21.3.2014

Antioksidantteja Suomesta

Eilen iltapäivällä suuntasin visiitille Lumenen pääkonttorille. Pääsimme Erikan, Sannin ja Virven kanssa tutustumaan Lumenen tiloihin ja  tuotekehitykseen tarkemmin. Mukana oli Lumenen kemisti Josefin Backman, joka ystävällisesti vastaili meidän lukuisiin kysymyksiin. Oli ihan huikean mielenkiintoista!!! Lumenella ei aikaisemmin ole järjestetty mitään vierailuja, joten siksikin olo oli hyvin etuoikeutettu, että pääsimme läheltä tutustumaan mitä kaikkea Lumenen takana tapahtuu. Mahtavuutta oli myös se, että mukana oli todelliset kosmetiikkabloggaajien aateliset, jotka osasivat kysyä sellaisia kysymyksiä, joita itselleni ei ikinä olisi tullut edes mieleen kysyä :D Sanni pääsee osallistumaan toukokuussa vielä Dr.Hauschankin tehtaalle vierailemaan Saksaan. Aivan huikeaa sanon vaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan sekä tästä ja tulevasta vierailusta raporttia häneltä:)

Vierailun jälkeen selväksi kävi, että jokainen meistä oli kovin otettu järjestetystä kierroksesta. Sitä saa olla ylpeä kotimaisesta Lumenesta, joka on muuten saanut nimensä Kuhmoisten Lummenne järvestä. Perustaja pitä tuota järveä maailman kauneimpana ja päätti täten antaa järven nimen brändille. Lumenen tuotteet ovat tulleet markkinoille jo vuonna 1970 ja nousi muutamassa vuodessa Suomen myydyimmäksi kosmetiikkasarjaksi. Itselleni Lumene nimenomaan edustaa pitkänlinjan kotimaista kosmettiikkamerkkiä. Lumenen luomivärejä on löytynyt jo pikku-Monan meikkipussista ja nyt taas aikaisena luottotuotteiden joukosta. Minusta Lumene on viimeisen parin vuoden aikana tehnyt todella paljon muutosta brändin ilmeeseen. Sen pakkaukset ovat trendikkäämpiä ja houkuttelevampia. Merkkiin tulee yhdistettyä raikkaita suomalaisia kasvoja ja brändi on selvästi nostanut profiiliaan markkinoinnissa.

Illan aikana keskusteltiin niin lakan kantasoluista, tulevista kosmetiikan trendeistä, säilöntäaineista, hajusteista, eläinkokeista ja monesta muusta. Bloggaajien kesken tuli keskustelua siitä, että monet eivät vieläkään ole tietoisia siitä, että eläinkokeitahan ei edes saa tehdä EU:ssa. Kosmetiikkapurkeissa ei siis tarvitse olla pupu-merkkejä, koska mikään kosmetiikka mitä täällä myydään ei saa olla eläimillä testattua. Se on siis itsestäänselvyys. Selvää on siis, ettei myöskään Lumene käytä eläinkokeita.

Minua luonnonkosmetiikan kannattajana kiinnosti kovasti onko Lumenella tulossa omaa täysin luonnollista sarjaa. Ainakaan vielä tiedossa ei sellaista ole ja toisaalta heidän ajatuksensa on se, että tuotteet ovat jo ilman sertifikaatteja luotettavia ja turvallisia. Lumene uskoo omiin tuotteisiinsa ja niissä käyttämiin aineisiin. Itse kyllä kuluttajana lukeudun niihin, jotka odottaisivat Lumeltakin erillistä ihan sertifioitua sarjaa niitä varten, jotka haluavat vain ja ainoastaan luonnonmukaisesti tuotettua kosmetiikkaa, koska omasta lähipiiristäni tällaisia henkilöitä löytyy. Toki näitä kuluttajia on vielä niin marginaalinen osa, että kaupallisesti ajateltuna se ei varmasti ole niin kannattavaa. Näitä pelkästään luonnollisiakin merkkejä alkaa olla ihan pilvinpimein mistä valita. Minusta olisi vaan ihan huikeaa, jos meidän oma suomalainen Lumene olisi myös valittavana niiden joukosta!:) Mitä mieltä te olette aiheesta ja siitä, onko luonnonmukainen kosmetiikka ohimenevä trendi pienen piirin sisällä vai tuleeko luonnonmukaisesta kosmetiikasta jossain vaiheessa itsestäänselvyys synteettisesti tuotetun kosmetiikan sijaan?

Kiitos vielä suuresti Lumenelle huikeasta mahdollisuudesta. Sain vielä mukaani uutuuksia testattavaksi, joista myöhemmin juttua. Ja täydennystä tuli myös niiden luottoputelien osalta. Voisin jossain vaiheessa väsätä Lumenen omat lempparini– postauksen. Olen mm. SOS- sensitive touch vartaloemulsion, vedenkestävän silmämeikin puhdistusaineen ja uusimman cc-meikkivoiteen suuri tykkääjä.

Nyt olisi ihan hurjan kiva kuulla teidän ajatuksia Lumenesta brändinä!! Onko Lumene kulkenut teidän mukana yhtä pitkään, kuin minun? Entä mitkä tuotteet ovat teidän suosikkeja? Odotatteko te Lumenelta erillistä sertifioitua täysin luonnollisesti tuotettua sarjaa?

Ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua <3

Ps. Kurkkaa saman aiheen postaukset Sannin blogista täältä ja Virven täältä!!:)

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply
    LadyBlue
    21.3.2014 at 12:16

    Olen samaa mieltä, odottaisin Lumenelta sertifioitua luonnonkosmetiikkalinjaa! Mielelläni kannattaisin kotimaista brändiä jos heiltä tällainen ilmestyisi. Uskon, ettei luonnonkosmetiikkabuumi ole ohimenevä vaan tiedostavia kuluttajia on jatkossa entistä enemmän. Ulkomailla ollessa koen aina pientä ylpeyden tunnetta kun näen hyllyssä Lumenen tuotteita, viimeksi näin taisi käydä Miamissa :)

    • Reply
      Mona
      22.3.2014 at 23:53

      Joo Lumenehan on super suosittu Jenkeissä ja myös esim Venäjällä!!:) Saa olla kyllä ylpeä:)

  • Reply
    Hansu
    21.3.2014 at 13:00

    Lumene ei kuulemma photoshoppaa mainoksiaan, eli ripset on oikeasti tehty sillä mainostettavalla ripsivärillä eikä isketty tekoripsiä, jotka on sitten vielä kasvatettu tuplamittoihin… Mallitkin ovat suomalaisia ja paljon luonnollisempia verrattuna moniin muihin… :) Tästä seikasta ainakin multa tulee täydet pointsit!
    Täältä Espanjasta en ole löytänyt mitään Lumenen tuotteita, ja just nyt olis hinku ostaa vaikka mitä! Sen sijaan Yhdysvaltoihin Lumenea ainakin viedään, ja siellä se lienee paljon enemmän luksusmerkki kuin Suomessa…

    – Hansu // Hassutellen

    • Reply
      Mona
      22.3.2014 at 23:54

      No voi harmi, ettei siellä sit oo!:/ Sun pitää pyytää jonkun lähettää pieni lähetys Lumenea sinne sulle :)

  • Reply
    Iidis
    21.3.2014 at 15:56

    Joo, ehdottomasti luonnonkosmetiikkasarjaa kehiin Lumenelta. Olen ollut vannoutunut Lumenen tuotteiden käyttäjä, mutta yhä useammin olen suunnannut johonkin Ruohonjuureen kosmetiikkaostoksille. Lumenelle kuitenkin vinkiksi, että jos teette luonnonkosmetiikkasarjan, niin pakatkaa se samaan tyyliin kuin nuo teidän uudetkin tuotteet eli niihin päheisiin neonliukuväripakkauksiin (esim. neonvihreä)! En jaksa enää yhtään viher-ruskeaa luontopakettia.

    • Reply
      Mona
      22.3.2014 at 23:57

      Olis kyllä niin hienoa, kun Lumenella olis oma luonnonmukainen sarja:) Mä oon kyllä vielä toiveikas, josko sellainen vielä joskus tulis :)

  • Reply
    vera
    21.3.2014 at 22:30

    Tykkään Lumenesta kovasti, ihanan raikas brändi. Käytän pääasiassa selektiivistä kosmetiikkaa ja Lumene onkin ainoa edullisempi kosmetiikkamerkki, jonka tuotteisiin olen tykästynyt. Luottotuotteitani ovat mm. vedenkestävän silmämeikin poistoaine, herkän ihon puhdistustuotteet ja rauhoittava seerumi sekä cc-voide. Äskettäin hankin suihkusaippuan ja vartalovoiteen Nordic Spa -sarjasta, ja nekin vaikuttavat ihan mahtavilta!

    Mä en oikein ole innostunut luonnonkosmetiikasta. Onhan se toki ideana hyvä, mutta oma iho kyllä herkästi ärsyyntyy kaikista kukkauutteista ja eteerisistä öljyistä, mitä luonnonkosmetiikka on pullollaan. Lisäksi niissä on usein alkoholia säilyvyyttä parantamassa, mikä ei myöskään herkälle iholle ole paras juttu. Olen tähän mennessä kokeillut monia sarjoja, mm. Madaraa, Melvitaa, Patykaa ym. laadukkaita luonnonkosmetiikkamerkkejä ja kaikista voiteista olen saanut oireita :( Harmi, sillä erityisesti Madara ja Patyka on niiiin houkuttelevia brändejä, että mielelläni heidän tuotteitaan hamstraisin kylppäriini.

    • Reply
      Mona
      23.3.2014 at 00:00

      Aika samat luottotuotteet Lumenelta meillä siis;) Oi toi nordic spa on ihana!!!:)
      Voi kurja, että sulla on ollut huonoja kokemuksia noista merkeistä..:/ Mä oon tykännyt kaikista ihan hurjasti (melvitaa lukuunottamatta, en oo vielä kokeillu) Mutta niinhän se on, et koskaan ei löydy tuotetta, joka olis ihan kaikille sopiva:) Onneksi on paljon mistä valita:)

  • Reply
    Mate
    22.3.2014 at 01:02

    Itse oikein hävettää myöntää, että olen lumenen suohteen myöhäisherännäinen. Aikasemmin mielikuvani lumenesta ja sen laadusta eivät olleet mitään mairittelevia, mikä johtui enemmän omista virheostoksista ja itselle sopimattomien tuotteiden valinnasta kuin lumenen laadusta. Pikku hiljaa olen kuitenkin syttynyt lumenen tuotteisiin, yksi kerrallaan monet tuotteet on vaihtuneet lumeneen ja nykyisin noin puolet meikeistäni on lumenen tuotteita. Erityisesti tykkään lumenen ihonhoitotuotteista ja varsinkin uudesta CC-sarjasta. Kynsilakat on myös mieluisia puhumattakaan huulimeikeistä ;) Olinkin viime viikolla iloisesti yllättynyt, kun etsin meikkivoidetta loppuneen lumenen meikkivoiteen tilalle ja Åhlensilla (asun siis Ruotsissa) törmäsin lumenen hyllyyn ja sieltä löytyi myös se vanha tuttu luottomeikkivoide :) Jatkossa aion panostaa tähän suosi suomalaista ajatteluun myös meikkien saralla :)

    • Reply
      Mona
      23.3.2014 at 00:02

      Mahtavaa!:) Lumenen meikkejä mullakin tosi paljon mistä tykkään ihan hurjasti:) Niin hienoa, et on näin hyvin menestynyt suomalainen brändi:)

  • Reply
    mami
    22.3.2014 at 10:44

    Voi, minä kyllä siirtyisin ihan ehdottomasti välittömästi Lumenen vakkarikäyttäjäksi, jos tuotteet olisivat sertifioitua luomukosmetiikkaa. Itselleni on tärkeää, että rasvat joita kasvoilleni ja kroppaani laitan ovat mahdollisimman luonnollisia ilman ylimääräisiä lisäaineita, osa niistä on suorastaan vahingollisia terveydelle.

    Toki uskon, että ei Lumene todellakaan ole sieltä pahimmasta päästä, ainakin heidän pakkauksissaan mainostetaan parabeenittomia tuotteita, mutta jos raaka-aineet olisivat vielä luomua niin olisi täydellistä. Mulle, joka olen todella herkkäihoinen, Madaran, Patykan ja Jurliquen tuotteet ovat olleet parhaita ja jos Lumene alkaisi valmistaa luomuna suosisin ehdottomasti kotimaista!

    • Reply
      Mona
      23.3.2014 at 00:03

      Toivotaan, että Lumenekin vielä joskus laajentais valikoimaa luonnonmukaisesti tuotettuun sarjaan:)

  • Reply
    Kaisuli / SiameseLipstick
    23.3.2014 at 01:22

    Todellakin “ekosarja” olisi Lumenelle tosi upea lisäys! Onhan Lumene toki aiemminkin tehnyt hyvinkin luonnonmukaisia tuotteita, olen hamstrannut poistoalesta yhtä Limited Edition-yövoidetta joka on 99% luonnonmukainen. Se olikin nimetty Lumene Naturals-linjan alle.

    • Reply
      Mona
      23.3.2014 at 21:09

      Toivotaan, että jossain vaiheessa tulisi!!:)

  • Reply
    Jonttu
    23.3.2014 at 11:10

    Tosi ihanalle vierailulle olet päässyt!

    En oikein ymmärrä heitä, joille Lumene on muuttunut laadukkaaksi merkikse vasta äskettäin, sillä itselleni se on ollut ihana merkki niin kauan kuin v oin muistaa. Nykyisin Lumene on tosin ottanut aimoharppauksia, ja nuo uudet pakkaukset näyttävät syötävän hyviltä!

    Ostin vastikään Mammuttimarkkoilta Lumenen edullisen perus-yövoiteen, ja olin iloinen tajutessani, että ensimmäinen leikkimökissä ollut ihana sininen tyhjä kosmetiikkapurkki oli juuri samanlainen, siis todennäköisesti Lumenea sekin, ja se purkki oli minulle aarre! Kiva, että myös nostalgiaa löytyy joistakin pakkauksista. :)

    Mutta Lumene on minulle ainakin niin tyylikäs ja laadukas sarja, että olisin ehdottomasti ylpeä, jos ulkomailla siihen törmäisin. Jo nimikin on korvaani ollut aina erittäin kaunis, siitä kun tulee mieleen lumi ja Suomen kaunis ja puhdas luonto.

    • Reply
      Mona
      23.3.2014 at 21:10

      Oli kyllä ihan huikea tilaisuus!:) Ja niin äärimmäisen mielenkiintoinen. Lumenesta saa olla kyllä ylpeä. Onneksi meillä on Suomessa noin ihana merkki:) Vielä kun saatais heille oma luonnonmukainen sarja niin vola! :) Ihana, että sulla myös liittyy muistoja Lumeneen <3 :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *