12.2.2014

Lempipaikalla

Voi jukra! Sain eilen ihanan hymyilevan Lauran meille pikaiselle visiitille. Hän on kirjoittanut jo vuoden verran Mamma rimpuilee blogia ja nyt aloittanut myös TS koti puolella Lempipaikalla blogin, jossa hän kirjoittelee erilaisista kodeista ja etsii persoonallisia ja helppoja sisustusvinkkejä! Laura laittoi minulle viestiä saisiko hän tulla meille kuvailemaan postausta varten uutta kotia ja tottahan toki se kävi! Ilo oli vain mun puolella:) Tiedän Lauran jo entuudestaan yhteisten tuttujen kautta, muttemme ole toisiamme tunteneet, joten oli jo senkin puolesta aika pyytää Laura kylään!:) Koitin saada houkuteltua myös karvakorvat ja minimiehen mukaan, mutta taidan itse kutsua itseni joskus vuoroviisiitille, kun noita tyyppejä ei mukana tällä kertaa tullut!;) Kuulemma olisi työskentely ollut himpun verran hitaampaa miniavecin kanssa:D

Laura loihti uskomattoman upeita kuvia tunnissa. Hänen miehensä on ammattivalokuvaaja, joten selvästi on ollut lähiopetus kohdillaan;) Sainkin itse hurjasti lisää inspiraatiota Lauralta kuvaamiseen. Uusi runkohan on jo ollut listalla, kun myin vanhan rungon pois, mutta sen lisäksi hankintaan pitää laittaa parempi jalustin ja käyttää sitä enemmän apuna.

Kiitos Laura visiitistä ja mielettömistä kuvista!!:) Toivottavasti nähdään taas pian ja vähän vähemmän kiireisissä merkeissä:)

Kotiesittely: Kaunista valkoista – postauksesta löytyy lisää Lauran ottamia kuvia ja juttu meidän kodista, käykäähän kurkkaamassa!:)

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply
    Jonttu
    12.2.2014 at 11:48

    Kuvista sai todella hyvän käsityksen kodistanne. Uskoisin, että näin kevättä ja kesää kohti mentäessä kotinne tulvii valoa, onhan se kyllä valoisa muutenkin. Ja siivouksen kannaltakin ajateltuna kotinne on tosi kiva, kun siellä ei ole montaa nurkkaa ja pikkuhuonetta, vaan esim. imurin ja luutun kanssa pääsee liikkumaan suht. esteettömästi. :)

    • Reply
      Mona
      14.2.2014 at 10:39

      Tosi kiva, että kuvat antoi selkeän kuvan kodista!:) Voisin postailla niitä viellä täällä lisää, kun Laura lähetti mulle myös kuvia joita ei tuonne TS:n puolelle mennyt :)
      Ja tosiaan siivousta helpottaa hurjasti avaruus:)

  • Reply
    Janet
    12.2.2014 at 11:58

    Siis voi apua kun teillä on upeeta! Mä en voi kattoo näitä kuvia kun oma koti alkaa ärsyttää :D Teillä kyllä viihtyy ♥

    • Reply
      Mona
      14.2.2014 at 10:42

      Voi ihana Janet, kiitos paljon <3 Ja älähän nyt teillähän on ihana koti!
      Ja voi kurjuus mikä ikävä juttu tuo pakettiauton lommolle meno:( Luulisi, että vakuutus tuollaiset korvaisi!! Ja onneksi ei kuitenkinkaan käynyt sulle tai hevoselle mitään!

      • Reply
        Janet
        18.2.2014 at 11:31

        No oli se kyllä kurjaa ja säikytti hirmuisesti. Nyt ei vaan ole siitä ukosta kuulunut mitään… Tuntuu tosiaan siltä, ihan kuin olisi yrittänyt pistää minun piikkiin vanhan lommon. Ja onneksi vakuutus tosiaan korvaa tällaisen! Sen hevosen vakuutus meinaan :)

        Ja onhan meidän kodissa ihan hyvä pohja, mutta ne värit :D

  • Reply
    Tintti
    12.2.2014 at 13:58

    Hei, mistä tuo valkoinen jalkalamppu on hankittu?

    • Reply
      Mona
      12.2.2014 at 16:22

      Olen saanut isältä lahjaksi:) Ainakin sokoksella oli noita jossain vaiheessa:)

  • Reply
    Laura
    12.2.2014 at 19:46

    Ehdottomasti tulet vastavierailulle! Näät sitten kaikki minityypitkin :)

    • Reply
      Mona
      14.2.2014 at 10:43

      Jooo jeee <3 <3 :)

  • Reply
    E
    12.2.2014 at 21:02

    Mistä ja miten olet tehnyt noissa tuoleissa olevat rusetit?

    • Reply
      Mona
      12.2.2014 at 21:13

      Ne oli niissä!:) Ostettiin siis myyjältä tuo pöytä ja neljä tuolia:) Ne on kyllä ihan tavalliset silkkinauhat:)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *