4.8.2014

Behind the scenes

kuvaus

Hopsan, että lähti viikko vauhdilla taas liikkeelle. Tehtiin päivällä pikavisiitti Saloon pankkiasioiden ja autohuollon merkeissä. Samalla käytiin tietty myös äidin luona ja siellä oli odottamassa jälleen hyvät sapuskat <3 Nyt kotiin tullessa olo oli jotenkin nuutunut. Toivottavasti ei tule  mitään kesäflunssaa nyt tähän väliin. Otinkin extra-annoksen d-vitskuja sun muita.

Päivän tohinoiden keskellä saatiin viiiiiihdoinkin aikaa kuvailla Eetun kanssa asukuvat. Tosin eipä ole hiljattain ollut mitään kuvaamista, kun päivän asut koostuu lähinnä treenishortseista ja topista. Ne on mukavan vilpoisat. En ole myöskään pahemmin meikkaillut näillä helteillä. Hiki pukkaa niin äkkiä otsalle, ettei meikistä ole mitään apua:D Ei sillä, en valita edelleenkään. Helteet ovat olleet ihan parhautta!

Nyt painun todella ajoissa tänään peiton alle ja toivon, että nuutunut olo ei ole flunssan alkua vaan pelkkää väsymystä. Palaan huomenna asukuvien kera blogiin taas! Energistä viikkoa kaikille!!

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Jenni
    4.8.2014 at 21:08

    Hei! Mitä Lieracin tuotteita käytät? Muistelin että ainakin josain tuotteesta olet postauksessasi maininnut? Tuotesarja kiinnostaa ja sen vuoksi kyselen.

  • Reply
    siiri
    5.8.2014 at 00:31

    Mulle tuli jotenkin kumman onnellinen olo tosta kuvasta, ootte vaan niin ihana pari :-)<3

    • Reply
      Mona
      5.8.2014 at 10:45

      Hih, ihana sinä <3<3<3<3 :)

  • Reply
    Reetta
    5.8.2014 at 11:25

    Toivottavasti et saa kesäflunssaa! Mulla meinaa sellainen nyt olla, nenä tukossa ja nuutunut olo. Toivottavasti ei kestä ainakaan kauaa..:)

    • Reply
      Mona
      5.8.2014 at 11:43

      Tänään aamulla olo oli jo aivan uusi!!! :) Otin extrana d-vitamiinia ja menin nukkumaan puoli yhdeksältä :D Uni ja lepo teki todellakin terää!!
      Mä pidän peukkuja, ettei sinnekään iske flunssat!!<3 :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *