötäkin, mielestäni esim Mrs V on tästä oiva esimerkki. Ja jos siltä tuntuu, niitähän voi viljellä vaikka kommenttiboksissa, eikö vaan?

    Kaikkea hyvää syksyysi!

    • Reply
      Mona
      7.11.2013 at 10:04

      Huippua kuulla, että tekstiä oli miellyttävä lukea! Siinä on tosiaan paljon haastetta itselleni. Kirjoittaminen on aina ollut todella vaikeaa lukemisen ohella ja ehdottomasti haluan niissä kehittyä. Pienin askelin eteenpäin. Ihan kokonaan en varmastikaan osaa luopua hymiöstä, mutta ainakin pyrin niitä taas hieman vähentämään ja koitan panostaa itse tekstin sisältöön enemmän. Vielä kun saisin kirjoitusvirheet karsittua, mutta sekin on ihan äärimmäisen vaikeaa… Syytän joko piilevää lukihäiriötä tai sitten järjettömän kärsimätöntä luennettani.

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *