19.6.2014

MBakery

Sain ihanan viestin Turun Kauppahallissa sijaitsevasta MBakerista, jossa mut ja Eetu kutsuttiin heille testaamaan herkkuja. Olin kovin iloinen tästä kutsusta, sillä olin jo entuudestaan käynyt ihanassa kahvilassa ystäväni Marian kanssa ja jo tuolloin tykkäsin paikan fiiliksestä. Kaiken kiireen ja tohinan keskellä emme kuitenkaan Eetun kanssa ole saaneet kahvittelua aikaiseksi, joten suuntasin sinne pikkusiskoni Ninnin kanssa viime viikon perjantaina.

Meillä oli Ninnin kanssa hiukan hankaluuksia valita herkut tiskistä, koska kaikki upeat leivokset näytti NIIN HYVILTÄ. Itseasiassa Ninni oli sitä mieltä, että olisi pitänyt maistaa kaikkia ;D

Ikäväkseni en muista valitsemiemme leivoksien nimiä, kun en hoksannut niitä kirjoittaa ylös. Toinen oli kuitenkin juustokakun tapainen ja toinen mangon makuinen;) Ja apua – molemmat oli ihan taivaallisen hyviä!! Kovin kauaa ei tarvinnut odotella, kun nämä herkut upposivat parempiin suihin.

Tällaiset ihastuttavat kahvilat ovat kyllä Turun parhaimpia juttuja. Ylipäänsä jo Kauppahalli itsessään on ihana ja vielä tällaisella symppiksellä paikalla varustettuna. Täydellinen lounas voisikin alkaa vieressä olevassa Kado sushissa ja jälkkäriksi voisi sitten siemaista cappucchinon herkullisella leivoksella. Suosittelen ehdottomasti testaamaan mikäli Turussa päin pyörii.

Kiitos vielä MBakerylle kakkukahveista <3 :)

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Sonja
    19.6.2014 at 08:13

    Nami, näyttää ihanalta! Täytyy mennä testaamaan :)

    • Reply
      Mona
      19.6.2014 at 10:34

      Todellakin ja oli kans niiiiin hyviä:) :)
      Testaamaan!! :)

  • Reply
    Angelicas Closet
    19.6.2014 at 11:57

    Oh it looks so yummie!

    • Reply
      Mona
      19.6.2014 at 13:05

      It was delicious!!! :)

  • Reply
    MERENHELMI
    19.6.2014 at 13:26

    Jos ja kun tuun käymään Turussa on pakko käydä kyllä tuolla herkuttelemassa!! :) <3 <3

    • Reply
      Mona
      19.6.2014 at 13:30

      Ehdottomasti – mennään sit yhdessä <3 Olisi ihana nähdä taas sua <3 :) Haleja <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *